CBW/Imageselect

Kirje murhan silminnäkijältä: ”Hyvä Jumala, he tappoivat hänet!”

Sisällissota päättyi 9. huhtikuuta 1865, ja Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washington D.C.:ssä kuohui. Viisi päivää myöhemmin presidentti Lincoln päätti mennä teatteriin, ja 19-vuotias John Bingham joutui todistamaan hänen raakaa murhaansa aitiopaikalta.

Washington, D.C., USA, 21.4.1865

Rakas setä

Suo anteeksi, etten ole viime aikoina kirjoittanut sinulle yhtä ahkerasti kuin yleensä. En ole saanut aikaan oikeastaan mitään järkevää täällä pääkau­pungissa ­viimeisen viikon aikana vallinneen jännityksen vuoksi.

Päivät kuluivat kuin siivillä, ja ­joka ­ikinen päivä toi tullessaan hyviä uutisia, jotka kasvattivat toivoa sodan pikaisesta päättymisestä. Onnemme malja täyttyi ääriään myöten ja riemumme oli huipussaan, kun saimme tiedon kenraali Leen ja hänen joukkojensa antautumisesta*.

*
Etelävaltioiden kenraali Robert E. Lee antautui ­pohjoisvaltioiden joukoille 9. huhtikuuta 1865, ja ­sisällissota päättyi.

Lincolnia oli moneen kertaan painostettu pitämään puhe, ja lopulta hän myöntyi. Puheen aiheena oli maamme tulevaisuus – liittovaltion jälleenrakentaminen ja niin edespäin*. Olin itsekin paikalla ja kuuntelin koko puheen ­sateesta huolimatta. Kun nyt muistelen sitä, voin yhä miltei nähdä hänet pitämässä puhettaan.

Viime perjantaina eli vain viikko sitten kuulin, että Grant** ja hänen vaimonsa saapuisivat presidentin kanssa teatteriin.

En ollut koskaan nähnyt Grantia, ja koska halusin kovasti nähdä hänet edes vilaukselta, päätimme muutaman ystä­väni kanssa mennä teatteriin.

Ottaen huomioon teatterivierailumme pääasiallisen syyn valitsimme paikat sillä perusteella, että niistä oli suora näkö­yhteys aitioon ja siellä istuviin ihmisiin sen ­sijaan, että näkyvyys näyttämölle olisi ollut mahdollisimman hyvä.

Suunnilleen puoli yhdeksän aikoihin presidentti saapui vaimonsa, neiti Harrisin ja majuri Rathbonen seurassa***.

*
Lincoln piti puheen ­Valkoisen talon edustalla 11. huhtikuuta ja lupasi muun muassa äänioikeuden mustalle väestölle.

**
Ulysses S. Grant oli ­pohjoisvaltioiden eli Unionin joukkojen komentaja. Pohjoisen voitto oli pitkälti hänen pätevyytensä ansiota.


Clara Harris ja Henry Rathbone kuuluivat Washingtonin eliittiin ja liittyivät ­Lincolnien seurueeseen ­Grantin peruttua tulonsa.

Olimme kaikki pettyneitä siitä, ettemme nähneet Grantia, mutta jälkikäteen tajusimme, että meillä oli syytä olla kiitollisia siitä, ettei hän ollut paikalla.

Harper’s Weekly -lehti julkaisi melko hyvän kuvauksen murhasta – vaikkakaan presidentti rouvineen ei istunut niillä paikoilla, missä lehti väitti heidän istuneen, ja murhaaja ampui vasemmalla, ei oikealla, kädellään.

© www.pbs.org/lincoln-assassination-eyewitness-letter

John E. Binghamista lyhyesti

Murha tapahtui uskoakseni hieman kello 22 jälkeen. Heti laukauksen kajahdettua Booth loikkasi näyttämölle, ja toet­tuaan hän veti esiin pitkän veitsen ja huusi Virginian osa­valtion moton ”Sic semper tyrannis” [Näin käy tyranneille].

Booth vilkaisi lähelläni istuvaa miestä, joka osoittautui myöhemmin hänen tuttavakseen.

