unmsm.edu.pe

Julma rituaali: Mahtimiehen haudassa oli pikkulapsia

Arkeologit tekivät puistattavan löydön Etelä-Amerikasta: korkea-arvoinen mies sai ikuisuuteen mukaansa myös lapsia.

Marraskuussa 2021 arkeologit löysivät kuusi muumioitunutta lasta Cajamarquillasta 160 kilometriä Perun Tyynenmeren rannikolta. Tutkimuksissa osoittautui, että lapset eivät olleet ilmeisesti kuolleet luonnollisesti vaan heidät oli uhrattu.

Haudassa, joka on 1 000 – 1 200 vuotta vanha, oli myös 35–40-vuotiaan niin sanottuun Lima-kulttuuriin kuuluneen miehen muumio. Limat kuuluivat nascojen ja mochejen ohella Perun hallitseviin kansoihin ennen inkavaltakunnan syntyä.

Arkeologit päättelivätkin, että mies oli merkkihenkilö Cajamarquillassa, jossa oli tuolloin 10 000 – 20 000 asukasta. Mies asetettiin hautaan, jossa oli ruukkuja, uhrieläimiä sekä kuusi muumioitunutta lasta.

”Tämän hetkisen arviomme mukaan lapset uhrattiin, jotta he seuraisivat muumiota tuonpuoleiseen”, arkeologi ja kaivausten johtaja Pieter van Dalen Luna selittää.

Lasten kädet ja jalat oli sidottu tiukasti. Ruumiit ovat muumioituneet Perun kuivassa maassa.

© unmsm.edu.pe

Löytö on Perun vanhin

Arkeologit eivät vielä tiedä, miten lapset kuolivat, mutta heidät oli kiedottu tiukasti säkkikankaaseen. Ympärille oli sidottu köysiä niin, että lapset jäivät sikiöasentoon.

Lapsimuumiot eivät ole harvinaisia Etelä-Amerikassa. Niitä on löydetty kaivauksissa inkakaudelta, mutta Cajamarquillan lapset ovat Perun varhaisimmat tunnetut ihmisuhrit.