Vasco da Gama – näin hän löysi meritien Intiaan

Tähystäjän huuto mastonnokasta sai aikaan vipinää portugalilaisen karakin Sao Gabrielin kannella 20. toukokuuta vuonna 1498: ”Maata suoraan edessä!”

Vasco da Gaman 25-metrisellä lippulaivalla kaikki jättivät puuhansa ja alkoivat tähyillä kiivaasti laivan edessä siintävään horisonttiin.

Pian he näkivätkin kaukana häämöttävän rantaviivan. Merimiesten päässä oli vain yksi ajatus, se sama, joka oli ensimmäisenä tullut Kristoffer Kolumbuksen mieleen hänen nähtyään pitkän merimatkan jälkeen maata kuusi vuotta aiemmin: Intia!

Tuolloin ei vielä tiedetty, että Kolumbus oli saapunut aiemmin tuntemattomaan maailmankolkkaan. Vasco da Gaman portugalilaislaivasto sen sijaan oli kuin olikin saapunut Intiaan kierrettyään Afrikan ja purjehdittuaan ennätykselliset 24 000 kilometriä. Nyt sitä odottivat Intian runsaat markkinat.

Riemu puhkesi Sao Gabrielin kannella. Takana oli pitkä matka, mutta enää miesten ei tarvitsisi kärsiä keripukista, pilaantuneesta muonasta eikä epävarmuudesta.

Portugalilaiset kuvittelivat tuolloin vain täyttävänsä lastiruumat intialaisilla rikkauksilla ja palaavansa kotiin kullan ja kunnian kanssa.

Portugalilaiset olivat pyrkineet Intiaan jo pitkään. Kymmenen vuotta aiemmin, vuonna 1488, merenkulkija Bartolomeu Dias de Novais oli purjehtinut Afrikan eteläkärjen ympäri ja seurannut itäistä rantaviivaa jonkin matkaa toivoen pääsevänsä Intiaan.

Suunta oli oikea, mutta Diasin oli käännyttävä takaisin miehistön kapinan pelossa.

”Uupuneina ja pelokkaina he alkoivat yhteen ääneen protestoida ja vaatia, että laivan oli käännyttävä takaisin”, kirjoitti portugalilainen historioitsija João de Barros.

Dias ei siten päässyt aivan Intiaan asti, mutta kotiin palattuaan hänellä oli kertoa hienoja uutisia: Afrikan kärjen saattoi kiertää purjehtimalla.

Toista retkikuntaa ei voitu lähettää matkaan heti, sillä sodan uhka naapurivaltiota Espanjaa vastaan sitoi kaikki Portugalin voimavarat.

Kriisi päättyi vasta vuonna 1494 paavin ryhdyttyä sen sovittelijaksi. Espanja ja Portugali jakoivat maailman keskenään niin sanotulla Tordesillasin sopimuksella.

Raja tuli Atlantille noin 1 900 kilometriä Kap Verden saarista länteen. Rajan länsipuoliset alueet kuuluisivat Espanjalle, ja Portugalilla oli yksinoikeus purjehtia itään.

Kun sopimus oli solmittu ja sodan uhka poistunut, portugalilaiset saattoivat vihdoin lähettää uuden tutkimusretkikunnan Afrikan ympäri.

Retkikunnan komentajan paikka oli haluttu, sillä kunnian lisäksi hän voisi päästä käsiksi suuriin voittoihin ja saada korkean viran kotimaassa. 1500-luvulla maailmaa tutkimaan lähteneillä eurooppalaisilla oli selvä päämäärä; vaikeuksia ja kuoleman-riskiä ei siedetty tieteen nimissä vaan tarkoitus oli rikastua nopeasti.

Portugalin kuningas antoi laivat nuoren ja taitavan meriupseerin Vasco da Gaman komentoon. Jos tämä löytäisi Intian, hän voisi ansaita itselleen omaisuuden tuomalla sieltä Eurooppaan himoittuja idän mausteita.

