Yhdysvaltojen presidentit – kulissien takana

He vaikuttivat kunniallisilta ja moraalisilta miehiltä, mutta monen julkisivun taakse kätkeytyi muhevia salaisuuksia. Käymme läpi Yhdysvaltojen presidentit ja kerromme heihin liittyvistä kohuista ja skandaaleista.

George Washington

”99 % epäonnistumisista tekevät ihmiset, jotka keksivät tekosyitä” George Washington

1789-1797: George Washington

Syntyi: 1732 – Kuoli: 1799 (67 vuotta)

Puolue: Sitoutumaton

Varapresidentti: John Adams

Ensimmäinen nainen: Martha Washington (1731-1802)

Erikoisin piirre: George Washington viihtyi usein paikallisessa kuppilassa, ja hän kirjasi juomisensa ylös päiväkirjaan.

Washington käytti runsaasti alkoholia, ja etenkin viski maistui hänelle. Hänen maatilallaan Mount Vernonissa valmistettiin yli 41 000 litraa viskiä vuodessa.

Hän piti kovasti myös Fish House Punch -rommidrinkistä – yhtenä päivänä hän joi sitä niin paljon, että kesti kolme päivää, ennen kuin hän oli niin tolkuissaan, että pystyi kirjoittamaan tapahtumasta päiväkirjaansa.

Tutustu juopottelevaan presidenttiin henkilökuvastamme alta 👇

1797-1801: John Adams

”Useimmat hallinnot perustuvat pelolle” John Adams

John Adams

Syntyi: 1735 – Kuoli: 1826 (90 vuotta)

Puolue: Federalisti

Varapresidentti: Thomas Jefferson

Ensimmäinen nainen: Abigail Adams (1744-1818)

Hassuin fakta: Adams oli niin herkkänahkainen, että hän allekirjoitti lain, joka kielsi lehdistöä kirjoittamasta mitään ”pahantahtoista” presidentistä.

Seurasi lukuisia pidätyksiä, ennen kuin kansa äänesti Adamsin ulos Valkoisesta talosta. Uusi presidentti Thomas Jefferson armahti kaikki kyseisen lain nojalla tuomitut.

Thomas Jefferson

"Valitsen vaarallisen vapauden leppoisan orjuuden sijaan" Thomas Jefferson

1801-1809: Thomas Jefferson

Syntyi: 1743 – Kuoli: 1826 (83 vuotta)

Puolue: Demokraattis-republikaaninen puolue

Varapresidentti: Aaron Burr (1801-1805) ja George Clinton (1805-1809)

Ensimmäinen nainen: Martha Wayles Jefferson (1748-1782)

Intiimein detalji: Kun Jeffersonin vaimo kuoli vuonna 1782, Jefferson peri suuren maatilan Virginiassa ja myös Sally Hemings -nimisen orjan.

Vuonna 1784 Jefferson otti Hemingsin mukaan työmatkalle Pariisiin, jossa hän aloitti suhteen tuolloin vasta 14-vuotiaan tytön kanssa.

Hemings tuli raskaaksi, ja Jefferson lupasi hänelle monia etuoikeuksia ja vakuutti, että heidän lapsensa saisivat automaattisesti ”vapaan” aseman aikuistuttuaan.

Sally Hemings suostui järjestelyyn ja synnytti lopulta Thomas Jeffersonille kuusi lasta.

Klikkaa ja lue koko tarina Thomas Jeffersonin erikoisesta suhteesta 👇

1809-1817: James Madison

"Jos ihmiset olisivat enkeleitä, ei tarvittaisi hallituksia" James Madison

James Madison

Syntyi: 1751 – Kuoli: 1836 (85 vuotta)

Puolue: Demokraattis-republikaaninen puolue

Varapresidentti: George Clinton (1809-1812) - Ei kukaan (1812-1813) - Elbridge Gerry (1813-1814) - Ei kukaan (1814-1817)

Ensimmäinen nainen: Dolley Todd Madison (1768-1849)

Ominaispiirre: Madison oli varautunut ja pienikokoinen toisin kuin vaimonsa, pitkä ja eloisa Dolley.

Kun ystäville järjestetyillä illallisilla Valkoisessa talossa tarvittiin vähän vauhtia, Dolley kaappasi miehensä selkäänsä ja kuljetti häntä vieraiden suureksi riemuksi reppuselässä ympäri huonetta.

1817-1825: James Monroe

"Pieni imartelu saa kestämään suuren uupumuksen " James Monroe

James Monroe

Syntyi: 1758 – Kuoli: 1831 (73 vuotta)

Puolue: Demokraattis-republikaaninen puolue

Varapresidentti: Daniel D. Tompkins

Ensimmäinen nainen: Elizabeth Monroe (1768-1830)

Suurin skandaali: Monroe oli ennen presidenttiyttään sotkeutunut skandaaliin, johon liittyivät myös hänen edeltäjänsä Alexander Hamilton ja Thomas Jefferson.

