Vaalien aakkoset

Mikä on ”swingstate”? Miksi Yhdysvalloissa on vain kaksi suurta puoluetta? Kuka presidentti on armahtanut linnun? Suurista vaaliaakkosista saat vastauksen muun muassa näihin kysymyksiin.

Mikä on ”swingstate”? Miksi Yhdysvalloissa on vain kaksi suurta puoluetta? Kuka presidentti on armahtanut linnun? Suurista vaaliaakkosista saat vastauksen muun muassa näihin kysymyksiin.

Shutterstock

Administration

Kun Yhdysvaltojen tasavallan perustuslaki kirjoitettiin vuonna 1789, kirjoittajien tuoreessa muistissa oli Britannian kuningas Yrjö III, joka oli kiskonut veroja Amerikan siirtolaisilta ja evännyt heiltä kaiken vallan.

Perustuslain laatijat halusivat luoda lain, joka varmisti, ettei yksikään yksittäinen henkilö voinut käyttää valtaansa väärin.

Lainlaatijoiden esikuvana oli ranskalaisen filosofin ja aatelismiehen Charles-Louis Montesquieun (1689–1755) kehittämä teoria vallan kolmijaosta.

Ironista kyllä, Montesquieu oli itse saanut malliinsa vaikutteita juuri Englannin Bill of Rights -laista, joka muun muassa esti kuningasta asettamasta lakeja ilman parlamentin hyväksyntää.

Yhdysvaltojen perustuslain mukaan valta jakautuu kongressin (lainsäädäntö), presidentin (toimeenpano) ja korkeimman oikeuden (tuomio) kesken.

Yhdysvalloissa vallassa olevasta hallintokoneistosta puhutaan sanalla ”hallinto”eli administration, joka viittaa valtaa pitävään (administering eli ”toimeenpaneva”) tahoon.

Government – hallitus – viittaa yleisesti kaikkiin kolmeen osaan, eli tuomio-, lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltaan.

Ballot

Yhdysvalloissa käytettävää äänestyslipuketta kutsutaan nimellä ballot, ja alun perin sen laativat puolueet tai äänestäjät itse.

Vuonna 1888 otettiin käyttöön ensimmäinen standardisoitu äänestyslipuke, jossa oli ehdokkaiden nimet mutta myös tyhjä kenttä siltä varalta, että äänestäjän puoluetta ei ollut merkitty äänestyslipukkeeseen.

Tämä tyhjä kenttä on edelleen käytössä monissa osavaltioissa, ja jotkut äänestäjät käyttävät sitä protestiäänen antamiseen äänestämällä esim. kuollutta tai fiktiivistä henkilöä.

Kun äänestyslipuke standardisoitiin, heräsi keskustelu siitä, miten lipukkeeseen pääsevät ehdokkaat valittaisiin.

Arvostettu oikeustieteen professori Dean Whigmore oli vuonna 1880 ehdottanut, että lipukkeeseen haluavilla puolueilla pitäisi olla tukenaan 10 nimeä.

Kaikissa osavaltioissa sääntöä ei kuitenkaan haluttu noudattaa, ja nykyisin vain harvat muiden kuin valtapuolueiden ehdokkaat pääsevät lipukkeeseen kaikissa osavaltioissa.

Congress

Capitolin esikuvina ovat olleet antiikin
Rooman ja Kreikan arkkitehtuuri.

© Shutterstock

Yhdysvaltojen lainsäädäntöelin, kongressi, on vanhempi kuin presidentin virka ja sitä on aina sekä rakastettu että vihattu. Yhdysvaltalainen kirjailija Mark Twain (1835–1910) kuului sen vihaajiin. Hän kirjoitti omaelämäkerrassaan:

”Kuvittele, että olet kongressin jäsen. Kuvittele sitten, että olet idiootti. Mutta nythän toistan itseäni.”