Neljä laivaa lähti Lissabonista 8. heinäkuuta 1497, ja historian siihen asti pisin merimatka alkoi.

Mukana olivat kolmimastoiset Sao Gabriel ja Sao Rafael, joissa kummassakin oli 20 kanuunaa, hieman pienempi alus Berrio sekä huoltolaiva, jonka nimeä ei enää tiedetä.

Myöskään miehistön suuruutta ei varmuudella tiedetä, mutta arvioiden mukaan miehiä oli noin 170, joista vain 55 palasi takaisin Portugaliin.

Etelään suuntautuvan kurssin olivat määrittäneet aikansa taitavimmat navigaattorit. Matkan ensimmäinen osa seuraili Afrikan länsirannikkoa, ja Kap Verdellä laivasto pysähtyi hetkeksi.

Se muutti sitten nykyisen Sierra Leonen rannikon edustalla jyrkästi suuntaa, ja sen sijaan, että olisi jatkanut Afrikan rannikkoa pitkin, se purjehti suuressa kaaressa Etelä-Atlantille.

Bartolomeu Dias oli kymmenen vuotta aikaisemmin havainnut, että Atlantin merivirrat kuljettaisivat laivan nopeasti Afrikan eteläkärkeen, ja da Gaman navigaattorit määrittivät tarkasti laivojen kurssin avomerellä.

Kun Afrikan rannikko jälleen tuli näkyviin 4. marraskuuta, laivasto oli edennyt lähelle Hyväntoivonniemeä.

Tuolloin portugalilaiset olivat purjehtineet 93 vuorokautta ja 6 000 kilometriä näkemättä lainkaan maata. Se oli saavutus, joka jätti varjoonsa Kolumbuksen viiden vuoden takaisen matkan.

Matkalla laivan pohjaan tarttuneet meriruohot hidastivat etenemistä, ja da Gama vei laivansa puhdistettaviksi Afrikan rannikon lahteen, joka nykyisin tunnetaan nimellä St. Helena Bay.

Laivat ajettiin rannalle nousuveden aikaan, ja laskuveden tultua niiden pohjat voitiin raaputtaa puhtaiksi kuivalla maalla.

Rannikolla portugalilaiset tapasivat myös paikallisia alkuasukkaita, khoisaneita, joita hollantilaiset siirtolaiset sittemmin alkoivat kutsua hottentoteiksi.

Portugalilaiset lahjoittivat heille pieniä tiukuja ja tinahelyjä, mutta afrikkalaiset olivat epäluuloisia.

Muutaman päivän päästä alkuasukkaiden ja portugalilaisten välillä syntyikin tappelu. Vasco da Gama haavoittui keihäästä, ennen kuin portugalilaiset ajoivat afrikkalaiset pakosalle.

Marraskuun 16. päivä laivasto oli jälleen valmis lähtöön, ja hankalasta säästä huolimatta kaikki neljä alusta pääsivät Afrikan kärjen ympäri.

Toisella puolella da Gama tyhjennytti huoltoaluksen ja käski polttaa sen. Päätös viittaa siihen, että hänellä oli liian vähän hyväkuntoisia miehiä purjehtimaan neljää alusta. Moni merimiehistä kärsi varmaankin keripukista pitkän merimatkan seurauksena.

Portugalilaiset kohtasivat jälleen uteliaita alkuasukkaita. Nämä lahjoittivat portugalilaisille härän, joka teurastettiin ja syötiin yhdessä.

Juhla loppui kuitenkin äkillisesti, kun da Gama alkoi epäillä sitä ansaksi. Hän määräsi pari laivatykkiä ampumaan ilmaan, ja valtavat jyrähdykset saivat alkuasukkaat pakenemaan.

Joulukuun 10. päivä retkikunta ohitti Afrikan koillisrannikolla paikan, jossa Dias oli kymmenen vuotta aiemmin kääntynyt ympäri.