Monroe tiesi Hamiltonin suhteesta naimisissa olevaan naiseen ja kertoi siitä Jeffersonille, joka levitti juorua.

Hamilton haastoi siksi Monroen kaksintaisteluun, joka ei kuitenkaan toteutunut.

1825-1829: John Quincy Adams

”On järjetöntä uskoa, että kaikki ihmiset ovat rehellisiä. Vielä järjettömämpää on uskoa, ettei kukaan ole” John Quincy Adams 

John Quincy Adams

Syntyi: 1767 – Kuoli: 1848 (80 vuotta)

Puolue: Whig

Varapresidentti: John C. Calhoun

Ensimmäinen nainen: Louisa Adams (1775-1852)

Erikoisin yksityiskohta: Kun kukaan ehdokkaista vuoden 1824 vaaleissa ei saanut äänten enemmistöä, edustajainhuone valitsi sääntöjen mukaan seuraavan presidentin.

Valinta osui Adamsiin, jonka virkakautta varjostivat sinnikkäät – ja perusteettomat – lahjontasyytteet.

1829-1837: Andrew Jackson

”Taivas ei ole minulle taivas, jollen tapaa vaimoani siellä” Andrew Jackson

Andrew Jackson

Syntyi: 1767 – Kuoli: 1845 (78 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: John C. Calhoun (1829-1832) - Ei kukaan (1832-1833) - Martin Van Buren (1833-1837)

Ensimmäinen nainen: Emily Donelson Jackson ja Sarah Yorke Jackson.

Suurimmat skandaalit Skandaalit ympäröivät Andrew Jacksonia jatkuvasti. Hän avioitui naisen kanssa, joka ei ollut virallisesti eronnut aiemmasta aviomiehestään, ja hän rakasti kunnon kaksintaisteluja.

Vuonna 1806 aseellisessa kaksintaistelussa Jackson huiputti vastustajaansa pukeutumalla paksuun takkiin, joka peitti hänen vartalonsa muodot. Vastustaja ampui ensin ja osui Jacksonia rintaan, mutta luoti pysähtyi senttimetrin päähän tämän sydämestä.

Jackson tähtäsi hätäilemättä ja ampui vastustajaansa vatsaan niin, että tämä kuoli myöhemmin.

Lue lisää kaksintaistelevasta presidentistä Andrew Jacksonin henkilökuvasta 👇

1837-1841: Martin van Buren 

”Presidenttinä kaksi onnellisinta päivääni olivat virkakauteni ensimmäinen ja viimeinen päivä" Martin van Buren

Martin van Buren

Syntyi: 1782 – Kuoli: 1862 (79 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: Richard M. Johnson

Ensimmäinen nainen: Leski (Miniä Sarah Angelica van Buren oli ensimmäinen nainen)

Suurin virhe Van Buren oli leski, ja hän nimitti miniänsä Sarah Angelica van Burenin virkaa tekeväksi ensimmäiseksi naiseksi.

Se oli virhe. Sarah Angelican viehtymys suurellisiin juhliin ja tuhlailevaan taloudenpitoon taloudellisena kriisiaikana maksoivat van Burenille uudelleenvalinnan.

1841: William Henry Harrison

"Kaikkien hallituksen toimien tavoite on tehdä joko rikkaat rikkaammaksi tai köyhät köyhemmäksi" William Henry Harrison

William Henry Harrison

Syntyi: 1773 – Kuoli: 1841 (68 vuotta)

Puolue: Whig

Varapresidentti: John Tyler

Ensimmäinen nainen: Anna Symmes Harrison (1775-1864)

Erikoisin tapaus: Harrison kuoli keuhkokuumeeseen kuukausi virkaan astumisensa jälkeen. Sairastuminen johtui hänen turhamaisuudestaan.

Hän saapui virkaanastujaisiinsa kylmänä maaliskuun päivänä ilman hattua ja takkia – ja piti kaksi tuntia kestäneen puheen todistellakseen älykkyyttään.

1841-1845: John Tyler

”Suosio on kuin keimaileva nainen: mitä enemmän häntä liehittelet, sitä innokkaammin hän välttelee syleilyäsi" John Tyler

John Tyler

Syntyi: 1790 – Kuoli: 1862 (71 vuotta)

Puolue: Whig

Varapresidentti: Ei kukaan

Ensimmäinen nainen: Letitia Christian Tyler (1790-1842), Julia Gardiner Tyler (1820-1889)

Erikoisin tapaus: Tylerin poliittiset vastustajat valmistivat hänestä nuken, jonka he hirttivät ja polttivat Valkoisen talon kuistilla.

1845-1849: James Knox Polk

”Minun kohdallani on harvinaisen selvää, että presidenttinä olo ei ole ruusuilla tanssimista” James Knox Polk

James Knox Polk

Syntyi: 1795 – Kuoli: 1849 (53 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: George M. Dallas

Ensimmäinen nainen: Sarah Childress Polk (1803-1891)

Suurin skandaali: Polk joutui skandaalin keskelle, kun toimittaja John Nugen paljasti yksityiskohtia Yhdysvaltojen ja Meksikon neuvottelemasta lähes valmiista rauhansopimuksesta.