Kansakunnan ensimmäinen kongressi, Siirtokuntien kongressi, koostui kolmentoista brittiläisen siirtokunnan edustajista.

Se kokoontui ensimmäisen kerran vuonna 1774, antoi itsenäisyysjulistuksen kaksi vuotta myöhemmin ja johti maata vuoteen 1789, jolloin ensimmäinen presidentti vannoi virkavalansa.

Kongressi pelkäsi alusta asti, että presidentin virka saisi itsevaltaisia piirteitä, ja kongressin tärkein tehtävä on edelleen pitää presidentti aisoissa ja käyttää lainsäädäntövaltaa.

Kongressin kahdella kamarilla, senaatilla ja edustajainhuoneella, on eri tehtävät mutta yhtä paljon valtaa.

Ne hyväksyvät lakeja, päättävät veroista, jakavat rahaa, säätelevät ulkomaankauppaa ja valitsevat presidentin ja varapresidentin, jos vaalimieskollegion (katso E) äänestys päättyy ratkaisemattomana.

Kamarien jäsenet valitaan vaaleilla osavaltioissa. Jokainen vaalialue valitsee edustajia edustajainhuoneeseen suhteessa asukaslukuunsa sekä kaksi senaattoria osavaltiosta sen asukasluvusta riippumatta.

Presidentin edustamalla puolueella ei välttämättä ole enemmistöä kongressissa. Jos kansa on tyytymätön presidenttiin, tämän puolue voi joutua vähemmistöön kesken presidenttikauden, jolloin valitaan osa kongressista.

Tällöin presidentin on äärimmäisen vaikea toteuttaa haluamaansa politiikkaa.

Delegate

Ennen vuotta 1824 Yhdysvaltojen poliittinen elämä oli melko yhtenäistä, ja puolueiden kongressiedustajat nimittivät ehdokkaat presidentinvaaleihin.

Vähitellen syntyi yhä useampia poliittisia ryhmittymiä, mikä pakotti puolueet valitsemaan ehdokkaansa muodollisemmalla tavalla.

Siirryttiin järjestelmään, jossa niin sanotut delegaatit (delegate) valitsevat puolueen presidenttiehdokkaan.

Puolueet valitsevat delegaatit talven ja kevään esivaaleissa kussakin osaval-tiossa osavaltion asukasluvun mukaan.

Delegaatin tehtävä on kunniatehtävä, ja sen saa palkkioksi pitkästä ja uskollisesta palveluksesta puolueen hyväksi. Ensimmäinen delegaattivaali on vuodesta 1920 pidetty idässä New Hampshiren osavaltiossa (katso N).

LUE MYÖS: Kaikki olennainen Yhdysvaltain presidentinvaaleista

Founding Fathers

Vuonna 1787 Yhdysvallat sai perustuslain. Sitä ennen osavaltioita yhdisti vain vuoden 1776 itsenäisyysjulistus, jonka mukaan kaikki ihmiset on luotu ”tasa-arvoisiksi ja vapaiksi” ja heillä on yhtäläinen oikeus ”elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun”.

Perustuslain laatineet miehet, ns. The Founding Fathers eli ”perustajaisät”, olivat eliittiä, jotka eivät kuitenkaan halunneet jakaa valtaansa ja vaurauttaan.

Niinpä lakiin kirjattiin muun muassa valitsijamiesjärjestelmä, joka takasi, että kansa ei saanut valita presidenttiä suoraan.

Electoral College

Yhdysvaltalaiset eivät äänestä vaaleissa suoraan presidenttiehdokkaita vaan valitsijamiehiä, jotka valitsevat myöhemmin presidentin.

Vaikka presidenttiehdokkaiden nimet ovat äänestyslipukkeissa, yhdysvaltalaiset eivät äänestä vaaleissa suoraan presidenttiä.

Yhdysvaltojen presidentinvaali on epäsuora, joten äänet menevät valitsijamiehille, jotka on valtuutettu valitsemaan maan seuraava presidentti.

