Orjat vapautettiin oikeudenkäynnissä
Amistad-nimisen laivan orjat kapinoivat ja valloittivat laivan, jossa he olivat vankeina. Voittaakseen vapautensa heidän oli myös taisteltava Yhdysvaltain tuomioistuinta vastaan. Heidän taistelunsa sai monet näkemään orjuuden mielipuolisuuden.
Afrikkalaisten puolustusasianajajaa, Roger Sherman Baldwinia, näytteli elokuvassa Amistad Matthew McConaughey.
Jännite orjalaiva Amistadilla oli kasvanut. Kapteeni Ramón Ferrer ja kokki Celestino kohtelivat orjia huonosti, löivät heitä ja antoivat minimaalisia annoksia ruokaa ja vettä. Lopulta, aamulla 30. kesäkuuta 1839, kehkeytyi selkkaus, joka sai orjat ottamaan ratkaisevan askelen.
Yksi orjista, mies, joka jäi historiaan nimellä Cinque, suurin piirtein nimen lausumisasun mukaan kirjoitettuna, astui uhmakkaasti kokkia kohti ja vaati lisää syötävää. Celestino löi kahleissa olevaa Cinquea ja osoitti eleillään orjan kuolevan, kun alus saapuu määränpäähänsä. Eikä kohtalona ollut vain kuolema, vaan hänet myös syötäisiin.
Uhkaus otettiin vakavasti, sillä se vahvisti kaikki huhut, joita kaikki laivan orjat olivat kuulleet jo kotona Afrikassa – syy siihen, miksi orjalaivoja saapui niin usein hakemaan paljon ihmisiä, oli siis se, että alukset kuljettivat heitä merten yli syötäväksi.
Sinä yönä 53 laivalle kahlittua orjaa pitivät kokouksen. He olivat saaneet tarpeekseen. Siitä lähtien, kun orjanmetsästäjät olivat ottaneet heidät vangeiksi Länsi-Afrikassa nykyisen Sierra Leonen alueella, heitä oli siirretty paikasta toiseen hirvittävissä olosuhteissa. Viimeksi he olivat olleet teljettyinä Havannassa, Kuubassa, ja nyt he saapuisivat pian lopulliseen määränpäähänsä, saaren suurille sokeriplantaaseille.
Tiirikoi ketjut
Lopulta, muistutettuaan heidän tulevan ylpeästä kulttuurista, jossa kansa perinteisesti taisteli henkensä edestä, Cinque kääntyi esittämään muille yksinkertaisen kysymyksen:
"Kuka kannattaa sotimista?"
Hetkisen epäröinnin jälkeen päätös oli tehty. Vaikka hintana olisi heidän henkensä, he aikoivat laittaa kaiken likoon ja nousta joukolla kapinaan orjalaivan miehistöä vastaan.
Juuri ennen Yhdysvaltain sotalaivojen tuloa osa afrikkalaisista pyrki Long Islandille hakemaan apua.
On epäselvää, mitä tarkalleen tapahtui orjien vapauttaessa itsensä ketjuistaan. Ehkä Cinque oli löytänyt laivan kannelta naulan, jota hän käytti lukkojen avaamiseen. He onnistuivat joka tapauksessa hiljaa vapauttamaan itsensä. Löytämillään raskailla työkaluilla ja viidakkoveitsillä, jotka nuoret tytöt olivat keksineet arkuista, he kävivät hyökkäykseen. Kokki Celestino kuoli ensimmäisenä, kapteeni Ferrer seuraavaksi. Paetakseen hyökkäystä jotkut miehistöstä hyppäsivät yli laidan ja selvittivät tiensä kohti maata.
Purjehtien kotiin
Entiset orjat hallitsivat nyt koko alusta muutaman miehistön jäsenen kanssa. Vankien joukossa oli myös don Pedro Montez, mies, joka osti heidät Havannassa, ja joka myöhemmin vaati "omaisuuttaan" takaisin. Nyt afrikkalaiset yrittivät sopia, mihin heidän pitäisi mennä. Suurin osa heistä kuului kansanryhmään nimeltä mendet, jotka nykyäänkin elävät Sierra Leonea, Liberiaa ja Guineaa vastaavalla alueella. Pitkän kokouksen jälkeen he päättivät purjehtia kotiseudulleen. Montezin käskettiin viedä heidät takaisin yli Atlantin. Vastahakoisesti Montez totteli käskyä, mutta alkoikin pelata kaksinaamaista peliä. Päiväsaikaan hän ohjasi alusta itään mutta hidasti matkan tekoa löysillä purjeilla.
Yöllä hän käänsi varovasti laivan länteen ja seilasi täydellä nopeudella kohti Yhdysvaltain rannikkoa toivoen, että alus joutuisi Yhdysvaltain sotalaivojen pysäyttämäksi. Vain siten hän voisi toivon mukaan pelastaa henkensä ja ehkä jopa saada takaisin "omaisuutensa".