Moni seikka viittaa siihen, että joku Valkoisen talon työntekijä oli vuotanut arkaluonteiset tiedot, mutta lähdettä ei koskaan paljastettu.

1849-1850: Zachary Taylor

”Älä jaarittele vaan juo viskisi” Zachary Taylor

Zachary Taylor

Syntyi: 1784 – Kuoli: 1850 (65 vuotta)

Puolue: Whig

Varapresidentti: Millard Fillmore

Ensimmäinen nainen: Margaret ”Peggy” Taylor (1788-1852)

Suurin skandaali: Taylorin sotaministeri auttoi erästä perhettä saamaan sotakorvauksia mutta pisti suuren osan rahoista omaan taskuunsa.

Crawford väitti kuulusteluissa, että presidentti tiesi järjestelystä, mutta Taylor kuoli, ennen kuin asia ehdittiin tutkia.

1850-1853: Millard Fillmore

"Pelastakoon Jumala tämän maan, sillä on ilmeistä, että ihmiset eivät sitä tee" Millard Filmore

Millard Fillmore

Syntyi: 1800 – Kuoli: 1874 (74 vuotta)

Puolue: Whig

Varapresidentti: Ei kukaan

Ensimmäinen nainen: Abigail Powers Fillmore (1798-1853)

Suurin virhe Varapresidentti Millard Fillmoresta tuli presidentti, kun hänen edeltäjänsä kuoli kesken virkakautensa.

Fillmore pelkäsi yli kaiken sotaa etelävaltioiden kanssa ja hyväksyi siksi kompromissin, joka takasi orjanomistajille aiempaa enemmän valtaa.

Monet pitivät ratkaisua virheenä, ja esimerkiksi sanomalehti The New York Times kirjoitti: ”On sääli, että presidentti Fillmore pitää orjuutta poliittisena eikä moraalisena ongelmana.”

1853-1857: Franklin Pierce

"Mitäpä muuta sitä voisi tehdä kuin vetää kännit" Franklin Pierce

Franklin Pierce

Syntyi: 1804 – Kuoli: 1869 (64 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: William R. King (kuoli 1853) - Ei kukaan (1853-1857)

Ensimmäinen nainen: Jane Appleton Pierce (1806-1863)

Suurin virhe Franklin Pierce oli kotoisin pohjoisvaltioista, mutta politiikassa hän kannatti etelävaltioita. Häntä pidettiin heikkona ja helposti johdateltavana.

Vuonna 1854 hän tuki muun muassa lakia, joka salli orjuuden Nebraskassa ja Kansasissa.

Pierce sai paljon vihamiehiä, kun hän kannatti sotaa Espanjaa vastaan maiden kiistellessä Kuuban hallinnasta.

1857-1861: James Buchanan

"Mikä on oikein ja mikä on mahdollista, ovat kaksi eri asiaa” James Buchanan

James Buchanan

Syntyi: 1791 – Kuoli: 1868 (77 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: John C. Breckinridge

Ensimmäinen nainen: Naimaton

Suurin virhe Vastavalitulle presidentille James Buchananille kerrottiin vuonna 1857 Utahissa asuvien mormonien suunnittelevan kapinaa.

Hän ei tutkinut asiaa tarkemmin vaan määräsi armeijan liikekannalle. Onneksi lumimyrsky pysäytti joukot Wyomingiin ennen kuin ne ehtivät hyökätä, ja asia saatiin selvitettyä rauhanomaisesti.

Utahin kiista kuitenkin syvensi Yhdysvaltojen poliittista kahtiajakoa ja ajoi maata kohti sisällissotaa.

Abraham Lincoln

”Kävelen hitaasti mutta en koskaan takaperin” Abraham Lincoln

1861-1865: Abraham Lincoln

Syntyi: 1809 – Kuoli:: 1865 (56 vuotta)

Puolue: Republikaanit ja myöhemmin Kansallinen unionipuolue

Varapresidentti: Hannibal Hamlin (1861-1865) - Andrew Johnson (1865)

Ensimmäinen nainen: Mary Todd Lincoln (1818-1882)

Hassuin fakta: Lincoln oli 193 senttiä pitkä, ja pitkien raajojensa ansiosta hän menestyi painijana 1800-luvulla.

Yksi kuuluisimmasta otteluistaan hän kävi Jack Armstrongia vastaan. Tämä oli paikallisen rähinäporukan johtaja New Salemin kaupungissa.

Kun Armstrong huijasi ja yritti kampata Lincolnin ottelun aikana, tuleva presidentti kimpaantui, nosti vastustajansa kurkusta ilmaan ja paiskasi tämän maahan.

