Amelia Earhart Lockheed Model 10-E Electra -koneessaan. Edessä on 47 000 kilometrin maailmanympärilento.

Historian vuosikirja 2018: Amelia Earhart katosi jäljettömiin Tyynellämerellä

1937: Amelia Earhartia seurattiin ihaillen hänen yrittäessään lentää maailman ympäri. Hän oli lyönyt ennätyksen toisensa jälkeen ja lentänyt ensimmäisenä naisena yksin Atlantin yli. Maailmanympärilento oli kaikkia aiempia uskaliaampi yritys – ja yhtäkkiä hänestä ei kuultu mitään.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Kello 10 aamupäivällä perjantaina 2. heinäkuuta 1937 Amelia Earhart kiipesi Lockheed Model 10-E Electra -tyyppiseen lento­koneeseensa lähteäkseen Laen kaupungista Uudesta-Guineasta. Lentäjän edessä 

oli 4 000 kilometrin matka Howlandin atollille keskelle Tyyntämerta. Meren yli vievä osuus kuului Earhartin yritykseen päästä ensimmäisenä naisena lentämään maailman ympäri.

Oli kulunut jo kuukausi siitä, kun Earhart ja hänen suunnistajansa Frederick Noonan olivat aloittaneet maailman­ympärilennon. 

Matkan kaikkiaan 47 000 kilometristä oli takana jo 35 000, ja rasittava matka oli alkanut jättää jälkiään. Earhartin veitikkamainen hymy, joka oli tehnyt hänestä yhdysvaltalaisten suosikin, oli tallella, mutta pyöreiden lentäjän­lasien peittämistä silmistä paljastui uupumus.

Viimeisessä matkansa aikana Herald Tribune -lehdelle kirjoittamassaan artikkelissa Earhart totesi: ”Nyt edessä on vain valtava meri. Voin iloita vasta, kun olemme selviytyneet tämän osuuden vaaroista.”

Ennen Tyynenmeren ylitystä Earhartin ja Noonanin piti päästä ehjin nahoin Laen kaupungista. 

Epätasainen ja vajaat 1 000 metriä pitkä kiitorata loppui kahdeksan metrin pudotukseen, ja Earhart ehti vain nipin napin saada tarpeeksi ilmaa siipien alle ennen jyrkänteen reunaa. 

Silminnäkijä kuvasi lähtökiitoa ”hiuksia nostattavaksi”, ja Electra oli ilmeisesti niin lähellä merenpintaa, että sen potkurit nostivat vettä pärskähtelemään ilmaan.

Laen jäätyä turvallisesti taakse Earhart ja Noonan ottivat kurssin kohti Howlandin atollia. Electraan oli tankattu 4 000 litraa polttoainetta, mikä riitti 21 tunnin lentoon.

20 tuntia Laesta lähdön jälkeen Amelia Earhartin unelma lentää ensimmäisenä naisena maailman ympäri oli muuttunut painajaiseksi. 

Electra oli eksynyt kurssistaan, ja huonon radioyhteyden vuoksi Earhart saattoi vain satunnaisesti tavoittaa yhdysvaltalaisen rannikkovartioaluksen Itascan, joka odotti Howlandin atollin lähellä. 

Kello 19.28 kutterin radiosähköttäjä Leo G. Bellarts sai viestin Earhartilta. Ääni oli heikko, mutta epätoivo kuului selvästi: ”Itasca, meidän täytyy olla lähellänne, mutta emme näe teitä. Polttoaine on loppumaisillaan, emmekä ole pystyneet ottamaan teihin yhteyttä radiolla. 

Lennämme 1 000 jalan korkeudessa”, Earhart sanoi. Kolme neljännestuntia myöhemmin lentäjä palasi linjalle kertoen kompassisuunnasta. Se oli viimeinen kerta, kun hänestä kuultiin mitään. 

>>DNA johti pelätyn murhaajan jäljille – lue lisää Historian vuosikirjasta 2018

Britit vastaanottivat Amelia Earhartin 1932 kuin kuninkaallisen. Hän olikin saanut nimen ”Ilmojen kuningatar” eräältä uutistoimistolta.

”Paholaiskone” houkutti

Amelia Earhartin varttuessa Atchisonin pikkukaupungissa Kansasissa lentäjän ura oli naiselle täysin epärealistinen haave. 

