Kello oli puolenyön paikkeilla, ja Pete Maxwellin karjatilan piha kylpi täysikuun valossa. Hontelo mieshahmo ilmestyi varovasti sivurakennuksesta kuun valaisemalle aukiolle.
Miehellä ei ollut kenkiä, vaan hän hiipi sukkasillaan äänettömästi kohti päärakennusta. Kun hän astui talon kuistille, hän kuuli jostakin vaimean kahahduksen ja kuistin hämärästä näytti erkanevan kaksi varjoa.
Vieras jäykistyi hetkeksi, veti esiin revolverinsa ja sähähti hermostuneesti: ”Quién es?” – eli ”kuka siellä”?
Kun vastausta ei kuulunut, mies pujahti sisään avoimesta ovesta ja Pete Maxwellin makuuhuoneeseen, missä hän tuijotti hetken pimeyteen.
”Pete, keitä nuo miehet tuolla ulkona ovat?” hän kuiskasi espanjaksi. Vastausta ei vieläkään kuulunut, mutta äkkiä pimeydessä kajahti kaksi laukausta. Tulija ei ehtinyt laukaista omaa asettaan vaan vajosi voihkaisten makuuhuoneen lankkulattialle.
Vuoteessaan maannut Pete Maxwell hapuili kynttilää yöpöydältään. Kun hän sai sen sytytettyä, hän näki miehen makaavan hengettömänä lattialla.
Molemmat luodit olivat osuneet tätä sydämeen. Sängyn päädyn taakse piiloutunut seriffi Pat Garrett nousi esiin revolveri savuten, ja hänen kaksi apulaisseriffiään tulivat juosten sisään kuistilta.
Miehet vaihtoivat muutaman sanan ja läimäyttelivät toisiaan tyytyväisinä selkään. Vuoden kestänyt ihmisjahti oli päättynyt. Lattialla makasi hengettömänä kauan takaa-ajettu roisto, Billy the Kid.
Billy the Kidin vuosia kestänyt pakoilu loppui vuonna 1881, kun seriffi Pat Garrett ampui hänet väijytyksessä, jossa Billyllä ei ollut mitään mahdollisuuksia.
Äidin kuolema ajoi Billy the Kidin rikoksen tielle
Billy the Kidin surma 14. heinäkuuta 1881 päätti yhden Villin lännen kuuluisimmista rikollistarinoista. Billy the Kid oli kuollessaan 21-vuotias.
Billy the Kidin oikeasta nimestä, syntymäajasta ja -paikasta ei ole täyttä varmuutta, mutta hänet surmanneen Pat Garrettin mukaan Billy oli syntynyt 29. marraskuuta 1859 New Yorkissa ja saanut kasteessa nimen William Henry McCarty.
William varttui äitinsä ja isäpuolensa hoivissa aluksi Indianapoliksessa Indianassa, kunnes perhe muutti vuonna 1873 New Mexicoon, jossa se asettui Silver Cityn hopeankaivajakaupunkiin lähelle Meksikon rajaa.
Noin 30 vuotta aiemmin alue oli kuulunut Meksikoon, jonka vaikutus näkyi kaupungissa edelleen selvästi. Kujilla järjestettiin kukkotappeluita, ja pääkadulla sombrero oli yleinen näky.
Meksikolaiskulttuuri teki vaikutuksen 14-vuotiaaseen Williamiin, ja hän alkoi syödä pääasiassa meksikolaisia ruokia, viettää aikaa meksikolaispoikien kanssa ja puhua espanjaa.
Perheellä meni mukavasti Silver Cityssä, kunnes Williamin äiti sairastui tuberkuloosiin ja hän matkusti parantolaan. Kun isäpuoli lähti hopeankaivuuseen vuorille, William jäi omilleen ja alkoi vähitellen näpistellä.
Williamin äiti kuoli 16. syyskuuta 1874, ja pian sen jälkeen isäpuoli lakkasi pitämästä yhteyttä poikaan. William sai töitä hotellista, ja aina kun hän ei hikoillut työssään tiskien parissa, hän lorvaili kaupungilla jenginsä kanssa.
William teki murron yhdessä erään ystävänsä kanssa, ja pojat jäivät kiinni. William oli kaksi päivää vankilassa, mutta sitten hänen onnistui hoikan vartensa ja notkeutensa ansiosta paeta sellistään savupiipun kautta. Williamista oli 15-vuotiaana tullut lainsuojaton.
Hän pääsi ystäviensä avulla rajan yli Arizonaan, jossa hän teki muutaman vuoden ajan satunnaisia töitä milloin missäkin.
