Mustia teurastettiin Tulsan mellakoissa

Epäonnisen kengänkiillottajan kompastuminen oli kipinä, joka sytytti Yhdysvaltojen verisimpiin kuuluvat rotumellakat. Kiihkon vallassa Tulsan valkoiset asukkaat riehuivat niin sanotulla Black Wall Streetillä, murhasivat mustia kaupunkilaisia ja polttivat lopulta kaupunginosan maan tasalle.

Epäonnisen kengänkiillottajan kompastuminen oli kipinä, joka sytytti Yhdysvaltojen verisimpiin kuuluvat rotumellakat. Kiihkon vallassa Tulsan valkoiset asukkaat riehuivat niin sanotulla Black Wall Streetillä, murhasivat mustia kaupunkilaisia ja polttivat lopulta kaupunginosan maan tasalle.

Tulsa Historical Society & Museum/AFP/U.S. Library of Congress/Ritzau Scanpix

Paksuja savupylväitä kohosi silmänkantamattomiin, kun O. W. Gurley katsoi aamulla 1. kesäkuuta 1921 hotellinsa ikkunasta Tulsassa Oklahomassa.

Musta hotellinomistaja ei käsittänyt näkemäänsä. Liekit raastoivat kaupunginosaa, jossa hän oli asunut 15 vuotta, ja Gurleyn juostessa alas portaita ja ulos talosta hän kuuli tulipalon räiskeen vain muutaman talon päässä.

”Hankkiudu ripeästi ulos hotellista, koska me poltamme koko roskan. Paras hoitaa asiakkaat ulos myös”, öykkäröi kolme valkoista miestä kadulla.

Laukaukset olivat kaikuneet ja veri oli virrannut koko yön Greenwoodin kortteleissa, missä sijaitsi Gurleyn elämäntyö, kolmikerroksinen hotelli. Hotellinomistaja oli viimeiseen asti toivonut, että rakennus pelastuisi kiihtyneiden valkoisten laumoilta. Nyt piti vain pysyä hengissä.

Hätistettyään asiakkaat ulos hän tarttui vaimonsa Emman käteen ja he pakenivat muiden mustien joukossa. He ehtivät edetä vain vähän matkaa katua pitkin, kun takaa kajahtivat kahden pistoolin laukaukset. Nuori mies kaatui kuolleena Gurleyn viereen. Järkyttynyt mies kuuli myös vaimonsa voihkaisevan ja näki tämän lyyhistyvän maahan.

Hotellinomistaja O. W. Gurley näki elämäntyönsä palavan poroksi Tulsan verilöylyssä.

© Black Wall Street USA

”Emma!” aviomies huusi, heittäytyi polvilleen ja alkoi tutkia, oliko vaimoa ammuttu. Emma Gurley oli kalpea, mutta hänen silmänsä olivat auki.

”Gurley, älä mieti minua. Sinun on paettava”, vaimo vaati.

Gurley katsoi Emmaa vielä kerran silmiin, ojentautui ja säntäsi juoksuun.

Hän puuskutti taakseen katsomatta kaduilla, joita peittivät rikottujen kaupanikkunoiden lasinsirpaleet. Ympärillä miehet, naiset ja lapset pakenivat valkoisten aseita ja palavia soihtuja. Etelävaltiolaisen kaupungin mustaihoiset olivat vaarassa joutua lahdatuksi kuin eläimet.

Viha kyti Tulsassa

Ennen 1900-luvun alkua Tulsa oli ollut vain unelias pikkukylä eteläisessä Oklahomassa, mutta marraskuussa 1905 löydettiin runsas öljysuoni alueelta, josta tuli pian yksi Yhdysvaltain rikkaimmista öljykentistä.

Öljyn myötä Tulsasta tuli ”boom town”, jonne kerääntyi väkeä rikastumisen toivossa. Tulijat, joilla ei ollut varaa ostaa maata ja porata öljyä, avasivat sen sijaan kauppoja, baareja tai muita pieniä liikkeitä.

Pian Tulsa tunnettiin lempinimellä ”Magic City”. Vuosina 1900–1921 väkiluku ponnahti 1 400:sta 72 000 asukkaaseen.

Kauan ennen öljybuumia suuri osa Tulsan asukkaista oli ollut alueelle orjina tuotuja mustia. Nyt kaupunkiin hakeutui entistä enemmän afroamerikkalaisia töihin. Öljykaupungissa lähes jokainen keskiluokkainen perhe palkkasi mustia kuljettajiksi, piioiksi, puutarhureiksi tai pyykkäreiksi.

