Entinen presidentti Donald John Trump antautui viranomaisille Fultonin piirikunnassa Georgiassa Suomen aikaa yöllä 25. elokuuta, ja hänet pidätettiin syytettynä vaalivilpistä vuoden 2020 presidentinvaaleissa.
Hänet on nyt vapautettu 1,4 miljoonan dollarin (noin 1,3 miljoonaa euroa) takuita vastaan.

Donald Trumpista otettiin pidätyskuva, hänet punnittiin ja häneltä otettiin sormenjäljet. Kaikki tämä kesti vain 20 minuuttia.
Atlantan Fultonin piirikunnan syyttäjä on syyttänyt Trumpia ja 18 rikoskumppania yrityksestä kumota Georgian vaalien tulos.
Syytteet koskevat muun muassa asiakirjojen väärentämistä, väärän valan antamista ja vaaliviranomaisten häirintää "salaliitossa Yhdysvaltoja vastaan".
Tapaus on vain yksi monista oikeudenkäynneistä entistä presidenttiä ja monimiljardööriä vastaan. Hänen suvulleen ei ole lainkaan vierasta joutua viranomaisten suurennuslasin alle.
Tässä on katsaus Trumpin suvun monien mutkien reittiin Yhdysvaltain valtaeliittiin:
1. sukupolvi: Siirtolainen Friedrich

Kallstadt sijaitsee Rheinland-Pfalzin osavaltiossa läntisessä Saksassa.
Isoisä Trump varttui Saksassa
Trumpin suku on peräisin Lounais-Saksasta Kallstadtin kylästä, jossa Donald Trumpin isoisä Friedrich Trump syntyi vuonna 1869 ja kasvoi pienellä viinitilalla. Hän meni parturin oppiin, mutta Kallstadtissa ei ollut riittävästi parturoitavia, ja Friedrich muutti 16-vuotiaana New Yorkiin.

Friedrich Trump nuorena parturina Amerikassa.
Kultakuume houkutti Friedrich Trumpia
New Yorkissa Friedrich muutti nimensä Frederickiksi ja työskenteli parturina Manhattanilla. Rikastumisen toivossa hän ryhtyi kuitenkin pitämään ravintolaa ensin Seattlessa ja sitten Monte Criston kaivoskaupungissa. Kun Klondiken kultaryntäys alkoi vuonna 1896, Frederick myi ravintolansa ja lähti pohjoiseen.

Bennett oli Klondiken kultaryntäyksen lähtöpiste.
Erämaan kultainen keskus
Frederick ei kuitenkaan ollut kiinnostunut kullankaivuusta vaan aikoi tienata kullankaivajilla. Hän perusti kumppaninsa kanssa pienen hotellin Bennettin kaupunkiin, jonka kautta kullanetsijät kulkivat rakentaakseen siellä veneen, jolla purjehtia Yukonjokea pitkin Klondikeen. ”New Arctic Restaurant and Hotel” tarjosi heille niin majoitusta ja suun kostuketta kuin prostituoitujen palvelujakin.

Frederick Trump perusti kumppaninsa kanssa White Horse Restaurantin.
Trump matkusti Saksaan
Vuonna 1900 liikekumppanukset perustivat uuden “White Horse Restaurant” -ravintolan Whitehorsen kultakaupunkiin, mutta yhteistyö rakoili ja Frederick myi osuutensa. Hän oli rikastunut riittäväksi matkustaakseen Saksaan vaimon etsintään.

Donald Trumpin isovanhemmat Elizabeth ja Frederick.
Rakastui naapurin tyttäreen
Trumpin äiti asui edelleen Kallstadtissa. 33-vuotias Frederick rakastui naapurin 22-vuotiaaseen tyttäreen Elizabeth Christiin. Äiti Trump vastusti liittoa, sillä Christit olivat köyhiä, mutta Frederick piti päänsä ja avioitui vuonna 1902. Pariskunta muutti New Yorkiin, missä Frederick perusti parturiliikkeen ja alkoi menestyä kiinteistöalalla.