Sen jälkeen portugalilaiset olivat vesillä, joilla kukaan eurooppalainen ei ollut tiettävästi purjehtinut ennen heitä, ja matka jatkui kohti itää.

Itä-Afrikassa oli tuolloin lukuisia islamilaisia sulttaanikuntia, jotka kävivät kauppaa arabikauppiaiden kanssa. Arabit olivat luoneet kauppaverkoston Intian, Afrikan ja Lähi-idän välille eivätkä todennäköisesti toivottaisi eurooppalaisia kilpailijoita tervetulleiksi.

Ensimmäinen kohtaaminen muslimien kanssa tapahtui Mosambikin kauppakaupungissa, jonne da Gama poikkesi etsimään luotseja. Parin hieman arabiaa osaavan merimiehen avulla da Gama neuvotteli kaupungin sulttaanin kanssa ja tarjosi kultaa ja silkkikaapuja vastineeksi lähivedet tuntevista oppaista.

Sulttaani ilmoitti järjestävänsä kaksi luotsia, mutta kun portugalilaiset olivat noutamassa näistä toista, heitä vastassa olikin aseita. Lupauksen rikkomisesta raivostunut da Gama vei luotsin ja muutaman sattumanvaraisesti valitun panttivangin mukanaan väkisin ja antoi moukaroida kaupunkia tykeillä.

Uudet neuvottelut eivät tuottaneet tuloksia. Sulttaani ei päästänyt portugalilaisia maihin hakemaan juomavettä, ja kostoksi nämä tulittivat Mosambikia toistamiseen ennen kuin jatkoivat matkaansa kohti pohjoista.

Lyhyen vierailunsa aikana portugalilaiset ehtivät saada hyvän käsityksen niistä rikkauksista, joilla paikalliset kauppiaat kävivät kauppaa. Yksi meriupseereista kirjoitti matkalla pidettyyn lokikirjaan, niin sanottuun Roteiroon:

”Satamassa oli neljä alusta, jotka olivat tuoneet kultaa, hopeaa, kankaita, pippuria, inkivääriä sekä helmiä ja jalokiviä. Meille kerrottiin, että siellä, minne olimme matkalla, olisi niin paljon arvokkaita kiviä, helmiä ja mausteita, ettei niitä edes tarvitsisi ostaa. Voisimme vain kerätä niitä korimme täyteen.”

Matkan jatkuessa ilmeni pian, että da Gaman mukaansa ottamat oppaat eivät olleet yhteistyöhaluisia. Rangaistukseksi da Gama määräsi heille raippoja, ja kun laivat saapuivat Mombasan rannikolle nykyiseen Keniaan, miehet pakenivat.

Da Gama purki kiukkunsa muihin Mosambikista mukaan ottamiinsa panttivankeihin ja antoi kaataa kiehuvaa öljyä näiden päälle. Vangit hyppäsivät mereen päästäkseen tuskistaan.

Da Gama pakotti kahden paikallisen veneen miehistön avukseen navigointiin. Mombasan pohjoispuolella Malindin kaupungissa portugalilaiset saivat kuitenkin asiantuntevaa apua.

Kaupungin sulttaani suhtautui vierasmaalaisiin merenkävijöihin ystävällisesti ja antoi heille mukaan miehen, joka tunsi reitin Intiaan.

Malindilainen luotsi oli retkikunnalle suureksi avuksi. Hän tiesi kaiken monsuunituulten kierrosta, ja loppumatka sujui alle kuukaudessa.

Portugalilaisten kolme laivaa lähtivät Malindista 24. huhtikuuta 1498, ja jo 20. toukokuuta laivaston edessä alkoi häämöttää ensin rantaviiva ja sitten kaupungin siluetti horisontissa.

Da Gama oli viimein päässyt Intiaan.

