Historiaa muokkaavat jalanjäljet

Teoriaa Amerikan asuttamisesta on ehkä hieman rukattava ainutlaatuisen jalanjälkilöydön vuoksi.

Jalanjälkien ajoitus on vaikeaa, mutta ne voivat olla jopa 25 000 vuotta vanhat.

Amerikan asuttamisen historia on saamassa uuden käänteen, sillä tutkijat ovat löytäneet Meksikosta Chihuahuan osavaltiosta ihmisen jalanjälkiä, jotka Meksikon kansallisen antropologian ja historian instituutin mukaan voivat olla jopa 25 000 vuotta vanhoja.

Niinpä ne saattava muuttaa vallalla ollutta käsitystä siitä, että Amerikan ensimmäiset asukkaat saapuivat mantereelle alle 14 000 vuotta sitten Siperian ja Alaskan välisen kannaksen kautta.

Jalanjäljet kuuluvat neljälle eri ihmiselle. Yhdeltä aikuiselta on jäänyt molempien jalkojen jäljet, ja kahdelta muulta aikuiselta ja yhdeltä lapselta on jäänyt yksi jalanjälki kultakin. Jalanjälkien ajoitus ja tutkimus jatkuvat edelleen.