Kuvernööri lopetti noitavainon

Juuri tuolloin poistuin ­Salemista johtaakseni ­armeijaa siirtokunnan itäosassa, jossa ranskalaiset ja intiaanit olivat hyökänneet rajan tuntumassa sijaitseviin kaupunkeihimme.

Kun sitten myöhemmin palasin Salemiin, oli selvää, että kaupungin asukkaat olivat erittäin tyytymättömiä oikeuden toimintaan.

20 ihmistä oli tuomittu ja ­teloitettu, vaikka useimmat heistä olivat monien mielestä täysin syyttömiä.

Todistelu sujui seuraavasti: epäilty sekä henkilö, joka oli syyttänyt häntä noituudesta, kohtasivat oikeudessa.

Jos syytöksen esittäjä kaatui maahan tuskissaan vääntelehtien, kunnes syytetty kosketti häntä, oikeus katsoi syytetyn syyllisyyden osoitetun toteen.

Sitten syytösten esittäjä vannoi valalla, että juuri syytetty oli hänen tuskiensa ­aiheuttaja ja että hän oli nähnyt henkiolennon irtautuvan syytetyn ruumiista ja hyökänneen hänen kimppuunsa.

Perehtyessäni asiaan sain kuulla tuomareilta, että tämä oli vasta tutkinnan ensim­mäinen vaihe ja että he kuulivat ­lisäksi todistajia, jotka vannoivat syytettyjen ­todella olevan noitia.

Vähitellen vakuutuin kuitenkin siitä, että piru voi tekeytyä viattomaksi ihmiseksi.

Syytettyjen joukossa oli monia, jotka tiesin varmuudella syyttömiksi. Monia nuhteettomia ja arvostettujakin ihmisiä oli syytetty noidiksi ja velhoiksi.

Tästä huolimatta varakuvernööri jatkoi ihmisten suureksi kauhuksi itsepintaisesti oikeuden käymistä entiseen tapaan.

Tyytymättömyys vain kasvoi, kunnes käskin ­lopettaa oikeudenkäynnit. Päätökseni perustui siihen, että tiesin monien syyttömien ihmisten joutuvan kärsimään, jos ­oikeudenkäynnit olisivat jatkuneet.

Tuolloin vankilan kylmyydessä ja kurjuudessa virui 50 ihmistä. Monien tuomittujen kohdalla väite heiltä näyttävästä henkiolennosta oli ainoa todiste heidän syyllisyydestään.

Vangitsemisperusteet olivat useimpien syytettyjen kohdalla puutteelliset, ja siksi käskin vapauttaa useita henkilöitä takuita vastaan.

Pyysin myös tuomareita laatimaan perusteet ­vapauttaa loputkin, jotta nämä eivät kuolisi vankeuden aikana.

Osa tuomareista julisti tuolloin yksimielisesti, että heidän aiemmin noudattamansa oikeuskäytäntö oli ollut liian ankara ja ­perusteiltaan virheellinen.

He myös lupasivat toimia toisella tavalla tulevissa oikeudenkäynneissä, jos ­sellaisia vielä järjestettäisiin.

Kun herra Increase Mather ja muutama muu hengenmies myönsivät, että he ­uskoivat paholaisen voivan naamioitua viattomaksi ihmiseksi ja siten piinata muita, ihmisten tuomitseminen toisten näkyjen ­perusteella loppui siihen.

Kaikesta tästä johtuen sallin järjestää ­oikeuden erityisistunnon Salemissa ­Essexin piirikunnassa tammikuun kolmantena päivänä. Päätuomarina toimi ­jälleen varakuvernööri.

Oikeudenkäynnissä noudatettiin uutta toimintatapaa, ja niinpä vain kolmea ­yhteensä 52:sta syytetystä ei vapautettu.

Kuninkaan ­oikeusministeri myönsi minulle, että kolmen tuomitun olosuhteet ja tilanne olivat aivan samanlaiset kuin vapau­tettujenkin, ja että hänen mielestään tuomitut olisi voitu vapauttaa aivan ­samoin perustein kuin muutkin.

Varakuvernööri allekirjoitti kuitenkin välittömästi teloitusmääräyksen kolmelle nyt tuomitulle sekä viidelle jo aiemmin tuomitulle henkilölle.

­Ottaen huomioon tavan, jolla aiemmat ­oikeudenkäynnit oli hoidettu, määräsin teloituksia lykättä­väksi, kunnes Hänen Majesteettinsa ehtisi esittää kantansa.

Lykkäys ei ollut varakuvernöörille ­mieleen, ja sokean raivon vallassa hän kieltäytyi osallistumasta Charlestownin oikeudenkäyntiin. Kävi ilmi, että hän oli – minun tietämättäni ja ilman suostumus­tani – kiirehtinyt asiaa tieten tahtoen, ja hänen määräyksensä vuoksi tuomittujen maat ja kaikki muu omaisuus oli ehditty takavarikoida.

Kohtuuttomien oikeuskäytäntöjen ­lopettaminen haihdutti tummat pilvet provinssimme yltä, ennen kuin ne ehtivät syöstä sen tuhoon.

Tuo paholaisen aiheuttama harha ­vaikutti kuitenkin tuhoisasti monien Hänen Majesteettinsa alamaisten elämään.

Pelko tärveli monien arvostettujen asukkaiden nimen ja maineen ja vaikeutti suuresti Hänen ­Majesteettinsa asioiden hoitamista provinssissamme.

Asia on aiheuttanut minulle paljon huolta, mutta nyt en ole enää kuullut uusia valituksia. Siellä, missä väki oli aiemmin riitautunut ja jakaantunut asian tiimoilta eri leireihin, vallitsee taas rauha ja sopusointu.

Teidän Ylhäisyytenne
uskollisin ja nöyrin palvelija
William Phips

Jälkikirjoitus

William Phipsin kirjeen jälkeen ketään ei enää tuomittu noituudesta kuolemaan, ja kolme kuukautta myöhemmin useimmat epäillyt oli vapautettu. ­

Salemin noitaoikeudenkäynneissä oli syytettyinä kaikkiaan 200 henkilöä, joista 20 teloitettiin. Vuonna 2001 Massachusettsin osavaltio palautti kaikkien tuomittujen maineen.

Salem tunnetaan silti yhä ”noitien kaupunkina”.