Historia toistaa itseään: Hillary Clinton ja Donald Trump eivät suinkaan ole ensimmäiset lajissaan.

Yhteiskunta - Amerikan historia

Historia toistaa itseään: Yhdysvalloissa on ollut jo niin Trump kuin Hillarykin

Hillary Clintonista ei suinkaan tule Yhdysvaltojen ensimmäistä naispresodenttiä, jos hän voittaa vaalit. Jos taas Donald Trump voittaa, hänellekin löytyy vastineensa maan historiasta. Esittelyssä 1900-luvun alkupuolen versio Hillary Clintonista sekä 1800-luvun ikioma Donald Trump.

1. Hillary Clintonin varhainen vastine:

Presidentin rouva kaappasi vallan

Woodrow Wilson kysyi jo ennen sairastumistaan vaimoltaan neuvoja poliittisissa päätöksissä.

© Getty Images

Yhdysvaltojen presidentin henkivartijan puhelin soi 2. lokakuuta 1919 vähän ennen yhdeksää aamulla. Puhelimesta kuului presidentin vaimon Edith Wilsonin hätääntynyt ääni: ”Olkaa hyvä ja ilmoittakaa tohtori Graysonille, että presidentti on hyvin sairas.”

Henkivartija soitti lääkärille ja juoksi sitten raput ylös presidenttiparin makuuhuoneeseen, mutta huoneen ovi oli visusti lukossa.

Vasta kun järkyttynyt tohtori Grayson tuli makuuhuoneesta tutkittuaan presidentti Woodrow Wilsonin, henkivartija kuuli, mitä oli tapahtunut:

”Voi hyvä jumala. Presidentti on halvaantunut.”

Uutista ei päästetty Valkoista taloa kauemmaksi. Edith salasi Tohtori Graysonin avustuksella totuuden presidentin sairauskohtauksesta, joka oli halvaannuttanut hänen vasemman käsivartensa, vienyt häneltä kävelykyvyn ja aiheuttanut hänelle aivovamman.

Julkisuuteen annettiin tieto, että presidentti oli ylirasittunut ja tarvitsi lepoa, mutta todellisuudessa hän oli kykenemätön hoitamaan virkaansa.

Siinä missä Hillary Clinton on käynyt pitkän ja kuluttavan vaalikampanjan päästäkseen vallan ylimmälle huipulle, Edithin kausi presidentin virassa perustui valheeseen. Hän uskotteli kaikille, että hänen miehensä perehtyi kaikkiin asiakirjoihin, joita hän kantoi tälle makuuhuoneeseen seuraavina kuukausina.

LUE LISÄÄ: Perehdy Yhdysvaltojen presidentinvaalien kiemuroihin kattavassa teemaosiossamme

Edith näki valtionsalaisuuksia

Edith, tyttönimeltään Bolling, vietti varsin tavallisen lapsuuden. Hän varttui plantaasilla Virginian osavaltiossa, ja hänen vanhempansa toivoivat hänen vain löytävän hyvän aviomiehen ja ryhtyvän perheenäidiksi.

Hänen veljensä lähetettiin opiskelemaan, mutta vanhempien mielestä Edithille riitti, että hän osasi ommella, kirjailla ja puhua ranskaa.

Edith avioitui 23-vuotiaana varakkaan jalokivikauppiaan kanssa. Aviomies kuoli yllättäen 12 vuoden avioliiton jälkeen, ja Edith jäi elämään leskenä Washingtoniin.

Maaliskuussa 1915 hän tapasi presidentti Woodrow Wilsonin, josta oli tullut leski edellisenä vuonna. Pari rakastui, ja jo pian kävi selväksi, että 58-vuotias Wilson näki 42-vuotiaassa rakastetussaan muutakin kuin naisellista sulokkuutta.

Presidentti lähetti Edithille viestejä, joissa hän kysyi tämän mielipidettä hallinnollisissa asioissa. Kun pariskunta avioitui joulukuussa 1915, Edith sai oman työhuoneen Valkoisen talon yksityispuolelta.

Kun Yhdysvallat vuonna 1917 liittyi ensimmäiseen maailmansotaan, presidentille vyöryi asiakirjoja.

