Koplan päätettyä hajota lopullisesti vuonna 1900 sen ydin asettautui valokuvaan parhaissa tamineissaan.

© The Granger Collection

Lännen viimeiset lainsuojattomat: Butch Cassidy ja The Sundance Kid

Butch Cassidy ja Sundance Kid johtivat Villin lännen hurjinta rosvojoukkoa, joka piti 1890-luvulla virkavaltaa pilkkanaan. Lainsuojattomien kulta-aika lännessä oli kuitenkin päättymässä. Kopla oli jatkuvasti pakomatkalla, ja silmukka heidän ympärillään kiristyi.

Päivä oli hiljainen ja tunnelma suorastaan unelias Montpelierin kaupungissa Kaakkois-Idahossa elokuisena päivänä vuonna 1896.

Kadulla maleksi muutama ihminen, mutta kukaan ei kiinnittänyt juurikaan huomiota kolmeen muukalaiseen, jotka karauttivat hevosillaan kaupunkiin.

Kaupunkiin tuli usein karjapaimenia, jotka etsivät töitä, huvituksia tai seikkailuja.

Butch Cassidy, Elza Lay ja Bob Meeks olivat kaikki kolmissakymmenissä. Päässään miehillä oli leveälieriset hatut, he olivat pukeutuneet tavalliseen cowboyden tapaan ja jokaisen vyöllä roikkui kuudestilaukeava.

He olivat tyypillisiä Villin lännen kasvatteja: karaistuneita miehiä, jotka olivat tottuneet ankaraan ja kuluttavaan karjapaimenen elämään, viettämään päiväkausia hevosen selässä ja kahakoimaan intiaaneja vastaan.

Miehet kytkivät hevosensa saluunan eteen ja astuivat sisään lähes tyhjillään olevaan juottolaan.

He istuutuivat niin, että näkivät suoraan kadun toisella puolella olevaan Montpelierin pankkiin.

Siemaistuaan juomansa Cassidy nousi ja lähti ulos. Pankin ohi kävellessään hän painoi mieleensä, paljonko konttorissa oli henkilökuntaa ja missä kukakin heistä istui.

Sitten hän palasi saluunaan ja kertoi tietonsa muille. Miehet istuivat ja odottivat kumoten kurkkuunsa juoman toisensa jälkeen.

Hieman ennen pankin sulkemisaikaa he näkivät, kun kaksi pankkivirkailijaa tuli kadulle ja jäi siihen rupattelemaan.

Hetki oli koittanut. Cassidy ja Lay kävelivät rivakasti ulos saluunasta ja suuntasivat kohti pankkivirkailijoita revolvereita takkinsa alla piilotellen.

He pakottivat miehet takaisin sisään ja käskivät heidät seisomaan kasvot seinää vasten.

Sitten roistot täyttivät kiireesti säkkinsä rahalla ja kullalla ja riensivät takaisin kadulle, jossa Meeks odotti hevosten kanssa.

Lainsuojattomat hyppäsivät ratsujensa selkään ja ratsastivat ulos kaupungista.

Tuota pikaa myös pankkivirkailijat ryntäsivät ulos: "Ryöstö! Pysäyttäkää varkaat!”

Huudolla ei ollut mitään vaikutusta, vaan ihmiset vain töllistelivät hämmentyneinä toisiaan. Päivystysvuorossa olleelta seriffi Daviesiltä kului kosolti aikaa, ennen kuin hän sai koottua riittävästi miehiä takaa-ajoa varten.

Silloin oli jo liian myöhäistä. Cassidy miehineen oli jo kaukana matkalla kohti koplan tärkeintä piilopaikkaa, Brown's Holea, joka sijaitsi autiomaassa Utahin, Wyomingin ja Coloradon rajalla.

Butch Cassidy ja The Sundance Kid aloittivat yhteistyön

Tuuheaviiksinen ja tummahiuksinen Harry Alonzo Longabaugh oli pitkä 185-senttinen mies, jonka olemus oli omiaan herättämään kunnioitusta.

