Kenraali Stutsenko havahtui säälimättömään puhelimen pirinään jo kauan ennen aamunkoittoa.
Hän tarttui luuriin puoliunessa, mutta linjan toisesta päästä kuuluva karski ääni sai hänet hetkessä hereille.
Odottamaton yhteydenotto tuli ylimmästä johdosta Kremlistä, ja Stutsenko ymmärsi heti, että jotain poikkeuksellista oli tekeillä.
”Lähetämme pian ihmisen avaruuteen, ja hän laskeutuu lentonsa jälkeen teidän alueellenne. Järjestäkää hänelle turvallinen nouto ja vastaanotto. Vastaatte tehtävästä hengellänne,” ääni ilmoitti.
Stutsenko pomppasi sängystään ja etsi nopeasti käsiinsä alueensa kartan.
Gagarin sai ensimmäiset lentotuntinsa Saratovissa. Sinne hän myös palasi avaruudesta vuosia myöhemmin.
Hänen kasarminsa sijaitsivat Saratovin kaupungin laidalla Etelä-Venäjällä, ja hän jakoi alueen kynän ja viivoittimen avulla neliöihin ja lähetti sitten joukkojaan tasaisesti niille osoitetuille lohkoille.
”Tehtävänne on vahtia taivasta sen varalta, että huomaisitte mitä tahansa poikkeuksellista”, Stutsenko ohjeisti ja lisäsi sitten lähes kuiskaten: ”Sieltä putoaa pian mies.”
Gagarin oli 23-vuotias mennessään naimisiin Valentina Gorjatševan kanssa vuonna 1957. He saivat kaksi tytärtä.
Mies, joka taivaalta kohta putoaisi, kosmonautti Juri Gagarin, pyöri juuri tuolla hetkellä aamulla 12. huhtikuuta 1961 vimmatusti taivaan ja maan välillä, ja Neuvostoliiton suuri saavutus oli vaarassa muuttua nöyryyttäväksi epäonnistumiseksi.
Gagarin halusi lentää
Juri Gagarinin vanhemmat olivat neuvostoliittolaisen kolhoosin viljelijöitä, ja vuonna 1934 syntynyt poika eli lapsuuttaan toisen maailmansodan aikana.
Hän kiinnostui lentämisestä jo lapsena. Vuonna 1950 hän muutti 16-vuotiaana pois kotoa ammattioppiin terästehtaalle Moskovaan.
Hän kunnostautui niin, että sai seuraavana vuonna luvan jatko-opintoihin teknisessä korkeakoulussa Saratovissa. Siellä hän saisi oppia rakentamaan kolhoosien väsymättömiä työhevosia, traktoreita.
”Voi, unelmissani olen lentänyt koko ikäni.” Juri Gagarin
Saratovissa Gagarin huomasi pian erään oven päällä kyltin, jossa luki AeroClub. Hän astui suoraan sisään, ja kuunneltuaan ensimmäisen päivän luentoja hän kiirehti lentokentälle.
Siellä hän tuijotti kangaspintaista Jak-18-opetuskonetta niin hartaasti, ettei hän huomannut lentokerhon opettajan, Dmitri Martjanovin, lähestyvän. ”Lähdetäänkö kokeilemaan?” Martjanov kysyi.
Gagarin ei koskaan unohtanut tuota hetkeä, jolloin hän nousi elämänsä ensimmäiselle lennolle.
PROFEETTA: Astronautiikan isäksi kutsuttu venäläinen Konstantin Tsiolkovski kirjoitti vuonna 1903 painottomuudesta ja rakettien toiminnasta avaruudessa tieteellisessä artikkelissaan ”Avaruuden tutkimus reaktiomoottoreiden avulla”.
Kone kiipesi sadan kilometrin tuntivauhdilla 1 500 metrin korkeuteen ja laskeutui sitten muutaman minuutin kuluttua.
”Tehän selvisitte hyvin. Olisi voinut luulla, että olisitte ollut ennenkin lentokoneen kyydissä”, Martjanov kehui.
”Voi, unelmissani olen lentänyt koko ikäni”, Gagarin vastasi.
Gagarin ihaili rakettitutkijaa
Yksi Gagarinin lempiaineista oli fysiikka. Kun opettaja järjesti opintopiirin, jossa nuoret pitivät vuorotellen esitelmiä, Gagarin valitsi aiheekseen venäläisen Konstantin Tsiolkovskin raketteja ja avaruusmatkailua koskevat tutkimukset.
