Aseistautunut henkilö

Kouluampumiset – historia toistuu tuplavauhtia

Koulusurmia on tehty Yhdysvalloissa jo sen alkuajoista lähtien, mutta kouluampumiset ovat lisääntyneet kiihtyvää tahtia viime vuosikymmeninä.

Koulusurmia on tehty Yhdysvalloissa jo sen alkuajoista lähtien, mutta kouluampumiset ovat lisääntyneet kiihtyvää tahtia viime vuosikymmeninä.

Shutterstock

Yhdysvalloissa kuohuu. Kouluissa ammuskellaan, ja kansalaiset ovat jakautuneet kahteen leiriin: asekontrollia ja vapaata aseenkanto-oikeutta kannattaviin.

Unohdetaan retoriikka ja katsotaan, mitä tilastot ja luvut kertovat syistä ja seurauksista. Millä kouluampumiset saadaan loppumaan – ja mitä Yhdysvallat on halukas tekemään?

Aamulla 1. elokuuta 1966 Charles Whitman saapui Texasin yliopistolle, jossa hän opiskeli arkkitehdiksi.

25-vuotiaalla Charles Whitmanilla ei ollut salkussaan kuitenkaan tenttikirjoja vaan metsästyskivääri, haulikko ja puoliautomaattinen kivääri.

Mielenterveysongelmista kärsinyt nuori mies oli muutamaa tuntia aiemmin surmannut kylmäverisesti ensin äitinsä ja sitten vaimonsa.

Whitman kiipesi aseineen yliopiston näkötorniin, linnoittautui sen huipulle ja alkoi ampua umpimähkään kampuksella liikkuvia ihmisiä.

Charles Whitman oli entinen merijalkaväen sotilas, ja hän oli hyvä ampuja. Seuraavan lähes kahden tunnin aikana hän tappoi 14 ihmistä ja haavoitti 30:tä, ennen kuin poliisi kiipesi näkötorniin ja ampui Whitmanin kuoliaaksi.

Vuoden 1966 kouluampuminen oli ensimmäinen rekisteröity joukkosurma yhdysvaltalaisessa koulussa kahteensataan vuoteen.

Yhdysvaltain kongressi määrittele joukkoampumiseksi ampumisen, jossa neljä tai useampi ihminen surmataan ampuma-aseella lyhyessä ajassa julkisessa tilassa.
Kouluampuminen Texasin yliopistossa

Texasin yliopiston opiskelija on piiloutunut 25-vuotiaalta Charles Whitmanilta, joka ampui vuonna 1966 kuoliaaksi 14 ihmistä yliopiston näkötornista.

© Wikimedia Commons

Vuoden 1966 ammuskelun jälkeen kouluampumiset ovat lisääntyneet Yhdysvalloissa selvästi, etenkin vuosituhannen vaihteen jälkeen.

Kouluissa tehdyissä joukkoampumisissa on kuollut 185 ihmistä – pääasiassa lapsia ja nuoria – vuodesta 2000 toukokuuhun 2022.

Kouluampumisissa (kuolleita neljä tai enemmän) on siis kuollut Yhdysvalloissa 2000-luvulla yli kolme kertaa niin paljon ihmisiä kuin kouluampumisissa 1900-luvulla (55 henkilöä).

Artikkelin kirjoitushetkellä Uvaldessa Texasissa oli juuri tapahtunut kouluampuminen, kun ampuja murhasi 24. toukokuuta kylmäverisesti ala-asteella 19 lasta ja kaksi aikuista.

Texasin yliopisto ja torni, josta kouluampuja ampui.

Texasin yliopisto ja torni, josta kouluampuja ampui vuonna 1966.

© Shutterstock

1764 – ensimmäinen joukkomurha koulussa

Ensimmäinen hyvin dokumentoitu koulusurma tehtiin 26. heinäkuuta 1764 Pennsylvaniassa 12 vuotta ennen Yhdysvaltain itsenäistymistä. Neljä lenape-intiaania tunkeutui pieneen kouluun, jossa opettaja Enoch Brown oli pitämässä lapsille tuntia.

Brown anoi intiaaneja säästämään lapset, ennen kuin nämä tappoivat hänet nuijalla ja skalpeerasivat hänet. Sitten hyökkääjät kävivät lasten kimppuun ja skalpeerasivat nämäkin. Hyökkäyksessä kuoli koulun opettaja ja kymmenen lasta.

Enoch Brown -verilöylyn muistomerkki

Enoch Brown -verilöylyn muistomerkki Greencastlessa Pennsylvaniassa. Muistomerkki pystytettiin vuonna 1885, 121 vuotta Yhdysvaltojen ensimmäisen koulusurman jälkeen.