Laivat ankkuroituivat Calicutin kaupungin edustalle, ja da Gama lähetti miehen maihin tapaamaan kaupungin hallitsijaa. Lähetti palasi mukanaan pohjoisafrikkalainen muslimi, joka puhui useita eteläeurooppalaisia kieliä, myös portugalia. Da Gama miehineen oli siitä kovin ihmeissään.

”Emmepä olisi uskoneet kuulevamme omaa kieltämme puhuttavan niin kaukana Portugalista”, lokiin kirjoitettiin.

Lokissa kerrotaan lisäksi pohjoisafrikkalaisen lupaavat sanat portugalilaisille:

”Miten onnekkaita olettekaan! Kasoittain rubiineja, kasoittain smaragdeja! Saatte olla Jumalalle kiitollisia siitä, että hän on tuonut teidät näin rikkaaseen maahan!”

Paikallinen hinduhallitsija ei ollut tuolloin Calicutissa, mutta kuultuaan portugalilaisten tulosta hän kiirehti välittömästi kaupunkiin.

Vieraat otettiin vastaan mahtipontisin seremonioin, ja heidän kunniakseen järjestettiin kolmentuhannen sotilaan tervetuliaisparaati.

Ilmapiiri muuttui kuitenkin pian hyytäväksi, kun portugalilaiset toivat lahjansa isännälle.

Ruhtinas odotti saavansa kultaa, kuten tapana oli, mutta hän saikin vaihtelevan laatuisia eurooppalaisia käsityötuotteita.

Vuonna 1498 portugalilaiset olivat tottuneet vaihtamaan lahjoja länsiafrikkalaisten kanssa, ja näille messinkitiu’ut ja lasihelmet kelpasivat mainiosti. Intialaiselle ruhtinaalle portugalilaisten lahjat olivat kuitenkin loukkaus, josta he joutuivat maksamaan.

Lissabonista lähtiessään da Gama oli saanut ohjeet solmia kauppasopimuksia intialaisten kanssa, mutta hinduhallitsija ei ollut siihen halukas.

Hänen neuvonantajansa uskoivat, että surkeita lahjoja tuoneet portugalilaiset olivat rutiköyhiä. Lisäksi Calicutin arabikauppiaat väittivät, ettei da Gama ollut lainkaan kuninkaan asialla vaan vain alhainen merirosvo. He eivät halunneet eurooppalaisia kilpailijoita Intiaan.

Ruhtinas ilmoitti vierailleen, että jos nämä haluaisivat käydä kauppaa, heidän pitäisi maksaa tullia. Hän ei myöskään antanut portugalilaisille lupaa perustaa pysyvää kauppaasemaa kaupunkiin.

Lyhyen keskustelun jälkeen da Gama näki unelmiensa murenevan, ja hän marssi raivostuneena palatsista.

Portugalilaisten muistiinpanot lyhyeltä Intian-vierailulta kertovat täydellisestä tietämättömyydestä paikallisesta kulttuurista.

He eivät olleet kuulletkaan hindulaisuudesta ja uskoivat, että kaikki, jotka eivät olleet islaminuskoisia, olivat alueella aiemmin vaikuttaneen kristityn väestön jälkeläisiä.

Eurooppalaisten uskomusten mukaan kristittyjä oli elänyt Intiassa ensimmäisellä vuosisadalla Kristuksen syntymän jälkeen.

Käynti hindutemppelissä kirvoitti portugalilaiset kummastelemaan paikallisia tapoja lokikirjaan. Hartaina katolisina heitä ihmetytti erityisesti se, että ”pyhimyksillä” saattoi olla kuvissa ja veistoksissa esimerkiksi pitkät torahampaat tai neljä käsivartta.

Da Gama alkoi tehdä kauppaa Calicutin kauppiaiden kanssa saadakseen edes jonkin verran voittoa pitkältä ja rasittavalta matkalta. Hän kaavaili palaavansa kotiin ruuma täynnä idän mausteita, mutta hänen maksuksi tarjoamansa halpa rihkama ei kelvannut kauppiaille.

Lisäksi arabikauppiaat tekivät kaikkensa sotkeakseen vireillä olevat kaupat.

