- elokuuta 1968 yli 10 000 nuorta amerikkalaista purki tyytymättömyyttään rasismiin ja Vietnamin sotaan demokraattipuolueen puoluekokouksessa Chicagossa.
Chicagon poliisi ja kansalliskaarti nujersivat mielenosoitukset kovalla kädellä. Seuraavana vuonna Richard Nixonin noustua presidentiksi demokraattien Lyndon B. Johnsonin jälkeen seitsemää valkoista aktivistia syytettiin väkivaltaisuuksien lietsomisesta Chicagon mielenosoituksissa vuonna 1968.
Oikeudenkäynti tuli tunnetuksi nimellä “The Trial of the Chicago 7”, ja se sai paljon julkisuutta niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa. Uusi Hollywood-elokuva kertoo tapahtumista.
Katso The Trial of the Chicago 7:n traileri
Raapii historiaa pinnalta
Netflixissä esitettävän The Trial of the Chicago 7 -elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Aaron Sorkin, jonka käsialaa ovat myös muun muassa The West Wing -sarja ja The Social Network -elokuva. Sorkin on todennut työstään:
”En tee tutkivaa journalismia vaan piirrän oman kuvani tapahtumista”, ja se näkyy myös tässä elokuvassa.
Kuvaa 1960-luvun Yhdysvalloista maalataan leveällä pensselillä, eikä Sorkin ole niin tarkka historiallisen kuvauksen tarkkuudesta tai objektiivisuudesta.
Hän on muunnellut tapahtumia, lisännyt tarinaan fiktiivisiä henkilöitä ja värittänyt totuutta elokuvan viihdyttävyyden lisäämiseksi.
Katsoja jää kaipaamaan hieman laajempaa historiallista ulottuvuutta ja esimerkiksi enemmän taustatietoa päähenkilöistä. Tom Haydenilla ja kuudella muulla syytetyllä oli valtava merkitys Yhdysvaltojen nuorisoliikehdinnälle, mutta tämäkin tärkeä seikka esitetään elokuvassa vain sivulauseessa.
Chicagon mellakka oli raju kaaos
Elokuva: Poliisi hakkaa nuoria verille
Suojakilvin ja pampuin varustautuneet poliisit käyvät raa’asti mielenosoittajien kimppuun ja hakkaavat vastarintaan kykenemättömiä mielenosoittajia.
Todellisuus: Nuoret tappelivat vastaan
200 poliisia loukkaantui mellakoissa, ja monet mielenosoittajat heittivät virkavaltaa pulloilla, kivillä ja virtsaa tai ulostetta sisältävillä pusseilla.
Katso otoksia hullusta illasta vuonna 1968
Loppu hyvin kaikki hyvin
The Trial of the Chicago 7 onnistuu kuitenkin kuvaamaan, miten omituiseksi oikeudenkäynti kehittyi. Syytetyt pitivät itseään – oikeutetusti – viranomaisten ja vastavalitun presidentti Nixonin valmiiksi tuomitsemina. Siksi he pyrkivät kaikin keinoin tuomaan esiin omat näkökantansa oikeudessa.
Tuomari Julius Hoffman pystyy vaivoin peittelemään inhoaan syytettyjä kohtaan, ja hänet esitetään elokuvassa vanhan koulun konservatiiviänkyränä, jollaisia vastaan syytetyt nimenomaan kapinoivat. Hoffman on selvästi virkavallan puolella – hän suosii säännönmukaisesti syyttäjää oikeussalissa ja pyrkii parhaansa mukaan vaientamaan puolustuksen ja syytetyt.
Rasismi oli todellisuudessa vielä pahempaa
Elokuva: Musta johtaja sidottiin ja suukapuloitiin
Mustien pantterien johtaja Bobby Seale sidottiin ja hänelle pantiin tuomari Hoffmanin käskystä suukapula lyhyeksi aikaa oikeuden halventamisesta. Painostuksen jälkeen tapaus erotettiin omaksi jutukseen.
Todellisuus: Sealea nöyryytettiin päiviä
Bobby Seale oli tosiasiassa käsiraudoissa ja suukapuloitu kauemmin, kolme päivää, mikä sai puolustusasianajaja William Kunstlerin vertaamaan oikeussalia ”keskiaikaiseen kidutuskammioon”.
Elokuvassa tuomari Hoffman esitetään ennakkoluuloisena, rasistisena ja suorastaan pahansuopana, ja vaikka roolihahmo vaikuttaa välillä lähes karikatyyriltä, kuvaus vastaa melko pitkälle todellisuutta. Oikeussalissa käytiin jatkuvasti kiivasta riitaa tuomarin ja syytettyjen välillä, ja Hoffman tuomitsi viidelle syytetyistä maksimirangaistuksen viisi vuotta vankeutta.
Vetoomustuomioistuin kumosi tuomiot, sillä sen mukaan tuomari Hoffmann ja hänen avoin vihamielisyytensä syytettyjä kohtaan ”ei vastannut oikeusjärjestelmän korkeaa tasoa”.
Hipit tekivät oikeudesta sirkuksen
Elokuva: Oikeus joutuu naurunalaiseksi
Syytetyt pilailevat oikeuden ja tuomarin kustannuksella. He muun muassa kieltäytyvät nousemasta tuomarin kunniaksi ja saapuvat kerran oikeuteen tuomarinviitoissa, joiden alla on poliisin univormut.
Totuus: Oikeudenkäynti oli farssi
Syytetyt lukivat oikeudessa ääneen runoja, lauloivat Hare Krishna -mantraa ja söivät syntymäpäiväkakkua. Abbie Hoffman kutsui tuomaria, Julius Hoffmania, jatkuvasti Julieksi ja lähetti lentosuukkoja jurylle.
Vaikka tapaus oli lähes epäuskottavuuteen asti erikoinen, The Trial of the Chicago 7 lisää vettä myllyyn. Elokuvassa esimerkiksi peitetehtävissä oleva agentti Daphne Fitzgerald liittyy ryhmään mielenosoituksessa vuonna 1968, viettelee Jerry Ruben -nimisen syytetyn ja on yksi päätodistajista oikeudenkäynnissä. Hän on täysin Sorkinin mielikuvituksen tuotetta.
Kun elokuvan lopussa on tuomionluvun aika, Tom Hayden -niminen syytetty alkaa lukea ääneen tuhansien Vietnamin sodassa oikeudenkäynnin aikana kuolleiden sotilaiden nimiä. Todellisuudessa nimiä luki toinen syytetty, David Dellinger, ja tuomari keskeytti hänet muutamassa sekunnissa.
Kaiken kaikkiaan The Trial of the Chicago 7 esittää kuitenkin tapahtumat suhteellisen oikein. Se ei anna täysin todellista kuvaa oikeuden kulusta tai henkilöiden vaikuttimista, mutta se täyttää tehtävänsä ajatuksia herättävänä ja samalla viihdyttävänä muistutuksena taistelusta vapaan mielipiteiden ilmaisun puolesta poliittisesti tulehtuneessa ilmapiirissä.