Armstrongin toverit yrittivät käydä Lincolniin käsiksi, mutta tämä ilmoitti hävinneensä ottelun reilusti ja miehistä tuli pitkäaikaiset ystävät.

Lue lisää Lincolnista, presidentistä, jolle ”fake news” -ilmiö oli hyvin tuttu 👇

1865-1869: Andrew Johnson

"Jos minua ammutaan, en halua kenenkään asettuvan luodin eteen" Andrew Johnson

Andrew Johnson

Syntyi: 1808 – Kuoli: 1875 (66 vuotta)

Puolue: Demokraatit ja kansallinen unionipuolue

Varapresidentti: Ei kukaan

Ensimmäinen nainen: Eliza McCardle Johnson (1810-1876)

Suurin virhe Andrew Johnsonista tuli presidentti pian sisällissodan päättymisen jälkeen.

Hän tärkein tehtävänsä olisi ollut yhdistää sodan repimä valtio, mutta hän paljasti pian todellisen karvansa kumoamalla veto-oikeudellaan lain, joka olisi taannut vapautetuille orjille kansalaisoikeudet.

Johnson jopa kirjoitti avoimesti: ”Tämä maa kuuluu valkoihoisille, ja minun ollessani presidenttinä valkoihoisten eduksi sitä myös hallitaan.”

Ulysses Simpson Grant

"Virheeni ovat johtuneet huonosta arvostelukyvystä, ei pahoista aikeista" Ulysses S. Grant

1869-1877: Ulysses Simpson Grant

Syntyi: 1822 – Kuoli: 1885 (63 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Schuyler Colfax (1869–1873) - Henry Wilson (1873–1875) - Ei kukaan (1875–1877)

Ensimmäinen nainen: Julia Dent Grant (1826-1902)

Suurin skandaali: Ulysses S. Grantin valtakautta leimasi korruptio.

Tunnetuin on Whisky Ring -skandaali, johon liittyi laajaa veronkiertoa ja lahjuksia ja jossa oli osallisena sekä korkea-arvoisia poliitikkoja että viskikauppiaita.

Vuonna 1875 ilmeni, että useat hallituksen jäsenet panivat maan viskikaupasta saatuja verotuloja omiin taskuihinsa.

Grant reagoi vaatimalla, että syyllisiä olisi rangaistava, mutta kun ilmeni, että hän yritti suojella asiaan myös sotkeutunutta yksityissihteeriään, skandaali oli valmis.

1877-1881: Rutherford Birchard Hayes

"Minun täytyy lopettaa kiroilu – siitä on tullut paha tapa" Rutherford B. Hayes

Rutherford Birchard Hayes

Syntyi: 1822 – Kuoli: 1893 (70 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: William A. Wheeler

Ensimmäinen nainen: Lucy Webb Hayes (1831-1889)

Suurin skandaali: Vuoden 1876 vaaleissa ehdokkaat Rutherford B. Hayes ja Samuel Tilden olivat tasapäisiä, joten asian ratkaisemiseksi nimitettiin komissio.

Komissio valitsi Hayesin, jonka väitetään puolestaan antaneen Tildenille luvan pysäyttää niin sanottu rekonstruktio, jonka tarkoitus oli ollut muun muassa lisätä etelävaltioiden mustan väestön oikeuksia.

1881: James Abraham Garfield

"Laki ei ole laki, jollei siihen liity pakkoa" James A. Garfield

James Abraham Garfield

Syntyi: 1831 – Kuoli: 1881 (49 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Ei kukaan

Ensimmäinen nainen: Lucretia Garfield (1832-1918)

Suurin skandaali: Presidenttiehdokas Garfieldin kirjoittama salainen kirje aiheutti skandaalin vuoden 1880 vaalikamppailussa.

Kirje nimittäin osoitti, että Garfield halusi kutsua kiinalaisia työläisiä maahan, mikä oli noihin aikoihin erittäin epäsuosittu idea.

Kirje osoittautui väärennökseksi.

1881-1885: Chester A. Arthur

”Tultuani tänne olen oppinut, että Chester A. Arthur on yksi henkilö ja Yhdysvaltain presidentti toinen” Chester A. Arthur

Chester A. Arthur

Syntyi: 1829 – Kuoli: 1886 (57 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Ei kukaan

Ensimmäinen nainen: Ensimmäinen nainen: Chester A. Arthur oli leski

Erikoisin tapaus: Kun Chester Arthurin piti vannoa virkavala, ilmeni ongelma.

Oli nimittäin esitetty vahvoja epäilyksiä, että hän ei ollut syntynyt Yhdysvalloissa, kuten Yhdysvaltain presidentiltä edellytetään.

Sitkeät huhut väittävät edelleen, että Arthur oli syntynyt Kanadassa eikä – kuten hän itse väitti – Yhdysvallan pohjoisimmassa osavaltiossa Vermontissa.