LUE MYÖS: Avaruuskilvan aikajana: Taistelu matkasta Kuuhun
Gagarin ihaili Tsiolkovskia (1857–1935) ja ahmi kaikki hänen tieteelliset tekstinsä. Tsiolkovskin tavoin Gagarinkin uskoi, että ihminen vielä jonain päivänä voisi valloittaa avaruuden.
”Ihminen ei voi ikuisesti jäädä Maahan. Ihminen etsii valoa ja tilaa ja nousee ensin ilmakehän yläpuolelle ja sen jälkeen valloittaa koko Aurinkoa ympäröivän avaruuden”, Gagarin päätti esitelmänsä.
Kun 21-vuotias Gagarin valmistui korkeakoulusta keväällä 1955, hän oli läpäissyt myös lennonopettajansa Martjanovin teoriakokeen ja unelma lentolupakirjasta oli lähellä toteutumista.
Kun hän eräänä heinäkuisena iltana oli huoltamassa Jak-18-konetta, jolla oli tehnyt opetuslentoja, Martjanov tuli hänen luokseen ja sanoi, että nyt hänen oli tullut aika tehdä ensimmäinen yksinlentonsa.
Neuvostoliitto rakensi johtoasemaa
OSUMA KUUHUN
Kosketus Kuuhun saatiin 14. syyskuuta 1959 Luna 2:lla. Se oli Neuvostoliitolle suuri propagandavoitto – lisäksi se todisti, että Neuvostoliitolla oli tekniikkaa, jolla se pystyisi lähettämään ja ohjaamaan ydinaseistettuja mannerten välisiä ohjuksia Yhdysvalloissa oleviin kohteisiin.
KUUN TOISELLE PUOLEN
Luna 3 lensi ensimmäisenä avaruusaluksena Kuun taakse 7. lokakuuta 1959 ja otti ensimmäiset kuvat Kuun Maahan näkymättömältä puolelta. Historialliset kuvat lähetettiin Maahan radiosignaaleina.
ELOSSA TAKAISIN
Kaksi koiraa, Strelka ja Belka, kiersi päivän ajan Maan kiertoradalla ja palasi 19. elokuuta 1960 elossa Maahan virallisesti ensimmäisinä avaruusmatkasta selvinneinä elollisina olentoina. Koirien lisäksi aluksella oli mukana myös kaniini, kaksi rottaa ja 42 hiirtä, jotka myös selvisivät avaruusmatkasta hengissä.
IHMINEN AVARUUDESSA
Onnistuneiden koirakokeiden jälkeen Neuvostoliitto uskalsi lähettää Gagarinin vuonna 1961 Maan kiertoradalle. Kosmonautti ja avaruuskapseli laskeutuivat kumpikin omalla laskuvarjollaan onnistuneesti matkan jälkeen. Tapaus herätti huomiota kaikkialla maailmassa ja nöyryytti Yhdysvaltoja avaruuskilvassa.
Pian Gagarin nousi kiitotieltä onnensa kukkuloilla ensimmäistä kertaa yksin lentokoneessa. Hän kiersi kerran lentokentän ympäri ja laskeutui sitten. Hän oli pakahtua tyytyväisyyteen ilmoittautuessaan lennon jälkeen Martjanoville: ”Tehtävä suoritettu.”
Tähtikaupungin kokeet odottivat Gagarinia
Gagarin oli opiskellut traktoritekniikkaa, mutta valmistumisensa jälkeen hän jätti ne työt muille ja liittyi Neuvostoliiton ilmavoimiin.
Koulutusaikansa jälkeen hänet sijoitettiin tukikohtaan lähelle Norjan rajaa. Lokakuussa 1959 tukikohtaan saapui arvoituksellinen ryhmä.
Kukaan ei tiennyt, mitä nuo herrat olivat hakemassa tai mitä valtiollista elintä he edustivat. He halusivat keskustella valittujen lentäjien, muun muassa Gagarinin, kanssa.
Ryhmä oli käynyt läpi kaikkien hävittäjälentäjien paperit ja kutsui nyt heitä vapaamuotoisiin keskusteluihin 20 hengen ryhmissä vastaamaan kaikenlaisiin kysymyksiin, kuten:
Pidättekö lentämisestä? Millaisia kirjoja luette? Mitä teette vapaa-ajallanne?