Hän oli tottunut tulemaan toimeen omillaan. Siitä lähtien, kun hän oli 20-vuotiaana viettänyt 18 kuukautta Sundancen vankilassa hevosvarkaudesta, hänet oli tunnettu lännen lainsuojattomien keskuudessa nimellä Sundance Kid – tai vain Sundance.

Sundance ei ollut koskaan suunnitellut ryhtyvänsä rikolliseksi, siinä vain oli käynyt niin.

Kun hän ei ollut onnistunut löytämään töitä ja oli ollut päiväkausia nälässä ja rahaton, hän oli varastanut hevosen, revolverin ja vähän ruokaa eräältä karjatilalta.

Myöhemmin asiat olivat sujuneet hieman paremmin. Sundancesta oli tullut taitava cowboy ja hyvä ratsastaja, joka pystyi ajamaan suurtakin karjalaumaa ja sai töitä aina halutessaan.

Karjatiloilla ei kyselty kenenkään menneisyydestä, eikä ollut syytäkään. Lainsuojattomat eivät koskaan varastaneet työnantajiltaan. Heitä kiinnostivat pankit ja rahalähetykset.

Pian Montpelierin pankkiryöstön jälkeen Butch Cassidy värväsi Sundancen Hurjana joukkona tunnettuun koplaansa, johon kuului vaihtelevasti 20–30 miestä.

Pahamaineinen kopla oli tehnyt lännessä ryöstöjä kymmenisen vuotta ja luonut itselleen piilopaikkojen verkoston, johon kuului mökkejä ja luolia kaikkialla lännessä.

Ryhmän kokoonpano vaihteli ryöstöstä toiseen. Cassidy ei itse osallistunut kaikkiin ryöstöihin mutta oli yleensä mukana suunnittelemassa niitä. Kaikille oli selvää, että hän oli koplan aivot.

Cassidy oli etsintäkuulutettu monissa osavaltioissa, ja kaikkialla rautatieasemilla ja saluunoiden seinillä roikkui hänen kuvallaan varustettuja etsintäkuulutusjulisteita. Hänestä oli luvattu 4 000 dollarin palkkio, elävänä tai kuolleena.

Sundancen tultua mukaan Hurjan joukon meno vain kiihtyi. Hän ystävystyi Cassidyn kanssa, ja yhdessä he muodostivat pian lännen pahamaineisimman kaksikon pelätyn ja pitelemättömän roistojoukon johtohahmoina.

Butch Cassidy syntyi vuonna 1866. Taustalla kalliossa näkyy reikä, josta konnien piilopaikka Hole in the Wall (reikä seinässä) sai nimensä.

© Bridgeman

Rahajunan ryöstö

Koplan seuraava kohde oli Castle Gaten hiilikaivos Itä-Utahissa. Cassidy valitsi jälleen Elza Layn ja Bob Meeksin tehtävään.

Hän oli aiemmin vältellyt tekemästä ryöstöjä kotiosavaltiossaan Utahissa, koska hänet tunnettiin siellä liian hyvin.

Nyt saalis oli kuitenkin niin hyvä, että sitä ei voinut päästää käsistään. Kaivostoiminta oli vilkasta Castle Gatessa, ja työläisten palkat tuotiin sinne joka kuukausi junalla.

Rahankuljetusjuna oli kuin kutsu roistoille. Hieman keskipäivän jälkeen 21. huhtikuuta 1897 Castle Gaten kaivoskaupungissa kuului lähestyvän höyryveturin ääni.

Lay, Meeks ja Cassidy olivat valmiina. Paikalliset olivat kuluneen viikon aikana kiinnittäneet huomiota hassahtaneelta vaikuttaneeseen karjapaimeneen, joka oli temppuillut hevosensa kanssa.

He eivät kuitenkaan olleet tunnistaneet Cassidya, joka oli opettanut ratsuaan olemaan pelkäämättä höyryveturin sihinää ja seisomaan liikkumatta paikoillaan junan vieressä. Nyt mies istui hevosensa selässä asemalaiturilla.

Juna puksutti hitaasti asemalle ja pysähtyi jarrut kirskuen. Pari miestä ojenteli odottaviin hevosvankkureihin postisäkkejä, mutta mikään niistä ei näyttänyt Cassidyn mielestä sisältävän rahaa.