”Tulsa uhkaa menettää arvokkaan asemansa Oklahoman valkoisimpana kaupunkina.” Tulsa Democrat -lehden kirjoitus

Tulsan musta väestö lähti aamuisin kaupungin eteläosan valkoisiin kortteleihin raatamaan päivät pitkät mutta asui itse rautatien pohjoispuolella Greenwoodin kaupunginosassa, jossa vuonna 1921 oli lähes 11 000 asukasta.

Monet elivät pienissä, huterissa taloissa, vaikka useat mustat yrittäjät tulivat hyvin toimeen. Greenwoodin suositun elokuvateatterin, Dreamland Theatren, omistajalla oli jopa oma auto.

Kaupunginosan varakkain yrittäjä oli kuitenkin O. W. Gurley. Hänen kolmikerroksinen hotellinsa alueen monien muiden huoliteltujen yritysten ohella antoi Greenwoodille niin hienostuneen vaikutelman, että kaupunginosa sai lempinimen Black Wall Street.

Moinen Greenwoodin mustien menestys ei miellyttänyt valkoisia, joiden mielestä entiset orjat eivät saisi ansaita enemmän kuin he itse.

Vielä isompi huoli valkoisten piirissä oli se, että etelävaltiolaisen kaupungin musta väestö kasvoi. ”Tulsa uhkaa menettää arvokkaan asemansa Oklahoman valkoisimpana kaupunkina”, varoitettiin Tulsa Democrat -sanomalehdessä.

Kaupungin valkoisten iloksi Jim Crow -lait tekivät kuitenkin yhä jyrkän eron valkoisten ja mustien välille. Kun orjuus oli lakkautettu Yhdysvalloissa vuonna 1865, presidentti Lincoln oli julistanut mustien saaneen ”oikeuden elämään, vapauteen ja onnen etsimiseen”.

Kansakunnan synty piti katsojat otteessaan yli kolme tuntia yhdysvaltalaisissa elokuvateattereissa.

© Badmachine

Elokuva nosti Ku Klux Klanin suosiota

Peräti 25 miljoonaa yhdysvaltalaista osti vuonna 1915 lipun D. W. Griffithin suurelokuvaan Kansakunnan synty, joka oli ajan suurin kassamenestys.
Yleisö ihastui juoneen, jossa Ku Klux Klan pelasti mustien terrorisoimia viattomia valkoisia.

”Haluaisin tappaa ensimmäisen vastaan tulevan neekerin”, kerrottiin katsojan huudahtaneen kolmetuntisen elokuvan jälkeen.

Mykkäelokuva loi Ku Klux Klan-kuumeen etelävaltioihin.

Järjestö oli kielletty vuonna 1869 väkivaltaisen linjansa takia, mutta marraskuussa 1915 se perustettiin uudelleen Georgian osavaltiossa, ja valkokaapuiset miehet sytyttivät ristin palamaan – juuri kuten Kansakunnan synnyssä. Sen jälkeen klaaniin alkoi virrata valkoisia yhdysvaltalaisia.

Afroamerikkalaiset eivät kuitenkaan olleet tasa-arvoisia kansalaisia, sillä etelävaltiot ottivat jo 1870-luvulla käyttöön lait mustien ja valkoisten erottelemiseksi.

Iholtaan eriväriset eivät saaneet käydä samoja kouluja tai istua samassa junavaunuosastossa, ja elleivät mustat osanneet lukea tai kirjoittaa, heillä ei ollut äänioikeutta.

Tulsassa mustat eivät saaneet mennä kauppaan, jossa valkoiset asioivat. He saivat tosin hoitaa kaupassa yksinkertaisia töitä kohtaamatta asiakkaita.

Inho värillisiä kohtaan vain kasvoi Tulsassa, ja 1910-luvun lopulla valkoiset ja mustat ottivat yhteen yksittäisissä väkivaltaisuuksissa.

Paikallislehti Tulsa Tribunessa levitettiin rasistista henkeä ja toimittajat alkoivat nimittää Green­woodia ”Pikku Afrikaksi” tai ”Niggertowniksi”, missä päätoimittaja Richard Lloyd Jonesin mukaan kuhisi ”viinaa, huumeita, likaisia neekereitä ja aseita”. Päätoimittaja myös ilmoitti, että ”likainen neekeri on pahinta, mitä voi kahdella jalalla kulkea”.

Vuonna 1921 viaton välikohtaus leimahdutti rotuvihan liekkeihin öljykaupungissa.

Mustien lynkkaukset lisääntyivät huimasti Yhdysvalloissa 1800-luvulla.