”Nyt puhutaan matkalentämisestä raketeilla.”
Päivien edetessä joukko pieneni, ja Gagarinille ja muille jäljellä oleville tehtiin perusteellinen terveystarkastus sotilassairaalassa Moskovassa.
Lääkärintarkastuksen jälkeen keskustelut saivat uuden käänteen.
Nyt lentäjiltä alettiin kysellä, haluaisivatko nämä lentää nykyaikaisemmilla koneilla ja kiinnostaisiko heitä ehkäpä kokeilla jotain aivan uutta.
Gagarin vastasi hämmentyneenä kysymystulvaan ymmärtämättä, oliko kyse ehkä helikoptereista tai aivan uudenlaisesta suihkukoneesta.
”Nyt puhutaan matkalentämisestä raketeilla. Lentämisestä aina maapallon ympäri”, salaperäinen komitea paljasti lopulta.
2 200 neuvostoliittolaisen hävittäjälentäjän joukosta kosmonauttikoulutukseen valittiin 20 henkeä, ja 26-vuotias Gagarin oli yksi heistä.
Gagarinin yllä oli 20 kiloa painava oranssi SK1-avaruuspuku. Venäjäksi sitä kutsuttiin ”avaruuden sukelluspuvuksi”.
Kesäkuussa 1960 joukko muutti koulutuskeskukseen niin sanottuun Tähtikaupunkiin 40 kilometriä Moskovasta itään.
Sen upouusissa tiloissa lentäjät päätyivät kenraali Nikolai Kamaninin koulutukseen, johon kuului kovaa fyysistä treeniä, teoriaopintoja sekä käytännön harjoituksia avaruusalusmallissa.
Rankassa koulutuksessa koulutettavat muun muassa altistettiin painekammiossa erittäin alhaiselle ilmanpaineelle, jotta voitiin testata, miten he reagoisivat suurissa korkeuksissa.
Yhä kovempaa ja kovempaa pyörivässä sentrifugissa taas opeteltiin kestämään valtavia g-voimia, sillä raketin laukaisuvaiheen kovassa kiihdytyksessä vaarana oli, että veri pakenisi kosmonauttien aivoista ja nämä menettäisivät tajuntansa.
Sentrifugissa Gagarin ei pystynyt sulkemaan silmiään, hänen oli vaikea saada henkeä, ja hänen kasvonsa vääristyivät. Verrattuna tärinälle tai kuumuudelle altistaviin koulutuskeskuksen muihin laitteisiin sentrifugi tuntui sittenkin hänestä silti kuin leikkipuiston karusellilta.
Avaruusaluksen tärinää jäljittelevä kone tärisytti Gagarinia läpeensä yli tunnin ajan, ja suuriin lämpötilanvaihteluihin totuttavassa kuumakammiossa hän tunsi kiehuvansa.
Kun hän palasi kotiin vaimonsa ja pikku tyttärensä luo jälleen erään koulutuspäivän jälkeen, hän oli niin lopen uupunut, että tuskin tunsi enää jalkojaan.
Gagarin valittiin ensimmäiseksi kosmonautiksi
Vuoden intensiivisen koulutuksen jälkeen historiallisen miehitetyn avaruuslennon lähtöpäivä lähestyi.
Kukaan ei tiennyt, kuka kosmonauttikoulutettavista saisi kunnian olla ensimmäinen ihminen avaruudessa. Lopulta ratkaisevaksi osoittautui ensimmäinen kosketus oikeaan avaruusalukseen.
Aluksen rakentamisesta ja koko Neuvostoliiton avaruusohjelmasta vastannut Sergei Koroljov esitteli koulutettaville avaruuskapseli Vostokin.
Näky herätti kunnioitusta nuorissa miehissä, jotka saivat yksi kerrallaan kömpiä ahtaaseen kapseliin.
Gagarin oli ainoa, joka otti saappaat pois ennen kapseliin menoa. Koroljov huomasi sen ja nyökkäsi hyväksyvästi Gagarinille, joka vastasi poikamaisella hymyllään.
Koroljov oli jo kuullut paljon hyvää Gagarinista Tähtikaupungissa työskentelevältä sotilaslääkäriltä:
”Gagarin on tiedonhaluinen, vakaa, älykäs ja keskittynyt. Koulutuksessa hän on osoittanut osaavansa tasapainoilla sokean tottelemisen ja itsenäisen toiminnan välillä. En ole havainnut hänen toimissaan mitään tarkoituksetonta.”