Sitten hän havaitsi viitisenkymmenen metrin päässä kauempana kolme kaivostyöläistä, joista jokaisella oli rahasäkki kainalossaan.

Cassidy kannusti hevosensa laukkaan, ja Lay seurasi perässä. He saavuttivat miehet muutamassa sekunnissa.

Cassidy painoi revolverinsa ensimmäisenä kulkevan miehen niskaan, jolloin tämä yritti vaistomaisesti pyrähtää juoksuun.

Lay joutui lyömään miestä kovaa aseensa perällä, ennen kuin tämä ja muut kaksi luovuttivat säkkinsä. Samassa läheisestä kaupasta astui ulos kaksi miestä.

”Takaisin sisään, paskiaiset, jollette halua, että pamautan aivonne pellolle”, Lay rähisi.

Miehet tottelivat pelästyneinä. Kukaan muukaan paikallaolija ei rohjennut yrittää pysäyttää roistoja, jotka ponnistelivat hetken nostaakseen raskaat säkit hevostensa selkään, ennen kuin ratsastivat täyttä laukkaa pakoon.

Vauhti väsytti hevoset nopeasti, mutta se ei huolettanut miehiä, sillä Meeks odotti virkeiden hevosten kanssa muutaman kilometrin päässä. Miehet ottivat suunnan kohti autiolla preerialla sijaitsevaa Robbers Roostin mökkiä ja olivat tuota pikaa turvassa.

Castle Gaten kaivoksesta yritettiin sähköttää avunpyyntöä seriffille, mutta turhaan. Hurja joukko oli katkaissut lennätinlinjan.

Virkavalta tiesi hyvin, että kopla piileskeli jossakin valtavalla preerialla, mutta se ei voinut asialle oikeastaan mitään. Seriffiltä puuttui sekä miehiä että paikallistuntemusta.

Ryöstöä seuraavana päivänä Utahin merkittävin lehti The Tribune kirjoitti:

”Jos eilisen ryöstön tehnyt kopla on Robbers Roostissa, voi kaivosyhtiö luopua toivosta nähdä rahojaan enää koskaan. Ryövärit ovat liian hyvin järjestäytyneet, ja preeria on liian laaja ja autio. Jos seriffin joukot yrittävät jäljittää roistot, niille käy kalpaten.”

Robbers Roostissa Cassidy miehineen oli loistotuulella. He olivat saaneet saalikseen yli 7 000 dollaria ja tunsivat itsensä voittamattomiksi. Heidän oli kuitenkin jonkin aikaa pysyttävä piilossa ja pidettävä matalaa profiilia.

Myös Sundance ja muutama muu koplan jäsen oli liittynyt Cassidyn, Layn ja Meeksin seuraan, ja miehet kuluttivat aikaa leiritulen ääressä kertomalla tekemistään ryöstöistä ja kerskailemalla aiemmilla saavutuksillaan.

Pari kuukautta joutilaisuutta erämaassa teki kuitenkin tehtävänsä, ja miesten mieli alkoi tehdä kaupunkiin. Saalisrahatkin polttelivat taskussa.

Butch Cassidy ja The Sundance Kid juhlivat kolme päivää

Aamuauringon säteet lämmittivät Wyomingissa sijaitsevaa Baggsin kaupunkia, kun kahdeksan Hurjan joukon miestä ratsasti sinne Cassidy ja Sundance kärjessä.

Tällä kertaa he eivät aikoneet pysytellä huomaamattomina, päin vastoin! He ampuivat ilmaan, huusivat ja nauroivat – nyt saalista juhlittaisiin ja kunnolla! Miehet jättivät hevosensa Jack Ryanin saluunan eteen ja menivät sisään.

Jack Ryan hymyili baaritiskinsä takana ja tarkasteli tyytyväisenä uusia asiakkaita, jotka eivät selvästikään olleet mitään pyhäkoululaisia. Miehet ammuskelivat ja mekastivat, mutta Ryan tiesi, että lainsuojattomilla ei ollut tapana ryöstää saluunoita.