© History Archive

Rotuviha leimahti

Maanantai 30. toukokuuta 1921 alkoi 19-vuotiaalle Dick Rowlandille samoin kuin kaikki päivät. Musta teini toimi kengänkiillottajana siistimässä valkoisten herrojen jalkineita liikkeessä Tulsan keskustassa.

Kun Rowlandin oli aamupäivällä käytävä WC:ssä, tilanne oli tukala. Liikkeessä oli vain yksi WC, ja se oli valkoisille, joten hänen oli mentävä läheisen talon neljänteen kerrokseen, missä oli ”Vain värillisille” -kyltillä merkitty pieni WC.

Mustat saivat sentään käyttää hissiä, ja matkalla alas Rowland kompastui astuessaan hissiin ja törmäsi valkoiseen hissityttöön, Sarah Pageen. Page tunsi Rowlandin hissimatkoilta mutta alkoi kirkua ja hakata poikaa laukullaan, ja Rowland yritti torjua lyöntejä.

”Kimppuuni on hyökätty”, Page huusi oven auetessa pohjakerroksessa. Rowland joutui paniikkiin ja ryntäsi pois, mutta seuraavana päivänä poliisi vei nuoren kengänkiillottajan selliin oikeustalon ylimpään kerrokseen.

Sheriffi William McCullough lupasi Rowlandille reilun oikeudenkäynnin, mutta jo aamupäivällä 31. toukokuuta Tulsassa vallitsi kireä tunnelma.

Tulsa Tribune -lehdessä oli aamulla kerrottu hissitapauksesta ja väitetty lukijoille, että musta teini oli ”raapinut Pagen käsiä ja kasvoja ja repinyt hänen vaatteensa”.

Kun lehtipojat heiluttivat myöhäispainosta iltapäivällä, huudot herättivät vielä enemmän huomiota: ”Erikoisnumero! Neekeri lynkataan tänä iltana! Lue kaikki tapauksesta.”

Mustien piti sammuttaa janonsa vesipisteessä, jossa oli kyltti ”Värillisille”.

© Library of Congress

Jim Crow -lait jakoivat kansaa

1900-luvun alussa Oklahomassa otettiin käyttöön valkoisia ja mustia erottelevat Jim Crow -lait. Nimi viittasi show’hun, jossa valkoiset ivailivat mustien kustannuksella naamat mustattuina.

Mustille ja valkoisille eri pesutilat

Luonnonrikkauksiensa ansiosta Oklahoma oli öljy- ja kaivosmekka. Mustat ja valkoiset työskentelivät rinta rinnan, mutta vuodesta 1903 heillä tuli olla eri peseytymistilat. Kaupungin määräyksen mukaan ”Neekereiden pesu- ja pukutilat tulee erotella valkoisesta rodusta”.

Opettajille sakkoja yhteisopetuksesta

Vuonna 1904 laissa määrättiin valkoisten ja mustien yhteisissä kouluissa opettaneet opettajat ”syyllisiksi rikkomukseen” ja 10–50 dollarin sakkoihin. Pohjois-Carolinan osavaltiossa laki kielsi myös kirjojen siirtämisen kädestä toiseen värillisten ja valkoisten koulujen oppilaiden välillä.

Mustat menettivät äänioikeuden

Vuoden 1907 uuden lain mukaan kansalainen sai antaa äänensä vaaleissa vain, jos hän ”osasi lukea tai kirjoittaa perustuslain joka kohdan”. Monet mustat eivät koskaan olleet oppineet lukemaan, joten lailla käytännössä poistettiin näiden kansalaisten äänioikeus.

Myös kuolemassa mustat ja valkoiset eroteltiin

Hautausurakoitsijan oli eroteltava mustat ja valkoiset, kun vuoden 1907 lain mukaan ihonväriltään erilaiset kansalaiset tuli kuljettaa eri ruumisvaunuissa. Oklahoman viranomaisille oli hyvin tärkeää, ettei kansalaisia edes kuoleman jälkeen kohdeltu tasaveroisina.

Erilliset osastot junissa ja raitiovaunuissa

Vuodesta 1908 poliisi antoi sadasta tuhanteen dollaria sakkoja, ellei kuljetusyhtiö ollut jakanut junia ja raitiovaunuja erillisiin osastoihin valkoisia ja mustia varten. Mikäli matkustaja huomattiin väärässä osastossa, lainrikkoja itse joutui pulittamaan 5–25 dollarin sakot.