Valitsijamiehet lupaavat äänestää tiettyä ehdokasta, mutta monesti on käynyt niin, että valitsijamies on muuttanut mielipidettään ja äänestänyt lupauksensa vastaisesti.

Syitä siihen on ollut useita. Esimerkiksi 23 valitsijamiestä Virginiasta kieltäytyi vuonna 1836 antamasta ääniään Richard M. Johnsonille kuultuaan huhuja,
että tämä asui mustaihoisen naisen kanssa.

Henry D. Irwin Oklahomasta pyörsi vuonna 1960 lupauksensa äänestää Richard Nixonia, koska ”ei voinut sietää tätä”. Valitsijamiehet valitaan samaan tapaan kuin delegaatit puolue-kokouksessa (katso D).

Jokaisella osavaltiolla on valitsijamiehiä määrätty luku, joka vastaa osavaltion kongressiedustajien määrää. Valitsijamiehiä on 538, ja presiden-tiksi valinta vaatii 270 ääntä.

Valitsijamiehet valitsevat presidentin joulukuun toisen keskiviikon jälkeisenä maanantaina. Valinta perustuu winner-take-all-periaatteeseen, jossa kunkin osavaltion voittaja saa kaikki osavaltion valitsijamies-äänet.

Eniten ääniä (popular vote) saanut ehdokas ei välttämättä voita vaaleja. Näin on käynyt neljästi, vuosina 1824, 1876, 1888 ja viimeksi vuonna 2000, jolloin George W. Bush sai Al Gorea enemmän valitsijamiehiä.

Järjestelmän vuoksi pienten puolueiden on vaikea saada valitsijamiesääniä.

Gerrymandering

Kongressivaalien vaalipiirit päätetään osavaltion hallinnossa kussakin osavaltiossa.

Vaalipiirin muodostamiselle ei ole tarkkoja sääntöjä, ja kuvernööri ja hallitseva puolue ovat ajoittain yrittäneet vaikuttaa vaalitulokseen muuttelemalla piirien rajoja.

Esimerkiksi vastapuolueen potentiaaliset äänestäjät voidaan yrittää hajottaa lukuisiin vaalipiireihin niin, etteivät he muodosta enemmistöä, tai oman puolueen kannattajia kasataan moniin vaalipiireihin.

Nimi gerrymandering tulee vuodelta 1812, jolloin kuvernööri Elbridge Gerry, myöhemmin varapresidentti, jakoi vaalipiirinsä niin mutkikkaasti, että yksi vaalipiiri muistutti salamanteria.

Head of State

Yhdysvaltain presidentti on valtion ja hallituksen johtaja sekä asevoimien ylipäällikkö, eivätkä kaikki presidentit ole olleet nöyriä asemassaan.

Kun kongressi pohti valtionjohta-jalle sopivaa puhuttelua, Yhdysvaltojen ensimmäisen presidentin George Washingtonin (1789–1797) kerrotaan ehdottaneen ensin ehdottaneen puhuttelua ”Teidän korkeutenne”.

Inauguration

Vielä vuonna 1932 presidentti astui virkaansa vasta neljä kuukautta valintansa jälkeen. Se oli jäänne ajalta, jolloin uusi presidentti saapui kotiseudultaan Washingtoniin hevosvaunuilla.

© Polfoto/Corbis

Ennen kuin Yhdysvaltojen presidentti voi astua virkaansa, hänen pitää valtiosäännön mukaan vannoa vala, jossa hän lupaa hoitaa virkansa uskollisesti ja noudattaa perustuslakia.

Alunperin virkaanastujaiset eli inauguration pidettiin maaliskuussa, neljä kuukautta presidentin valinnan jälkeen, koska uuden presidentin piti ehtiä Washingtoniin hevosvaunuissa.

