Alamy & Shutterstock

”Laiva tärisi, ja kaikki ryntäsivät kannelle”

Japani hyökkäsi yllättäen Yhdysvaltojen Pearl Harborin laivastotukikohtaan Havaijilla joulukuussa 1941. Laivaston sairaanhoitaja Ann Danyo Willgrube kuvaili kokemuksiaan ystävänsä Tommy-pojalle kirjeessä 40 vuotta myöhemmin.

Jermyn, Yhdysvallat, 1. joulukuuta 1981

Rakas Tommy

Puhuin aiemmin tänään äitisi kanssa ja hän sanoi, että haluaisit kuulla, mitä tuona häpeällisenä päivänä 7. joulukuuta 1941 oikein tapahtui.

Minun on vaikea uskoa, että siitä on kulunut jo 40 vuotta. Mutta koska olin silloin tosiaan Havaijilla, ajattelin, että sinua ehkä kiinnostaisi kuulla tai pikemminkin lukea, miten minä nuo tapahtumat koin.

Palvelin sairaalalaiva USS ­Solacella, ja usko tai älä, en edes ajatellut sotaa ennen tuota päivää. Olin vain onnellinen, että sain työskennellä ­Solacella ja Havaijilla.

Urani laivastossa alkoi tammikuussa 1940, jolloin minut määrättiin töihin laivaston sairaalaan Washingtoniin. 18 kuukautta myöhemmin sain ­siirron USS Solacelle.

Ilmoittauduin palvelukseen elokuussa 1941. Ensin vuorossa oli lyhyt purjehdus, jonka tarkoitus oli luoda yhteishenkeä, ja sitten laiva varustettiin sairaalaksi.

Pian saimme käskyn liittyä Tyynenmeren laivastoon. Purjehdimme läpi Panaman kana­vasta ja pysähdyimme Long Beachilla ­lastaamassa ruokaa ja tarvikkeita. Sen jälkeen lähdimme Havaijille, jossa Tyynenmeren laivastomme jo oli.

6. joulukuuta laivaston sairaalan sairaanhoitajat kutsuivat Solacen hoiturit juhliin, ja iltapäivällä osa meistä lähti ­patikoimaan.

Saarella oli paljon nähtävää, ja olisimme tarvinneet auton päästäksemme kunnolla tutkimaan paikkoja, mutta tuona päivän tyydyimme kävelemään.

Näimme patikkaretkellä paljon mielenkiintoisia asioita. Näimme esimerkiksi, miten paikalliset asuivat, ja kiinnitimme huomiota aasialaisten asukkaiden paljouteen. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja vilkuttivat meille tai tulivat juttelemaan.

Kun palasimme illalla laivalle, kaikkien jalat olivat aivan rakoilla mutta olimme innoissamme ja päätimme lähteä tutkimaan paikkoja taas seuraavalla viikolla.

”Japani­laiset kaartelivat yläpuolellamme etsien seuraavaa maaliaan.” Ann D. Willgrube.

Sunnuntaiaamuna nukuin pitkään, kunnes heräsin räjähdykseen noin kello 7.55. Koko laiva tärisi, ja kaikki ryntäsivät kannelle katsomaan, mistä oli kyse.

Kurkistelin ulos hyttini ikkunasta ja näin, miten Arizonasta tulvi mustaa savua.

Ei kulunut minuuttiakaan, kun ylihoitajamme ilmestyi hyttiini ja käski minun ­pukeutua ­nopeasti ja ­ilmoittautua ­kannella, sillä japanilaiset pommittivat meitä ja laivaan oli ­alkanut tulla runsaasti haavoittuneita.

Pukeuduin vauhdilla ja juoksin ylös kannelle.

Haavoittuneita tuli nopeaan tahtiin, ja heidät jaettiin eri osastoille heti, kun heidän vammansa oli ­arvioitu. Minut määrättiin leikkaussaliin, sillä olin erikoistunut kirurgiaan.

Koska olin laivan nuorin sairaanhoitaja – ainakin palvelusajassa mitattuna – minun tehtäväni oli normaalisti olla ­varalla ja vapauttaa toisia sairaanhoitajia ­yö­vuoroon. Tuosta päivästä lähtien aloin kuitenkin työskennellä pysyvästi ­laivan leikkaussalissa.