Puhelinkopit ihonvärin mukaan

Mustien oli oltava tarkkana myös, kun he tarvitsivat puhelinta. Vuodesta 1905 lähtien puhelinyhtiöiden tuli panna esille rotujen mukaan jaoteltuja puhelinkoppeja. Niinpä Oklahoman värilliset asukkaat saivat soittaa puheluita vain kopeista, jotka oli merkitty ”Vain mustille” -kyltillä.

Samalla hetkellä, kun sheriffi McCullough luki lehtiotsikot, hän tiesi, että tilanne voisi riistäytyä käsistä. Pian hän kuuli valkoisten tulsalaisten mekkaloivan oikeustalon edessä

”Anna neekeri meille!” tunti tunnilta kasvava väkijoukko pauhasi.

”Ei tule mitään lynkkausta. Jos joku pyrkii pojan kimppuun vankilassa, saa lyödä ensin minut hengiltä”, sheriffi yritti rauhoittaa riehujia.

Lynkkausmielialaa oli kuitenkin mahdotonta tukahduttaa, ja tilanne kärjistyi entisestään, kun paikalle ilmestyi joukoittain mustia Greenwoodista. He halusivat estää Rowlandin ampumisen tai hirttämisen, ja monilla oli ase.

”Ottakaa pistooli ja etsikää neekeri.” Poliisi matkalla Greenwoodiin

”Miksi sinulla on pistooli?” karjaisi iäkäs valkoinen mies yhdelle paikalle tulleista mustista noin kello 22. Huomaamatta valkoinen vanhus hiipi aivan mustan miehen viereen ja tarttui tämän aseeseen, joka laukesi ilmaan käsirysyn tiimellyksessä.

Pamaus sai aikaan laukausten mylläkän. Luoteja sinkoili joka suuntaan, ja monet yrittivät paeta kahakkaa. Pian oikeustalon edessä makasi yli kaksikymmentä haavoittunutta tai kuollutta. Greenwoodista saapuneet juoksivat takaisin kaupunginosaansa, mutta Tulsan valkoisten lynkkausmielialaa ei voitu enää jarruttaa.

Vihaiset miehet potkivat kiihdyksissään aseliikkeiden ovet hajalle ja haalivat hyllyiltä kivääreitä, revolvereita ja ammuksia.

”Ottakaa pistooli ja etsikää neekeri”, kehotti poliisi, joka itsekin oli lähdössä Greenwoodiin hyökkäämään mustia vastaan. Yhdysvaltain pahimpiin rotumellakoihin lukeutuvat tapahtumat olivat nyt täydessä käynnissä.

Tulsan verilöylyä kuvaavat postikortit olivat suosittuja matkamuistoja valkoisten rasistien keskuudessa Yhdysvalloissa.

© SMU Central University Libraries

Viha kupli etelävaltioissa

Oman käden oikeus ja rotukahakat eivät olleet vuonna 1921 harvinaisia etelävaltioissa. Ku Klux Klanin jälleen noustua lynkkaukset olivat yleistyneet.

Kaapujen suojissa klaanilaiset piinasivat ja tappoivat niitä, joiden ihonväri oli klaanin silmissä väärä.

Myös muualla maassa rotuviha aiheutti kahakoita, joissa valkoiset kävivät mustien kimppuun. Etenkin vuosi 1919 oli väkivaltainen. Niin kutsuttuna punaisena kesänä leimahti yli 25 rotumellakkaa, ja myös pohjoisvaltioiden kaupungeissa käytiin verisiä kahakoita valkoisten ja mustien välillä.

Pahinta rotuviha oli kuitenkin etelässä, missä Ku Klux Klan lietsoi levottomuuksia. Tulsassa järjestön ensimmäiset jäsenet olivat vuonna 1918 vannoneet käsi Raamatulla taistelevansa klaanin tavoitteleman ”valkoisen ylivallan” puolesta.

Klaanin Tulsan-osasto kasvoi nopeasti, ja muut Yhdysvaltain osastot neuvoivat auliisti, että ”mellakointi on paras tapa kasvattaa jäsenlukuja”.

Myös monet iltamyöhällä 31.5.1921 kivääriin tarttuneet ja Greenwoodiin suunnanneet valkoiset olivat Ku Klux Klanin jäseniä mutta eivät piiloutuneet sinä päivänä kaapujensa taakse.

Lauma oli niin suuri ja kaupunki niin sekaisin, ettei ollut syytä naamioitua. Muutenkin oli erittäin epätodennäköistä saada tuomio väkivallasta mustia kohtaan.

Nürnbergin laeissa ei käsitelty vain juutalaisia vaan myös mustia ja romaneja.