1885-1889: Grover Cleveland

"Ketään ei ole koskaan hirtetty lain hengen rikkomisesta" Grover Cleveland

Grover Cleveland

Syntyi: 1837 – Kuoli: 1908 (71 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: Thomas A. Hendricks

Ensimmäinen nainen: Frances Cleveland (1864-1947)

Suurin skandaali: Kymmenen vuotta ennen valintaansa presidentiksi Cleveland oli saattanut erään naisen raskaaksi, lähettänyt hänet mielisairaalaan ja antanut lapsen adoptoitavaksi.

Tarina vainosi Clevelandia presidentinvaaleissa mutta ei estänyt hänen valintaansa.

1889-1893: Benjamin Harrison

”Amerikkalaiset eivät ole saaneet Jumalalta minkäänlaista valtuutusta toimia maailmanpoliisina” Benjamin Harrison

Benjamin Harrison

Syntyi: 1833 – Kuoli: 1901 (67 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Levi P. Morton

Ensimmäinen nainen: Caroline Lavinia Harrison (1832-1892), Mary Dimmick Harrison (1858-1948)

Erikoisin tapaus: Harrison asennutti sähköt Valkoiseen taloon. Uusi hankinta kuitenkin pelotti muuten niin rauhallista ja teräshermoista presidenttiä.

Harrison vaimoineen ei uskaltanut ensin lainkaan koskea valokytkimiin sähköiskun pelossa.

1893-1897: Grover Cleveland

"Mitä hyötyä on valinnasta tai uudelleenvalinnasta, ellet edusta jotain?" Grover Cleveland

Grover Cleveland

Syntyi: 1837 – Kuoli: 1908 (71 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: Adlai E. Stevenson

Ensimmäinen nainen: Frances Cleveland (1864-1947)

Suurin virhe: Joukkoirtisanomiset ja palkanalennukset johtivat vuonna 1893 suurlakkoon Pullmanin tehtailla, joissa tehtiin suuri osa Yhdysvaltojen junavaunuista.

Cleveland lähetti kansalliskaartin asialle, ja seuranneessa yhteenotossa kuoli yli 30 ihmistä.

Presidentti allekirjoitti kuitenkin lain, jolla syyskuun ensimmäisestä päivästä tuli työläisten vapaapäivä, Labor Day.

1897-1901: William McKinley

"Emme voi pelata uhkapeliä jollain niin pyhällä kuin raha" William McKinley

William McKinley

Syntyi: 1843 – Kuoli: 1901 (58 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Garret A. Hobart (1897-1899) - Ei kukaan (1899-1901) - Theodore Roosevelt (1901)

Ensimmäinen nainen: Ida Saxton McKinley (1847-1907)

Suurin skandaali: McKinley epäili petosta maakaupoissa Oregonin osavaltiossa. Hän palkkasi siksi lakimiehen tutkimaan asiaa.

Lakimies paljasti petkuttajat mutta ei ilmoittanut viranomaisille vaan sen sijaan kiristi syyllisiä.

Theodore Roosevelt

"Sitä, että valittaa ongelmasta ehdottamatta itse siihen ratkaisua, kutsutaan kitinäksi" Theodore Roosevelt

1901-1909: Theodore Roosevelt

Syntyi: 1858 – Kuoli: 1919 (60 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Ei kukaan (1901–1905) - Charles W. Fairbanks (1905–1909)

Ensimmäinen nainen: Edith Kermit Carow (1864-1947)

Kiinnostava fakta: Amazonin sademetsässä on Theodore Rooseveltin mukaan nimetty Rooseveltjoki.

Roosevelt lähti vuonna 1913 vaaralliselle retkelle kartoittamaan jokea. Matkalla Roosevelt kulki läpi Amazonasin erämaan vailla mitään takeita selvitä hengissä, ja häntä muun muassa puri myrkkykäärme ja hän sai pahan haavan jalkaansa.

Lue jännittävä kertomus Theodore Rooseveltin erikoisesta seikkailusta täältä 👇

1909-1913: William Howard Taft

”Olen lakannut punnitsemasta itseäni päivittäin. Pata ei koskaan kiehu, jos sitä tuijottaa” William Howard Taft

William Howard Taft

Syntyi: 1857 – Kuoli: 1930 (72 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: James S. Sherman

Ensimmäinen nainen: Helen Herron Taft (1861-1943)

Erikoisin fakta: Taft painoi presidenttiaikoinaan jopa 154 kiloa, ja pahat kielet kertoivat, että hän eräänä päivänä juuttui kylpyammeeseensa niin, että tarvittiin neljä miestä kiskomaan hänet irti.

Tarina ei todennäköisesti ole totta: Taft nimittäin hankki Valkoiseen taloon erityisen suuren kylpyammeen.

Woodrow Wilson

"Konservatiivi istuu ja miettii – ja enimmäkseen istuu" Woodrow Wilson

1913-1921: Woodrow Wilson

Syntyi: 1856 – Kuoli: 1924 (67 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: Thomas R. Marshall

Ensimmäinen nainen: Edith Galt Wilson (1872-1961)

Intiimein detalji: Rehdillä Woodrow Wilsonilla oli vuosikausia suhde Mary Peck -nimisen lesken kanssa.