Pitääkseen henkilöllisyytensä salassa hän alkoi kutsua itseään nimellä Billy, joka on yleinen lyhenne Williamista. Monet pitivät lapsenkasvoista ja hentorakenteista Billyä huomattavasti ikäänsä nuorempana. Siitä hän sai lisänimen ”the Kid” eli ”kakara”.
Seriffi Pat Garrett vangitsi Billy the Kidin vuonna 1880, mutta tämä pakeni pian.
Billy the Kidistä tuli murhaaja
Arkinen aherrus ei Billylle maistunut, vaan hän alkoi viihtyä yhä enemmän pokeripöydän ääressä. Muut pelaajat antoivat ulkonäön hämätä ja uskoivat nuoren ja kokemattoman näköisen Billyn olevan helposti voitettavissa.
Moni huomasi kuitenkin pian olleensa väärässä.
Billy tienasi pelaamalla helppoa rahaa, mutta rahat menivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, erityisesti aseisiin ja naisiin.
Elämä lain väärällä puolella houkutteli, ja Billy liittyi hevos- ja karjavarkauksia tekevään joukkioon. Hänet pidätettiin kahdesti, mutta aina hän onnistui pakenemaan.
Billyllä oli vahvat ranteet, ja hän osasi näppärästi ujuttaa kapeat kämmenensä käsiraudoista. Temppu toi Billylle monia ihailijoita, jotka uskoivat hänen suorastaan ansainneen vapautensa.
Vaikka Billy oli etsintäkuulutettu, hän ei malttanut pysytellä piilossa. Eräänä elokuun iltana vuonna 1877 hän astui saluunaan Fort Grantissa. Nurkassa istui seppä Frank Cahill, joka oli itsekin joskus pannut Billyn rautoihin.
Pian kaksikon välille kehkeytyi riita. Cahill iski Billyn lattiaan muutaman kerran, mutta tämä ei antanut periksi. Tappelu siirtyi kadulle, jossa seppä kaatoi Billyn kumoon, piti tämän käsivarsia aloillaan polvillaan ja antoi iskujensa sataa.
”Päästä irti, sika”, Billy mylvi. Raivon vallassa Billy onnistui vetämään revolverinsa. Hän painoi sen Cahillin kylkeen ja painoi liipaisinta. Seppä horjui hetken pystyssä, mutta seuraavana aamuna hän kuoli. Billy oli jo ehtinyt varastaa hevosen ja karistaa kaupungin tomut jaloistaan. Hän oli tuolloin 17-vuotias.
Piiloteltuaan pari viikkoa Billy törmäsi New Mexicossa Lincolnin kaupungin lähellä joukkoon sotaveteraaneja, työttömiä karjanajajia ja pikkurikollisia. Joukkio kutsui itseään nimellä ”The Boys”, ”pojat”.
Miehet olivat kaikki etsintäkuulutettuja, mutta he saivat sekä palkkaa että suojaa Lawrence G. Murphy -nimiseltä karjatilalliselta, joka oli mahtimies Lincolnin piirikunnassa. Siinä joukossa Billy oli turvassa ja pääsi viettämään vapaata lainsuojattoman elämää.
Ampumavälikohtaus aloitti sodan
Murphy oli lahjomalla ja ryöstelemällä saanut itselleen karja- ja viljakaupan monopolin Lincolnin piirikunnassa.
Vuonna 1878 karjatilalliset John Henry Tunstall ja John Chisum sekä lakimies Alexander McSween olivat saaneet tarpeekseen. Billy oli siirtynyt heidän palvelukseensa, mutta syytä loikkaukseen ei tiedetä.
Yhden selityksen mukaan hän oli jäänyt kiinni ryöstöretkellä ja Tunstall oli esittänyt hänelle uhkavaatimuksen: Billyn pitäisi liittyä hänen joukkoihinsa, jos halusi säästää henkensä.
Uusi pomo kohteli karjanajajiaan hyvin: he saivat kunnon palkkaa, mukavat sängyt ja vaatteita. Palkolliset arvostivat isäntäänsä, ja isätön Billykin alkoi pitää Tunstallia lähes isänään.
Kilpailijoitaan kohtaan Tunstall oli kuitenkin röyhkeä, ja Billy ja muut palkolliset tekivät usein ryöstöretkiä Murphyn karjalaumoihin.
Murphy oli ryöstänyt osan karjastaan pientilallisilta, jotka janosivat kostoa. Kun Billy auttoi joitakin karjansa menettäneitä saamaan eläimensä takaisin, hänen suosionsa kasvoi. Erityisesti meksikolaiset tilalliset luottivat espanjaa taitavaan Billyyn ja pitivät häntä yhtenä omistaan.
Karjavarkaudet johtivat pian avoimeen sotaan. Ollessaan kerran miestensä kanssa kalkkunajahdissa Tunstall jäi hetkeksi yksin hevosten kanssa, jolloin Murphyn joukkio ilmestyi paikalle.