Hänen ystävälllinen asenteensa osoittautui vaivan väärtiksi, kun miehet maksoivat hänelle dollarin jokaista kattoon tullutta luodinreikää kohti. Rahasumma sai Ryanin hymyilemään entistä leveämmin.

Joukko juhli saluunassa kolme vuorokautta rahojaan säästelemättä. Ryan tiesi yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, mistä rahat olivat peräisin, mutta se oli hänelle yhdentekevää.

Hän sai tuotteistaan hyvän maksun, eikä hänellä ollut aikomustakaan ilmiantaa rahamiehiä.

Lopulta rosvojoukon oli kuitenkin keskeytettävä juhlintansa, sillä he kuulivat, että seriffi miehineen oli tulossa kohti Baggsia. Kopla ratsasti seuraavaan piilopaikkaansa, Hole in the Walliin.

Seuraavat kuukaudet konnat pitivät hauskaa juhlien ja tuhlaten rahaa pienissä preeriakaupungeissa, mutta pian seikkailut alkoivat taas kutsua.

Elokuussa 1897 Sundance päätti lähteä pohjoiseen Kid Curryn ja Walt Punteneyn kanssa ryöstääkseen pankin Red Lodgessa Montanassa. Miehet pitivät ryöstöä pikkujuttuna.

Itsevarmuutta pullistelevat miehet jopa ottivat yhteyttä kaupungin seriffiin ja pyysivät tätä lähtemään kaupungista muutamaksi päiväksi maksua vastaan. Seriffi Dunn oli suostuvinaan mutta järjestikin salaa roistoille varsinaisen yllätysvastaanoton.

Aamulla 22. elokuuta 1897 mieskolmikko pysähtyi Lavinaan Etelä-Montanaan ostamaan tarvikkeita tietämättä, että virkavalta oli heidän kannoillaan.

Suoritettuaan ostoksensa, jotka he maksoivat aiempaan ryöstösaaliseen kuuluvalla sekillä, he lähtivät kaupungista ja leiriytyivät joen rantaan.

Sundance ja Punteney olivat hakemassa vettä joelta, kun seriffin aseistautuneet joukot ilmaantuivat yhtäkkiä näkyviin vajaan sadan metrin päässä.

”Antautukaa!” seriffi Dunn huusi. Sitä konnilla ei ollut aikomustakaan tehdä.

Sundance ja Punteney heittäytyivät suojaan ja avasivat tulen revolvereillaan, ja Logan tulitti seriffin joukkoja Winchester-kiväärillään.

Lyhyen mutta tiiviin laukaustenvaihdon aikana Logan sai osuman käteensä ja Sundance käsivarteensa, ja roistojen oli antauduttava.

Seriffi ja hänen apunaan olleet ammattimaiset palkkionmetsästäjät vangitsivat miehet ja saivat siitä hyvästä 1 875 dollarin palkkion.

Roistot viettivät muutaman viikon seriffi Dunnin hoteissa, kunnes heidät siirrettiin Lawrencen piirikunnan vankilaan, jossa myös samaan koplaan kuulunut Tom O'Day oli vangittuna.

Tuomari vaati 10 000 dollarin takuut, ja roistojen kohtalo näytti olevan sinetöity. 31. lokakuuta kaikki neljä kuitenkin onnistuivat pakenemaan huonosti vartioidusta vankilasta.

He ryöstivät hevoset ja hajaantuivat hämätäkseen takaa-ajajiaan.

O'Day ja Punteney joutuivat nopeasti kiinni, mutta Curry ja Sundance pääsivät etelään Wyomingiin.

Sundance sai töitä ystävänsä tilalta lähellä Baggsia sijaitsevasta Little Snake River Valleystä, jossa hän puursi seuraavat kuukaudet tavallisissa karjapaimenen hommissa.

Vankilatuomio oli ollut lähellä, ja Sundance pohti, että lain koura oli viime aikoina tullut tehokkaammaksi.

Rosvojoukkio oli tottunut siihen, että joku jäi välillä kiinni tai tuli ammutuksi. Aiemmin se ei ollut heitä huolettanut, mutta nyt tilanne oli muuttunut.

Huhut kertoivat, että maineikas Pinkertonin etsivätoimisto oli heidän jäljillään, eikä tieto miellyttänyt rikollisia.