© Wikimedia Commons

Vain yksi lapsi pelastui. Archie McCullough skalpeerattiin, mutta hän ei kuollut. Hän piiloutui koulun takkaan, ja myöhemmin hänet löydettiin läheiseltä lähteeltä pesemässä nokea kasvoistaan.

Pennsylvanian koulusurman yksityiskohdat tiedetään varsin pitkälle juuri henkiin jääneen Archie McCulloughin ansiosta. Hän eli verilöylyn jälkeen vielä vuosia, mutta tapahtuma leimasi hänen koko loppuelämäänsä.

Niin sanottu Enoch Brown -verilöyly ei ole tarkasti ottaen kouluampuminen. Intiaanit eivät käyttäneet ampuma-aseita, ja hirviömäisellä lasten ja opettajan murhaamisella oli poliittinen motiivi. Se oli osa intiaanien eloonjäämistaistelua ja reaktio siihen, että valkoiset tulokkaat ajoivat intiaanit näiden omilta mailta.

Asekontrolli vs. vapaa aseenkanto-oikeus

Kouluampumiset ovat lisääntyneet Yhdysvalloissa selvästi 1900- ja 2000-luvuilla. Asekontrollia on osin tiukennettu ajan mittaan, mutta toimet ovat olleet hajanaisia ja vähäisiä.

Seuraavat kaksi Everytown-järjestön laatimaa karttaa kertovat selvää kieltään kireämmän asekontrollin vaikutuksesta ampumiskuolemien määrään Yhdysvaltojen eri osavaltioissa.

Kouluampujat ovat nuoria valkoisia miehiä

98 prosenttia kaikista joukkoampujista on miehiä, ja selvästi valtaosa heistä on valkoihoisia.

Näin kertoo The Violence Projectin tekemä tutkimus, jossa on käyty läpi joukkoampumisia Yhdysvalloissa vuodesta 1966 tähän päivään.

Jos keskitytään vain kouluampumisiin, luvut ovat samankaltaisia.

Näin kertoo yhdysvaltalainen Peter Langman, joka on kirjoittanut useita teoksia kouluampujista. Yksi on vuonna 2015 ilmestynyt School Shooters: Understanding High School, College, and Adult Perpetrators.

Aina kuuluisaan Columbine High Schoolissa vuonna 1999 tapahtuneeseen kouluampumiseen asti 79 prosenttia kaikista ampujista oli valkoihoisia keskiluokkaisia miehiä. Peter Langman kävi läpi sata kouluampumista pääasiassa Yhdysvalloissa mutta myös Kanadassa, Saksassa ja Suomessa.

Nykyään tekijöiden tausta on hieman toisenlainen ihonvärin, taustan ja koulutuksen suhteen.

Viimeisimmän (kirjoitushetkellä), Uvaldessa Texasissa tehdyn koulusurman tekijä on hyvä esimerkki tästä muutoksesta, sillä hän oli taustaltaan latinalaisamerikkalainen.

Kouluampujat – kolme psykologista profiilia

Peter Langman jakaa kouluampujat kolmeen psykologiseen luokkaan:

  • psykopaatit
  • psykoottiset
  • traumatisoituneet.

Kahdella ensimmäisellä ryhmällä toiminta liittyy mahdollisesti perimään, mielisairauteen tai luonnehäiriöön, kolmannella kasvuiän kokemuksiin. Langman kuvaa viimeistä ryhmää seuraavasti:

”Traumatisoitunut yksilö on kasvanut kodissa, jossa on väkivaltaa, alistamista, fyysistä pahoinpitelyä ja ehkä myös seksuaalista hyväksikäyttöä. Näille henkilöille lapsuuden traumat määrittävät voimakkaasti sitä, millaisia aikuisia heistä tulee.”

Peter Langman on kouluampumisia tutkiessaan tullut siihen tulokseen, että yleisin ampujatyyppi kuuluu psykoottisten luokkaan ja että noin puolella tekijöistä on ollut itsemurha-ajatuksia ennen kouluampumista.

Muistomerkki Columbine High Schoolin kouluampumisen uhreille

Muistomerkki kouluampumisen uhreille Columbine High Schoolissa Littletonissa, Coloradossa.

© Wikimedia/Denverjeffrey

Columbine: Epidemian alku

1900-luvun pahin kouluampuminen tehtiin Columbine High Schoolissa vuonna 1999, kun kaksi koulun oppilasta tappoi 12 oppilasta ja yhden opettajan ja haavoitti 21:tä muuta ennen kuin he surmasivat itsensä.