Hänen edeltäjänsä Theodore Roosevelt ei halunnut uskoa huhuja. Hän sanoi, ettei voinut edes kuvitella, että Wilson ”joka olisi sopinut milloin tahansa johonkin apteekkarin apulaisen rooliin, esittäisi Romeota.”

1921-1923: Warren Gamaliel Harding

"En sovi presidentiksi eikä minusta olisi koskaan pitänyt tulla presidenttiä" Warren G. Harding

Warren Gamaliel Harding

Syntyi: 1865 – Kuoli: 1923 (57 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Calvin Coolidge

Ensimmäinen nainen: Florence Kling Harding (1860-1924)

Suurin skandaali: Harding kuoli kesken virkakautensa, ja hänet muistetaan korruptoituneisuudestaan ja ystävänpalveluksistaan

Harding oli ulkoisesti vankka moraalin ja uskonnon puolustaja, mutta hänen kuolemansa jälkeen kuva alkoi rakoilla.

Ilmeni, että hän oli sekä naistenmies että suuri alkoholin ystävä. Lisäksi hän oli ahkera pokerinpelaaja.

1923-1929: Calvin Coolidge

”Jollei sano mitään, ei pyydetä myöskään toistamaan sanomaansa” Calvin Coolidge

Calvin Coolidge

Syntyi: 1872 – Kuoli: 1933 (60 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Ei kukaan (1923–1925) - Charles G. Dawes (1925–1929)

Ensimmäinen nainen: Grace Anna Coolidge (1879-1957)

Suurin virhe: Kun Mississippijoki vuonna 1927 tulvi ja 637 000 yhdysvaltalaista jäi kodittomaksi, Coolidge kieltäytyi toimittamasta muuta kuin välttämätöntä hätäapua.

Hän ei myöskään suostunut tapaamaan hädänalaisia kansalaisia.

Kongressi kuitenkin sai läpi hankkeen, jossa rakennettiin patoja vastaavien tulvien ehkäisemiseksi.

1929-1933: Herbert Clark Hoover

"Pimeässä kulkee kaikenlaista – paitsi joulupukki" Herbert Hoover

Herbert Clark Hoover

Syntyi: 1874 – Kuoli: 1964 (90 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Charles Curtis

Ensimmäinen nainen: Lou Henry Hoover (1874-1944)

Suurin virhe Herbert Hooverin valinta presidentiksi osui yksiin 1930-luvun alun syvän laman kanssa. Hoover yritti elvyttää taloutta alentamalla veroja mutta kieltäytyi käyttämästä valtion varoja miljoonien työttömien avustamiseen, mikä teki hänestä erittäin epäsuositun.

Presidentin kehnot viestintätaidot vain pahensivat tilannetta ja välittivät vaikutelmaa karkeasta ja välinpitämättömästä valtionpäämiehestä.

Hooverin päätös määrätä korkeat tuontitullit muualta maailmasta tuotaville tuotteille pahensi talouskriisiä entisestään. Ratkaisua on pidetty yhtenä Hooverin pahimmista virheistä.

Franklin Delano Roosevelt

”On yhtä monia mahdollisuuksia kuin on asiantuntijoita” Franklin D. Roosevelt

1933-1945: Franklin Delano Roosevelt

Syntyi: 1882 – Kuoli: 1945 (63 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: John N. Garner (1933–1941) - Henry A. Wallace (1941–1945)

Ensimmäinen nainen: Anna Eleanor Roosevelt (1884-1962)

Intiimein yksityiskohta: Franklin Roosevelt oli yksi Yhdysvaltojen suosituimmista presidenteistä, mutta myös hänellä oli luurankoja kaapissaan.

Roosevelt oli erittäin suosittu naisten keskuudessa, ja vuonna 1917 Eleanor Roosevelt paljasti miehensä suhteen sihteeri Lucy Merceriin löydettyään kasan rakkauskirjeitä miehensä matkalaukusta.

Lue lisää Franklin Rooseveltin naissuhteista täältä 👇

1945-1953: Harry S Truman

”Älä koskaan potkaise tuoretta paskaläjää lämpimänä päivänä” Harry S Truman

Harry S Truman

Syntyi: 1884 – Kuoli: 1972 (88 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: Ei kukaan (1945–1949) - Alben Barkley (1949–1953)

Ensimmäinen nainen: Elizabeth Virginia Wallace (1885-1982)

Hauskin fakta: Truman oli taitava pokerinpelaaja, ja kun Winston Churchill tuli vuonna 1946 hänen luokseen viralliselle vierailulle, hän kutsui Britannian pääministerin peliin.

Churchill uhkui aluksi itseluottamusta, mutta illan mittaan osoittautui, että hän kärsisi selvän häviön Yhdysvaltain presidentille, joka oli parhaassa vedossaan.