Hän pani vaimonsa lukemaan ne kaikki ja poistamaan joukosta vähemmän tärkeät, ennen kuin paperit päätyivät hänen käsiinsä.

Presidentinrouva sai myös salaisen koodin kaappiin, joka sisälsi salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja ja sotilaallisia suunnitelmia.

Syksyllä 1919 Edith oli miehensä mukana, kun tämä lähti koko maan kattavalle kampanjakiertueelle hankkimaan tukea poliittiselle lempilapselleen Kansainliitolle, YK:n edeltäjälle.

Kiertueen 13 000 kilometriä ja 22 päivää heikensivät presidentin jo ennestään horjuvaa terveyttä, ja 25. syyskuuta hän sairastui Coloradossa.

Presidentti sai päänsärkyä, hänen kasvolihaksensa tärisivät ja hän oksenteli. Tohtori Grayson määräsi hänet keskeyttämään kiertueen välittömästi, mutta se ei auttanut. 2. lokakuuta Woodrow Wilson lyyhistyi kylpyhuoneessaan Valkoisessa talossa. Hänen vasen puolensa halvaantui ja puhekykynsä heikkeni merkittävästi.

Edith Wilson yritti estää kieltolain voimaantulon.

© Shutterstock

Presidentti eristettiin huoneeseensa

Perustuslaissa ei sanottu selvästi, mitä tapahtuisi, jos sairaus tai vaikkapa onnettomuus tekisi presidentistä kyvyttömän hoitamaan virkaansa, mutta loogisin ratkaisu oli siirtää presidentin velvollisuudet varapresidentille.

Edith ei halunnut kuulla puhuttavankaan tuollaisesta. Presidentin toinen lääkäri, Francis Dercum, esitti Edithille ratkaisuehdotuksen.

”Huolehdi siitä, että kaikki kulkee sinun kauttasi, ja mieti, mikä on tärkeää, mikä ei”, Dercumin väitetään sanoneen.

”Tällä tavoin alkoivat minun hallinnolliset tehtäväni. Tutkin tarkoin joka ikisen paperin, jonka ministerit ja senaattorit olivat lähettäneet. Niissä tapauksissa, joissa asia vaati presidentin huomiota, esittelin sen hänelle helposti ymmärrettävässä muodossa. Itse en tehnyt yhtään ainoaa päätöstä”, Edith väitti muistelmissaan.

Väitettä on vaikea uskoa, kun tiedetään, että presidentti oli heikossa kunnossa ja pystyi hädin tuskin puhumaan. Huiputus onnistui, sillä Edith hoiti kaiken yhteydenpidon presidenttiin. Hän piti huolen, ettei kukaan muu kuin hän, henkivartija ja tohtori Grayson päässyt tapaamaan presidenttiä.

”Jos jotkin paperit vaativat presidentti Wilsonin huomiota, ne luettiin hänelle ääneen, mutta rouva Wilson päätti, mitkä asiakirjat olivat riittävän tärkeitä. Myös kaikki ilmoitukset presidentti Wilsonin päätöksistä kulkivat hänen kauttaan”, henkivartija kertoi myöhemmin.

Edithin omavaltainen päätös ottaa valta käsiinsä merkitsi sitä, että hän hukkui papereihin. Jo ensimmäisenä kuukautena kongressissa äänestettiin 30 lakiehdotuksesta ilman että Valkoinen talo käytti veto-oikeuttaan yhtään kertaa – todennäköisesti koska Edith ei millään ehtinyt perehtyä kaikkiin lakiehdotuksiin riittävästi.

Yhden lain hän yritti kuitenkin pysäyttää käyttämällä presidentin veto-oikeutta: The Volstead Act -nimisen lain, joka kielsi alkoholijuomien valmistuksen ja myynnin Yhdysvalloissa.

Historioitsijat uskovat, että presidentti ei koskaan nähnyt lakiehdotusta, joka loppujen lopuksi hyväksyttiin Edithin vetosta huolimatta, sillä riittävän suuri enemmistö kongressissa äänesti kieltolain puolesta.

Senaattoreita jymäytettiin

Kuusi viikkoa sairauskohtauksesta Woodrow Wilsonin tila koheni hieman. Presidentti pystyi kulkemaan lyhyitä matkoja pyörätuolissa, johon hänet oli tuettu valjailla.