Ukrainalaissyntyinen Sergei Koroljov (1907–1966) oli Neuvostoliiton johtava raketti-insinööri. Neuvostoliiton hajoamisesta huolimatta hänen tähtistatuksensa on säilynyt, ja hänestä on muun muassa nukke Kiovan vahamuseossa.
Koroljov alkoi kutsua suosikkiaan ”Pikku kotkakseen”, ja huhtikuussa 1961 Pikku kotka oli yksi enää kuudesta jäljellä olevasta kosmonauttikandidaatista.
Jyviä eroteltiin akanoista miesten terveydentilan, taitojen ja testitulosten perusteella, mutta yksi tärkeä tekijä oli myös kandidaattien koko.
Liian pitkillä lentäjillä ei ollut mitään asiaa ahtaaseen kapseliin, ja 157-senttinen Gagarin oli juuri sopivan kokoinen.
Gagarinin ystävä ja kilpailija German Titov oli myös korkealla Koroljovin listalla, mutta maanläheisen taustansa vuoksi Gagarinilla oli pieni etulyöntiasema verrattuna keskiluokkaiseen Titoviin.
Viljelijän poikana Gagarin sopisi hyvin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen propagandaan esimerkkinä siitä, kuinka Neuvostoliitossa maalaispoikakin voisi toteuttaa unelmansa.
Lopullinen valinta tehtiin suljetussa valtiollisessa kokouksessa 8. huhtikuuta 1961, vain neljä päivää ennen suunniteltua laukaisupäivää.
Neljä kuukautta Gagarinin avaruusmatkan jälkeen German Titovista (vas.) tuli toinen ihminen, joka kiersi maapalloa. Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov oli ylpeä kosmonauteistaan.
Eniten päätökseen vaikuttivat kosmonauttien koulutuksesta vastanneen Kamaninin ja pääsuunnittelija Koroljovin mielipiteet. Kun he sitten kokouksen jälkeen kutsuivat kandidaatit kuulemaan valinnan tuloksen, ilmassa oli hermostuneisuutta ja jännitystä.
”Kosmonautiksi on valittu Juri Gagarin ja hänen varahenkilökseen German Titov”, Kamanin ilmoitti avaamatta asiaa sen kummemmin.
Gagarinin oli vaikea pitää ilmeensä peruslukemilla hänen astuessaan joukosta esiin ja vakuuttaessaan: ”Lupaan täyttää velvollisuuteni parhaani mukaan.”
Gagarin piti puheen ennen lähtöä
Gagarin lähtisi avaruuteen 12. huhtikuuta 1961 Baikonurin avaruuskeskuksesta Kazakstanin neuvostotasavallasta.
Kun Gagarin istui tuona aamuna linja-autossa matkalla kohti laukaisualustaa, hän näki hopeisena väikkyvän korkean raketin jo kaukaa.
Hänen lähestyessään se tuntui kasvavan yhä suuremmaksi, kunnes se muistutti jättimäistä majakkaa.
Kun hetki koitti, Gagarin nousi hissillä 50 metrin korkeuteen avaruuskapselin luukulle, ja ennen astumistaan sisään, hän kääntyi ja piti pienen puheen.
”Hyvät ystävät, tutut ja tuntemattomat, ihmiset kaikissa maissa ja kaikilla mantereilla. Muutaman minuutin kuluttua mahtava raketti vie minut avaruuteen. Koko elämäni on kuin tiivistyneenä yhdeksi ihanaksi hetkeksi edessäni”, Gagarin totesi ja piti pienen tauon kootakseen ajatuksensa.
”Totta kai olen onnellinen. Ihmisen suurin onni on kautta aikain ollut osallistua uusiin edistysaskeliin.” Gagarin katseli vielä hetken kuulijoitaan mikrofonin yli, mutta kun hän huomasi pääsuunnittelija Koroljovin vilkuilevan kärsimättömänä kelloaan, hän ymmärsi, että hänen oli aika astua alukseen.
Gagarin oli vain kyytiläinen
Gagarinin avaruusalus oli koko 108 minuuttia laukaisusta laskeutumiseen kestäneen lennon ajan autopilotin ohjauksessa, ja legendaarinen kosmonautti oli todellisuudessa pelkkä passiivinen matkustaja.