Etsivät pitivät tarkasti kirjaa kaikista lainsuojattomien liikkeistä, ja 2. kesäkuuta 1899 toimisto sai uuden tehtävän.

Ajojahti alkoi

Kuusi naamioitunutta miestä ryösti Union Pacific Railwayn rahankuljetusjunan Lähellä Wilcox Stationia Wyomingissa Sundancen ja Flatnose Harveyn johdolla.

He tunkeutuivat vaunuun, jossa kassakaappi oli, ja räjäyttivät sen
dynamiitilla.

Räjähdys kuului kauas, ja vaunun vielä savutessa roistot tyhjensivät kaapin. He saivat saalikseen rahaa ja kultaa 50 000 dollarin arvosta.

Täytettyään säkkinsä rosvot pakenivat preerialle, missä he tapansa mukaan hajaantuivat. Kolme miehistä ratsasti länteen kohti Big Horn -vuorilla sijaitsevaa Hole in the Wallia ja muut kolme etelään.

© Library of Congress

Sekä junan matkustajat että työntekijät olivat järkyttyneitä räjähdyksestä.

Kovia kokenut juna saatiin kuitenkin uudelleen liikkeelle, ja seuraavalta asemalta lähetettiin sähke Union Pacificin pääkonttoriin Omahaan Nebraskaan:

”Ryöstö muutama kilometri Wilcoxista länteen. Postivaunu räjäytetty ja kassakaappi tyhjennetty. Kukaan ei loukkaantunut.”

Union Pacificilla oli omat vartijansa, mutta yhtiön johto päätti kutsua apuun Pinkertonin etsivät.

Myös palkkionmetsästäjät lähtivät ryöstäjien perään, ja ratsuväkikin osallistui jahtiin. Hurja joukko ei ollut koskaan aikaisemmin joutunut vastaavan ajojahdin kohteeksi.

Flatnose, Sundance ja kolmas koplan jäsen pakenivat etelään. Matkalla he joutuivat monesti laukaustenvaihtoon palkkionmetsästäjien kanssa mutta onnistuivat jatkamaan pakoaan.

Kuten aina, heillä oli tarkoin suunnitellun pakoreitin varrella määrätyt hevosenvaihtopaikat, ja lopulta he onnistuivat karistamaan takaa-ajajat kannoiltaan.

Roistot pääsivät turvaan mukanaan rahasumma, jolla he pystyisivät tulemaan toimeen pitkään.

Pinkertonin etsivät joutuivat toteamaan kadottaneensa roistojen jäljet, mutta etsintää he eivät lopettaneet. Heidän muistikirjansa täyttyivät tärkeistä huomioista ja vihjeistä.

Butch Cassidy ja The Sundance Kid joutuivat yhä ahtaammalle

Vuosisata vaihtui, ennen kuin kopla iski seuraavan kerran. 19. syyskuuta 1900 Sundance, Cassidy ja Will Carver laukkasivat jälleen halki preerian kohti seuraavaa ryöstökohdetta.

Ryöstäjät toimivat samoin kuin aina ennenkin. Tultuaan Nevadan osavaltiossa sijaitsevaan Winnemuccan kaupunkiin he jättivät hevosensa pankin lähellä olleen saluunan eteen.

Sitten he odottivat kaikessa rauhassa muutaman tunnin ja joivat muutaman lasillisen, kunnes astuivat tasan kello 12 pankin ovesta sisään revolverit käsissään.

Carver jäi vartioimaan ovea, ja Sundance ja Cassidy käskivät pankin virkailijat ja asiakkaat seinää vasten.

”Hyvät herrat! Kädet ylös, nopeasti ja ääntäkään päästämättä!”

Sundancen pitäessä muita silmällä Cassidy potkaisi auki oven pankinjohtajan toimistoon, jossa tämä oli juuri neuvottelemassa hevoskauppiaan kanssa.

Miehet katsoivat hölmistyneenä adrenaliiniryöpyn vallassa sisään ryntäävää Cassidya. Tämä veti esiin pitkän veitsen.

”Herrat! Teidän on parasta totella, jollette halua joutua perusteellisesti parturoiduksi”, hän sähisi.