Tunstallin miehet olivat hajaantuneet eivätkä ehtineet isäntänsä apuun. Hyökkääjät ampuivat hänet lähietäisyydeltä ennen kuin hän edes ehti vetää omaa asettaan esiin. Siitä alkoi niin sanottu Lincolnin piirikunnan sota.
Lincoln oli karjasodan keskeistä aluetta.
Billy vannoi kostoa
Tunstallin ruumis kuljetettiin hänen liikekumppaninsa McSweenin kotiin Lincolniin ja asetettiin tuvan pöydälle. Kun Billy tuli sisään, hän otti sombreron päästään ja jätti Tunstallille jäähyväiset.
Billyn ystävän Frank Coen mukaan tämä lausui ruumiin äärellä:
”Lupaan tehdä niistä selvää, vaikka se olisi viimeinen tekoni.” McSween johti nyt Murphyn vastaista taistelua.
Hänellä oli tukenaan 40 kostonhimoista miestä, mutta hän ei lähtenyt heti suoraan sotaan.
Sen sijaan hän onnistui soluttamaan miehiään lainvalvojiksi, jotka pidätysmääräys mukanaan lähtivät Tunstallin murhaajien perään. Näin 40 miehen rosvokoplasta sukeutui lakia valvova yksikkö, joka alkoi kutsua itseään ylpeänä Billyn keksimällä nimellä ”The Regulators” eli ”valvojat”.
Tunstallin murhaajat eivät antaneet helposti periksi, vaikka virkavalta oli perässä. Yksi heistä, Buckshot Robertsiksi kutsuttu mies, joutui piiritetyksi Blazers Mill -nimisen tilan lähellä.
Hän sai lukuisia osumia rintaansa, mutta onnistui tappamaan muutaman The Regulators -ryhmän jäsenen, ennen kuin kaatui kuolleena maahan.
Billy miehineen ei voinut kuitenkaan aina luottaa edes virkavaltaan. Sateisena aamuna huhtikuussa 1878 Billy väijyi viiden miehen kanssa Lincolnin seriffiä. He tiesivät, että Lawrence G. Murphy oli lahjonut seriffi Bradyn käskyläisekseen.
Miehet ampuivat seriffin, mutta menettivät sillä teolla kansan tuen. Aiemmin monet Lincolnin asukkaat olivat tukeneet Murphyn vastaista taistelua, mutta seriffin tappaminen väijytyksestä oli heillekin liikaa.
Myös New Mexicon kuvernööri oli saanut tarpeekseen ja julisti The Regulatorsin lainsuojattomiksi.
Billy joutui jälleen pakosalle
The Regulators linnoittautui lakimies McSweenin kotiin. Pian talon ympäristö vilisi Murphyn miehiä sekä sotilaita paikallisesta linnoituksesta, ja ilma oli sakeanaan luoteja.
Osa luodeista osui ammusvarastoon, ja McSweenin talo leimahti liekkeihin. Joukkio tiesi loppunsa tulleen. Jokainen heistä todennäköisesti ammuttaisiin, jos he astuisivat ovesta ulos. McSween ei kyennyt lamaannukseltaan toimimaan, joten Billy otti komennon.
”Me selviämme tästä”, hän totesi ja järjesti paon. Talon takana oli pensaikko, joka ulottui pienelle joelle.
Pensaikon suojissa miehet voisivat hiipiä joelle ja uida sen yli. Lieskat kuitenkin valaisivat yötä, ja monta miestä ammuttiin, myös McSween. Billy onnistui livahtamaan, ja joen toisella puolella hän alkoi koota joukkoja. Useimmat olivat valmiit luovuttamaan ja vaihtamaan osavaltiota. Billy ei muiden kehotuksista huolimatta halunnut lähteä. Hänestä tuli The Regulators -koplan kiistaton johtaja.
Paikka paikoin New Mexicossa Billy the Kid joukkoineen sai vielä sympatiaa osakseen. Erityisesti espanjankieliset maanviljelijät tarjosivat usein heille piilopaikan sekä ruokaa, ammuksia ja hevosia.
Vähitellen verkko alkoi kuitenkin kiristyä Billyn ympärillä, joka kirjoitti hädissään armahdusanomuksia New Mexicon uudelle kuvernöörille Lew Wallacelle. Tämä suhtautui asiaan aluksi myönteisesti, sillä kaikki alkoivat kyllästyä Lincolnin piirikuntaa piinaaviin levottomuuksiin.
Wallace lupasi Billylle armahduksen sitä vastaan, että tämä todistaisi muutamia entisiä ystäviään ja vihollisiaan vastaan. Huhtikuussa 1879 pahamaineinen revolverisankari löysikin itsensä todistajanpenkiltä.