Hän myös puhui, tosin vain lyhyesti ja todella vaivalloisesti, ja hänen keskittymisensä herpaantui nopeasti.

Ajan kuluessa alkoi herättää huomiota, että presidentti ei osallistunut kokouksiin eikä ottanut vastaan vieraita. 5. joulukuuta 1919 Edith katsoi siten välttämättömäksi päästää kaksi kokenutta senaattoria sairashuoneeseen.

Tapaaminen oli järjestetty pienintä yksityiskohtaa myöten niin, ettei presidentin todellinen tila paljastuisi. Presidentti aseteltiin vuoteelle siten, että hänen halvaantunut puolensa oli peiton alla.

Vain pää ja edelleen toimiva oikea käsi olivat näkyvissä. Ennen kuin vieraat päästettiin sisään, valot sammutettiin niin, että vain yksi seinälamppu valaisi huonetta. Edith vahti sängyn jalkopäässä.

Senaattoreille myönnettiin tasan 45 minuuttia aikaa presidentin kanssa – pidempään tämä ei pystynyt keskittymään – ja huijaus meni läpi. Molemmat senaattorit kuvailivat lehdille, että presidentti oli ollut selväjärkinen ja asiallinen.

Helmikuussa 1920 Edith joutui puolustuskannalle, kun ulkoministeri Robert Lansing vaati julkisesti, että varapresidentin tulisi astua presidentin tilalle, ja kutsui koolle ministerikokouksen ilman presidentin suostumusta.

Edith syytti ministeriä epälojaaliudesta, ja Lansing sai pian postissa presidentti Wilsonin allekirjoittaman eroilmoituksen.

Edith Wilson ei, paradoksista kyllä, tukenut naisten äänioikeusvaatimuksia.

© Library of Congress

Herkkänahkainen päätöksentekijä

Britannian vastavalittu lähettiläs joutui myös Edithin hampaisiin. Yksi lähettilään diplomaateista oli loukannut presidentinrouvaa vihjaamalla, että Edith oli pujahtanut presidentin vuoteeseen sopimattoman pian Wilsonin leskeksi tulon jälkeen.

Edith kieltäytyi vastaanottamasta lähettilästä Valkoisessa talossa ennen kuin tämä olisi erottanut työntekijän.

Tapaus oli erityisen ikävä siksi, että Britannian uusi lähettiläs oli yksi Woodrow Wilsonin tärkeimmistä tukijoista Kansainliitto-hankkeessa.

Euroopassa Kansainliitto sai laajalti kannatusta, mutta Yhdysvalloissa konservatiivit panivat kovasti kampoihin siinä pelossa, että liitto johtaisi Yhdysvallat vaaralliselle ja kalliille tielle sekaantumaan Euroopan asioihin.

Eräs konservatiivisenaattori oli ehdottanut muutoksia, jotka tekisivät sopimuksesta helpommin nieltävän konservatiiveille. Presidentti Wilson oli suhtautunut ehdotukseen nihkeästi, ja hänen vaimonsa kieltäytyi häntäkin jyrkemmin tukemasta kompromissiehdotusta.

Kun sopimus muutoksineen tuli äänestykseen, se kaatui rysähtäen, sillä 42 demokraattia äänesti sitä vastaan Edithin kehotuksesta.

Woodrow Wilsonin unelma vahvasta kansainvälisestä järjestöstä oli murskana. Ilman Yhdysvaltoja Kansainliitto ei pystyisi varmistamaan maailmanrauhaa.

Pettynyt ja edelleen sairas Woodrow Wilson pyrki jälleen demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1920 vaaleissa mutta ei tullut valituksi.

Niinpä oltuaan 17 kuukautta Yhdysvaltojen vallankahvassa Edith Wilson joutui jättämään Valkoisen talon maaliskuussa 1921, kun Warren G. Hardingista tuli Yhdysvaltojen 29. presidentti.

Woodrow Wilson kuoli kolmen vuoden päästä vuonna 1924 uuteen aivoinfarktiin. Edith Wilson eli vuoteen 1961 ja kuoli 89-vuotiaana Wa­shing­tonissa.