Pankinjohtaja työnsi kiireesti kolme säkillistä rahaa ja kultaa kohti Cassidya, ja hevoskauppias istui tuolissaan jähmettyneenä. Cassidy otti säkit ja kiirehti ulos konttorista.

Roistot sieppasivat mukaansa viisi panttivankia, syöksyivät takapihalle, hyppäsivät aidan yli, kiinnittivät saaliinsa hevostensa selkään ja karauttivat tiehensä jättäen jälkeensä pölypilven.

Ryöstö oli kestänyt vain kymmenen minuuttia ja sujunut suunnitellusti. Painavat kultasäkit kuitenkin hidastivat menoa, ja vaarana oli, että takaa-ajajat saisivat heidät pian kiinni. Niinpä roistot päättivät kaivaa kullan maahan ja hakea sen myöhemmin.

Seuraavaksi kolmikko ratsasti kohti pohjoista niin kovaa kuin hevosista lähti, ja päästyään rajan yli Idahon puolelle he leiriytyivät.

Toisessa osavaltiossa takaa-ajajilla oli vaikeampaa, sillä siellä vallitsivat toiset lait ja hallitsivat toiset seriffit.

Se rauhoitti lainsuojattomia hiukan. He istuutuivat kaikessa rauhassa laskemaan ryöstösaaliinsa. Osa rahoista annettiin kauppiaalle, jonka kopla oli aiemmin pakottanut luovuttamaan heille vaatteita ja ruokaa.

Cassidy oli juhlallisesti luvannut palata myöhemmin maksamaan, ja hän maksoikin hämmentyneelle kauppiaalle velkasumman kaksinkertaisena takaisin. Sitten Cassidy ja Sundance hyvästelivät Carverin ja jatkoivat matkaansa.

Samaan aikaan Pinkertonin etsivät tekivät jo yhteistyötä Winnemuccan pankin kanssa. Palkkio lainsuojattomista oli noussut 10 000 dollariin päätä kohti.

Jäähyväisjuhlat Texasissa

Cassidy ja Sundance pohtivat, mihin seuraavaksi ryhtyisivät. He tiesivät, että etsivät ja palkkionmetsästäjät eivät luopuisi takaa-ajosta, ja uusi suunnitelma alkoi muotoutua heidän mielissään.

Heillä oli kultaa ja käteistä riittämiin, jotta he voisivat aloittaa elämän jossakin muualla. He päättivät lähteä Argentiinaan ja aloittaa siellä lainkuuliaisen elämän.

Parin kuukauden kuluttua Pinkertonin etsivät pääsivät miesten jäljille. He olivat kuulleet huhuja, että saluunanomistaja Ryanilla oli nähty ”likaista kultaa” – sananmukaisesti.

Suuret määrät tummaksi värjäytynyttä kultaa oli vaihtanut omistajaa Ryanin uudessa hienossa Home Ranch Saloonissa, ja etsivät päättelivät, että kulta oli värjäytynyt dynamiittiräjähdyksessä ja oli peräisin Hurjan joukon ryöstösaalista.

Cassidy ja Sundance halusivat ennen maasta lähtöään tavata vielä vanhat kumppaninsa ja viettää kunnon jäähyväisjuhlat.

Koplan kova ydin – Butch Cassidy, Sundance Kid, Benjamin Kilpatrick, Will Carver ja Kid Curry – kokoontui viimeistä kertaa Fort Worthissa Texasissa. Viisikko kirjautui halpaan hotelliin kaupungin huvittelukortteliin.

Fort Worth oli tärkeä asemakaupunki, jonne suuret karjalaumat kerättiin odottamaan junakuljetusta eteenpäin. Kaupunki kuhisi elämää, ja kopla saattoi luottaa siihen, ettei heitä tunnistettaisi.

He juhlivat rankasti ilman että kukaan kiinnitti heihin huomiota; he olivat kuin keitä tahansa karjapaimenia muutaman päivän vapaalla.

Ajat olivat muuttumassa Fort Worthissakin, ja kaduilla näkyi jo muutamia autoja. Roistot katselivat äänekkäitä ja hitaita menopelejä kiinnostuneesti mutta epäillen. Heille hevonen oli edelleen ainoa oikea menopeli.

