Miltä Yhdysvaltojen lippu alkuun näytti?
Mikä on Yhdysvaltojen lipun syntytarina?

Betsy Rossin kerrotaan keksineen lisätä Yhdysvaltojen lippuun viisisakaraisia tähtiä.
Pohjois-Amerikka tarvitsi uuden lipun kapinan jälkeen
Kun Britannian 13 siirtokuntaa nousivat kapinaan Pohjois-Amerikassa vuonna 1775, kapinalliset ja etenkin yhdysvaltalaislaivat, jotka olivat siihen saakka purjehtineet Britannian kauppalaivaston punalipun alla, tarvitsivat oman lipun. Niinpä punalippuun lisättiin valkeita raitoja.
Britannian lippu Union Jack katosi Yhdysvaltojen lipun kulmasta kuitenkin vasta vuonna 1777 kongressin hyväksyttyä uuden lipun, jossa Union Jackin tilalla oli 13 tähteä sinisellä pohjalla.
Leski suunnitteli uuden kansallislipun
Tähtilipun suunnittelijaksi mainitaan usein yhdysvaltalainen leskirouva Betsy Ross, jota George Washington tarinan mukaan pyysi ompelemaan maalle lipun.
Vuonna 1818 kongressi päätti, että lippuun lisättäisiin uusi tähti jokaista uutta osavaltiota kohti, mutta raitojen määrä pysyi 13:na. Tähtien tarkka asettelu määrättiin lailla vasta vuonna 1912.