Hän väitti loppuun asti, että hänen poliittinen roolinsa oli ollut merkityksetön ja että hän oli vain vienyt tärkeät asiakirjat miehelleen, joka oli tehnyt kaikki tärkeät päätökset.

2. Donald Trumpin varhainen vastine: Öykkäriehdokkaasta tuli koko kansan presidentti

Jackson kävi Trumpin tapaan estotta rumiin hyökkäyksiin kilpailijoitaan vastaan.

© Alamy/Imageselect & Shutterstock

Andrew Jacksonin otsakiehkura hyppi ja pomppi, kun hän arvosteli äänekkäästi poliittisia vastustajiaan. Hän vaikutti karkealta ja puhui kiertelemättä ja kaartelematta, toisin kuin useimmat aikansa poliitikot.

Korruptoituneet poliitikot, pankkiirit ja rahamiehet olivat ”Babylonin portto”, jotka hän ”lakaisisi vallasta” päästyään Washingtoniin, Jackson maalaili. Hän antoi ymmärtää, että jos joku asettuisi hänen tielleen, siitä ei hyvä seuraisi.

Donald Trumpin tavoin Jacksoniakin pidettiin nousukkaana, jolla ei ollut riittävästi käytännön poliittista kokemusta. Hänen vastustajansa vakuuttelivat kilpaa, ettei Jackson soveltuisi maan korkeimpaan virkaan ja johtamaan laille ja oikeudelle perustuvaa hallitusta.

Jackson kuitenkin veti kuin magneetti puoleensa kannattajia niin sanottujen tavallisten ihmisten keskuudesta. Hän hyödynsi vaalikampanjassaan heidän vihaansa.

Yhdysvaltojen eliittiä kohtaan. Monien mielestä kapina suljettuja vallan kabinetteja ja rikkaiden hyvä veli -kerhoja vastaan oli juuri sitä, mitä tarvittiin.

Jackson oli vaatimattomista oloista

Jackson varttui kaukana Washingtonin poliittisista ympyröistä ja itärannikon mahtiperheistä. Hän syntyi vaatimattomiin oloihin irlantilaisille siirtolaisvanhemmille nykyisten Pohjois- ja Etelä-Carolinan rajamailla.

Nuorena miehenä Jackson ansaitsi omaisuuden maa- ja kiinteistökeinottelulla. 1800-luvun alussa nuoressa Yhdysvalloissa oli tarjolla runsaasti halpaa maata, jos sen vain osasi ottaa.

Jackson hankki liikekumppaninsa kanssa maata etelävaltioista ja myi sen sitten eteenpäin suurella voitolla.

Jos maanomistajat olivat intiaaneja, Jackson ei arkaillut turvautua uhkailuun tai kiusantekoon saadakseen haluamansa.

Kaupoilla Jackson rikastui, sodassa hän hankki mainetta ja kunniaa. Hän taisteli kenraalina Englantia vastaan vuonna 1812 ja saavutti sankarin aseman voittamalla britit New Orleansissa ja ajamalla heidät pois Louisianasta.

Sotasaavutukset tekivät Jacksonista maailmankuulun ja avasivat hänelle tietä poliittisella uralla.

Kunnianhimonsa kasvaessa Jackson hyödynsi ahkerasti sotilasuraansa osoittaakseen olevansa pätevä ja toimintavalmis johtaja. Heti sodan jälkeen julkaistussa kirjassa hän esimerkiksi rehenteli teloittaneensa sotilaitaan, jolleivät nämä totelleet käskyjä.

”Ei ole mitään syytä uskoa, että maailmaa voisi johtaa ilman verenvuodatusta. Myös siviilihallinnon miekka saa ja sen pitää olla armoton ja verinen”, hän tarkensi periaatteitaan.

Myös kaksintaistelut täydensivät sitä karskia imagoa, jonka kiivasluonteinen Jackson mielellään antoi itsestään. Joidenkin lähteiden mukaan hän osallistui noin sataan kaksintaisteluun, joista useimmat tosin päättyivät siten, että osapuolet laukaisivat aseensa ilmaan ja kättelivät.

Vuonna 1806 Jacksonin palvellessa everstinä Tennesseen armeijassa hän kuitenkin tappoi miehen kaksintaistelussa.