Automaattiohjaus oli turvatekijä
Gagarin ei saanut itse ohjata alustaan, koska kukaan ei tiennyt, miten ihminen reagoisi olosuhteisiin avaruudessa. Siksi Vostokin reitti ohjelmoitiin etukäteen avaruuskapselin alkeelliseen tietokoneeseen, ja kurssia säädettiin radiosignaaleilla komentokeskuksesta.
Hapesta ja typestä tehtiin ilmaa
Avaruudessa ei ole ilmaa, joten hengittämistä varten Gagarinilla oli mukana puhdasta happea, johon lisättiin pienistä pyöreistä säiliöistä 20,1 prosenttia typpeä Maan ilmakehää vastaavasti.
Gagarinilla oli hätäkoodi
Mikäli kauko-ohjaus olisi pettänyt, Gagarin olisi voinut ottaa ohjauksen haltuunsa ohjaimista syöttämällä ensin kolminumeroisen koodin.
Kojetaulun karttapallosta näki Vostokin sijainnin Maan suhteen.
Huoltomoduulin piti irrota
Avaruuskapseli oli Vostokin konehuoneena toimivan kartiomaisen huoltomoduulin päällä. Huoltomoduulin oli tarkoitus irrota ennen laskeutumista ja jäädä avaruusromuksi Maan kiertoradalle, mutta paksu kaapelinippu ei irronnutkaan.
Heittoistuimen piti pelastaa Gagarin
Kapselin laskettiin iskeytyvän maahan niin kovaa, että ihminen ei sitä kestäisi, joten Gagarin laukaisi viime hetkellä itsensä kapselista heittoistuimella ja laskeutui maahan laskuvarjolla.
Muutaman minuutin kuluttua Gagarin istui avaruuskapselissa turvavyöt kiinnitettyinä. Kun luukku oli suljettu ja sinetöity, oli hänen vuoronsa vilkaista kelloa, joka näytti 9.07 Moskovan aikaa.
Silloin hän kuuli piippauksen ja voimistuvan jylinän. Hän aisti jättiläismäisen avaruusaluksen irtautuvan hitaasti alustaltaan ja alkavan kiihdyttää vauhtiaan kohti korkeuksia.
Vastustamaton voima painoi häntä yhtä tiiviimmin penkkiä vasten. ”Pojehali – nyt mennään!”, Gagarin riemuitsi.
Gagarin painottomassa tilassa
”70 sekuntia laukaisusta”, ilmoitti valvontakeskus.
”Ymmärretty 70 sekuntia. Kaikki hienosti. Jatkan lentoa – g-kuormitus kasvaa. Kaikki on hyvin”, Gagarin vakuutteli.
”Kuinka sujuu?” keskuksesta kysyttiin jo muutaman sekunnin kuluttua.
”Minulla kaikki hyvin, entä teillä?” Gagarin vastasi.
Kun laukaisusta oli kulunut pari minuuttia, Gagarin huomasi g-voiman vaikutukset kasvojensa lihaksissa toden teolla.
Puhuminen kävi vaikeaksi, mutta hän mukautui nopeasti – harjoittelu sentrifugissa ei ollut mennyt hukkaan.
Kun raketin viimeinen vaihe oli vienyt Gagarinin Maan kiertoradalle asti yhdeksän minuuttia laukaisun jälkeen, hän raportoi:
”Painottomuus on alkanut. Se ei tunnu lainkaan epämiellyttävältä. Oloni on hyvä.”
Gagarin irrotti turvavyönsä ja huomasi irtautuvansa istuimestaan.
Yhtäkkiä hän leijaili kapselin katon ja lattian välillä ja hänestä tuntui kuin hänen kätensä ja jalkansa olisivat jotenkin irralliset. Hän näki lyijykynänsä kelluvan ilmassa hitaasti ohitseen.
Gagarin katsoi ulos yhdestä avaruuskapselin kurkistusikkunasta ja näki vuorenhuippuja, suuria jokia, laajoja metsiä ja auringossa välkkyvän merenpinnan.
Sinivihreän Maan takana avaruus oli sysimustaa, ja tähdet loistivat niin kirkkaina, että ne häikäisivät hänen silmiään.
Valvontakeskus kyseli jatkuvasti radiolla: ”Kuinka nyt sujuu?”
