Raharikkaat hummailivat New Yorkissa
Monimiljonäärit, kuten Vanderbilt, Carnegie ja Astor, kilpailivat 1800-luvun loppupuolella tuhlailevaisuudessa. New Yorkin loistohotelleista tuli suihkuseurapiirin kohtauspaikkoja, joissa he peittelemättä esittelivät vaurauttaan uteliaille.

Seurapiirien kuningatar Caroline Astor laati luettelon neljästäsadasta henkilöstä, jotka hänen mielestään osasivat käyttäytyä juhlasalissa, ja nämä ”New Yorkin 400” olivat tervetulleita suihkuseurapiirien juhliin.
Waldorf-Astoria-hotellin edusta ja koko 5th Avenue oli täynnä jonottavia hevosvaunuja.
Oli 10. helmikuuta 1897. Palvelijat ja ajurit oli puettu samettiin, kirjailtuihin kankaisiin ja höyhenin koristeltuihin hattuihin, ja muskettisotureiksi pukeutuneet hotellin työntekijät toivottivat 700 vierasta tervetulleiksi vuosikymmenen naamiaistanssiaisiin.
Naiset madame de Pompadouriksi, Marie Antoinetteksi tai Katariina Suureksi pukeutuneina purjehtivat aulaan runsaissa silkkihameissaan, valtavine puuteroituine peruukkeineen ja välkehtivine timantteineen Ludvig XIV:ksi, kardinaali Richelieuksi tai Pietari Suureksi pukeutuneet miehet perässään.
Pankkiiri Oliver Belmont saapui juhliin Henrik VIII:n asussa. Huhujen mukaan hänen käsintehty kultakoristeinen pukunsa oli maksanut 8 000 dollaria eli nykyrahassa yli 100 000 euroa.
Sisällä vieraat otti vastaan Cornelia Bradley-Martin, joka oli lähestyvän Euroopan-matkansa kunniaksi varannut Waldorf-Astoria-hotellin kaksi alinta kerrosta ja muuttanut niiden seurustelutilat peilien, tapettien, gobeliinien, maalausten ja kukkien avulla ranskalaiseksi Versaillesin linnaksi. Emäntä oli pukeutunut Maria Stuartiksi, ja hän otti vieraat vastaan Marie Antoinetten aidoissa kruununjalokivissä valtaistuimella istuen.
New Yorkin filharmonian jousisoitto saatteli vieraat suureen tanssisaliin, jossa heidän aistejaan hivelivät eksoottiset hedelmät, pyramideiksi pinotuissa laseissa kupliva samppanja sekä hienoimmat ranskalaisherkut.
Yläluokan elämä oli julkista
Seuraavina päivinä lehdistö tulvi kertomuksia tanssiaisista. Eräs lehti julisti, että ”uusi ajanlasku aloitetaan Bradley-Martinin naamiaisista”. Harvoihin kriittisiin ääniin lukeutunut toimittaja taas kirjoitti: ”Puoli miljoonaa dollaria (nykyrahassa noin 8 miljoonaa euroa) oli käytetty kukkiin ja koristeisiin. Rouva Bradley-Martin nousi näin mauttoman turhamaisuuden valtaistuimelle.”
Reportaasien laatiminen ei ollut kovin vaivalloista, koska New Yorkin yläluokka suorastaan kutsui toimittajat mukaan juhliinsa. Kaikki suurimmat seurapiiritapahtumat järjestettiin julkisissa paikoissa. Suosituin juhlapaikka oli Waldorf-Astoria-hotelli. Muissa maissa rikkaat juhlivat yksityispalatseissa, jolloin ylimystö sai juhlia rauhassa suojassa rahvaan kateellisilta katseilta Yhdysvalloissa räjähdysmäinen talouskasvu oli kuitenkin maailmanlaajuisesti vertaansa vailla.
Muutamassa vuosikymmenessä raskaan teollisuuden, pankkitoiminnan, kiinteistökaupan, pörssikeinottelun ja rautatiekuljetusten aloilla kerättiin omaisuuksia. Miljonäärit, kuten John Jacob Astor, Cornelius Vanderbilt ja Andrew Carnegie, olivat nousseet työllä ryysyistä rikkauksiin ja halusivat näyttää maailmalle toteuttaneensa amerikkalaisen unelman. Menestystään esittelemällä he halusivat innoittaa muita entistä ahkerampaan työntekoon.
Pystysuora rautatie oli menestys
Valppaat liikemiehet äkkäsivät pian, että ökyrikkaiden halu näyttäytyä ja hankkia ylellisyyttä merkitsi mahdollisuutta ansaita rahaa, ja New Yorkin keskeisille paikoille nousi loistohotelleja. Niiden tehtävä oli tarjota varakkaille vierailleen elämyksiä, joita nämä eivät voineet kokea muualla, eivät edes kotonaan.
Vuonna 1859 avattiin Fifth Avenue Hotel. Sen kaikissa neljässäsadassa huoneessa oli omat kylpyhuoneet ja takat, mikä oli ennennäkemätöntä. Vieraiden toiveita toteutti neljäsataa reipasta palvelijaa. Hotellin suurin vetonaula oli kuitenkin kaupungin ensimmäinen henkilöhissi, ”pystysuora rautatie”, jota liikutti kellarisssa ollut suuri höyrykone. ”Kullatut puukoristeet, ylellinen sametti, paksut matot ja vihreät verhot luovat viihtyisän tunnelman”, kuvaili Harper’s Weekly hotellin sisustusta.
Hotellit yrittivät kilvan ylittää toisensa ylellisyydessä saadakseen asiakkaikseen niin kutsutut ”New Yorkin 400”. Kyseessä oli seurapiirien ehdoton kerma, jonka neljäsataa jäsentä oli nimennyt jetsetin ylin makutuomari Caroline Astor.
”New Yorkin muodikkaisiin piireihin kuuluu vain nelisensataa ihmistä”, totesi miljonääri Ward McAllister. ”Näiden piirien ulkopuolella kohtaa väkeä, joka ei sovi tanssisaleihin tai muuten kiusaannuttaa läsnäolollaan.”