Sääntöä muutettiin Franklin D. Rooseveltin presidentiksi valinnan jälkeen vuonna 1932. Hänen virkakautensa alkaessa maa oli keskellä taloudellista kriisiä, joka tunnettiin nimellä The Great Depression eli ”suuri lama”.

Kriisin odotettiin pahenevan niiden neljän kuukauden aikana, kun maa odotti presidentin virkaanastujaisia.

Kongressi muutti sääntöjä vastaamaan paremmin ajan vaatimuksia, ja virkaanastujaiset siirrettiin tammikuuhun. Nykyään virkaanastujaiset ovat suuri seremonia, joka näytetään televisiossa.

Jack

Presidenttinä ja armeijan johtajana Abraham Lincoln oli järkähtämätön, mutta kalkkuna nimeltä Jack sai hänet heltymään.

Komea lintu oli lahja presidentin joulupöytään, mutta Lincolnin pieni poika Tad anoi isäänsä säästämään Jackin hengen.

Presidentti antoi periksi, ja Jack sai jäädä tallustelemaan Valkoisen talon nurmikolle. Myöhemmin perinne muuttui vuosittaiseksi.

Kun kotieläinten suosio alkoi 1800-luvun puoli-välissä kasvaa, presidentitkin alkoivat hankkia lemmikkejä oman suosionsa pönkittämiseksi. Jopa allergiasta kärsineellä John F. Kennedyllä oli yhdeksän koiraa.

The Kennedy Effect

Nuori, komea ja vaikutusvaltaista sukua – John F. Kennedy oli kuin syntynyt presidentiksi.

Kennedyjen imago, jota rakennettiin lehtikuvilla purjehdusretkistä ja kisailusta suvun lomapaikassa, sädehti yhdysvaltalaisten ihailemaa optimismia ja kyvykkyyttä.

Kennedyn tyyli-tietoinen vaimo Jackie pönkitti kuvaa täydellisestä presidenttiperheestä.

Law and Order

Presidentti nimittää maan korkeimman oikeuden kahdeksan tuomaria ja puheenjohtajan. Tuomarit valitaan eliniäksi, ja heidän tehtävänsä on harjoittaa tuomiovaltaa ja valvoa lakien perustuslainmukaisuutta.

Iältään vanhin tuomari on ollut Oliver W. Holmes Jr. (1841–1935), joka lopetti 90-vuotiaana, ja pisimpään virassa, 37 vuotta, on toiminut William Douglas.

Money

Presidentinvirka on maksanut aina maltaita, ja rahan ja poliittisen vaikutusvallan kytkökset ovat aiheuttaneet lukuisia skandaaleja Yhdysvaltojen historiassa.

Vuonna 1860 presidentti Lincoln tuhlasi nykyrahassa 2,8 miljoonaa dollaria vastaavan summan presidentinvaalikampanjaansa.

Nykyään poliitikot käyttävät miljardeja saadakseen äänestäjät puolelleen, yleensä televisio-mainoksin ja loanheitolla.

Rahaa kerätään muun muassa varainkeruukampanjoilla, jotka vievät suuren osan presidentin ajasta – esimerkiksi presidentti Barack Obama osallistui keskimäärin yhteen tällaiseen tilaisuuteen joka viides päivä vuonna 2011.

Kampanjarahat tulevat yksityisiltä lahjoittajilta tai organisaatioilta, ja rahan ja poliittisen vaikutusvallan liitto on johtanut usein skandaaleihin – kuten vuonna 1971, jolloin Nixon kertoi henkilökunnalleen, että suurlähettiläiksi haluavien oli tuettava vähintään 250 000 dollarilla hänen vaalikampanjaansa.

Skandaalien jälkeen rahan valtaa on yritetty rajoittaa monin keinoin, kuten asettamalla katto yksityishenkilöiden ja yritysten lahjoituksille.

