Miksi Yhdysvallat on liittovaltio?

Vuonna 1776 Britannian siirtokunnat Pohjois-Amerikassa irtautuivat itsenäisyysjulistuksella Britanniasta ja julistautuivat vapaiksi ja riippumattomiksi osavaltioiksi. Miksi siirtokunnat eivät yhdistyneet vain yhdeksi valtioksi?

perjantai 10. elokuuta 2018

Britannian Pohjois-­Amerikassa sijaitsevat maa-alueet oli jaettu 13 siirtokuntaan. 

Yhdysvaltain ­itsenäisyyssodan (1775–1783) jälkeen ­siirtokuntien edustajat halusivat säilyttää jaon, ja siirto­kunnista tuli ­itse­näisiä valtioita, jotka muodostivat yhdessä liittoval­tion. 

Hallintovalta jaettiin liittovaltion ja ­osavaltioiden kesken.

Liittovaltion hallitus päättää muun muassa ­keskeisestä infrastruktuu­rista ja ulkopolitiikasta, ­osavaltiot puolestaan ­saavat päättää muun muassa oikeuslaitoksestaan, minkä vuoksi esimerkiksi kuolemantuomio on nykyäänkin ­voimassa vain osassa osaval­tioista. 

Yhdysvallat kasvoi 50 osavaltioon

Yhdysvaltain laajentuessa länteen liittovaltioon liitetyillä uusilla alueilla (territory, district tai department) ei ollut omaa hallintoa. 

Kun uusien alueiden väkimäärä ajan mittaan kasvoi, ne ­saivat osavaltion aseman. 

Vuosina 1789–1959 kaik­kiaan 31 ­uutta aluetta sai osavaltion aseman ja ­oikeuden valita kaksi ­edustajaa liittovaltion ­senaattiin Washingtoniin.

Viimeksi osavaltion ­aseman saivat Alaska ja Havaiji, joista tuli vuonna 1959 Yhdys­valtain järjestyksessä 49. ja 50. osavaltio. 

Pohjois-Amerikassa sijainneet siirto­kunnat ­irtautuivat ­itsenäisyysjulistuksella ­Britanniasta.

© New York Historical Society

Itärannikon siirtokunta katosi jäljettömiin

Vuonna 1587 Roanoken saarelle vasta perustetun englantilaisten siirtokunnan 84 miestä, 17 naista ja yhdeksän lasta katosivat mysteerisesti.

Siirtokunta oli Englannin ensimmäisiä hapuilevia yrityksiä perustaa tukikohta Amerikkaan. Kun emämaasta tultiin tarkastamaan siirtokuntaa kolmen vuoden päästä, siellä olleet 110 miestä, naista ja lasta olivat kadonneet jäljettömiin.

Lue koko tarina omituisesta mysteeristä siirtomaa-ajan Pohjois-Amerikasta täältä.

Voit myös tilata HISTORIA-lehden kotiisi. Joka numerossa pohdimme historiaa koskevia kysymyksiä ja mysteereitä. 

Nyt sinulla on mahdolliuus saada pilkkahintaan kaksi numeroa HISTORIAa sekä kaupan päälle RocketPal-varavirtalähde. Sen ansiosta varmistat virransaannin kannettaviin laitteisiisi kaikkialla ja pääset lukemaan historiajuttuja milloin ja missä tahansa.

Tilaa nyt! 

Ehkä sinua kiinnostaa...