”Näen kaiken. Se on kaunista.” Jurij Gagarin avaruudessa
27 400 kilometrin tuntivauhtia avaruudessa kiitävä Gagarin vastasi kerta toisensa jälkeen:
”Lento sujuu edelleen hyvin. Koneet toimivat normaalisti. Näkyvyys on hyvä. Näen kaiken. Se on kaunista.”
Vostok pyöri kuin karuselli
Vajaan puolen tunnin kuluttua laukaisusta Vostok eteni Siperian yltä Tyynenmeren yöhön ja jatkoi etelään kiepatakseen Etelä-Amerikan eteläkärjen ympäri.
Gagarin oli muutaman minuutin ilman radioyhteyttä, ja juuri silloin Radio Moskova ja Neuvostoliiton kansallinen uutistoimisto TASS ilmoittivat voitonriemuisesti:
”Neuvostoliitto on lähettänyt miehitetyn satelliitin onnistuneesti Maan kiertoradalle. Avaruusaluksessa on kosmonautti Juri Gagarin, 27-vuotias ilmavoimien lentäjä.”
Kello 9.52 Gagarin oli Kap Hornin kohdalla Etelä-Amerikan yllä ja jatkoi kohti Atlanttia, takaisin kohti Neuvostoliittoa ja päivänvaloa.
Afrikan yllä yksinäinen kosmonautti raportoi edelleen kaiken olevan hyvin.
Vostok-avaruuskapseli ei saanut missään tapauksessa pudota vieraalle maaperälle ja päätyä yhdysvaltalaisten käsiin. Siksi Gagarin lensi suuren osan ajasta meren yllä.
Kun Vostok lähestyi Etelä-Venäjää, minne laskeutuminen oli suunniteltu, avaruusaluksen rakettimoottorit käynnistyivät aloittaakseen jarrutuksen.
Avaruusaluksen vauhti hidastui, ja alus liukui tyhjyydestä paksuun ilmakehään. Gagarin näki ilman aiheuttavan kitkan synnyttämien liekkien punakeltaisen hehkun avaruuskapselin ympärillä.
Liekit nostivat lämpötilaa kapselissa huomattavasti, aivan kuten harjoituksissa oli opetettu.
Painottomuus oli päättynyt, ja g-voima painoi hänet jälleen istuinta vasten – nyt vielä suuremmalla voimalla kuin laukaisussa.
Yhtäkkiä Vostok alkoi pyöriä ympäri kuin holtiton karuselli. Ensimmäistä kertaa historiallisella lennollaan Gagarinille tuli vastaan ongelma, johon hän ei ollut valmistautunut.
Kaksi viikkoa avaruuslentonsa jälkeen Gagarin ajoi juhlasaatossa Tšekkoslovakian pääkaupungin Prahan halki.
Gagarin kiersi maailmaa propagandamatkoilla
Gagarinin propagandamatkojen kohteisiin kuuluivat Lontoo ja Pariisi mutta myös esimerkiksi Helsinki, Tampere, Kemi ja Kööpenhamina.
Juri Gagarinista tuli yhdessä yössä koko maailman tuntema sankari, ja Neuvostoliiton kommunistinen johto otti siitä kaiken irti.
Gagarin lähetettiin heinäkuussa 1961 kansainväliselle propagandamatkalle, jolla häntä juhlittiin esimerkiksi paraatein ympäri maailmaa. Hän kävi myös Suomessa.
Gagarinin vieraillessa Tanskassa syyskuussa 1962 Kööpenhaminan ylipormestari kysyi Gagarinilta arvesta, joka tällä oli silmäkulmassa.
Gagarin kertoi saaneensa sen, kun hän oli lomalla kompastunut kantaessaan tytärtään hartioillaan ja loukannut päänsä yrittäessään suojella tytärtään.
Arven todellinen tarina ei kuitenkaan ollut ihan niin puhtoinen. Gagarin oli ollut syyskuussa 1961 lomalla Krimin niemimaalla kylpylässä perheensä ja muiden kosmonauttien kanssa.
Miehet olivat juopotelleet, ja viimeisenä iltana Gagarin oli etsiytynyt kylpylässä työskennelleen nuoren hoitajan luokse.
Humalassa hän oli luikahtanut naisen huoneeseen ensimmäisessä kerroksessa ja oli juuri suutelemassa tätä, kun hänen vaimonsa yhtäkkiä seisoi ovella.