1 198 matkustajaa kuoli saksalaisen sukellusveneen upotettua matkustajahöyrylaiva Lusitanian.
Trump muuttui ruotsalaiseksi
Frederick ja Elizabeth saivat kolme lasta. Kotona Trump puhui saksaa, mutta tilanne muuttui, kun saksalainen sukellusvene upotti Lusitania-matkustajalaivan ja Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917. Saksalaissiirtolaisiin suhtauduttiin vihamielisesti, ja Frederick Trump alkoi kertoa olevansa kotoisin Ruotsista.

Elizabeth ja Frederick Trump lapsineen.
Seuraava Trump valmistautui
Perhe eli Queensin kaupunginosassa. Kun Frederick kuoli espanjantautiin vuonna 1918, Elizabeth otti kiinteistöbisneksen hoitaakseen. Keskimmäinen poika, 15-vuotias Fred, ei viihtynyt koulussa mutta imi käsityötaitoa ja -tietoa paikallisilta puusepiltä, muurareilta ja sähkömiehiltä.
2. sukupolvi: Liikemies Fred

Pääkatu Queensissa, New York, 1920.
Fred oli synnynnäinen liikemies
Koulunsa päätyttyä vuonna 1923 Fred lainasi rahaa äidiltään ensimmäisen talonsa rakentamiseen. Se valmistui seuraavana vuonna, ja Fred myi sen hyvällä voitolla. Vuonna 1926 hän oli rakennuttanut Queensiin jo 20 taloa ja myynyt ne.

Ku Klux Klanin mielenosoitus Queensissä New Yorkissa.
Trump ja Ku Klux Klan
Vuonna 1927 Ku Klux Klan järjesti suuren mielenosoituksen Queensin kaduilla. Valkokaapuiset miehet protestoivat New Yorkin katolisten poliisien ”syntyperäisiin protestanttisiin amerikkalaisiin” kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan. Seitsemän pidätettiin, ja yksi heistä oli 21-vuotias Fred Trump.

Fred Trumpin lakimies Roy Cohn oli aiemmin kommunisteja jahtaavan McCarthyn palveluksessa.
Fred Trumpin monet puuhat
Fred Trumpin yritys kasvoi voimakkaasti 1930-luvulla, kun hän osti taloja pilkkahintaan – juuri ennen niiden päätymistä pakkohuutokauppaan. 1940-luvun lopulla Fred Trump sai roppakaupalla julkista tukea asuntojen rakentamiseen kotiin palanneille sotilaille. Vuonna 1972 ilmeni, että Fred Trump ei vuokrannut omistamistaan taloista asuntoja mustaihoisille. Lakiavustajanaan Trumpilla oli selkärangaton asianajaja Roy Cohn, joka oli aiemmin työskennellyt senaattorille ja kommunistien vainoajalle Joseph McCarthylle.

Donald Trump New Yorkin sotilasakatemiassa, 1964.
Donaldille avautui tilaisuus
Fred Trump sai viisi lasta vaimonsa, skottilaissyntyisen Mary Annen kanssa. Fred toivoi pitkään vanhimman poikansa, Fred Jr:n, jatkavan perheyrityksessä. Fred Jr. halusi kuitenkin lentäjäksi, joten Donald sai mahdollisuutensa. Ensin hän sai kuitenkin oppia kuria sotilasakatemiassa ja liiketoimintaa Wharton Business Schoolissa.
3. sukupolvi: Showmies Donald

Isä Fred ja poika Donald Trump jakoivat New Yorkin keskenään.
Isä taustatukena
Donald aloitti perheyrityksessä vuonna 1968. Tuolloin yrityksen toiminta keskittyi Queensiin, mutta vuonna 1973 Donald siirtyi Manhattanille. Hän selitti näin myös välttävänsä kilpailun Fredin kanssa. Kaikesta päätellen Fred kuitenkin tuki Donaldia taloudellisesti ja rahoitti tämän rakennusbisnestä kuolemaansa asti vuonna 1999.

