Paniikki preerialla: Epätoivoiset poikamiehet etsivät naisseuraa
Unelma uudesta elämästä ja vaurastumisesta veti 1800-luvulla miehiä Villiin länteen. Asetuttuaan aloilleen he havahtuivat kotilieden kylmyyteen. Niinpä miehet alkoivat houkutella naimahaluista naisväkeä morsiamikseen idästä.

Naispulassa miehet joutuivat jopa parturoimaan toisiaan.
Yhdysvaltojen länsirannikon uudisasukkaille oli tarjolla kaikkea, mitä mies saattoi toivoa: riittämiin maata, puutavaraa pullistelevia metsiä sekä runsaita kultaesiintymiä.
1800-luvulla monet onneaan tavoittelevat lähtivätkin idän ihmispaljouden keskeltä avaraan länteen ryhtyäkseen siellä maanviljelijöiksi, turkismetsästäjksi, metsureiksi tai kullankaivajiksi. Kun elämä asettui uomiinsa, jotakin silti puuttui.
Elämä poikamiehenä oli yksinäistä ilman sängynlämmittäjää ja keittiössä häärivää emäntää. Länteen tarvittiin naisia.
Yhdysvaltojen läntisten osavaltioiden, kuten Kalifornian, Oregonin, Washingtonin, Utahin, Nevadan ja Arizonan, väestön sukupuolijakauma oli varsin vinoutunut, sillä niiden asukkaat olivat pääosin miehiä. San Franciscossa yhtä naista kohti oli 12 miestä.
Washingtonin territoriossa tilanne oli myös huolestuttava: siellä yhtä naista kohti oli yhdeksän miestä. Niiden harvojen naisten mukaan, jotka olivat uskaltautuneet länteen, sukupuolten epäsuhdalla oli järkyttävät seuraukset.
Tucsonissa Arizonassa kuusi naista perusti ryhmän nimeltä ”Ahkerien mehiläisten kerho”, joka järjesti naisia länteen. He kuvailivat länttä sivistymättömäksi miesten maailmaksi, jossa miehet hukuttivat kaipauksensa ryyppäämällä ja purkivat turhautumistaan nyrkein.
”Ahkerat mehiläiset” eivät olleet ainoita, jotka olivat huolissaan miesten yksinäisyydestä. 1800-luvun jälkipuolella monet kekseliäät naiset, epätoivoiset cowboyt ja yritteliäät ”puhemiehet” yrittivät houkutella lisää hameväkeä länteen.
Idässä oli sisällissodan jäljiltä paljon leskiä, ja siellä oli naisia paljon enemmän kuin miehiä. Vaimoehdokkaita houkuteltiin lehti-ilmoituksilla, kirkoissa ja laajoilla kampanjoilla.