Pitkästyttävä sarja on pelkkää kulissia

Downton Abbeyn luojan uudessa sarjassa kuvataan New Yorkin yläluokkaa 1800-luvun lopulla. Rähjäisen suurkaupungin todellisuus häviää komeiden vaatteiden ja loistopalatsien alle.

Downton Abbeyn luojan uudessa sarjassa kuvataan New Yorkin yläluokkaa 1800-luvun lopulla. Rähjäisen suurkaupungin todellisuus häviää komeiden vaatteiden ja loistopalatsien alle.

LANDMARK MEDIA/Imageselect

Julian Fellowesin Downton Abbey -pukudraama, joka seurasi Crawleyn aatelisperheen ja heidän palveluskuntansa elämää Britanniassa Downton Abbeyn kartanossa 1900-luvun alussa, nousi kansainväliseksi ilmiöksi.

Fellowes yritti toistaa jättimenestyksen HBO:lla vuonna 2022 alkaneella sarjalla The Gilded Age, joka kuvaa vauraan yläluokan elämää New Yorkissa 1800-luvun lopulla. Siinä vanha- ja uusrikkaat taistelevat asemasta kaupungin seurapiireissä, mutta lopputulos ei yllä lähellekään Downton Abbeyn tenhoa.

Todellisuus sekoittuu fantasiaan

Siinä missä Downton Abbey oli koukuttava ja juonenkäänteiltään kiinnostava, The Gilded Agen katsominen on yhtä mielenkiintoista kuin veroilmoituksen teko. Ensimmäisen jakson jännittävimmässä kohtauksessa yksi uusrikas pelastaa koiranpennun hevosvaunujen alta.

Historiallisesta näkökulmastakaan sarja ei tee vaikutusta. Puvustus on komeaa ja loisteliaiden palatsien sisustus ajankuvalle uskottavaa, mutta heti kun siirrytään yläluokan kodeista kaupungin kaduille, ollaan ongelmissa.

New Yorkissa 1900-luvun vaihteessa vallinnut valtava köyhyys ja sosiaalinen epätasa-arvo ei näy sarjassa. Kadut ovat putipuhtaita eikä missään näy saastaa ja hevosenlantaa, joita suurkaupunkien kadut todellisuudessa olivat täynnä. Sarjassa käytetyn huolimattoman tietokonegrafiikan ansiosta on muutenkin vaikea kuvitella olevansa 1800-luvun lopun New Yorkissa.

© LANDMARK MEDIA/Imageselect

Sarja: Rikas nainen palkkaa mustan sihteerin

Äärikonservatiivinen Agnes van Rhijn palkkaa nuoren mustaihoisen kirjailijan Peggy Scottin sihteerikseen kuultuaan tämän olevan lahjakas kirjoittaja.

© George Goodwin Kilburne

Fakta: Yläluokka palkkasi harvoin mustia

Useimmat valkoihoiset naiset eivät olisi voineet kuvitellakaan palkkaavansa tummaihoista naista. Valtaosa New Yorkin palkollisista oli siirtolaisia Irlannista, Saksasta ja Skandinaviasta.

Downton Abbeyn tapaan sarja on saanut inspiraatiota historiallisista tapahtumista, ja historiallisia henkilöitä nähdään pienissä rooleissa. Kaikki päähenkilöt ovat kuitenkin keksittyjä, mutta valitettavasti heistä useimmat ovat yhtä yksiulotteisia kuin yhden dollarin seteli.

Sarjan pääkonflikti pyörii vanhaa rahaa edustavan Rhijn-Brookin perheen ja sen ylenkatsoman, New Yorkiin vasta muuttaneen uusrikkaan Russellin perheen ympärillä. Russellien esikuva ovat selvästi Vanderbiltit, jotka rikastuivat rautateillä 1800-luvulla ja joita pidettiin ”nousukkaina”.

© LANDMARK MEDIA/Imageselect

Sarja: Uusrikkaat rakentavat palatsin New Yorkiin

Uusrikas Russellin pariskunta herättää huomiota rakennuttaessaan loisteliaan palatsin New Yorkiin. Rakennus jäljittelee ranskalaista renessanssilinnaa ja heijastaa perheen valtavaa vaurautta.

© Falk, B. J.

Fakta: Vanderbiltit kopioivat ranskalaislinnan

Oikeat Vanderbiltit rakensivat aikanaan paljon kohua herättäneen talon Manhattanille 1800-luvun lopulla. Talon on sanottu jäljittelevän Ranskan kuninkaan Ludvig XII:n Château de Blois -linnaa.

Vanderbilt on edelleen tunnettu nimi Yhdysvalloissa, eikä perhettä näy sarjassa. Sen sijaan Astorin perheen jäseniä on sivuhahmoissa. Astorit olivat 1700- ja 1800-luvuilla malliesimerkki konservatiivisesta eliitistä, mutta nyky-Yhdysvalloissa jo mennyttä maailmaa. Perheen pää oli William Backhouse Astor, Yhdysvaltojen ensimmäinen monimiljonääri. Sarjassa nähdään etenkin hänen vaimonsa, Caroline Astor, New Yorkin yläluokan ”kuningatar”, joka saattoi pelkästään pään nyökkäyksellä ilmaista, kuka pääsee piireihin.

Näiden kahden sukudynastian välinen kitka on mielenkiintoinen, ja sarja olisi voinut ottaa siitä enemmän irti sen sijaan, että se keskittyy pukudraamaan ja tylsiin korvikehahmoihin.

Hahmoissa otetaan historiallisia vapauksia etenkin tummaihoisen kirjailija-sihteeri Peggy Scottin kohdalla. Vaikka hän on luokka-asteikossa selvästi alempana kuin valkoiset päähenkilöt ja kohtaa ongelmia ihonvärinsä vuoksi, hänen asemansa on huomattavasti parempi kuin sarjan tapahtuma-aikaan olisi ollut realistista.

Sarjan historiallinen neuvonantaja Erica Armstrong Dunbar on myös tunnustanut, että Scottin ystävyys yläluokkaisen Marian Brookin kanssa olisi ollut ”hyvin poikkeuksellista” noihin aikoihin.

© www.virginradio.fr

Sarja: Miljonääri järjesti oudot nukkekutsut

Eksentrinen rikas rouva Mamie Fish kutsuu Russellit erikoisille teekutsuille, joilla vieraat saavat syliinsä nuken ja heille tarjoillaan minikokoista ruokaa minikokoisilta astioilta.

© Harper’s Weekly. v.46 1902

Fakta: Fish oli erikoinen tapaus

Tosielämän Mamie Fish oli vähintään yhtä erikoinen. Vuonna 1902 hän järjesti illalliskutsut mystisen Korsikan prinssi Dragon kunniaksi. Selvisi, että ”prinssi” oli juhlavaatteisiin puettu apina.

Sisällötöntä kulissia

Historia tuntee lukuisia anekdootteja New Yorkin ”kultakauden” loisteliaasti eläneen yläluokan dekadenssista. Sikareita käärittiin sadan dollarin seteleihin ja juhlissa tarjottiin ostereita, joissa oli sisällä helmi, mutta tätä elämäntapaa ei The Gilded Age -sarjassa juurikaan näytetä.

Sarja on historiasta fantasiaversio, josta kaikki särmät on hiottu pois. Siinä esitellään mielenkiintoisia tapahtumia ja henkilöhahmoja, mutta lopulta kaikki paljastuu kauniiksi kulisseiksi vailla sisältöä.