Sen sijaan mahdollisuus päästä valokuvaan sai heidät innostumaan. 21. marraskuuta 1900 miehet päättivät pienessä sievässä otattaa muistoksi ryhmäkuvan. He pukeutuivat parhaimpiinsa ja menivät kuvattavaksi.

Valokuvasta (ks. artikkelin alku) tuli sittemmin legendaarinen.

Valokuvaaja oli niin tyytyväinen ottamaansa kuvaan, että hän pani sen esille liikkeensä ikkunaan.

Pari viikkoa myöhemmin etsivä Fred Dodge sattui kävelemään liikkeen ohi. Yhtäkkiä hän jähmettyi paikoilleen, kääntyi ja palasi ikkunan luo.

Hän ei ollut uskoa silmiään. Ikkunassa olevasta kuvasta Butch Cassidy katseli häntä suoraan silmiin.

Ja vielä pyhäpukeissaan! Fred Dodge ilmoitti välittömästi Pinkertonille havainnostaan. Hän tilasi valokuvasta 50 kopiota, joista valmistettiin etsintäkuulutuksia.

Etsivä ei tiennyt, että kopla oli tunnistanut hänet kadulla ja hajaantunut, tällä kertaa lopullisesti.

Turisteina New Yorkissa

Cassidy ja Sundance Kid lähtivät New Yorkiin kumpikin omaa tietään. Sundance halusi käydä Pennsylvaniassa vanhan mielitiettynsä Ethel Placen luona.

Place lupautuikin lähtemään Sundancen kanssa Etelä-Amerikkaan.

Sundance ja Ethel Place.

© Scanpix/AKG-images & Polfoto

Pari saapui New Yorkiin tammikuussa 1901 ja asettui hotelliin nimillä Harry ja Ethel Place.

Nyt oli enää odotettava Cassidya. Riski jäädä kiinni New Yorkissa oli pieni. Odotellessaan he kävivät vaunuajeluilla, kävelivät puistoissa ja nauttivat kaupungin kiihkeästä tunnelmasta.

Kun Cassidy viimein saapui, kaikki kolme asettuivat asumaan hotellin sviittiin Manhattanille.

He olivat jälleen onnistuneet karistamaan kannoiltaan Pinkertonin etsivät, jotka kolusivat turhaan lännen pikkukaupunkeja löytääkseen rikolliset.

Etsivätoimiston johtaja William Pinkerton kirjoitti myöhemmin veljelleen Robertille valitellen, että roistot olivat eläneet New Yorkissa kuin turistit ikään samalla kun hänen etsivänsä tuhlasivat kallista aikaa lännessä.

  1. helmikuuta 1901 Cassidy, Sundance ja Ethel astuivat höyrylaiva Herminiukselle.

Kolmikko katseli Vapaudenpatsaan jäävän kaukaisuuteen matkatessaan kohti Argentiinan Buenos Airesia ja uutta elämää.

Cassidy ja Sundance kuolivat luoteihin

Cassidy, Sundance ja Ethel Place saapuivat Buenos Airesiin 23. maaliskuuta 1901 ja ostivat 6 100 hehtaarin suuruisen tilan Cholilasta läheltä Andien vuoristoa.

Kolmikko sisusti talonsa huomiota herättämättömän keskiluokkaisesti ja eleli nuhteettomasti. He oppivat puhumaan hieman espanjaa ja tulivat hyvin toimeen naapuriensa kanssa.

Entiset rikolliset tunsivat olonsa turvalliseksi, ja maaliskuussa 1902 Sundance ja Place jopa lähtivät käymään Yhdysvalloissa.

He saapuivat New Yorkiin laivalla huhtikuussa ja kävivät vierailulla ystävien ja sukulaisten luona Pennsylvaniassa. Kesäkuussa he päättivät palata Argentiinaan, jossa kolmikko vietti rauhallista ja lainkuuliaista elämää kolmisen vuotta. Sitten vanhat roistokumppanukset kuitenkin saivat tarpeekseen kunnollisesta mutta yksitoikkoisesta elämästä.