”Se näky olisi särkenyt villi-ihmisenkin sydämen.” John E. Bingham, huhtikuu 1865

”Minä tein sen”, Booth sanoi. Hän kulki näyttämön poikki, kääntyi, kohotti veitsensä ja huusi: ”Etelä on saanut kostonsa!” Sen jälkeen en enää nähnyt häntä.

Hänen kasvonsa piirtyivät mieleeni niin selvästi, etten varmasti koskaan unohda niitä. Hänen silmänsä leimusivat kuin liekit, hänen ihonsa oli niin kalpea, että se näytti miltei läpikuultavalta, ja hänen hiilenmustat hiuksensa hulmusivat hänen liikkeitään myötäillen.

Mutta palaan vielä tapahtuneeseen. Kun kuulin Boothin huutavan mottonsa, tajusin, että oli ­tapahtunut jotakin kamalaa, ja ryntäsin muiden paikalla­olijoiden tavoin kohti presidentin aitiota.

Se näky, joka minua siellä kohtasi, olisi särkenyt villi-ihmisenkin sydämen.

John Wilkes Booth, Lincolnin murhaaja, oli ­tunnettu näyttelijä, joka vastusti fanaattisesti ­orjuuden lakkauttamista.

© Shutterstock

Herra Lincoln makasi pitkällään lat­tialla pää neiti Laura Keenen* sylissä, ja hänen aivonsa valuivat hitaasti neiti ­Keenen puvulle.

Rouva Lincoln oli järkytyksestä suunniltaan. ”Hyvä Jumala, he tappoivat hänet, he tappoivat hänet”, hän nyyhkytti.

Presidentti kannettiin ulos ja vietiin teatteria vastapäätä olevaan taloon. Siellä hänen auttamisekseen tehtiin kaikki mahdollinen, mutta turhaan. Tunnit kuluivat. Ihmiset odottivat ulkona itkien ja toivoen, että presidentin henki voitaisiin jotenkin pelastaa.

*
Laura Keene esitti pääosaa illan näytelmässä mutta riensi näyttämöltä auttamaan ammuttua Lincolnia.

Kun heille sitten kerrottiin, että ”presidentti on kuollut”, he lähtivät kotiinsa. Jotkut itkivät ja jotkut rukoilivat, mutta useimmat kirosivat hänen murhaajaansa.

En ole koskaan nähnyt yhtä juhlallisia hautajaisia kuin viime keskiviikkona. Hautajaissaattueen ohimarssi kesti kaksi tuntia, ja kuulin, että Avenuelle ja 15. ­kadulle oli kokoontunut 150 000 ihmistä, enkä epäile sitä lainkaan.

Olen hyvin pahoillani Jim Caruthersin kuolemasta ja otan osaa Pheobe Jinncin ja hänen muiden läheistensä suruun. Sää täällä muuttuu koko ajan paremmaksi. Voin vakuuttaa, että Todd* on turvassa, sillä vain ratsuväki osallistui taisteluun, josta kirjoitit.

Rakkain terveisin,
veljenpoikasi
J. E. Bingham

*
Caruthers, Jinnci ja Todd kuuluivat Binghamien lähipiiriin. Todd oli John E. Binghamin veli ja Yhdysvaltojen armeijan sotilas.

Jälkisanat

Lincolnin murhaaja, John Wilkes Booth, pakeni teatterista, mutta poliisit löysivät hänet ja ampuivat häntä 26. huhtikuuta.

Hän kuoli vammoihinsa vielä samana päivänä. Neljä muuta salaliittolaista tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin. Tieto Lincolnin ­murhasta levisi kirjeiden ja sanomalehtien välityksellä nopeasti koko maahan ja vahvisti pohjoisvaltioiden vihaa etelää kohtaan.

Vihaa lietsoivat poliitikot, jotka halusivat hylätä Lincolnin ajaman sovintopolitiikan ja rangaista etelävaltioita. Pohjoisen ja etelän vastakkainasettelun ­jatkuminen vahingoitti etenkin maan mustaihoista väestöä.