Lentäminen oli erikoista ja uhkarohkeaa ylellisyyttä, jonka saavuttivat vain harvat rikkaat ja rohkeat yhdys­valtalaiset – ja lentokoneen ohjaamo ei ainakaan ollut nuoren naisen paikka.

Uusi kulkuväline ei sitä paitsi edes kiinnostanut Amelia Earhartia. Kun hän ensi kerran näki lentokoneen käydessään markkinoilla Iowassa – vain neljä vuotta Wrightin veljesten vuonna 1903 tapahtuneen ensimmäisen lennon jälkeen – hän ei ollut mitenkään vaikuttunut.

”Lentokone oli tehty puusta, ja sitä pitivät koossa ruosteiset kaapelit. Minua kiinnosti paljon enemmän hassu olki­korista tehty hattu, jonka ostin 15 sentillä”, Earhart muisteli myöhemmin.

Vasta kun ilmavoimissa toiminut ystävä kutsui 23-vuotiaan Earhartin uuteen ilmatukikohtaan Long Beachille vuonna 1920, rakkaus lentokoneisiin heräsi.

”Ehkä syynä oli ympäristö, aika tai oma ikäni. Lentäminen täytti ajatukseni. Päätin vuorenvarmasti, että jonain päivänä lentäisin yhtä näistä paholaiskoneista”, Earhart kertoi jälkeenpäin.

Vain kahden kuukauden kuluttua Earhart otti ensimmäiset lentotuntinsa, ja lennettyään kaksi vuotta hän sai lentolupakirjan – 16. naisena koko maailmassa. Earhartia ihailivat kaikki naiset, jotka haaveilivat uran luomisesta ja halusivat vapautua perinteisistä sukupuolirooleista.

”Nainen, joka voi hankkia itselleen työn, on myös nainen, joka voi saavuttaa rikkautta ja kuuluisuutta”, sanoi lentäjä­idoli, joka pian toimi sanojensa mukaan.

Charles Lindbergh oli ensimmäisenä maailmassa lentänyt yksin Atlantin yli Yhdysvalloista Eurooppaan vuonna 1927. Amelia Earhart oli vakaasti päättänyt näyttää, että nainen pystyi samaan. 

Amelia Earhart lensi lähes maailman ympäri, sillä hän saavutti 39 000 kilometriä koko suunnitellusta 47 000 kilometristä. Klikkaa karttaa ja seuraa lentäjäsankarin reittiä.

Atlantin yli rajuilmassa

Leutona toukokuun aamuna 1932 tuolloin 34-vuotias lentäjä asettui Lockheed Vega -koneen ohjaamoon ja nousi Newfound­landista Itä-Kanadasta. 

Jos kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, hän laskeutuisi Pariisiin 12–15 tunnin kuluttua. Huimapää ei kuitenkaan päässyt niin pitkälle.

Rajuilma ja korkeusmittarin ongelmat pakottivat hänet laskeutumaan pellolle Derryn pohjoispuolelle Pohjois-Irlantiin. Joka tapauksessa hän oli päässyt Eurooppaan ja oli siten ensimmäinen naislentäjä, joka oli ylittänyt Atlantin yksin.

Kummallakin puolella Atlanttia ihmiset olivat haltioissaan Earhartin ainutlaatuisesta suorituksesta. Riemuitsevat kansanjoukot, poliitikot ja kuuluisuudet Britanniasta ja USA:sta ylistivät häntä. 

Vaikka Earhartista tuli kerralla maailmankuulu, hän ei kuvitellutkaan jäävänsä lepäämään laakereillaan. Viisi vuotta Atlantin-ylityksen jälkeen hän tarttui siihenastisista suurimpaan haasteeseen – maailmanympärilentoon. Sitä ei kukaan nainen vielä ollut tehnyt.

Earhartin ei kuitenkaan ollut tarkoitus lentää lähes 47 000 kilometrin matkaa yksin. Lockheed Model 10-E Electra -koneessa oli myös suunnistaja Frederick Noonan. 

Havaijilla sattuneen onnettomuuden vuoksi ensimmäisestä yrityksestä oli luovuttava ja kone oli korjattava, mutta toukokuun lopussa kone oli valmiina. 

