Ryöstö merellä

Englantilaisten hämäys Karibialla

Francis Drake varttui Devonin ja Kentin maaseudulla eteläisessä Englannissa. Hänen isänsä oli vuokraviljelijä, ja kasvava lapsikatras joutui lähtemään töihin jo nuorena. Francis lähetettiin oppiin merikapteenille, joka kuljetti rahtia Englannin kanaalissa.

Kapteenin kuoltua Francis kirjoitti itseään vanhemmalle serkulleen John Hawkinsille, joka omisti useita laivoja ja kävi laitonta kauppaa Espanjan siirtokunnissa Väli-Amerikan rannikolla.

Siirtokunnat olivat kaukana sekä toisistaan että perinteisistä kauppareiteistä, ja niissä oli jatkuvasti pulaa monenlaisesta tavarasta ja erityisesti orjista, joita tarvittiin työvoimaksi plantaaseille.

Vaikka kaupankäynti englantilaisten kanssa oli virallisesti kiellettyä, siirtokuntien asukkaat eivät yleensä torjuneet mahdollisuutta siihen.

Niinpä Hawkinsin kaltaiset englantilaiset huimapäiset seikkailijat ja kauppiaat palasivat yhä uudelleen Karibianmerelle.

Jos Espanjan viranomaiset saivat vihiä luvattomasta kaupankäynnistä, seurauk­sena oli rangaistus. Siksi siirtokuntien asukkaiden oli oltava ovelia.

Kun Haw­kins ja Drake saapuivat, vierailu noudatti yleensä aina samaa kaavaa: Ensin englantilaiset pyysivät virallisesti lupaa saada myydä lastinsa ja lupa evättiin.

Sitten he hyökkäsivät siirtokuntaan ja ryös­tivät sen asukkailta rahaa tai omaisuutta.

Ennen kuin he purjehtivat tiehensä, he jättivät rannalle joukon orjia, joiden rahallinen arvo vastasi kuin sattuman oikusta täsmälleen ”ryöstetyn” omaisuuden arvoa.

Huijaus toimi vuosien ajan, ja Drake eteni tasaisesti Hawkinsin laivaston hierarkiassa ja sai lopulta komentoonsa yhden serkkunsa laivoista.

Vuonna 1568 englantilaisten matka Karibianmerelle johti kuitenkin verilöylyyn pienessä San Juan de Ulúan satamakaupungissa.

Espanjalaiset ja englantilaiset olivat sopineet aselevosta, ja englantilaisille oli taattu vapaa pääsy kotiin.

Espanjalainen komentaja kuitenkin rikkoi lupauksensa, ja espanjalaisten San Juanissa vangitsemat englantilaiset teloitettiin tai tuomittiin kaleeriorjiksi, mikä vastasi käytän­nössä kuolemantuomiota. Monet vangiksi jääneistä olivat Draken ystäviä.

Hawkins ja Drake halusivat kostaa ja anoivat siksi kuningatar Elisabet I:ltä niin sanottua kaapparikirjaa sekä rahaa laivojen varustamiseen.

Kaapparikirjat olivat hallitsijoiden yleisesti käyttämä keino kasvattaa mahtiaan merellä.

Kaapparikirja antoi merikapteeneille viral­lisen luvan kaa­pata ja ryöstää vihollisvaltion aluksia, mikä oli oiva tapa heikentää vihollista ja kartuttaa samalla valtion kassaa, sillä valtaosa ryöstösaaliista päätyi kruunulle.

Kaappari­kirja oli kaapparikapteeneille myös eräänlainen henkivakuutus.

Jos ryöstöretki menisi pieleen ja he joutuisivat vihollisen vangiksi, heitä ei kohdeltaisi merirosvoina vaan sotilaina ja ­teloituksen sijaan heidät luultavasti palautettaisiin kotimaahan vankienvaihdon yhteydessä.

Hawkins ja Drake eivät kuitenkaan saaneet kaapparikirjaansa vuonna 1568, sillä Englanti ja Espanja eivät olleet vielä sodassa.

Drake janosi kostoa ja kultaa

Drake ei lannistunut vaan hankki rikkailta englantilaisilta aatelismiehiltä rahaa kahteen laivaan purjehtiakseen taas ­Karibialle – tällä kertaa ryöstelemään kaupankäynnin sijaan.

Sijoittajille hän lupasi osuuden tulevasta ryöstösaaliista.

Vuosina 1570–1571 tehty ryöstöretki ei tuottanut odotetusti saalista, mutta Drake hankki sen aikana runsaasti tietoa espanjalaisten purjehdusreiteistä, Karibialla olevien sotalaivojen määrästä sekä linnoitusten sijainnista siirtokunnissa.

Drake sai selville muun muassa, että kaikki Etelä-Amerikan Tyynenmeren puoleiselta rannikolta louhittu kulta ja hopea kuljetettiin Panamaan ja rahdattiin sieltä muulikaravaaneilla maakannaksen yli Karibianmeren puolelle, mistä se kuljetettiin edelleen Atlantin yli Espanjaan.