Trumanista tuli presidentti sattumalta – lue henkilökuvamme täältä 👇

Dwight David Eisenhower

"Kenenkään yli 70-vuotiaan ei pitäisi olla tässä virassa – minä sen tiedän" Dwight D. Eisenhower

1953-1961: Dwight David Eisenhower

Syntyi: 1890 – Kuoli: 1969 (78 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Richard Nixon

Ensimmäinen nainen: Mamie Doud Eisenhower (1896-1979)

Viekkain yksityiskohta: Eisenhower ei voinut sietää kommunistikauhuista senaattoria Joseph McCarthya. Hän inhosi tätä niin paljon, että toimi kaikessa hiljaisuudessa McCarthyn pään menoksi.

Eisenhower ei koskaan julkisesti tunnustanut antaneensa McCarthyn poliittiselle uralle kuoliniskun, mutta yksityisesti hän ei voinut olla rehentelemättä sillä, että pudotti vastustajansa huipulta.

Lue lisää Eisenhowerin inhosta McCarthya kohtaan täältä 👇

John Fitzgerald Kennedy

"Ymmärrättekö, millaista taakkaa kannan hartioillani. Olen ainoa ihminen, joka on Richard Nixonin ja Valkoisen talon välissä" John F. Kennedy

1961-1963: John Fitzgerald Kennedy

Syntyi: 1917 – Kuoli: 1963 (46 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: Lyndon B. Johnson

Ensimmäinen nainen: Jacqueline Lee Bouvier Kennedy (1929-1994)

Suurin salaisuus: John F. Kennedy kärsi pahoista kivuista useiden selkäleikkauksien jälkeen. Tuskat ajoivat hänet Max Jacobson -nimisen lääkärin – joka tunnetaan myös nimellä Dr. Feelgood – hoiviin.

Jacobson hankki presidentille auliisti erilaisia lääkeaineita, muun muassa amfetamiinia. Kennedyyn lääkintään liittyvät muistiinpanot paljastavat, että hän nautti jopa 12:ta eri lääkeainetta kivunlievitykseen.

Tutustu John F. Kennedyyn, josta kehkeytyi nuorena sankari hengenvaarallisten tapahtumien seurauksena 👇

1963-1969: Lyndon Baines Johnson

”En ehkä tiedä kaikkea, mutta erotan kyllä kananpaskan kanasalaatista” Lyndon B. Johnson

Lyndon Baines Johnson

Syntyi: 1908 – Kuoli: 1973 (64 vuotta)

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: Ei kukaan 1963-1965 - Hubert H. Humphrey 1965-1969

Ensimmäinen nainen: Claudia Alta ”Lady Bird” Johnson (1912-2007)

Suurin skandaali: Johnsonilla oli pakkomielle omasta sukupuolielimestään. Hän jopa vilautti sitä kerran joukolle hämmentyneitä toimittajia lehdistötilaisuudessa Vietnamin sodan aikaan.

Yhdysvaltojen vieminen yhä syvemmälle ja tiiviimmin Vietnamin sotaan, jossa kuoli yli 58 000 yhdysvaltalaista, oli kuitenkin presidentin valtakauden suurin skandaali.

1969-1974: Richard Milhous Nixon

”Kun presidentti tekee niin, se ei ole laitonta” Richard Nixon

Richard Milhous Nixon

Syntyi: 1913 – Kuoli: 1994 (81 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Spiro Agnew (1969-1973) - Gerald Ford (1973-1974)

Ensimmäinen nainen: Patricia Nixon (1912-1993)

Suurin skandaali: Watergate-skandaalia sanotaan usein suurimmaksi Yhdysvaltojen presidenttiskandaaleista kautta aikojen – erityisesti siksi, että se on ainoa skandaali, joka on johtanut presidentin eroamiseen kesken kauden.

Nixonin apurit joutuivat rysän päältä kiinni murtautuessaan demokraattisen puolueen päämajaan.

Miehet tuomittiin ensin murrosta ja salakuuntelusta, mutta oikeuskäsittelyn aikana ilmeni, että he olivat saaneet käskynsä maan ylimmältä hallinnolta, joka yritti salata osuutensa asiaan.

Lue lisää Watergate-skandaalista täältä 👇

1974-1977: Gerald Rudolph Ford

"Minulla on paljon kokemusta itseäni viisaammista ihmisistä" Gerald Rudolph Ford

Gerald Rudolph Ford

Syntyi: 1913 – Kuoli: 2006 (93 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Nelson A. Rockefeller

Ensimmäinen nainen: Betty Ford (1918-2011)

Suurin skandaali: Fordista tuli presidentti, kun Richard Nixon joutui eroamaan Watergate-skandaalin vuoksi.

Alle kuukautta myöhemmin Ford armahti edeltäjänsä ja pelasti siten monien pettymykseksi ex-presidentin oikeudenkäynniltä ja mahdolliselta tuomiolta.