Mies oli nimeltään Charles Dickinson, ja hän oli loukannut Jacksonin vaimoa sekä syyttänyt Jacksonia huijaamisesta vedonlyönnissä. Jackson haastoi Dickinsonin kaksintaisteluun, vaikka tunsi tämän maineen tarkka-ampujana.

Jackson laskelmoi, että hänellä olisi mahdollisuus, jos Dickinson saisi ampua ensin eikä laukaus olisi tappava. Hän pukeutui paksuun takkiin, joka peitti hänen kehonsa muodot.

Kaksintaistelussa Dickinson laukaisi aseensa ensimmäisenä ja osui Jacksonia rintaan. Luoti pysähtyi senttimetrin päähän tämän sydämestä.

Jackson tähtäsi huolellisesti ja ampui sitten Dickinsonia mahaan niin, että tämä kuoli haavoihinsa myöhemmin.

Presidentti Jacksonin aloittama intiaanien pakosiirto johti tuhansien intiaanien kuolemaan.

© Shutterstock

##

Karkeakäytöksinen moukka

Kovin moni Washingtonissa ei pitänyt Jacksonia vakavasti otettavana ehdokkaana, kun hän vuonna 1828 ilmoittautui presidenttikilpaan.

Jakcsoniin yhdistettiin monia skandaaleja: väitettiin, että hänen vaimonsa avioero edellisestä miehestään ei ollut vielä selvä, kun hän avioitui Jacksonin kanssa; Jacksonin lukuisten kaksintaisteluiden vihjattiin kertovan hallitsemattomasta temperamentista; lisäksi paheksuttiin sitä, että hän oli teloittanut omia joukkojaan sodassa.

Pilapiirtäjät kävivät häpeilemättä Jacksonin kimppuun ja kuvasivat hänet ruoskaa ja pistoolia heiluttelevana moukkana, jolla oli hurjat, punaisina verestävät silmät. Jacksonin ajoitus oli kuitenkin täydellinen.

Äänioikeus oli aiemmin kuulunut vain valkoisille, varakkaille miehille, mutta vuonna 1828 se laajennettiin koskemaan kaikkia valkoisia miehiä. Lukuisat uudet äänestäjät ottivat omakseen kansanomaisen Jacksonin, joka perusti uuden, monia äänestäjiä puhuttelevan demokraattisen puolueen.

Äänestäjät arvostivat Jacksonin suorasanaisuutta – hän esimerkiksi kutsui yhtä kolmesta vastaehdokkaastaan presidentinvaaleissa ”Lännen Juudakseksi, jolla tulee olemaan samanlainen loppu [kuin Raamatun Juudaksella]”.

Jacksonin tärkein vaaliase oli kuitenkin väite, että itärannikon rikkaat perheet olivat haalineet kaiken vallan ja tekivät päätöksiä, jotka hyödyttivät vain heidän omaa rahapussiaan mutta eivät valtiontaloutta.

Jackson ei suinkaan ollut aivan väärässä, sillä lahjukset, ystävänpalvelukset ja hämärät liiketoimet poliitikkojen ja rahamiesten välillä olivat arkea 1820-luvun Washingtonissa. Monet senaattorit saivat pankeilta ja suuryrityksiltä merkittäviä palkkioita tarkemmin määrittelemättömistä palveluksista.

Epäilyttävät bisnekset ulottuivat aivan vallan huipulle asti. Esimerkiksi upporikas liikemies John Jacob Astor oli antanut sittemmin presidentiksi nousseelle James Monroelle merkittävän korottoman lainan epäilyttävän pitkällä laina-ajalla. Astor sai puolestaan erittäin tuottavan monopolin turkiskauppaan.

Monroe maksoi lainan takaisin vasta 15 vuotta myöhemmin, kaksi vuotta sen jälkeen kun hän oli lähtenyt Valkoisesta talosta vuonna 1825.

Yhdysvaltalaiset pankit olivat vielä oma lukunsa. Kun tavallisten ihmisten oli vaikea saada lainaa, finanssiruhtinaat kahmivat rahaa pankeista mielin määrin. Äänestäjien mielestä kaikelle tälle oli tultava loppu.