Näitä toimia on taas kierretty esimerkiksi poliittisilla etu-järjestöillä (political action committees, PAC ja Super-PAC), jotka eivät ole puoluesidonnaisia ja voivat siten kerätä vaalikampanjarahaa rajoituksetta.

Vuodesta 1976 presidenttiehdokkaille on myönnetty julkista tukea presidentinvaalikampanjaan sillä ehdolla, että he käyttävät siihen vain rajoitetun summan rahaa.

Ensimmäinen tuesta kieltäytynyt ehdokas oli vuonna 2008 Barack Obama, joka saattoi siten käyttää rahaa kampanjaansa niin paljon kuin halusi.

Tänä vuonna molemmat pääehdokkaat ovat kieltäytyneet julkisesta tuesta.

New Hampshire

Vaalivuoden maaliskuun toisena tiistaina koko Yhdysvaltojen huomio kohdistuu itärannikolle New Hampshiren osavaltioon, jossa pidetään ensimmäiset esivaalit. Esivaaleja on pidetty vuodesta 1912.

Niissä valitaan delegaatit, jotka valitsevat presidenttiehdokkaat puoluekokouksissa. New Hampshiressa voittanut ehdokas saa etulyöntiaseman, joten ehdokkaat panostavat näihin vaaleihin paljon. Useimmat osavaltiot järjestävät esivaalit, mutta osa valitsee delegaatit caucuses-vaalikokouksissa.

Ohio

Ohio on yksi vaa’ankieliosavaltioista (katso S), ja sitä seurataan tarkoin vaalipäivänä, sillä siellä voittanut puolue on viimeisissä 13 presidentinvaaleissa ollut muutoinkin voitokas.

Ohiosta on lisäksi tullut kahdeksan presidenttiä, samoin kun Virginian osavaltiosta. Niinpä nämä kaksi osavaltiota kilpailevat oikeudesta nimitykseen ”Presidenttien äiti”.

Parties

Norma Jean Almodovar oli yksi Kalifornian värikkäimmistä ja vähäpukeisimmista kuvernööriehdokkaista vuonna 1986.

© Getty images

Vaikka muiden puolueiden on lähes mahdotonta saada ehdokastaan presidentiksi (katso E, F, M), Yhdysvalloissa on toki muitakin puolueita kuin republikaanit ja demokraatit.

Niillä on mahdollisuus saada vaikutusvaltaa esimerkiksi siten, että suuret puolueet ottavat joitakin niiden tavoitteita ohjelmiinsa.

Vanhat puolueet pelkäävät tilannetta, jossa jokin pienempi puolue saa niin paljon ääniä, että se hyödyttää toista suurista puolueista.

Esimerkiksi Progressiivinen puolue (Bull Moose) osoittautui tällaiseksi ilon-pilaajaksi vuonna 1912. Bull Moose sai äänistä 27 prosenttia, mikä oli pois pääasiassa republikaaneilta – ja varmisti siten demokraattien Woodrow Wilsonin voiton.

Bull Moosen perusti entinen republikaaninen presidentti Theodore Roosevelt, joka kantoi kaunaa häntä virassa seuranneelle William Taftille.

Puoluetta alettiin kutsua nimellä Bull Moose, kun Roosevelt haavoituttuaan murhayrityksessä ilmoitti olevansa fit as a bull moose eli ”vahva kuin hirvisonni”.

Quadrennially

Presidentinvaalit pidetään quadrennially eli joka 4. vuosi 2.–8. marraskuuta. Vuoteen 1845 asti osavaltiot saivat itse määrätä vaalipäivän 34 päivän rajoissa, jotta viljelijät ehtivät kerätä sadon ja käydä kaupungissa äänestämässä, ennen kuin lumi tukki tiet.

Kun lennätin yleistyi, vaalitulos voitiin lähettää nopeasti muihin osavaltioihin ja vaikuttaa näin vaalien tulokseen, joten kongressi määräsi vaalit pidettäväksi kaikkialla Yhdysvalloissa marraskuun ensimmäisen maanantain jälkeisenä tiistaina.