Tapahtumaa pidetään Yhdysvaltojen kouluampumisaikakauden alkuna, ja myös Columbine High Schoolin jälkeisten kouluampumisten määrä puhuu omaa karua kieltään.

Yhdysvaltalaisen The Washington Postin tekemän selvityksen mukaan vähintään 185 lasta, koulun opettajaa ja muuta henkilöä on saanut surmansa joukkoampumisissa kouluissa 2000-luvulla. Ainakin 369 on haavoittunut ampumisissa mutta jäänyt henkiin.

Yhdysvalloissa keskustellaan kiivaasti ampumisten lisääntymisen syistä, ja syiksi on esitetty muun muassa lisääntynyttä kiusaamista, internetiä, psyykkisten ongelmien lisääntymistä ja aseiden saannin helppoutta.

Mielenosoitus aseiden puolesta

Kun kouluampumisten jälkeen aletaan vaatia aselakien tiukennuksia, republikaanit lähtevät kaduille puolustamaan perustuslain turvaamaa aseenkanto-oikeuttaan.

© Wikimedia Commons

Kodeissa enemmän aseita

Yhdysvalloissa on keskimäärin 1,2 asetta asukasta kohti, mutta vain kolmannes yhdysvaltalaisista omistaa aseen tai aseita.

Yhä useampi lapsi tai nuori saa käsiinsä aseen. National Firearms Surveyn mukaan tammikuun 2019 ja huhtikuun 2021 välisenä aikana niiden lasten määrä, joiden kotona on aseita, kasvoi viidellä miljoonalla.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden totesikin järkyttyneenä 24. toukokuuta Uvaldessa Texasissa tehdyn kouluampumien jälkeen:

”Se, että 18-vuotias voi kävellä asekauppaan ja ostaa kaksi rynnäkköasetta, on yksinkertaisesti väärin. Mihin ihmeessä tarvitsee rynnäkköasetta, jollei aio tappaa jotakuta?”

Kuka on puolesta ja kuka vastaan?

Kaavio suhtautumisesta aselakeihin Yhdysvalloissa

Lähde: YouGovAmerica.

© Jonas Sjöwall Haxø

Kun Eurooppaan kantautuu uutisia jälleen uudesta kouluampumisesta Yhdysvalloissa, mitä tapahtuu yhä useammin ja useammin, useimmat eurooppalaiset ajattelevat: Tiukentakaa nyt jo niitä aselakeja – HETI!

Niin ajattelee myös moni yhdysvaltalainen, itse asiassa enemmistö.

Toisaalta on monia, jotka haluavat säilyttää nykyiset aselait, ja niitä, jotka haluaisivat löyhentää lakeja entisestään.

Vastakkain näyttävät olevan etenkin naiset ja miehet sekä demokraatit ja republikaanit.

Mikään ei silti ole saanut republikaanisia osavaltioita kiristämään aselakeja. Monissa republikaanisissa osavaltioissa aselakeja on jopa höllennetty viime vuosina.

21 osavaltiossa useimmat aikuiset voivat kantaa asetta näkymättömissä ilman aselupaa. Vuonna 2021 tähän joukkoon liittyi kuusi uutta osavaltiota, kuten Texas, jonka republikaaninen kuvernööri Greg Abbott hyväksyi aselain kesäkuussa 2021.

Yritykset tiukentaa aselainsäädäntöä liittovaltion tasolla kaatuvat säännönmukaisesti senaatissa, missä republikaaneilla ja demokraateilla on molemmilla yhtä suuri osa sadasta paikasta.

Useimmat republikaanit puolustavat kynsin hampain perustuslakiin perustuvaa aseenkanto-oikeutta. Ja koska liittovaltion lainsäädännön muutoksiin tarvitaan 60 edustajaa senaatin sadasta, kansallisten aselakien muutokset jäävät yleensä neuvottelupöydälle.

Kesäkuun 23. päivä 2022 senaatin ehdoton enemmistö äänesti kuitenkin lieviä tiukennuksia vapaaseen aseenkanto-oikeuteen – tällaista tapahtui ensimmäistä kertaa 28 vuoteen, joten ehkä toivonpilkahdus on olemassa.

Tilannetta voidaan tarkastella myös vertailemalla aseiden määrän ja ampumakuolemien suhdetta Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa.

Aseiden määrä Yhdysvalloissa verrattuna eräisiin muihin maihin
© Jonas Sjöwall Haxø

Ampuma-aseiden määrä

Ampuma-aseita Yhdysvalloissa sataa asukasta kohti verrattuna eräisiin muihin maihin.