Ennen oikeudenkäyntiä kaikista afrikkalaisista syytetyistä tehtiin muotokuva. Tässä kolme heistä: Kimbo, Pona ja Saly.
Oikeuden eteen
Matka oli vaivalloinen. Laivalla oli paljon ruokaa, muttei lähes lainkaan vettä. Amistad rantautui useaan otteeseen Karibian pienille saarille, jonne afrikkalaisryhmä uskaltautui täydentämään varastoja. He olivat jatkuvasti kauhuissaan, että espanjalaiset löytäisivät heidät jälleen ja orjuuttaisivat heidät uudelleen. Itse asiassa useat saarista, joille he hätäisesti nousivat, kuuluivat maille, joissa orjuus oli kielletty. Pitkä purjehdus jatkui. Lähes seitsemän viikon jälkeen aluksen ihmisistä oli useita kuollut janoon ja tauteihin. Silloin he kohtasivat amerikkalaisalus USS Washingtonin.
Yhdysvaltain laivaston saattamana Amistad lipui satamaan, ja dramaattinen oikeustaistelu alkoi.
Ensimmäisessä vaiheessa amerikkalaiset olivat orjanomistaja Montezin puolella. Entiset orjat heitettiin vankilaan syytettyinä merirosvouksesta ja murhista, ja samalla Montez yritti saada heidät takaisin itselleen. Mutta orjuuden vastustajat järjestäytyivät, kun entiset orjat Cinquen johdolla tekivät
kaikkensa levittääkseen tarinan omaa versiotaan. Toimittaja, joka tarttui kiinni kertomukseen ja jo ensimmäisten päivien aikana kirjoitti dramaattisen artikkelin Amistadin tapahtumista, auttoi lisäämään tietoisuutta. Lehdessä orjien kapina kuvattiin sankaritarinaksi, todelliseksi "amerikkalaisen hengen" vapaustaisteluksi, ja Cinque luonnehdittiin jaloksi villiksi.
Artikkeli herätti huomiota ja sai orjuuden lakkauttamista vastaan taistelevat edustajat havahtumaan. Oli pian ilmeistä, että Amistadin orjat olivat täydellinen symboli, jonka ympärille kerääntyä.
Kapinajohtaja Cinquén paluu Afrikkaan taiteilija ja orjuudenvastustaja Nathaniel Jocelynin näkemyksen mukaan esitettynä.
Olivat muka Kuubasta
Tuohon aikaan Yhdysvallat oli syvästi jakautunut orjakysymyksen suhteen. Iso-Britanniassa orjuus oli jo kielletty, ja orjien kauppaaminen Atlantin yli oli ollut laitonta jo vuodesta 1808. Montez väitti Espanjan viranomaisten tuella, että Amistadin afrikkalaiset olivat Kuuban orjia, jotka olivat syntyneet ja kasvaneet siellä. Siksi heidät piti palauttaa Kuubaan. Montez olisi näin saanut omaisuutensa takaisin.
Ensimmäisessä neuvottelussaan tuomioistuin hylkäsi asetelman. Tuomarin mielestä oli ilmeistä, että ryhmä oikeasti oli Afrikasta ja että heidät oli siepattu. Näin ollen heillä oli myös täysi oikeus kapinoida ja vapauttaa itsensä.
Presidentti valitti
Tuomiosta valitettiin heti Yhdysvaltain presidentti Martin Van Burenin aloitteesta. Hän tahtoi huomioida mielipiteet orjia omistavissa etelävaltioissa. Espanjan kuningatar Isabella II painosti myös voimakkasti.
Asia ratkaistiin lopulta Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa, jonka jäsenten enemmistö oli etelävaltioista, ja näin oletettiin heidän osoittavan lojaalisuuttaan orjien omistajille.
Maaliskuussa 1841, erään neuvottelun jälkeen, jossa muun muassa entinen presidentti John Quincy Adams piti koskettavan, seitsemän tunnin puheen, päätös oli selkeä. Seitsemän yhtä vastaan tuomioistuin päätti, että orjat vapautetaan, koska he eivät ole koskaan olleet "laillisia orjia".
Seuraavana vuonna hengissä olleet 35 henkilöä kapinaan nousseista 53:sta saivat palata Afrikkaan. Muutama heistä alkoi toimia lähetystyön parissa, jonka aloittivat tuolloin afrikkalaisten taistelua tukeneet orjuuden vastustajat. Useimmat palasivat entiseen elämäänsä – ja katosivat historiasta.
Yksi lähetyssaarnaajista sai kuitenkin todistaa varsin liikuttavaa hetkeä, kun Burna, yksi entisistä orjista, palasi kotikyläänsä kolme vuotta hänen viemisensä jälkeen. Burna tapasi äitinsä, joka ei uskonut enää koskaan näkevän poikaansa. "Ne tunteet, joita he osoittivat toisilleen, olivat voimakkaampia kuin mitkään ennen näkemäni", sanoi lähetyssaarnaaja