© Album/Fine Art Images/Imageselect

Natsit ottivat mallia Jim Crow -laeista

Natsien noustua valtaan vuonna 1933 Hitler sai innoitusta Yhdysvaltojen Jim Crow -laeista. Etelävaltioiden tavasta jakaa ihmiset ihonvärin ja alkuperän mukaan otettiin mallia Nürnbergin lakeihin vuonna 1935.

Lain mukaan mm. vain ”saksalaista tai arjalaista verta” olevat ihmiset voivat olla Saksan kansalaisia ja saada täydet poliittiset oikeudet. Lait myös kielsivät kanssakäymisen juutalaisten ja ns. oikeiden kansalaisten välillä.

Black Wall Street liekehti

Greenwoodin kaupungin valkoisista asuinalueista erottanut rautatie oli kuin rintamalinja sotavyöhykkeellä kellon lähestyessä keskiyötä 31. toukokuuta 1921. Kaupunginosaa puolustavia mustia aseineen oli asettunut asemiin radanvarren rakennuksiin.

Raiteiden toiselle puolelle kerääntyi valkoisia omavaltaiseksi armeijaksi. Luotien viuhuessa ilmassa Greenwoodin puolustajat pitivät pintansa lähes kaksi tuntia, mutta lopulta paine oli liian suuri.

Valkoisia oli kymmenkertaisesti, ja he rynnistivät Greenwoodiin ammuskellen ympäriinsä. Ruudinhaju leijui kuin sumu katujen yllä. Ilma haisi rikiltä. Armoton jahti oli käynnissä.

Yksi ensimmäisistä Greenwoodin asukkaista, jotka kokivat lynkkausmielialan seuraukset, oli cowboypaitainen musta poika. Hän joutui luotisateeseen lauman valkoisia ampuessa häntä kilpaa.

Ampujat astelivat katsomaan asfaltilla henkeään haukkovaa uhria yrittämättä mitenkään auttaa, kunnes ambulanssi saapui sireenit ulvoen. ”Häipykää! Älkää koskeko likaiseen neekeriin!” lauma huusi ambulanssimiehille, jotka ajoivat peloissaan pois sekasorron keskeltä.

Tulsan mustien kaupunginosa poltettiin poroksi.

© SMU Central University Libraries

Ampuma-aseiden lisäksi monet Tulsan omavaltaisen armeijan miehet toivat bensiinikanistereita autoillaan pitkin Black Wall Streetiä.

Kaupungin valkoiset asukkaat eivät aikoneet vain tappaa paljon mustia vaan olivat myös päättäneet polttaa liikkeet ja asunnot maan tasalle. Rakennukset kertoivat mustien menestyksestä kaupungissa.

Ovet potkittiin hajalle, lainsuojattomat hyökkääjät tunkeutuivat rakennuksiin ja kahmivat arvoesineet. Sen jälkeen miehet kaatoivat polttonesteitä pinoon kasattujen puuhuonekalujen päälle. Tulitikun rasahdus rikkipintaa vasten enteili tulen leimahdusta, jolloin tuhopolttajat juoksivat seuraavaan rakennukseen.

Yli viidensadan valkoisen joukko asettui teille pelottelemaan palokuntalaisia pois, jotta rakennukset palaisivat perustuksia myöten.

Kuudelta aamulla Greenwoodissa laajat alueet olivat tulipalojen vallassa. Savu leijui raskaana pilvenä rautatien läheisten katujen yllä. Kortteleiden isät ja äidit tarttuivat lapsiaan kädestä ja pakenivat kohti pohjoista.

Elleivät he ehtineet pakoon ennen bensiinipartioiden tuloa, he kokivat julman kohtelun. Iäkäs afroamerikkalainen pariskunta oli kieltäytynyt pakenemasta valkoisten pelottelemana ja polvistunut vuoteensa viereen rukoilemaan Jumalaa, kun joukko valkoisia miehiä löi oven hajalle.

Epäröimättä he laskivat pistoolinsa avioparin niskaan ja painoivat liipaisinta. Murhattu pariskunta jätettiin lojumaan vuoteensa viereen liekkien niellessä heidän kotinsa.

Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen orjuus lakkautettiin ja maan värilliset asukkaat alkoivat haaveilla tasa-arvosta.

© Heritage Images/Getty Images

1865: Orjuus lakkautettiin

Pohjois-Amerikassa oli käytetty orjatyövoimaa 200 vuotta, kunnes orjuus lakkautettiin lain voimalla. Taustalla oli pohjoisvaltioiden voitto
Yhdysvaltain sisällissodassa. Orjuuden lakkauttamisen lisäksi uudella lailla annettiin mustille äänioikeus.

