Hengenvaarallinen kaasupallomatka kohti kuolemaa
Syyskuussa 1862 kaksi rohkeaa tutkimusmatkailijaa nousi vetykaasupallolla kohti arvaamattomia ja ennenkokemattomia korkeuksia. Kukaan ei osannut ennustaa, kuinka miesten matka päättyisi.

Henry Coxwell ei tarkkaan enää edes muistanut tekemiensä lentojen määrää, mutta uskoi niitä kertyneen varmasti ainakin neljäsataa.
Kaikki muut saavutukset kuitenkin kalpenivat sen rinnalla, mihin 43-vuotias Coxwell ylsi yhdessä 53-vuotiaan meteorologin James Glaisherin kanssa syyskuussa 1862.
Miehet olivat nousseet kaasupallolla ylemmäs kuin kukaan muu aiemmin tietämättä, pystyisivätkö edes selviämään hengissä näin huimissa korkeuksissa.
Mitä korkeammalle pallo nousi, sitä sietämättömämmiksi olosuhteet alkoivat muuttua.
Coxwell ja Glaisher olivat noin yhdeksän kilometrin korkeudessa englantilaisen syysmaiseman yllä, ja ilma oli korkeuksissa niin kylmää ja ohutta, että miehet saivat kädet kohmeessa todella taistella jäädäkseen henkiin.
Heikkenevin voimin he haukkoivat jäistä, hapetonta ilmaa, ja kun Coxwell äkkiä huomasi toverinsa makaavan korin pohjalla täysin elottoman näköisenä, hän tajusi tilanteen vakavuuden: jos he eivät alkaisi välittömästi laskeutua, kumpikin menehtyisi varmasti.
Coxwellilla oli kuitenkin ongelma: hän ei pystynyt päästämään kaasua pois pallosta, koska venttiilin säätönaru oli kiertynyt nousun aikana.
Heikosta kunnostaan huolimatta hänen oli siis pakko kivuta ylös vaijereita myöten selvittämään solmuja. Vaihtoehtoja ei juuri ollut: jos tilannetta ei korjattaisi, kumpaakin aeronauttia odotti varma kuolema.
Yläilmojen käymätön korpimaa
Coxwellin ja Glaisherin tutkimusmatkan taustalla oli alun perin Britannian tiedejärjestö BAAS, joka oli palkannut kaasupallolentäjän ja meteorologin nousemaan ilmakehän ylimpiin, vielä toistaiseksi tuntemattomiin kerroksiin.
Kukaan ei tuohon aikaan myöskään tiennyt, kestäisikö ihmiskeho aiemmin tutkimattomia olosuhteita.
1800-luvun puolivälissä tiedettiin sangen vähän ilmakehän fysikaalisista ja kemiallisista ominaisuuksista.
Ei ollut tietoa, millainen ilmanpaine tai kosteus vallitsi korkeuksissa, mikä ilmastollinen merkitys oli pilvillä tai kuinka voimakkaita tuulet olivat.
Kylmenikö ilma ylös mentäessä vai lämpenikö se kenties Aurinkoa lähestyttäessä?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin Glaisher ja Coxwell hakivat nytvastauksia. Tutkimuksilla tavoiteltiin tarkempia sääennusteita. Vuosisatojen ajan meteorologit olivat joutuneet laatimaan ennusteensa maanpinnalta tehdyn havainnoinnin perusteella.
Ennusteet tukeutuivat tietoihin, joita saatiin tutkimalla päivittäisiä lämpötiloja, ilmanpainetta, tuulen nopeutta ja sademääriä. Hiukan epäsuhtainen tutkijapari teki pioneerityötä, joka vei tieteen uusiin korkeuksiin.
Tukevarakenteinen ja parrakas meteorologi James Glaisher oli saavuttanut kotimaassaan mainetta eturivin tutkijana.
Urheilullisen näköinen Coxwell taas oli koulutukseltaan hammaslääkäri, mutta hänet tunnettiin pelottomana kaasupallolentäjänä – tai aeronauttina, kuten ajan termi kuului.
Hammaslääkärin tointa hän hoiti kotikaupungissaan Tottenhamissa vain talvisin, sillä kesät kuluivat kaasupallon korissa.
Hän vei ihmisiä maksusta huvilennoille, mutta tarjosi taitojaan avuksi myös tutkijoille ja seikkailijoille. Lisäksi hän antoi lentonäytöksiä eri puolilla Eurooppaa omatekoisilla kaasupalloillaan.
Vaikka olikin uhmannut kuolemaa useita kertoja,
Coxwell oli aina selvinnyt ehjin nahoin tiukoistakin tilanteista, joten muut alan harrastajat uskoivat hänen suoriutuvan vahingoittumatta mistä vain.