Päivä valittiin niin, että kaukaakin tulevat äänestäjät saattoivat kristilliseen tapaan pitää sunnuntain lepopäivänä.

Roosevelt, Franklin Delano

Kun Roosevelt kuoli vuonna 1945, hän oli ollut presidenttinä neljä kautta eli 4 422 päivää. Roosevelt rikkoi George Washingtonin ajoilta peräisin ollutta kirjoittamatonta sääntöä, joka rajoitti presidenttikaudet kahteen.

Rooseveltin kuoltua kongressi sääti lain, jonka mukaan presidentti voi toimia virassaan enintään kahdeksan vuotta peräkkäin.

Swingstates

Florida ja Iowa ovat niin sanottuja vaa’ankieliosavaltioita (swingstates), jotka voivat odottaa saavansa erikoishuomiota presidenttiehdokkailta.

Vaa’ankieliosa-valtioissa kummallakaan suurella puolueella ei ole varmaa enemmistöä äänestäjien joukossa.

Koska ehdokkaiden on tärkeää voittaa yksittäisiä osavaltioita puolelleen, heidän kannattaa panostaa kampanjoissaan sinne, missä puolueuskollisuus on vaihtelevinta.

Tea Party

Vuonna 1773 Amerikan brittiläiset siirtokunnat olivat kyllästyneet Britannian määräämiin veroihin.

Kun Bostonin satamaan asetettiin teetulli, joukko siirtokunnan asukkaita hiipi kolmeen brittilaivaan ja heitti niiden lastina olleet teelaatikot mereen.

Episodista alkoi siirtokuntien irrottautuminen Britanniasta, ja ”Bostonin teekutsuista” (Boston Tea Party) tuli symboli amerikkalaisten oikeudelle nousta kapinaan tyrannihallitusta vastaan.

Tällä idealla yrittää ratsastaa nykyinen teekutsuliike, oikeistoradikaalien, suuryhtiöiden ja mediatalojen liittouma.

United States

Tärkein äänestys Yhdysvaltojen historiassa pidettiin 2. heinäkuuta 1776, jolloin 13:n brittiläisen siirtokunnan edustajat äänestivät itsenäisen tasavallan luomisesta.

Itsenäisyysjulistus perusteluineen hyväksyttiin kaksi päivää myöhemmin 4. heinäkuuta, jota nykyään vietetään Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä.

Veto

Presidentti Reagan osoitti vetosymbolilla merkityllä vero-
ilmoituksella, mitä aikoo tehdä veron-korotusehdotuksille.

© Polfoto/Corbis

Yksi presidentin tärkeimmistä valtaoikeuksista on mahdollisuus torjua veto-oikeudella kongressin hyväksymä lakiehdotus.

Kun kongressi on hyväksynyt laki-ehdotuksen tai budjetin, se esitetään presidentille, jolla on kymmenen päivää aikaa allekirjoittaa se.

Jos presidentti ei halua hyväksyä lakia, hän voi käyttää veto-oikeuttaan ja lähettää lain allekirjoittamatta takaisin kongressiin.

Laki kuitenkin hyväksytään, jos kaksi kolmasosaa sekä senaatista että edustajainhuoneesta äänestää presidentin veton kumoamisen puolesta.

Presidentit ovat käyttäneet veto-oikeuttaan hyvin vaihtelevasti. Ennätys on Franklin D. Rooseveltilla, joka käytti sitä 635 kertaa neljän kautensa aikana.

Koska Roosevelt oli kansan suosiossa, vain kaksi prosenttia hänen hylkäämistään aloitteista hyväksyttiin kongressissa. 14. presidentin Franklin Piercen hylkäämistä ehdotuksista taas 52 prosenttia hyväksyttiin kongressissa.