Pian Billy kuitenkin huomasi, että tuomarilla ei ollut aikomustakaan lunastaa Wallacen antamaa lupausta.
Ystäviensä avulla Billy pääsi heikon vartioinnin läpi ja livahti kaupungista palatakseen elämäänsä karjavarkauksien ja pokerinpeluun parissa.
Billy the Kid joutui kiinni
Marraskuussa 1880 Lincolnin piirikunta sai uuden seriffin, entisen baarinpitäjän Pat Garrettin, joka lähti ensitöikseen Billyn joukkion perään. Joukkio pääsi pakenemaan, mutta takaa-ajossa yksi Garretin apureista tapettiin.
Se herätti valtavaa kohua, ja kun Las Vegas Gazette -sanomalehti kutsui vimmastuneessa artikkelissaaan The Regulatorsin jäseniä törkimyksiksi ja yhteiskunnan pohjasakaksi, Billyä alettiin yhtäkkiä pitää yhtenä lännen pahimmista rikollisista.
Kuvernööri Wallace lupasi hänen päästään viidensadan dollarin palkkion, ja Pat Garrett lähti uudelleen jahtiin kahdensadan miehen kanssa.
Joulukuun 23. päivänä vuonna 1880 Garrett löysi Billyn ja kolme tämän toveria hylätystä talosta preerialta.
Heidät tuotiin suuren hälyn saattelemana lähimpään kaupunkiin, ja Las Vegas Gazetten utelias reportteri pääsi vaihtamaan Billyn kanssa muutaman sanan.
”Näytät suhtautuvan tähän kovin rauhallisesti”, hän totesi.
”Mitä auttaisi nähdä kaikesta vain huonot puolet?” Billy vastasi. ”Sitä paitsi minä aion vielä saada viimeiset naurut”, hän vielä tokaisi.
Billy kirjoitti taas Wallacelle ja pyysi armahdusta, mutta tällä kertaa kuvernööri ei ollut suostuvainen.
”En ymmärrä, miten hänen kaltaisensa rikollinen edes odottaa lauhkeutta minulta”, Wallace totesi toimittajalle.
Huhtikuussa Billy sai hirttotuomion ja oli siten koko karjasodan ainoa kuolemaantuomittu. Tuomio oli määrä panna täytäntöön 13. toukokuuta Lincolnissa, mihin asti Billy pidettäisiin säilössä.
Tarinoiden mukaan Billy the Kid tappoi 21 miestä, mutta varmasti hänen tiedetään surmanneen neljä ihmistä.
Billy the Kidin pako loi legendan
Vankilassa Billy hautoi pakoa ja painoi tarkasti mieleen Pat Garrettin ja kahden vartijansa päivittäiset rutiinit. 28. huhtikuuta hän toteutti suunnitelmansa.
Pat Garrett oli poissa kaupungista, ja Billyllä oli vain yksi vartija. Viiden aikaan iltapäivällä Billy pyysi päästä käymään pihan perällä.
Ei tiedetä, mistä Billy sai aseen, mutta tullessaan ulos käymälästä hänellä joka tapauksessa oli revolveri. Billy löi vartijaa, ja kun tämä yritti paeta, Billy laukaisi aseensa kahdesti.
Toinen luoti osui seinään, toinen vartijaan, joka kuoli. Laukaukset oli varmasti kuultu kaupungissa, mutta Billy ei pitänyt kiirettä. Kahleet jaloissaan hän hyppi Garrettin toimistoon ja otti sieltä haulikon. Sitten hän avasi ikkunan ja jäi odottamaan, että toinen vartija Bob Olinger ilmaantuisi paikalle.
Olingerin tultua Bill huusi hänelle: ”Hei, Bob!” ja tappoi tämän kahdella haulikonlaukauksella. Sitten hän hajotti kahleensa hakulla ja ratsasti pois kaupungista – joidenkin silminnäkijöiden mukaan lauleskellen mennessään.
Näyttävää pakoa käsiteltiin viikkokausia sanomalehdissä. Las Vegas Daily Optic kutsui Billyä muun muassa ”nuoreksi paholaiseksi”, jonka nimi oli ”symboli kaikelle pahalle ja julmalle”.
Monille köyhille meksikolaisille Billy oli kuitenkin edelleen sankari – lännen Robin Hood, joka taisteli rikkaita mahtimiehiä ja sortajia vastaan.
Niinpä hänellä ei ollut vaikeuksia löytää piilopaikkoja. Kuun valaisemana yönä vuonna 1881 hänen onnensa kuitenkin kääntyi, ja hän kuoli seriffin väijytyksessä pimeässä makuuhuoneessa.