© Pharos

1896: Oikeus salli rotuerottelun

Homer Plessy nosti oikeusjutun saatuaan sakot istumisesta ”vain valkoisille” tarkoitetussa vaunuosastossa. Korkein oikeus päätti, että perustuslakia ei ollut rikottu, minkä jälkeen moni osavaltio otti Jim Crow -lait käyttöön.

© Alpha Historica/Alamy/Imageselect

1955: Rosa Parks istui eteen

Aktivisti Rosa Parks istuutui valkoisille varatuille bussin etupenkeille Alabaman etelävaltiossa. Kun Parks ei siirtynyt, hänet pidätettiin.
Tapausta seurasivat kansalaisoikeusliikkeen ensimmäiset suuret mielenosoitukset.

© US Congress

1964: Erottelu ihonvärin tai rodun mukaan kiellettiin lailla

Kansalaisoikeuslaki hyväksyttiin kongressissa. Laki lopetti erottelun ihonvärin, rodun ja uskonnon mukaan julkisilla paikoilla, kuten puistoissa, hotelleissa ja ravintoloissa. Myös rotuerottelu työpaikoilla kiellettiin nyt laissa.

© Howard Sochurek/Getty Images

1968: King murhattiin

Kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King murhattiin Memphisissä Tennesseessä. Murha aiheutti mielenosoitusmarsseja yli sadassa kaupungissa.

© Ted Soqui/Getty Images

1992: Poliisiväkivalta johti levottomuuksiin

Los Angelesissa poliisit vapautettiin syytteistä heidän käytettyään voimatoimia mustan Rodney Kingin pidätyksen yhteydessä. Päätös aiheutti kolmen päivän mellakat.

© Eli Wilson/Shutterstock

2020: Protestit levisivät kaikkialle

Afroamerikkalainen George Floyd kuoli Minneapolisissa pidätyksen yhteydessä. Kansalaisoikeusliike Black Lives Matter järjesti koko maahan mielenosoituksia, jotka levisivät Yhdysvaltain ulkopuolelle ja saivat tukea kaiken värisiltä ihmisiltä eri puolilla maailmaa.

Gurley piiloutui talon alle

Hotellinomistaja O. W. Gurley onnistui pakenemaan, ennen kuin hänen hotellinsa oli liekeissä. Pois rynnätessään hän oli jättänyt puoliksi tiedottoman vaimonsa taakseen ja oli nyt kello seitsemän aikaan aamulla 1. kesäkuuta hengenvaarassa.

Kaduilla kuhisi vihaisia valkoisia, ja vaikka varakas Gurley oli arvostettu mies Tulsassa, hän oli nyt ihonvärinsä takia ampumatauluna.

Tuntiessaan väsymyksen leviävän jäseniinsä 53-vuotias musta mies arveli, että hänen olisi parasta piiloutua eikä jatkaa pakoa. Hän ryömi koulurakennuksen alla olleeseen halkeamaan, mistä hän näki kadulle.

Satoja valkoisia ravasi Gurleyn piilopaikan ohi, ja heistä monilla oli soihdut käsissään. Hotellinomistajan kauhuksi yksi ryhmä pysähtyi valkoisen teinin huutaessa:

”Näin takuulla yhden kömpivän koulun alle tuolla noin.”

”Okei, katsotaanpa”, vastasi joku mies, osoitti kiväärillään kohti halkeamaa ja laukaisi. Gurley oli ryöminyt niin pitkälle halkeaman perälle kuin pystyi, eivätkä luodit siksi osuneet häneen.

Hetken hotellinomistaja luuli selvinneensä säikähdyksellä, mutta sitten koulun ikkunaruutuja räsähteli hajalle, ja pian Gurleyn piilopaikkaan levisi huolestuttava savun haju. Koulu oli tulessa.

”Täällä olen kuoleman oma, mutta kuolen myös, jos menen ulos”, hän pohti.

Lopulta hotellinomistajan oli ryömittävä köhien ulko-ovea kohti. Onneksi koulun tienoilla ei enää näkynyt valkoisia. Lauma oli vyörynyt kohti Greenwoodin pohjoisosaa, missä sijaitsi tuhopolttajien seuraava kohde: vasta pystytetty baptistikirkko.

Rasistiset valkoiset vainosivat mustia ihmisiä kaikkialla Etelävaltioissa.