Vuonna 1573 Drake ryöstikin espanjalaisen muulikaravaanin Panaman viidakossa.

Vaikka hän joutui kätkemään valtaosan saaliista maahan espanjalaisen sotajoukon lähestyessä, hän palasi silti Englantiin mukanaan 20  000 punnan edestä kultaa ja hopeaa.

Hänen ylhäiset sijoittajansa olivat mielissään.

Drake ei vielä ollut saanut tyydytettyä sen enempää kostonjanoaan kuin kullan ja hopean himoaankaan.

Sen hän oli kuitenkin oivaltanut, että espanjalaisia kannatti ryöstää joko merellä tai satamassa, jotta hän voisi lastata saaliin nopeasti omaan laivaansa ja purjehtia kotiin ennen kuin vihollinen ehtisi takaa-ajoon.

Drake tiesi ettei hän voisi iskeä Espanjan suureen ”kultalaivastoon”, jolla oli lastinaan kokonaisen vuoden louhinta- ja ryöstösaalis Etelä- ja Väli-Amerikasta. Kultalaivasto koostui nimittäin useista suurista sotalaivoista, jotka purjehtivat Atlantin yli pitkänä saattueena.

Sen sijaan Drake päätti iskeä paikassa, jonka espanjalaiset luulivat olevan turvassa merirosvoilta: Tyynellämerellä, jonne vievä reitti oli pitkään ollut vain espanjalaisten ja portugalilaisten tiedossa.

Draken suunnitelma kuulosti niin ­lupaavalta, että moni Englannin rikkaimmista miehistä halusi sijoittaa rahojaan siihen.

Sijoittajien joukossaan oli useita E­li­sa­bet I:n lähimpiä neuvonantajia – ja luultavasi myös majesteetti itse.

Elisabet näki Draken suunnitelmassa tilaisuuden heikentää Espanjaa, joka uhkasi hänen valta-asemaansa ja halusi palauttaa katolilaisuuden Englannin valtauskonnoksi.

Kun Drake 15. marraskuuta 1577 lähti merelle kotikaupungistaan Plymouthista, hänellä oli ­komennossaan peräti viisi ­laivaa sekä 164 miestä, joille oli luvattu palkaksi osuus tulevasta saaliista.

Myrsky pakotti Draken kuitenkin hakeutumaan heti suojaan Englannin lounaiskärjessä sijaitsevan Falmouthin ­satamaan, ja pitkä purjehdus Tyynellemerelle alkoi vasta 13. joulukuuta.

Portugalilainen vanki näytti tietä

Drake oli nähnyt aavan Tyynenmeren puunlatvasta Panaman kannakselta, mutta hän ei tiennyt, miten hänen viisi laivaansa pääsisivät sinne.

Suunnistus­ongelma kuitenkin ratkesi, kun Drake kaappasi portugalilaisen Santa Maria ­-laivan Kap Verden lähistöllä Afrikan länsirannikolla.

Tuhansien viinipullojen ­lisäksi Santa Marialla oli taitava kapteeni nimeltä Nuno da Silva, joka sai käskyn johdattaa Draken pienen laivaston Etelä-Amerikan ympäri Tyynellemerelle.

Historioitsijat kiistelevät yhä siitä, ­pakottiko Drake da Silvan luotsikseen vai lupasiko hän tälle muhkean osuuden ryöstösaaliista, sillä aikalaiskertomukset antavat asiasta ristiriitaista tietoa.

Drake liitti Santa Marian laivastoonsa mutta vapautti da Silvaa ­lukuun ottamatta sen miehistön ja antoi heille runsaasti muonaa ja vettä sekä jollan, jotta miehet pääsisivät turvaan ­lähimpään satamaan.

Kapteeni da Silvan ensimmäinen tehtävä oli ohjata Draken laivat turvallisesti Portugalille kuuluvaan siirtokuntaan Brasiliaan.

Se ei ollut helppoa, ja Draken miehistöön kuulunut Francis Pretty kuvaili, miten Atlantti näytti englantilaisille ankaran puolensa.

”Koimme rajuja myrskyjä, hurjia salamoita ja jyliseviä ukkosia.

Lähdettyämme Kap Verdeltä purjehdimme 54 päivää ­näkemättä lainkaan maata, kunnes viimein saavuimme Brasilian rannikolle”, Pretty kirjoitti muistelmissaan.

Seuraava haaste oli löytää salmi, jota pitkin pääsi Etelä-Amerikan eteläkärjen ympäri Tyynelle valta­merelle.

Englantilaiset luulivat joutuvansa purjehtimaan Etelä-Amerikan ja tuntemattoman eteläisen mantereen [Antarktiksen] välistä, mutta heidän ­onnekseen da Silva tiesi oikotien, jonka hänen maanmiehensä Fernão de Magalhães oli löytänyt 58 vuotta aiemmin.

Drake teloitti kapinallisen

Kesäkuussa 1578 Draken laivasto saapui eteläisessä Argentiinassa sijaitsevan Puerto San Juliánin luonnonsatamaan.