  1. helmikuuta 1905 Rio Gallegosin kaupungin pankki Argentiinassa ryöstettiin. Amerikanenglantia puhuneet roistot pakenivat ryöstön jälkeen hevosillaan erämaahan.

Kun ryöstön yksityiskohdat kiirivät Pinkertonin etsivätoimistoon Yhdysvalloissa, siellä pääteltiin heti, että Cassidy ja Sundance olivat taas vauhdissa.

Etsivät saivat nopeasti selville roistojen asuinpaikan, ja paikallinen kuvernööri Julio Lezana antoi pidätysmääräyksen.

Cassidyä ja Sundancea oli kuitenkin varoitettu, ja he ehtivät myydä Cholilan tilan ja lähteä pakomatkalle.

Toukokuussa 1905 he ratsastivat San Carlos de Barilocheen ja hyppäsivät höyrylaivaan, joka vei heidät suurten vuoristojärvien yli Chileen turvaan.

Saman vuoden joulukuussa he palasivat Argentiinaan, missä he ryöstivät Villa Mercedeksen pankin. Takaa-ajajat seurasivat heitä halki pampaksen, mutta he pääsivät jälleen rajan yli Chileen jäämättä kiinni.

Place sai tarpeekseen

Miehet ja Place vaihtoivat asuinpaikkaa useita kertoja, mutta Place sai puolessa vuodessa tarpeekseen ja halusi palata Yhdysvaltoihin.

Sundance saattoi hänet laivalla San Franciscoon mutta palasi itse Etelä-Amerikkaan. Sundancen poissa ollessa Cassidy pääsi töihin vartijaksi kaivokseen Boliviassa. Hänen tehtäviinsä kuului kaivoksen palkkakassan vartiointi.

Sundancestä tuli hänen apurinsa heti tämän palattua. Periaatteidensa mukaisesti miehet eivät kuitenkaan ryöstäneet työnantajaansa vaan hoitivat tehtävänsä tunnollisesti.

Sen sijaan moni muu palkkarahakuljetus päätyi pian kahden espanjaa murtaen puhuneen roiston kynsiin.

  1. marraskuuta 1907 päivätyssä kirjeessä Cassidy vihjasi, että kaksikko suunnitteli jälleen lainkuuliaisen elämän aloittamista.

He olivat saapuneet Santa Cruziin Boliviaan, kun Cassidy kirjoitti ystävilleen Yhdysvaltoihin:

”Saavuimme tänne kolmisen viikkoa sitten ja löysimme paikan, josta olen haaveillut kaksikymmentä vuotta. Myös Sundance on tyytyväinen ja sanoo, ettei haluaisi asua missään muualla.

Täällä ruoho on vihreää, ja maa halpaa ja viljavaa. Ilma on tosin kovin lämmin ja kuumetauti vaivaa monia ihmisiä, mutta uskon sen johtuvan heidän syömästään ruuasta. Minä olen valmis tarttumaan uuteen mahdollisuuteen.”

Viimeinen tulitaistelu

Aikomukset olivat hyvät, mutta rikolliseen elämään tottunut kaksikko ei onnistunut pysymään aisoissa.

Vuotta myöhemmin, 4. marraskuuta 1908, kahden muulin kuljettama ja kahden miehen vartioima rahakuljetus ryöstettiin Bolivian arolla.

Amerikkalaisella aksentilla puhuneet ryöstäjät ottivat rahat ja häipyivät. Virkavalta pani nopeasti etsijät miesten perään.

Jo 8. marraskuuta ratsuväki jäljitti Cassidyn ja Sundancen pieneen rähjäiseen mökkiin vuorilla 3 500 metrin korkeudessa.

Takaa-ajajat piirittivät mökin, eikä piileskelevällä kaksikolla ollut mitään mahdollisuuksia. He päättivät tulittaa tiensä vapaaksi tai kuolla yrityksessä.

Bolivialaisten sotilaiden mukaan Sundance haavoittui yrityksessä kuolettavasti ja Cassidy ampui ystävälleen kuulan kalloon säästääkseen tämän kärsimyksiltä, minkä jälkeen hän ampui itsensä.