Toinen veto-oikeuden muoto on niin sanottu pocket veto, jossa presidentti vain jättää lakiehdotuksen huomioimatta. Kongressin ollessa lomalla lakiehdotus raukeaa, mutta kongressin istuntokaudella ehdotus menee läpi ilman presidentin allekirjoitusta.

Washington DC

Vuonna 1783 Pennsylvanian osavaltio kieltäytyi suojelemasta Yhdysvaltojen tuolloisessa pääkaupungissa Philadelphiassa istuvaa kongressia palkkasaataviaan vaativilta kapinoivilta sotilailta.

Kävi selväksi, että valtion hallituksen turvallisuus ei saisi riippua yhdestä osavaltiosta. Vuonna 1791 perustettiin uusi pääkaupunki Washington ja kongressin alainen piirikunta Columbia.

Washington DC:n asukkaat eivät kuuluneet mihinkään osavaltioon eikä heillä ollut äänioikeutta kongressissa. Hallintoalueella ei vieläkään ole senaattoria mutta sen asukkaat saavat äänestää presidentinvaaleissa.

X Rasti ruutuun

Vuonna 1789 yhdysvaltalaiset pääsivät ensimmäistä kertaa vaaliuurnille äänes-tämään maalle presidenttiä – tai äänestämään pääsi itse asiassa vain hallitseva luokka eli valkoiset, maata omistavat miehet.

George Washington voitti vaalit, mikä ei ollut yllätys, sillä hänellä ei ollut vastaehdokkaita.

Vähitellen ääni-oikeus laajeni koskemaan useimpia yhdysvaltalaisia, mutta esimerkiksi Kentuckyssa ja Virginiassa rikok-sista tuomitut eivät saa äänestää
presidentinvaaleissa.

Yellow dog democrat

Sanonta yellow dog democrat (keltaisen koiran demokraatti) tulee Texasista, jossa demokraattien ydinäänestäjät kehuskelivat, että jos Jeesus olisi republikaanien ehdokas ja vanha keltainen koira demokraattien ehdokas, he äänestäisivät koiraa.

”Keltaiseksi koiraksi” kutsuminen ei ole loukkaus vaan pikemminkin kunnia, sillä se kertoo puolueuskollisuudesta.

Sanonta tuli tunnetuksi demokraattien Al Smithin ja republikaanien Herbert Hooverin välisessä vaalitaistelussa vuonna 1928, kun monet etelän demokraatit eivät juurikaan perustaneet Smithin politiikasta eivätkä hänen katolisista kytköksistään, mutta äänestivät häntä kuitenkin.

Vuonna 1964 demokraattisen presidentin Lyndon B. Johnsonin rotuerottelun kieltävä laki oli liikaa etelävaltion keltaisille koirillekin.

Johnsonin vastaehdokas esiintyi kampanjassaan kansalaisoikeuksien vastustajana ja voitti etelävaltioissa.

Keltaiset koirat ovat saaneet seuraa sinisistä, blue dog democrats – maltillisista demokraateista – ja etelä on edelleen ensisijassa republikaaninen.

Zachary Taylor

Yhdysvaltain 12. presidentti kantoi ylpeänä tuuheaa poskipartaansa, mutta hän kuuluu kasvokarvoituksen suhteen vähemmistöön Yhdysvaltojen presidenttien joukossa.

Vain 16:lla Yhdysvaltojen 44 presidentistä on ollut parta. Presidenttien parta on yleensä mukaillut ajan muotia, niin myös Lincolnilla.

Vuonna 1861 Lincolnin nuori ihailija, 11-vuotias Grace Bedell, näki kuvan Lincolnista ja hämmästyi tämän sileitä kasvoja. Grace lähetti Lincolnille kirjeen, jossa pyysi kiihkeästi tätä kasvattamaan parran.

”Naiset pitävät siitä, ja he saavat miehensä äänestämään teitä niin, että teistä tulee presidentti”, Grace kirjoitti.