Tuona päivänä, 7. joulukuuta, koko laivan miehistö työskenteli kellon ympäri. Ihmiset jäivät palvelupaikkoihinsa, kunnes kaikki haavoittuneet olivat saaneet asianmukaista hoitoa. Meille tuotiin voileipiä ja kahvia, ja meillä oli myös lupa levätä välillä. ­Pidimme kuitenkin koko ajan vaatteet ja pelastusliivit yllämme.

Aika ajoin saimme mennä kannelle hengittämään raitista ilmaa. Laiva oli ­pimennetty, ja näimme koko ajan japanilaiskoneita lentämässä yllämme.

Kuulimme, että vihollinen käytti Sola­cea kilpenä. Japanilaislentäjät kaartelivat yläpuolellamme etsiessään seuraavaa maaliaan. Suunnilleen neljä lentokoneryhmää lensi saaren ylitse tulittaen meidän lentokoneitamme ja aluksiamme.

Tuhojen laajuus alkoi selvitä vasta seuraavana päivänä. Saimme käsiimme paikallislehtiä, jotka olivat täynnä juttuja iskusta. Kuvat ja kartat näyttivät, missä Havaijilla oli sotakalustoa. Piirroksista kävi myös ilmi, missä saarella asui japanilaisia, ja miten he olivat signaalien avulla ohjanneet japanilais­lentäjät kohteisiin.

Osan lehdissä mainituista paikoista olimme ohittaneet lauantai-iltapäivänä patikkaretkellämme. Emme olleet nähneet silloin minkäänlaisia viitteitä siitä, että ­Havaijin japanilaiset olisivat osallis­tuneet hyökkäyssuunnitelmiin tai val­mistelleet iskua jotenkin etukäteen.

Siitä huolimatta aloimme pian kuvitella nähneemme kaikenlaista epäilyttävää.

Vähitellen ymmärsimme, että mieli­kuvituksemme oli lähtenyt laukkaamaan. Emme silti enää käyneet patikoimassa.

Hyökkäystä seuranneina päivinä ­haavoittuneiden hoitaminen vei kaiken aikamme. Pääsimme maihin joka neljäs päivä ja otimme käynneistä kaiken irti. Uudenvuodenpäivänä oli kaunis ja lämmin sää ja kävimme silloin uimassa.

Maissa ollessamme käytimme The Royal Hawaiian Hotelin palveluita, sillä laivasto oli varannut hotellin lomalla olevan henkilöstönsä käyttöön.

Ylväiden sotalaivojemme kohtalo särki sydämemme. Taistelulaiva Arizona ja useita muita aluksia oli uponnut, ja niistä näkyi pinnan yläpuolella vain osa. Taistelulaiva Oklahoma oli kaatunut kyljelleen.

Useimmat lentokoneet Hickam Fieldin ja Schofieldin lentokentillä eivät ehtineet koskaan edes nousta ilmaan.

Laivaväylät raivattiin kuitenkin nopeasti, ja mantereelta saatiin täydennykseksi uusia aluksia ja lentokoneita.

Yhdysvallat on ollut mukana monissa sodissa ja taisteluissa Pearl Harborin jälkeen, mutta silti kaikki haluavat kuulla juuri tuosta päivästä. Me yhdysvaltalaiset ­haluamme muistaa sen päivän, jotta emme unohtaisi, miten tärkeää on olla aina valmiina puolustamaan itseään.

Toivon, että tämä kirje auttaa sinua muodostamaan jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä Pearl Harborissa tapahtui 7. joulukuuta 1941. Toivotan sinulle hyvää joulunaikaa.

Ystävällisin terveisin,

Ann D. Willgrube

Jälkikirjoitus

Yhdysvaltojen kongressi julisti Japanille sodan 8. joulukuuta 1941, ja Yhdys­val­tojen panoksella oli ratkaiseva merkitys liittoutuneiden voitolle vuonna 1945.

Ann D. Willgrube työskenteli sairaanhoitajana vuoteen 1967 asti.

© Joe Danyo

Ann Danyo Willgrube

Eli: 1912–2001

Kansallisuus: Yhdysvaltalainen

Ammatti: Leikkaussalihoitaja ja laivasto­upseeri, sotilasarvoltaan komentaja.

Perhe: Naimisissa komentaja Wayne Willgruben kanssa. Pari tapasi sairaalalaiva Solacella.

Tunnetaan: Ann Danyo Willgrube ­toimi sairaanhoitajana Pearl Harborissa Japanin hyökkäyksen aikaan. Hänen erikoisalansa oli kirurginen sairaanhoito, ja hän kirjoitti aiheesta artikkeleita.