© Bibliothèque nationale de France

Mustia vietiin vankileireihin

Ulos kömpiessään Gurley tunsi kädessään äkillistä kipua, kun hajonneen ikkunalasin sirpale viilsi syvän haavan. Verta valui pitkin paidanhihaa, joka vielä aamulla oli ollut vitivalkoinen ja vasta silitetty.

Gurley hiipi hermostuneena paikalta, mutta kohtasi onneksi omien sanojensa mukaan ”valkoisen herrasmiehen”. Tämä vartioi vanha haulikko kädessään viittätoista vangittua mustaa. Gurley kohotti kädet pään päälle ja antautui.

Yhdessä vankien kanssa Gurley vietiin Tulsan McNulty Park -baseballstadionille, josta aamupäivän aikana oli tehty internointileiri. Ilman muuta selitystä kuin ihonväri poliisit ja valkoiset kadunmiehet vailla mitään toimivaltaa pidättivät värillisiä asukkaita ja kokosivat vangit kaupunkiin pystytettyyn kolmeen leiriin.

Vangit kulkivat jonossa päät painuksissa, ja valkoiset lapset, myös naiset ja lapset, pilkkasivat heitä ja sylkivät heidän päälleen.

Jotkut myös ampuivat huvikseen maahan, jotta vankien piti hyppiä ja tanssia välttääkseen osumat jalkoihin. Monta kertaa luodit kimposivat katukivistä ja tuottivat vammoja vangituille.

Moottoripyöräpoliisi kiinnitti kuusi mustaa köydellä ajoneuvoonsa ja painoi kaasua, niin että vankien oli juostava monta kilometriä kohti internointileiriä.

Kiväärein ja pistimin aseistetut Kansalliskaartin joukot veivät Tulsan verilöylyn jälkeen värillisiä ihmisiä internointileireille.

© Oklahoma Historical Society/Getty Images

Neljä sadistista riehujaa huomasi mustan miehen, joka amputoitujen jalkojensa takia liikkui rullalaudalla.

Miehet kippasivat miehen laudaltaan maahan ja sitoivat köyden pidempään jalantynkään. Köyden toisen pään miehet sitoivat kiinni autoon ja ajoivat Tulsan halki mekastaen ja tuskissaan ulisevaa miesraukkaa auton perässä raahaten. Katupäällyste repi hänen ihonsa, ja pää poukkoili raitiovaunukiskojen ja katukivien päällä. Uhria ei nähty sen koommin hengissä.

O. W. Gurley sai pitää itseään onnekkaana päästyään baseballstadionin vankileirille joutumatta kidutetuksi matkalla. Leirissä lääkäri sitoi hänen käsivartensa, mutta hotellinomistajan mieli oli kuin vereslihalla. Elämäntyö oli palanut maan tasalle, ja Gurley oli menettänyt vaimonsa. Suruissaan hän kuuli yhtäkkiä tutun äänen:

”Herran jestas, tuolla on Gurley!”

Ääni kuulosti aivan Emmalta, ja kun Gurley kääntyi ympäri, vaimo juoksi häntä kohti. Emma oli vain pyörtynyt kadulla ja seisoi nyt siinä ilmielävänä.

”Gurley, mitä he ovat tehneet sinun kädellesi?” Emma kysyi pariskunnan syleiltyä toisiaan pitkään ja kiitollisena.

”Naarmu vain”, Gurley rauhoitteli.

Viimeiset Tulsan verilöylystä eloon jääneet tulivat vuonna 2005 Washingtoniin kertomaan poliitikoille kokemuksistaan vuoden 1921 verilöylyssä.

© Manuel Balce Ceneta/AP/Ritzau Scanpix

Tulsan verilöylystä vaiettiin 50 vuotta

Tulsan mellakat järkyttivät Yhdysvaltoja, ja presidentti Warren G. Harding tuomitsi ne. Oklahoman viranomaisten vaietessa tapaus kuitenkin lähes unohtui muutamassa vuodessa.

Verilöylystä ei kerrota kouluissa. Siitä ei kerrota historiankirjoissa, eikä tapahtumia edes mainita Tulsan palolaitoksen arkistojen asiakirjoissa.

Vuonna 1971 Tulsan kaupunginhallitus halusi muistella tapahtumia, mutta luettuaan mustien kertomuksia ja nähtyään kuvia tapahtumista poliitikot muuttivat mielensä. Mikään kaupungin suurista lehdistä ei myöskään ollut kiinnostunut kirjoittamaan aiheesta.

