1992: Los Angeles liekehti
Los Angeles räjähti, kun neljä poliisia todettiin syyttömiksi mustaihoisen rakennustyöläisen Rodney Kingin pahoinpitelyyn pidätyksen yhteydessä.
Raakalaismainen pidätys, jossa poliisit muun muassa löivät aseetonta Kingia pampulla yli 50 kertaa, kuitenkin videoitiin, ja se näytettiin kansallisessa televisiossa.
Poliisien vapauttaminen pahoinpitelysyytteistä johti Los Angelesissa viisi päivää kestäneisiin mellakoihin, joissa kuoli 63 ihmistä.
Viranomaiset saivat tilanteen hallintaan vasta lähetettyään kansalliskaartin ja armeijan asialle.
2014: Nuori surmattiin Fergusonissa
Jälleen kerran rotumellakat leimahtivat Yhdysvalloissa, kun valkoinen poliisi Darren Wilson ei saanut syytettä 18-vuotiaan mustaihoisen Michael Brownin ampumisesta ja tappamisesta. Wilson oli ampunut Brownin St. Louisin esikaupungissa Fergusonissa tämän varastettua kaupasta tupakka-askin.
Poliisin selitys oli, että Brown oli käyttäytynyt uhkaavasti, mutta silminnäkijät kertoivat toista. Browniin osui kuusi poliisin ampumaa laukausta.
Levottomuudet kestivät lähes viikon ja yltyivät ryöstelyksi ja väkivallaksi, ja poliisi vastasi kovin ottein.
Vuonna 2015 Yhdysvaltain oikeusministeriö julkaisi tekemänsä selvityksen tuloksen, jonka mukaan Fergusonin poliisi oli yleisesti kohdellut syrjivästi kaupungin afroamerikkalaisia asukkaita ja polkenut näiden oikeuksia.
2015: Baltimoren mustat raivostuivat
Vuosien patoutuneet turhautumat purkautuivat, kun poliisien pidättämä nuori musta mies kuoli Baltimoressa.
Freddie Gray oli pidätetty viikkoa aiemmin, ja matkalla poliisiasemalle poliisit olivat panneet hänelle käsi- ja jalkaraudat ja heittäneet hänet auton takaosaan kuljetuksen ajaksi.
Automatkalla Grayn niska murtui, ja hän kuoli oltuaan viikon koomassa.
Tapaus johti Baltimoren historian pahimpiin lukeutuviin rotulevottomuuksiin, joissa poltettiin satoja autoja ja ihmiset ottivat väkivaltaisesti yhteen poliisin kanssa.
Sittemmin todettiin, että Gray ei todistettavasti ollut syyllistynyt mihinkään, minkä vuoksi poliisilla olisi ollut oikeus pidättää häntä.
2016: Ampuminen nostatti raivon
Vuonna 2016 Charlotten kaupungissa Pohjois-Carolinassa alkoivat väkivaltaiset levottomuudet poliisin ammuttua 43-vuotiaan afroamerikkalaisen Keith Lamont Scottin kuoliaaksi.
Monista aiemmista vastaavista tapauksista tämä poikkesi siinä, että myös Scottin ampunut poliisi oli musta.
Keith Scott ammuttiin poliisin tultua hänen asuintaloonsa etsimään toista miestä.
Poliisin mukaan he näkivät Scottin astuvan autosta talon parkkipaikalla ase kädessään. Kun hän ei totellut poliisin käskyjä, häntä ammuttiin.
Heti tapauksen jälkeen alkoivat mielenosoitukset, jotka muuttuivat kolme päivää kestäneiksi mellakoiksi. Scottin ampunut poliisi ei joutunut syytteeseen.
2020: George Floydin kuolema ravistelee Yhdysvaltoja
- toukokuuta 2020 mustaihoinen George Floyd kuoli pidätyksen yhteydessä Minneapoliksessa.
Pidätystilanteesta otetulla videolla näkyy, miten valkoinen poliisimies painaa yhdeksän minuutin ajan maassa käsiraudoissa makaavan Floydin kaulaa polvellaan, vaikka tämä toistuvasti sanoo, ettei pysty hengittämään.
Floydin kuolema johti mielenosoituksiin ja väkivaltaisiin mellakoihin eri puolilla Yhdysvaltoja, ja yli 50 osavaltiota ja suurkaupunkia julisti ulkonaliikkumiskiellon varhaisillasta aamuun hillitäkseen väkivaltaa ja ryöstelyä.
23 osavaltiossa, muun muassa George Floydin kotiosavaltiossa Minnesotassa, on kutsuttu kansalliskaarti eli National Guard apuun rauhoittamaan protesteja.