Kalifornian kultakuumeen lähtölaukauksena on pidetty sitä, kun puuseppä James Marshall löysi 24. tammikuuta 1848 kultahippuja joesta Kalifornian Colomasta.
Uutinen löydöstä levisi ensin Pohjois-Amerikassa ja pian ympäri maailmaa ja houkutteli kullan perässä tuhansittain seikkailijoita Yhdysvaltojen länsiosiin.
”Kertomukset kullan runsaudesta tuolla alueella ovat niin poikkeuksellisia, että niitä olisi vaikea uskoa todeksi, elleivät siellä paikan päällä käyneet viranomaiset olisi niitä omin silmin vahvistaneet”, kirjoitti Yhdysvaltojen presidentti James K. Polk joulukuussa 1848.
Kalifornian alueella oli siihen mennessä asunut vain jokunen tuhat ihmistä, mutta nyt sinne ryntäsi valtavasti ihmisiä, jotka unelmoivat rikastuvansa suurella kultalöydöllä. Parissa vuodessa Kaliforniasta tuli kukoistava 300 000 asukkaan osavaltio.
Haaveet eivät olleet aivan perusteettomia, sillä kultakuumeen aikana (1848–1855) Kaliforniasta löytyi noin 350 tonnia kultaa.
Kaikki halusivat kultaa
Kaliforniaan ryntäsi lukemattomia kullankaivajia, mutta vain harvan unelmat kävivät toteen.
Kulta jäi ränniin
Ränni eli ruuhi oli maa-aineksen ensimmäinen puhdistuspaikka. Ränniin lapioitiin maata ja kiviä, ja sinne johdettu vesi huuhtoi hienoainesta rännin pohjalla olevan verkon läpi ja jätti kivet verkon päälle tarkemmin tutkittavaksi.
Kalifornia kehittyi vauhdilla
Pikkukyliä nousi kuin sieniä sateella. Kalifornia kehittyi vauhdilla, ja kultakuumeen aikana järjestettiin vaalit ja hyväksyttiin Kalifornian perustuslaki. Kaliforniasta tuli Yhdysvaltojen 31. osavaltio vuonna 1850.
Intiaanit pakotettiin töihin
Alkuperäiset asukkaat joutuivat monin paikoin kärsimään kullankaivajien vuoksi. Intiaaneja ajettiin mailtaan ja heitä otettiin myös orjiksi kaivamaan kultaa.
Vaskooli oli kaivajan tärkein työväline
Vaskoolit olivat laakeita metallivateja, joissa pyöriteltiin vettä ja maa-ainesta. Vesi huuhtoi maata kivien päältä, ja toivomuksena oli, että samean veden loiskuttua reunan yli vaskoolin pohjalla kimmeltelisi kultahippuja.
Silti vain harva yksittäinen kullankaivaja todella rikastui, sillä vaikka aluksi lähes kuka vain oli voinut löytää kultaa pintamaasta, ryntäyksen kiihtyessä vuoden 1850 jälkeen kultaa oli kaivettava yhä syvemmältä ja siksi todellisiksi menestyjiksi nousivat kaivosten omistajat.
”Moni, todella moni, tänne saapuva kohtaa vastoinkäymisiä.
Tuhannet jättävät luunsa tänne, ja moni joutuu kerjäämään tiensä kotiin”, kirjoitti kullankaivaja Sheldon Shufelt perheelleen vuonna 1850.