Latinamericanstudies.org, Shutterstock

Luonnon oma LSD piti inkojen edeltäjät vallan kahvassa

Kaivauksissa on paljastunut, että eteläamerikkalaisessa wari-kulttuurissa käytettiin 900-luvulla villejä juhlia eliitin pitämiseksi vallassa.

Juuri ennen inkavaltakuntaa 900-luvulla kukoistaneeseen wari-kulttuuriin kuuluivat villit juhlat. Näin päättelee Ontarion kuninkaallisen museon arkeologeista koostuva ryhmä. Kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat tekevät paraikaa kaivauksia Quilcapampan rauniokaupungissa, joka sijaitsee Perussa 500 kilometriä etelään nykyisestä Cuscon kaupungista.

Arkeologit ovat löytäneet ympäri kaupunkia merkkejä chicha-nimellä tunnetusta alkoholijuomasta, joka muistutti hieman olutta. Tutkijat löysivät yli miljoona kasvinjäännettä, pääasiassa siemeniä ja kasvien osia, joita hyödynnettiin käyttämällä tuotetun juoman valmistamisessa.

LSD:n kaltainen huume lumosi kansaa

Arkeologien mukaan wari-valtakunnan eliitti määräsi alamaisensa tuottamaan valtavia määriä chichaa. Alkoholipitoista juomaa kului suurissa juhlissa, joihin kaikki warit osallistuivat.

Quilcapampa on nykyisen rutikuiva rauniokaupunki, mutta 1200 vuotta sitten paikka kuhisi elämää.

© Antiquity

Vahvistaakseen omaa valta-asemaansa eliitti lisäsi chicha-juomaan voimakkaan makuisia, hallusinaatioita aiheuttavia Anadenanthera colubrina -puun siemeniä. Arkeologit ovat löytäneet Quilcapampasta runsaasti jäänteitä jauhetuista siemenistä, jotka saivat aikaan samantyyppisiä hallusinaatioita kuin LSD.

Tutkijat uskovat, että vain wari-eliitillä oli mahdollisuus saada käsiinsä Anadenanthera colubrina -puun siemeniä, sillä puita kasvoi ainoastaan 400 kilometrin päässä kaupungista, joten niiden hankkiminen oli resursseja vaativa tehtävä. Tutkijat kirjoittavat raportissaan, että eliitti pystyi luomaan osallistujille unohtumattomia hetkiä, mutta pyrki samalla varmistamaan, että vain valitut pääsivät niistä osallisiksi.

Näin inkojen edeltäjät pyrkivät varmistamaan, että kansa pysyi eliitille uskollisena, koska vain eliitti pystyi tarjoamaan sille sen kaipaamia euforian tunteita.