Trumpin Taj Mahal -kasinon nimi on nykyään Hard Rock Hotel & Casino.
Donaldin monet konkurssit
1980-luvulla Donald Trump panosti yhdysvaltalaisten pelihimoon. Hän avasi muun muassa Trump Taj Mahal -kasinon Atlantic Cityyn, mutta ei onnistunut rikastumaan ruletin pyörittämisellä. Kaikkiaan Trump on kärsinyt konkurssin kuudesti, ja lisäksi ”Trump Vodka”, ”Trump Airlines”, ”Trump Steaks” ja ”Trump University” ovat flopanneet.
Vuosina 1985–94 Trumpin yritysten tappiot olivat kaikkiaan 1,17 miljardia dollaria. Sen sijaan hän menestyi hyvin roolissaan liikemiehenä realitysarjassa ”The Apprentice” (Diili), joka sai miljoonia katsojia.

Trump Tower sijaitsee Fifth Avenuella Manhattanin Midtownissa.
Tornitalosta puuttuu kahdeksan kerrosta
Trumpin ylpeyden, Central Parkin lähellä sijaitsevan Trump Towerin, avajaisia vietettiin 30. marraskuuta 1983. Rakennuksessa on toimistoja ja asuntoja ja virallisesti 58 kerrosta – tosin kerrokset 6.–13. puuttuvat. Trump muutti talossa olevasta asunnostaan vuonna 2019, koska ei enää viihtynyt New Yorkissa.

Trumpin talviasunto Mar-a-Lago sijaitsee Floridan rannikolla.
Trump painosti kartanon hinnan alas
Donald Trumpin talviasunto Mar-a-Lago sijaitsee Palm Beachissä, Floridassa. Espanjalaistyylinen kartano on rakennettu 1930-luvulla. Vuonna 1985 Trump sai painettua kartanon kauppahinnan seitsemään miljoonaan dollariin, kun hän oli ostanut Mar-a-Lagon edustalla olevat maat ja uhkasi rakentaa siihen talon, joka peittäisi Mar-a-Lagon merinäköalan. Mar-a-Lagossa toimii ravintola, hotelli ja yksityisklubi.

Golfinpelaaja Donald Trump golfautossa.
Golffari, joka vihaa häviämistä
Trump on innokas golfinpelaaja, joka vietti presidenttikaudestaan 298 päivää golfkentällä. Hän omistaa 14 golfkenttää eri puolilla maailmaa – ja on tunnettu siitä, että hän huijaa. Hänen caddiellaan on yleensä ylimääräinen pallo taskussaan, ja väitetään, että Trumpilla on erityisnopea golfauto, jolla hän voi pyyhältää siirtämään palloaan ennen kuin kukaan ehtii estää.

Trumpeja oikealta vasemmalle: Tytär Tiffany, poika Donald Jr., tytär Ivanka, isä Donald, nuorin poika Barron, vaimo Melania ja poika Eric vaimonsa Laran kanssa.
Seuraava Trump-sukupolvi odottaa
Donald Trump avioitui kolmannen kerran vuonna 2005. Hänellä on vaimonsa Melania Trumpin kanssa poika, Barron.
Ensimmäisen vaimonsa Ivanan (aviossa 1977–92) kanssa Donald Trump sai pojat Donald Jr:n ja Ericin sekä tyttären Ivankan. Lapset työskentelevät perheen liiketoiminnassa.
Ivanka ja hänen miehensä Jared Kushner olivat myös presidentti Trumpin neuvonantajia.
Donald Trumpilla on toisen vaimonsa Marlan (aviossa 1993–99) kanssa tytär Tiffany.