1977-1981: James Earl (Jimmy) Carter

”Odotan selkkauksia lehdistön kanssa ikään kuin vastapainona niille mukaville asioille, joita koen presidenttinä” Jimmy Carter

James Earl (Jimmy) Carter

Syntyi: 1924 –

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: Walter Mondale

Ensimmäinen nainen: Rosalynn Carter (1927-)

Suurin skandaali: Jimmy Carterin nuorempi veli Billy aiheutti skandaalin vuonna 1979, kun kävi ilmi, että hänellä oli liiketoimia Libyan diktaattorin Muammar Gaddafin kanssa.

Yhteydet Israelin arkkiviholliseen huolestuttivat etenkin juutalaisia äänestäjiä. ”Arabeja on helvetisti enemmän kuin juutalaisia”, Billy Carter vastasi kritiikkiin.

Ronald Wilson Reagan

”Tiedän, että kova työ ei ole koskaan tappanut ketään, mutta miksi ottaa riskiä?” Ronald Reagan

1981-1989: Ronald Wilson Reagan

Syntyi: 1911 – Kuoli: 2004 (93 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: George H. W. Bush

Ensimmäinen nainen: Nancy Davis Reagan (1921-2016)

Suurin skandaali: Ronald Reaganin valtakaudella Yhdysvallat myi aseita Iraniin vaikka kongressi oli kieltänyt aseiden myynnin maahan.

Reaganin selitys oli, että Yhdysvallat yritti aseita myymällä edistää Libanonissa terroristien panttivankeina olevien amerikkalaisten vapauttamista.

Asekaupoista saadut rahat lähetettiin kuitenkin Nicaraguaan Contra-sisseille, joiden tavoite oli kumota maan silloinen hallitus.

Tapaus tunnetaan Iran-Contra-skandaalina. Reaganin osallisuutta skandaaliin ei koskaan voitu pitävästi todistaa.

Ronald Reaganilla oli osansa myös Berliinin muurin murtumisessa – lue tarina täältä 👇

1989-1993: George Herbert Walker Bush

"Minulla on mielipiteitä, vahvoja mielipiteitä, mutta en aina ole niistä samaa mieltä" George H. W. Bush

George Herbert Walker Bush

Syntyi: 1924 – Kuoli: 2018 (94 vuotta)

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Dan Quayle

Ensimmäinen nainen: Barbara Bush (1925-2018)

Suurin virhe: ”Lukekaa huuliltani – ei uusia veroja”, republikaanien presidenttiehdokas George Bush kalasteli äänestäjiä vaalikampanjassaan vuonna 1988.

Kongressin demokraattinen enemmistö kuitenkin suunnitteli ja toteutti verojen korotuksia. Bush joutui naurunalaiseksi – ja hävisi seuraavat vaalit.

1993-2001: William Jefferson (Bill) Clinton

"Kaikki presidentit tekevät virheitä" Bill Clinton

William Jefferson (Bill) Clinton

Syntyi: 1946 –

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: Al Gore

Ensimmäinen nainen: Hillary Clinton (1947-)

Suurin skandaali: "I did not have sexual relations with that woman, Miss Lewinsky".

Niin kuului Bill Clintonin ikimuistoinen lausahdus, kun hän vuonna 1998 kielsi suhteensa 27 vuotta nuorempaan Monica Lewinskyyn, joka toimi harjoittelijana Valkoisessa talossa.

Myöhemmin ilmeni, että presidentti oli valehdellut, mutta sillä ei ollut vaikutusta Clintonin poliittiselle uralle.

2001-2009: George Walker Bush Jr.

"Yksi kirjojen hyvä puoli on se, että niissä on joskus mahtavia kuvia" George W. Bush Jr.

George Walker Bush Jr.

Syntyi: 1946 –

Puolue: Republikaanit

Varapresidentti: Dick Cheney

Ensimmäinen nainen: Laura Bush (1946-)

Suurin skandaali: Kuvat yhdysvaltalaisten hallitsemalta Abu Ghraibin sotavankileiriltä Irakissa todistivat vuonna 2004, että leirin vangit alistettiin kidutukselle, pahoinpitelylle ja jopa murhille.

Tapauksilla ei ollut suoraa yhteyttä Valkoiseen taloon, mutta ne heittivät varjon Bushin hallintoajan ylle.

Barack Obama

”Sialle voi panna huulipunaa, mutta se on edelleen sika” Barack Obama

2009-2017: Barack Obama

Syntyi: 1961 –

Puolue: Demokraatit

Varapresidentti: Joe Biden

Ensimmäinen nainen: Michelle Obama (1964-)

Suurin skandaali: Obama joutui kohun keskelle, kun ilmeni, että hallitus oli laajalti vakoillut yhdysvaltalaisten puheluja ja internetin käyttöä.

Kongressi oli hyväksynyt vakoilun, mutta sen laajuus pidettiin salassa kansalta.