>>Maailman vanhin pulloposti löytyi Australian rannalta – lue koko juttu Historian vuosikirjasta 2018

Ongelmat alkoivat intiassa

Aluksi matka sujui ongelmitta. Ensimmäisellä viikolla Earhart vietti yli 40 tuntia ohjaamossa ja lensi yli 6 000 kilo­metriä. Hän pysähtyi neljässä kaupungissa Etelä-Amerikan itärannikolla ennen kuin hän 7. kesäkuuta jatkoi Brasiliasta Atlantin yli Senegaliin Afrikkaan. 

Sitä seuraava osuus suoraan Afrikan halki sujui myös mallikkaasti, ja kun Earhart lähti suurelta Afrikan mantereelta, hän löi vielä yhden ennätyksen. 

Kesäkuun 15. päivänä hän lensi vajaan 3 000 kilometrin matkan Assabista Karachiin silloiseen Intiaan. Kukaan ei aiemmin ollut lentänyt välilaskutta Punaiseltamereltä Arabian niemimaan eteläpuolitse Intiaan.

Ensimmäiset todelliset ongelmat ilmenivät, kun Earhartin ja Noonanin piti nousta Kalkutasta Intiasta. Monsuunisade piiskasi siipiä armottomasti ja repi monista kohdista maalin. 

Lisäksi kiitorata oli niin mutainen, että nousu oli hankalaa. Vasta kiitoradan päässä viidakon reunassa kone sai ilmaa siipiensä alle ja ehti nipin napin välttää törmäyksen puunlatvoihin. 

Kun Earhartin kone vaurioitui Havaijilla maaliskuussa 1937, maailmanympäri­lento siirrettiin toukokuun loppuun. 

Sankari toivoi kuolevansa ilmassa

Matkan seuraavina päivinä Electra-kone ylitti Burman, Thaimaan, Indonesian ja Pohjois-Australian ennen kuin se laskeutui Laen kaupunkiin maailman toiseksi suurimpaan saareen, Uuteen-Guineaan.

Yhdysvalloista lähdön jälkeen Amelia Earhart ja Frederick Noonan olivat viettäneet lähes 150 tuntia ohjaamossa ja lentäneet 35 000 kilometriä. He nukkuivat vain, kun heillä oli kiinteää maata jalkojensa alla reitin eri kaupungeissa, ja usein he viettivät yönsä lentokonehallissa.

Amelia Earhart nousi lokikirjansa mukaan joka aamu kolmen ja neljän välillä aamulla – jos hän ylipäätään oli pystynyt nukkumaan trooppisessa kuumuudessa.

Hän söi erittäin vähän, ja lento­koneen moottorin polttoaineen katku aiheutti hänelle jatkuvasti päänsärkyä ja pahoinvointia. Hänen huono olonsa saattoi vaarantaa matkan seuraavan, 4 000 kilometrin pituisen osuuden, jolla Earhartin oli määrä päätyä pienelle Howlandin atollille keskelle aavaa merta.

Ensimmäinen kolmannes Uuden-Guinean ja Howlandin välisestä matkasta sujui suunnitellusti. Earhart raportoi lentokoneen sijainnista joka tunti Harry Balfourille, joka toimi radiosähköttäjänä Laessa.

Kello 7.20 aamulla 2. heinäkuuta lentokone ylitti Nukumanun saaren 1 360 kilometrin päässä Laesta. Sen jälkeen viestien välit pitenivät.

Kun Earhart oli lentänyt reilut 19 tuntia tauotta, hän otti yhteyttä yhdysvaltalaiseen rannikkovartioston kutteriin Itascaan, joka odotti Electran saapumista Howlandin atollin luona.

Kutterin radio­liikenteestä vastannut Leo G. Bellarts kuunteli huolestuneena, kun Earhart kertoi polttoaineen olevan loppumassa. 

Kolme neljännestä myöhemmin – kello 20.14 – Earhartin ääni särisi radiosta viimeisen kerran: ”Olemme linjalla 157–337. Välitämme tiedon uudelleen. Lennämme pohjoiseen ja etelään.”

Lukujen arvellaan viittaavan kompassisuuntaan, jonka Noonan oli mitannut auringon avulla. Sijainnin mukaan kone oli Howlandin atollin ja 560 kilometriä etelämpänä sijaitsevan aution Nikumaroron välillä. 

