Britannian Pohjois-Amerikassa sijaitsevat maa-alueet oli jaettu 13 siirtokuntaan.
Yhdysvaltain itsenäisyyssodan (1775–1783) jälkeen siirtokuntien edustajat halusivat säilyttää jaon, ja siirtokunnista tuli itsenäisiä valtioita, jotka muodostivat yhdessä liittovaltion.
Hallintovalta jaettiin liittovaltion ja osavaltioiden kesken.
Liittovaltion hallitus päättää muun muassa keskeisestä infrastruktuurista ja ulkopolitiikasta, osavaltiot puolestaan saavat päättää muun muassa oikeuslaitoksestaan, minkä vuoksi esimerkiksi kuolemantuomio on nykyäänkin voimassa vain osassa osavaltioista.
Yhdysvallat kasvoi 50 osavaltioon
Yhdysvaltain laajentuessa länteen liittovaltioon liitetyillä uusilla alueilla (territory, district tai department) ei ollut omaa hallintoa.
Kun uusien alueiden väkimäärä ajan mittaan kasvoi, ne saivat osavaltion aseman.
Vuosina 1789–1959 kaikkiaan 31 uutta aluetta sai osavaltion aseman ja oikeuden valita kaksi edustajaa liittovaltion senaattiin Washingtoniin.
Viimeksi osavaltion aseman saivat Alaska ja Havaiji, joista tuli vuonna 1959 Yhdysvaltain järjestyksessä 49. ja 50. osavaltio.
Pohjois-Amerikassa sijainneet siirtokunnat irtautuivat itsenäisyysjulistuksella Britanniasta.