Portugalilaiset onnistuivat hankkimaan vain muutamia jalokiviä ja vähän mausteita, ja da Gama ymmärsi, ettei hän sillä kertaa kostuisi Calicutista enempää.

Ennen kuin hän lähti, hänelle tuotiin vielä kaupungin ruhtinaan Portugalin kuninkaalle osoittama kirje.

”Maassani on runsaasti kanelia, mausteneilikkaa, inkivääriä, pippuria ja jalokiviä. Pyydän niistä vastineeksi kultaa, hopeaa, korallia ja arvokkaita kankaita.” Viesti oli selvä: muistakaa seuraavalla kerralla kunnon maksuvälineet!

Da Gaman kolme laivaa purjehtivat Calicutista 29. elokuuta 1498. Aluksi ne etenivät rannikkoa myötäillen kohti pohjoista, ja sitten ne pysähtyivät hetkeksi Goaan, josta tuli muutamia vuosia myöhemmin Portugalin kasvavan idän imperiumin keskus. Goasta retkikunta kääntyi länteen kohti Afrikkaa.

Jos da Gama olisi jäänyt odottamaan Intiaan vielä muutamaksi kuukaudeksi, kuten arabikauppiaat tekivät, hän olisi hyötynyt monsuunituulista.

Hän kuitenkin ylenkatsoi saamiaan neuvoja, ja laivat joutuivat taistelemaan ankaria tuulia vastaan. Nyt portugalilaisilta kului kolme kuukautta Intian valtamerellä.

Laivat saapuivat lopulta 7. tammikuuta 1499 Afrikkaan Malindiin surkeassa kunnossa. Puolet miehistöstä oli kuollut, ja suuri osa lopuista oli niin keripukin runtelemia, ettei pystynyt edes seisomaan saati hoitamaan tehtäviään.

Da Gama päätti polttaa Sao Rafaelin ja tulla loppumatkan toimeen kahdella laivalla.

Matka jatkui Afrikan rannikkoa pitkin, ja Hyväntoivonniemi ohitettiin 20. maaliskuuta. Loppumatkasta lokiin kirjoitettin enää harvoin, joten siitä ei tiedetä paljonkaan yksityiskohtia.

Merkinnät päättyvät kokonaan 25. huhtikuuta, jolloin laivat olivat Länsi-Afrikan rannikolla.

Historiantutkijat ovat yrittäneet selvittää matkan tapahtumia muiden lähteiden perusteella, mutta tietoja on ollut heikosti saatavana.

Tiedetään, että Berrio tuli Lissaboniin 10. heinäkuuta 1499 mutta da Gama saapui sinne Sao Gabrielilla vasta syyskuussa. Hän oli poikennut Azoreille toivoen, että lepo siellä pelastaisi hänen sairaan veljensä hengen.

Sao Rafaelia alun perin komentanut Paulo da Gama kuitenkin menehtyi.

Vaikka matka oli ollut monessakin mielessä epäonnistunut, da Gama sai kotimaassa sankarin vastaanoton. Hän ei tuonut mukanaan tuottoisia kauppasopimuksia tai lasteittain rikkauksia, mutta Portugalin kuningas ymmärsi,
että meritien löytäminen Intiaan oli jo sinänsä kunnioitettava saavutus.

Seuraavina vuosikymmeninä portugalilaislaivoja virtasi itään, mutta niillä ei ollut mukanaan Calicutin ruhtinaan toivomaa kultaa vaan tykkejä.

Pieni, köyhä Portugali perusti väkivalloin itään siirtokuntia ja kauppa-asemia, joiden ansiosta siitä tuli Euroopan suurvalta.

Vasco da Gama ehti vielä nähdä tämän kehityksen alkavan. Hän teki Intiaan vielä kaksi matkaa, ja hän myös kuoli Intiassa vuonna 1524.

Lue myös: Marco Polon tutkimusmatkat itään