Sukeltamisen historian 10 kohokohtaa
Vuosituhansien ajan ihminen on yrittänyt pysytellä mahdollisimman pitkään veden alla. Tässä 10 merkittävää tapahtumaa sukeltamisen historiasta.

Berliini vuonna 1946. Sukeltaja laskeutumassa Spree-joen kanavaan, joka tulvi maanalaisen rakennustöiden aikana.
Ihminen tuntee olonsa turvalliseksi maalla. Vesi – niin suolainen kuin makeakin – on kuitenkin houkutellut monia tekemään uusia kokeiluja. Niinpä vuosituhansien ajan on kehitetty menetelmiä, joilla veden alla voisi olla mahdollisimman pitkään. Tähän on listattu 10 sukeltamisen historian huippuhetkeä.
noin 500 eaa.
Kreikkalainen Skyllis osoitti, että sukeltamalla voi yllättää vihollisen. Hän onnistui sukeltaen irrottamaan Persian kuninkaan Kserkses I:n alukset niin, että ne lähtivät ajelehtimaan merelle. Sitten Skyllis ui 15 kilometriä ja ennätti varoittaa kreikkalaisia tulevasta hyökkäyksestä.
1690
Englantilainen Edmund Halley patentoi käytännöllisen sukelluskellon. Sitä voitiin käyttää jopa 20 metrin syvyydessä. Kellon sisään jäävässä ilmataskussa sukeltaja saattoi oleskella jopa puolitoista tuntia.
1776
Yhdysvaltojen vapaussodan aikana New Yorkin satamassa käytettiin ensimmäistä kertaa sukellusvenettä sotilasoperaatiossa. Turtle-sukellusvenettä ohjattiin käsin veivattavilla potkureilla. Sen piti asentaa räjähteitä brittien HMS Eaglen kylkeen, mutta yritys epäonnistui.
1823
Brittikeksijä Charles Deane patentoi palomiehille suunnittelemansa savukypärän. Vähitellen siitä kehitettiin sukelluskypärä, joka oli ensimmäinen askel kohti nykyisiä sukelluspukuja.
1930-luku
Yhdysvaltalainen Guy Gilpatrick alkoi käyttää sukelluslaseja ja pian sen jälkeen myös räpylöitä ja snorkkelia. Välineistä kehitettiin vähitellen nykyiset urheilusukelluslaitteet.
1934
William Beebe ja Otis Barton laskettiin yli 1 000 metrin syvyyteen teräspallossa, joka oli kaapelilla yhteydessä laivaan.
1942–1943
Ranskalaiset Jacques-Yves Cousteau ja Émile Gagnan kehittivät ensimmäisen nykyaikaisen sukelluslaitteen. Ilmasäiliön, hengityssäätimen ja suukappaleen avulla sukeltajat vapautuivat pinnalla olevista pumppaajista ja letkuista.
1953
Jacques Cousteaun Hiljainen maailma -kirja ilmestyi. Kirja herätti tavallisten ihmisten kiinnostuksen sukeltamiseen.
1960
Jacques Piccard ja Don Walsh kävivät Trieste-batyskaftilla 10 916 metrin syvyydessä Mariaaninen haudan pohjassa. Aluksen oli suunnitellut Piccardin isä August. Piccardin ja Walshin jälkeen kukaan muu ihminen ei ole käynyt niin syvällä.
1962
Ensimmäinen koe, jossa ihmiset oleskelivat pitkään veden alla. Marseillen edustalla kaksi sukeltajaa oli kapselissa 11 metriä veden alla seitsemän vuorokautta. Myöhemmissä kokeissa veden alla oleskeltiin huomattavasti pidempään.
www.divinghistory.com
Lawrence Martin: A briet history of diving (www.lakesidepress.com)