Vertailu maittain: Ampuma-aseilla tehdyt henkirikokset
© Jonas Sjöwall Haxø

Henkirikosten määrä

Ampuma-aseilla tehdyt henkirikokset Yhdysvalloissa verrattuna eräisiin muihin maihin.

Yhdysvaltojen viisi tappavinta kouluampumista

Virgina Tech -kouluampuminen vuonna 2007

Virgina Tech Campus.

© Shutterstuck

1. Virginia Tech

Missä? Blacksburg, Virginia
Milloin? 16. huhtikuuta 2007
Kuolleita: 32

Yhdysvaltain historian vakavin kouluampuminen tehtiin 16. huhtikuuta 2007 Virginia Tech -yliopistossa Blacksburgissa Virginiassa.

Ampuja Seung-Hui Cho oli itse yliopiston opiskelija, ja hänellä oli oppilaitoksen mukaan vakavia mielenterveysongelmia. Hän ampui kello 7.15 kaksi koulun opiskelijaa kuoliaaksi.

Pari tuntia myöhemmin hän lähetti uutismedia NBC Newsille paketin, jossa oli manifesti ja kuvia ja videoita hänestä itsestään. Manifestissa hän selitti, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin ampuminen.

Cho palasi kouluun ja aloitti siellä verilöylyn. Hän murhasi lyhyessä ajassa 30 ihmistä. Kun poliisi rynnäköi rakennukseen kello kymmenen aikaan, Cho ampui itsensä pistoolilla.

Virginia Techin tapaus oli vakavin joukkoampuminen Yhdysvaltojen nykyhistoriassa, kunnes henkisesti häiriintynyt mies murhasi 49 ihmistä yökerhossa Orlandossa Floridassa vuonna 2016.

Nainen pitelee julistetta, jossa on lueteltu Yhdysvaltojen viisi pahinta kouluampumista.

Nainen pitelee julistetta, jossa on lueteltu Yhdysvaltojen viisi pahinta kouluampumista.

© Shutterstock

2. Sandy Hook Elementary School

Missä? Newtown, Connecticut
Milloin? 14. joulukuuta 2012
Kuolleita: 26

Hyökkäys Sandy Hookin alakouluun on yksi pahimmista kouluampumisista Yhdysvalloista. Koulussa oli noin 456 lasta lastentarhaikäisistä neljäsluokkalaisiin, kun surmat tapahtuivat 14. joulukuuta 2012.

Ampuja oli 20-vuotias Adam Lanza, joka oli hieman ennen kouluampumista tappanut oman äitinsä.

Adam Lanza murhasi 20 ensimmäisen luokan oppilasta ja kuusi opettajaa muutamassa minuutissa puoliautomaattikiväärillä ja tappoi sitten itsensä. Hän oli aiemmin päivällä murhannut oman äitinsä.

Muistopaikka Robb Elementary Schoolissa Ulvaldessa Texasissa

Uhrien spontaani muistopaikka Robb Elementary Schoolissa Texasissa Uvaldessa – missä viimeisin kouluampuminen tapahtui.

© Shutterstock

3. Robb Elementary School

Missä? Uvalde, Texas
Milloin? 24. toukokuuta 2022
Kuolleita: 21

Listan viimeaikaisin kouluampuminen kuuluu myös tappavimpiin. 18-vuotias Salvador Ramos meni 24. toukokuuta 2022 Robbin peruskouluun Uvaldessa, Texasissa.

Hän tunkeutui puoliautomaattiaseen kanssa sisään koulurakennukseen kello 11.40 ja alkoi ammuskella luokkahuoneessa.

Hän ampui muutamassa minuutissa 19 koululaista ja kaksi opettajaa kuoliaaksi ja haavoitti useita muita. Myös kaksi poliisia haavoittui yrittäessään riisua Salvador Ramosin aseista.

Vasta noin kello yhden aikaan iltapäivällä poliisi ampui hyökkääjää ja tappoi tämän.

Marjory Stoneman Douglas High School

”Olenko minä seuraava?” lukee pikkutytön kyltissä Marjory Stoneman Douglas High Schoolilla, missä tehtiin yksi historian pahimmista kouluampumisista vuonna 2018.

© Shutterstock

4. Marjory Stoneman Douglas High School

Missä? Parkland, Florida.
Milloin? 14. helmikuuta 2018
Kuolleita: 17.

19-vuotias opiskelija Nikolas Ceuz saapui 14. helmikuuta 2018 kouluunsa Parklandissa Floridassa kantaen repussaan puoliautomaattista kivääriä ja useita panoslippaita.