Jacksonille olikin monin tavoin eduksi se, että hänen vaarallisin kilpailijansa vaaleissa, John Quincy Adams, oli entisen presidentin poika ja kuului suljettuun valtaeliittiin. Uusille äänestäjille oli varsin selvää, kumpi kahdesta kandidaatista ajaisi heidän asioitaan.

Kaaos Valkoisessa talossa

Vaikka Jackson oli vaaleissa altavastaaja, hän voitti selvästi, ja 4. maaliskuuta 1829 hänestä tuli Yhdysvaltain seitsemäs presidentti.

Vahvistaakseen antamaansa kansanmiehen kuvaa hän kutsui kaikki halukkaat Valkoiseen taloon juhlimaan voittoa jäätelön ja punssin voimalla.

Presidentin virka-asuntoon saapui tuhansia kansalaisia yhteiskunnan alimmista luokista. Huonekaluja kaatui, porsliinia rikkoontui ja lopulta Jackson piti saattaa turvaan, jottei väkijoukko olisi rusentanut häntä kuoliaaksi.

Virkaan päästyään Jackson ryhtyi heti hävittämään korruptiota ja aloitti muun muassa virkakierron. Sen tarkoitus oli estää, että ihmiset olisivat liian pitkään samassa virassa ja alkaisivat pitää sitä itsestäänselvyytenä.

Hän kävi myös kovin ottein pankkien kimppuun, joita hän kutsui ”monipäiseksi hirviöksi” ja laitoksiksi, jotka ”tekevät rikkaista rikkaampia ja valtaapitävistä mahtavampia”.

Jackson uudisti myös vallanjakoa Washingtonissa. Yhdysvaltojen ensimmäiset presidentit olivat esiintyneet maanisinä, jotka ennen kaikkea valvoivat, että kongressi ei riko perustuslakia. Jackson halusi itse määrätä poliittisen päiväjärjestyksen ja muun muassa päättää valtion talouspolitiikasta.

Kun ensimmäiset kuusi presidenttiä olivat estäneet kongressin lakiehdotuksen toteutumisen vetolla yhteensä kuusi kertaa, Jackson käytti veto-oikeuttaan kaksitoista kertaa.

Hän myös huolehti siitä, että ulkovallat asioivat jatkossa vain presidentin, eivät sekä presidentin että kongressin kanssa, kuten aiemmin oli tehty.

Oltuaan kaksi vuotta virassa Jackson irtisanoi koko hallituksen, koska hän ei enää luottanut yhteenkään ministeriinsä. Sen sijaan hän kokosi neuvoston seitsemästä lähimmästä ystävästään.

Poliittiset vastustajat kutsuivat häntä ”Kuningas Andrew’ksi” ja pelkäsivät, että maa oli luisumassa kohti diktatuuria.

Andrew Jacksonista tuli Yhdysvaltojen sankari Britannian-vastaisessa sodassa 1812–1815.

© Bridgeman

Jacksonin toimet purivat

Vastustajien arvostelusta huolimatta suosittu presidentti valittiin uudelleen, ja hän keräsi tililleen myös muita merkittäviä voittoja.

Jacksonin aikana Yhdysvallat maksoi koko valtionvelkansa niin, että se oli ensimmäistä ja viimeistä kertaa täysin velaton. Hän onnistui myös pitämään maan yhtenäisenä aikana, jolloin orjavaltio Pohjois-Carolina uhkasi irtautua liittovaltiosta. Jackson pani kapinoivan osavaltion kuriin uhkauksilla ja sotilaallisella väliintulolla.

Jackson osoittautui muuksikin kuin pelkäksi karkeaksi moukaksi, mutta virkakautensa lopuksi hän toki vielä lausahti kahdesta pahimmasta vastustajastaan: ”Kadun vain kahta asiaa: sitä, etten ampunut Henry Clayta, ja sitä, etten hirttänyt John C. Calhounia.”

Lue myös:

Amerikan historia

5 kiinnostavaa faktaa Hillarysta ja Donaldista

5 minuuttia
RCMP circa 1900
Amerikan historia

Erämaan poliisista tuli Kanadan symboli

5 minuuttia
Amerikan historia

Kuka murhasi John F. Kennedyn?

2 minuuttia

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!