Juuri Nikumaroron saaresta brittiläinen ryhmä löysi luiden jäännökset, jotka uuden tutkimuksen mukaan hyvin todennäköisesti ovat Amelia Earhartin. Kun polttoaine loppui, hän yritti kaikesta päätellen tehdä hätälaskun Nikumarorolle.

Yhdysvaltojen kuuluisimman nais­lentäjän kohtalo on askarruttanut salaliitto­teoreetikoita, lentäjiä ja tutkijoita yli 80 vuotta. Yksi asia on kuitenkin varma – jos Earhart menehtyi koneensa ohjaamoon, hän kohtasi loppunsa toivomallaan tavalla. 

”Kun minun joskus täytyy täältä lähteä, haluan tehdä sen koneessani”, hän oli sanonut vähän ennen matkan alkua.

>>Lue Historian vuosikirjan 2018 kaikki kiinnostavat tarinat – tilaa nyt 

Minne Amelia Earhart jäi?

Japanilaisten propagandisti, amerikkalaisten vakooja tai peite­nimellä uusi elämä USA:ssa. Teorioita on monenlaisia. 

1. Toisen maailmansodan aikana naiset levittivät Japanin propagandaa radioitse yhdysvaltalaisille sotilaille. 

Naiset kertoivat radiossa hiuksia nostattavia kauhutarinoita rintamalta heikentääkseen vihollissotilaiden taistelutahtoa. 

Yhdysvaltalaislehdistö kutsui näitä naisia yhteisnimellä ”Tokyo Rose”, ja huhun mukaan yksi äänistä kuului Amelia Earhartille. Kerrottiin japanilaisten vanginneen naislentäjän maahansyöksyn jälkeen ja vieneen hänet vankileirille. 

Sodan puhjettua japanilaiset olisivat pakottaneet Earhartin levittämään vihollisille sotapropagandaa eetterissä. Huhut olivat niin sitkeitä, että Earhartin mies George Putnam kävi kerran 

yhdysvaltalaisessa sotilastukikohdassa kuullakseen äänen omin korvin. Hän huomasi pian, ettei Tokyo Rose ollut hänen kadonneen puolisonsa peitenimi. 

Kuvassa väitetään olevan Earhart ja Noonan (ympyrät) syöksyn jälkeen heinäkuussa 1937. Ilmeisesti kuva on pari vuotta aiemmasta japanilaisesta matkakirjasta. 

2. Kirjan Amelia Earhart: Beyond the Grave päätelmän mukaan kyseessä oli japanilaisiin kohdistettu vakoilulento

Kirjailija W. C. Jameson on sitä mieltä, että Amelia Earhartin koneeseen oli asennettu erikoiskameroita ja että hänen todellinen tehtävänsä oli kuvata japanilaisten sotilaallisia kohteita Tyynen­meren saarilla. 

Jamesonin mukaan japanilaiset ottivat Earhartin vangiksi pakkolaskun jälkeen ja eristivät hänet vankileirille. 

Siellä lentäjäsankari lopulta menehtyi nälkään tai sairauksiin. 

 ”Amelia Earhart: Beyond the Grave” julkaistiin vuonna 2016.

3. Amelia Earhart elää peitenimen turvin Yhdysvalloissa

Tämä oli kirjailija Joe Klaasin päätelmä kirjassa Amelia Earhart Lives vuodelta 1970. 

Klaasin mukaan japanilaiset ottivat lentäjän vangiksi syöksyn jälkeen, mutta sodan päätyttyä amerikkalaiset salakuljettivat Earhartin takaisin Yhdysvaltoihin. 

Siellä hän käytti nimeä Irene Bolam ja työskenteli pankissa. Oikea Irene Bolam kiisti Klaasin väitteen ja sai oikeudenkäynnin jälkeen kirjailijalta ja kustantajalta 1,5 miljoonan dollarin korvauksen.

Irene Bolam kielsi jyrkästi olevansa Amelia Earhart.

Kaikki menneen vuoden kiinnostavat tarinat 

Historian vuosikirja 2018 kertoo kuukausi kuukaudelta vuoden tapahtumista sekä niiden taustoista ja historiasta. Tilaa OMA Historian vuosikirja nyt

Ehkä sinua kiinnostaa...