Historiantutkijat alkoivat kuitenkin lopulta tutkia tapahtumia, ja vuonna 1996 osavaltiossa käynnistettiin virallinen tutkinta. Se suositteli, että mellakoista eloonjääneille mustille ja heidän jälkeläisilleen maksettaisiin korvauksia.

Verilöylyä peiteltiin

Julmuudet Black Wall Streetillä päättyivät keskellä päivää 1. kesäkuuta. Kansalliskaarti oli tullut Tulsaan ja julistanut kaupunkiin poikkeustilan.

Paloautoja vyöryi mustien kortteleihin sammuttamaan tulipaloja. Suuria osia Greenwoodista oli kuitenkin ehtinyt palaa raunioiksi. Yli 1 150 kotia ja yritystä oli tuhoutunut, ja kaduilla lojui haavoittuneita ja kuolleita.

Viranomaiset merkitsivät tilastoihin, että mellakoissa oli kuollut 36 ihmistä, joista 12 oli valkoisia. Sittemmin on kuitenkin arvioitu, että kuolinluku oli pikemminkin 300.

”Tällainen on synnin palkka. Neekerit tekivät väärin ja saivat ansionsa mukaan.” Valkoinen tulsalainen mustien murhista

Todistajien mukaan valkoiset olivat kiireesti raivanneet ruumiita pois iltapäivällä 1. kesäkuuta. Ruumiilla lastattujen kuorma-autojen nähtiin ajavan kaupungin ulkopuolelle ja kippaavan kuolleet joukkohautoihin. Kaksi valkoista poikaa katsoi peloissaan, kun kolme miestä tyhjensi yhden ruumislastin.

Yksi miehistä huomasi poikien suuret silmät ja tahtoi opettaa heitä hieman:

”Tällainen on synnin palkka. Neekerit tekivät väärin ja saivat ansionsa mukaan.”

Yleisesti ottaen kaupungin valkoiset eivät tunteneet katumusta. Tulsa Tribunen päätoimittaja Jones kirjoitti tyytyväisenä, että Greenwood oli tuhottu maan tasalle ja että ”Niggertownin kaltaista aluetta ei tule enää koskaan sallia Tulsassa”.

Yli 6 000 mustaa pidätettiin ja vietiin leiriin mellakoiden yhteydessä, mutta lähes kaikki valkoiset jäivät vapaalle jalalle. Virallisesti syy vieritettiin Tulsan mustalle väestölle.

Tapahtumia tutkimaan määrättiin valamiehistö. Sen mukaan levottomuuksien ainoa syyllinen oli ”värillisten joukko, joka halusi suojella Dick Rowlandia”, ja ”valkoisten parissa ei ollut kiihtynyttä tunnelmaa, ei puhuttu lynkkauksista eikä käytetty aseita”.

George Floydin kuolemaa seuranneiden mielenosoitusten jälkeen Tulsan verilöylyn kokeneet mustat ja siinä kuolleiden mustien jälkeläiset vaativat jälleen kerran korvauksia verilöylystä, mutta edelleen turhaan.

Valamiehistö myös väitti Tulsan mustan väestön aiheuttaneen yleensäkin ongelmia uskoessaan yhtäläisiin oikeuksiin. Yhtäkään valkoista tulsalaista ei siis koskaan vangittu 31. toukokuuta ja 1. kesäkuuta 1921 tehtyjen murhien, tuhotöiden ja ryöstöjen takia.

Ironista kyllä hissityttö Sarah Page ei halunnut edes nostaa syytettä Dick Rowlandia vastaan, vaan sheriffi oli kuljettanut Rowlandin salaa turvaan kaupungista valkoisten mellakoitsijoiden suunnatessa kohti Greenwoodia. Syytteen puuttuessa Rowland vapautettiin.

Kesällä ja syksyllä 1921 Greenwood oli suuri telttaleiri, jossa 8 000 koditonta yritti rakentaa kaupunginosan uudelleen. Monet värilliset lähtivät Tulsasta unohtaakseen julmuudet. Heidän joukossaan olivat Gurleyt, jotka muuttivat Los Angelesiin.

Seuraavina vuosina Ku Klux Klanin Tulsan-osasto puolestaan sai tuhansia uusia jäseniä. Tulsan rotumellakoissa kävi selvästi ilmi valtava ero Yhdysvaltain mustien ja valkoisten välillä.

Tapaus kuitenkin painui unohduksiin, koska Oklahoman viranomaiset peittelivät menneitä hävittämällä vuoden 1921 mellakoita koskevia asiakirjoja.

Vasta 1970-luvulla yhdysvaltalaiset tutkijat alkoivat paneutua verilöylyyn, jotta se vastedes muistettaisiin.