Gagarin pakeni paniikissa huoneen parvekkeelta ja iski alas tullessaan otsansa betonilaattaan. Arpi jäi muistuttamaan häntä tuosta häpeällisestä hetkestä.
Suunnitelman mukaan huoltomoduulin olisi pitänyt irrota avaruuskapselista, mutta kävi ilmi, että nippu kaapeleita pitikin osia yhä kiinni toisissaan, ja kaapelien perässä roikkuva huoltomoduuli sai avaruuskapselin pyörimään vimmatusti.
Gagarin ilmoitti huolestuneena valvontakeskukseen kapselin pyörimisen kiihtyvän edelleen, ja hän näki kuin painajaisessa auringon vilahtelevan vähän väliä vimmaisesti pyörivän kapselin ikkunan takana.
Hänen silmissään pimeni, ja hän pelkäsi menettävänsä tajuntansa. Mitään ei ollut tehtävissä, sillä Vostokissa ei ollut mekanismeja, joilla kaapelit olisi voinut katkaista.
Gagarin pelkäsi, että kapseli ja huoltomoduuli paiskautuisivat lopulta yhteen ja hakkaisivat toisiaan vasten kunnes jompikumpi hajoaisi kappaleiksi.
Historiallisen matkan jälkeen Gagarinin aluksesta tehtiin useita pienoismalleja. Vuonna 2002 sellainen oli esimerkiksi Frankfurtin lentokentällä.
Sitten ikuisuudelta tuntuneen kymmenen minuutin kaaoksen jälkeen kapseli yhtäkkiä asettui.
Kitkan aiheuttamat liekit olivat lopulta polttaneet huoltomoduulin kaapelit poikki, ja Gagarin oli pelastunut. ”Kaikki on kunnossa”, Gagarin ilmoitti huojentuneena valvontakeskukseen.
Gagarin oli edelleen poissa tolaltaan laskeutuessaan yhä alemmas Neuvostoliiton ilmatilassa, mutta hän ryhdistäytyi, sillä edessä oli vielä viimeinen koitos: seitsemän kilometrin korkeudessa kuului helvetillinen pamaus, kun kapselin luukku suunnitellusti räjähti ja Gagarinin heittoistuin laukesi lennättäen hänet ilmaan kuin elävän tykinkuulan.
Neljän kilometrin korkeudessa istuin irtautui, ja Gagarin jatkoi rauhallisesti kohti Maan kamaraa laskuvarjonsa varassa.
Hänen allaan kimmelsi Volga, ja hän nautti näkymistä: keväisestä maisemasta, metsistä ja Saratovin kaupungista, jonka talot näyttivät kaukaa kuin rakennuspalikoilta. Hän oli samassa ilmatilassa, jossa hän oli kymmenen vuotta aiemmin tehnyt ensilentonsa potkurikoneella.
Maalaisnainen otti Gagarinin vastaan
Tasan 108 minuuttia laukaisusta Baikonurissa Gagarin palasi jälleen Maan kamaralle.
Ensimmäisenä hän kohtasi maalaisnaisen ja pienen tytön, jotka pakenivat kauhuissaan outoa oranssia avaruuspukuista ilmestystä. Gagarin yritti huudella heille rauhoittelevasti:
”Toverit, olen ystävä. Olen juuri palannut avaruudesta.”
Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev oli Gagarinin ensimmäinen arkunkantaja.
Pian kenraali Stutsenkon sotilaat löysivät Gagarinin ja kerääntyivät riemuissaan hänen ympärilleen. Kaikki kättelivät ja halasivat häntä vuorollaan, ja Gagarin, Neuvostoliiton uusi suuri sankari, lennätettiin helikopterilla läheiseen sotilastukikohtaan.
Valtion johtaja Nikita Hruštšov odotti jo kärsimättömänä puhelinlangan päässä: ”Olen iloinen kuullessani äänenne, Gagarin. Onnittelen teitä onnistuneesta ensimmäisestä kosmisesta lennosta.”
”Kiitoksia luottamuksesta, jota olette minulle osoittaneet. Vakuutan teille, että olen valmis suorittamaan jatkossakin jokaisen minulle tarjotun uuden tehtävän maani puolesta”, helpottunut Gagarin vastasi ylpeänä.