Hän murhasi neljässä minuutissa 17 ihmistä ja haavoitti yhtä montaa. Poliisi sai Ceuzin kiinni, ja myöhemmin tämä tunnusti kaikki 17 murhaa.

Parklandin ampuminen käynnisti yhden suurimmista mielenosoituksista Yhdysvaltain aselainsäädäntöä vastaan, March for Our Lives -liikkeen, jossa 1–2 miljoonaa ihmistä marssi aselakien tiukentamisen puolesta Yhdysvalloissa.

Columbine High School

Columbine High School – Home of The Rebels, kuten lukee kyltissä koulun edessä. Koulussa tehtiin vuonna 1999 Yhdysvaltojen ehkä tunnetuin kouluampuminen. 23 vuotta myöhemmin koulussa yritetään elää normaalia arkea koulun urheilujoukkueen kannustuslauseen rohkaisemana.

© Shutterstock

5. Columbine High School

Missä? Littleton, Colorado
Milloin? 20. huhtikuuta 1999
Kuolleita: 13

Columbine High Schoolin ampuminen 2000-luvun taitteessa ennakoi kouluampumisten aikakautta, joka Yhdysvalloissa joidenkin mukaan nyt vallitsee.

Ampujat olivat kaksi saman koulun oppilasta, 18-vuotias Eric Harris ja 17-vuotias Dylan Klebold.

He menivät kello 11.19 lukioonsa ja alkoivat ammuskella ympäriinsä koulun ruokalassa ja kirjastossa.

Alle 20 minuutissa he murhasivat 12 koulutoveriaan ja opettajan ja haavoittivat 21:tä. Poliisien kanssa käymänsä lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen nuoret ampuivat itsensä.

Tapaus käynnisti laajan kansallisen keskustelun siitä, miten kouluampumiset saataisiin loppumaan, ja Michael Moore käsitteli sitä dokumenttielokuvassaan Bowling for Columbine.

Lisäksi monet koulut Yhdysvalloissa julistivat nollatoleranssin oppilaiden väkivaltauhkauksille.

Kouluampumiset jakavat Yhdysvaltojen poliitikkoja

Poliittinen umpikuja on turhauttanut lukuisia demokraattipresidenttejä, kuten Barack Obamaa, joka oli Valkoisen talon isäntä yhden eniten kuolonuhreja vaatineen kouluampumisen aikaan.

Naamioitunut mies meni 14. joulukuuta 2012 Sandy Hookin kouluun Newtonissa Connecticutissa ja murhasi 20 koululaista ja kuusi aikuista, minkä jälkeen hän ampui itsensä.

Barack Obama on kutsunut tragediaa hirvittävimmäksi kahdeksan vuoden presidenttiytensä aikana.

Myöhemmin Obama ja demokraatit yrittivät saada aselainsäädäntöön tiukennuksia automaattiaseiden ostamisen hankaloittamiseksi ja aseiden ostajien taustojen tarkemmaksi kartoittamiseksi.

Republikaanit äänestivät ehdotukset nurin senaatissa huhtikuussa 2013, ja Obama kutsui myöhemmin päivää ”häpeän päiväksi”.

Yhdysvalloissa ampumakuolemista tilastoa pitävän Gun Violence Archiven johtaja Mark Bryant uskoi, että asiat muuttuisivat Sandy Hookin ampumisen jälkeen vuonna 2012.

Niin ei tunnetusti tapahtunut, eikä Gun Violence Archiven johtaja usko, että myöskään Uvalden tragedialla olisi vaikutusta lainsäädäntöön.

Mark Bryant sanoi brittiläiselle uutiskanava Sky Newsille traagisen kouluampumisen jälkeen:

”Emme ole yhtään lähempänä aselakien muutosta tänään kuin olimme kymmenen vuotta sitten. Itse asiassa olemme joillakin alueilla paljon kauempana.”

Viisi eniten uhreja vaatinutta kouluampumista Yhdysvalloissa

Virginia Tech

Missä? Blacksburg, Virginia
Milloin? 16. huhtikuuta 2007
Kuolleita: 32

Sandy Hook Elementary School

Missä? Newtown, Connecticut
Milloin? 14. joulukuuta 2012
Kuolleita: 26

Robb Elementary School

Missä? Uvalde, Texas
Milloin? 24. toukokuuta 2022
Kuolleita: 21

Marjory Stoneman Douglas High School

Missä? Parkland, Florida
Milloin? 14. helmikuuta 2018
Kuolleita: 17

Columbine High School

Missä? Littleton, Colorado
Milloin? 20. huhtikuuta 1999
Kuolleita: 13