Eteläisellä pallonpuoliskolla oli talvi, ja Magalhãesinsalmessa purjehtiminen oli talvella liian vaarallista.

Draken kuusi laivaa ankkuroituivat Puerto San Juliániin, ja niiden miehistöt yrittivät saada aikansa kulumaan.

Miehet olivat kaukana kotoa, eivätkä he olleet nähneet vilaustakaan ­luvatusta saaliista. Miehistön keskuudessa alkoi viritä tyytymättömyys, ja osa alempaan aateliin kuuluvasta miehistöstä alkoi suunnitella Draken syrjäyttämistä.

Francis Pretty viittasi kapinapuheisiin muistelmissaan:

”Kenraalimme [Drake] käynnisti tutkinnan koskien Thomas Doughtyn toimia ja saikin selville, että tämä puuhasi kapinaa tai muuta levottomuutta, joka olisi voinut vaarantaa koko matkan.”

Aatelisen Doughtyn rikoksen tarkkaa luonnetta ei tiedetä, mutta jotkut historioitsijat arvelevat, että parlamentin vaikutusvaltaiset jäsenet olivat kenties käskeneet hänen estää Drakea iskemästä espanjalaislaivojen kimppuun sodan välttä­miseksi.

Drake tuomitsi Doughtyn kuolemaan esimerkiksi ja varoitukseksi muille.

Elokuussa 1578 Draken­ laivat nostivat ankkurinsa ja purjehtivat kohti etelää. Kun alukset 16 päivän ­kuluttua pääsivät ulos pitkästä ja kapeasta Magalhãesinsalmesta, vain kolme laivaa oli enää siinä kunnossa, että ne uskaltautuivat Tyynellemerelle.

Drake ja hänen miehistönsä näkivät Tynenmeren ensimmäisinä englanti­laisina, mutta valtameri ei muistuttanut ­nimeään.

Myrsky riepotteli Draken jäl­jellä olevia laivoja 52 päivän ajan ja ajoi ne erilleen toisistaan.

Marigold upposi myrskyssä vieden koko miehistönsä mukanaan. Elizabethin kapteeni taas kääntyi ­takaisin Magalhãesinsalmeen menetettyään muut laivat ­näkyvistään ja suuntasi kohti Englantia.

Marraskuussa myrskytuuli laantui sen verran, että Drake pystyi purjehtimaan viimeisellä aluksellaan Golden Hindilla kohti pohjoista Etelä-Amerikan länsirannikkoa pitkin.

Kaapparit toivotettiin tervetulleeksi

Länsirannikon pienet ja hajallaan olevat Espanjan siirtokunnat eivät odottaneet näkevänsä vesillään ­vihollislaivoja, ja ne tulivat pahan kerran yllätetyiksi.

Draken ensimmäinen ryöstökohde oli Valparaíson satamakaupunki nykyisen Chilen rannikolla.

Kaupungin edustalla olevassa lahdessa oli ankkurissa vain yksi pieni espanjalaislaiva, jonka miehistö luuli Prettyn kertoman mukaan tulijoita espanjalaisiksi tai muuten ystäviksi ja toivotti heidät tervetulleiksi rummuilla ja kannullisella chileläistä viiniä. Draken miehet valtasivat laivan taistelutta ja ­alkoivat ryöstellä Valparaìsoa.

”Tunkeuduimme pieneen kappeliin ja löysimme sieltä hopeisen pikarin, kaksi kannua ja alttarivaatteen”, Pretty kuvaili.

Draken miehet löysivät lisäksi espanjalaislaivasta 25  000 kultapesoa. Englantilaiset ottivat vallatun laivan hinaukseen ja jatkoivat matkaansa kohti pohjoista.

Sama kuvio toistui pian seuraavassa satamassa, Aricassa. Siellä oli ankkuroituna kolme espanjalaislaivaa, joista yhdessä oli lastina puolisen tonnia hopeaa.

Espanjan Etelä-Amerikan siirtokuntien varakuningas Don Francisco de Toledo kirjoitti Espanjan kuninkaalle synkkänä:

”Englantilaiset merirosvot ryöstivät La Capitanalta yli 20  000 kulta­pesoa ja 1 700 kannullista viiniä.”

Draken ryöstöretki muuttui pian kilpajuoksuksi espanjalaisten kanssa. Aina kun Drake ryösti kaupungin, ratsulähetit karauttivat varoittamaan lähikaupunkeja.

Kun Drake sitten joutui pitämään taukoa Golden Hindin huoltamista varten, hän menetti yllätysmomenttinsa, ja kun hän saapui seuraavaan kaupunkiin, sen asukkaat olivat ehtineet linnoittautua ja kätkeä arvotavaransa.

Pian Drakea kuitenkin kohtasi onnenpotku, josta hän kiitti lujaa uskoaan Englannin protestanttiseen kirkkoon: erään espanjalaislaivan kapteeni kertoi kuu­lusteluissa, että El Callaon satamassa olevalla Nuestra Señora de la Concepción -laivalla oli lastinaan muhkea aarre.

Kansan suussa alus tunnettiin lempi­nimellä Cacafuego eli ”tulenpaskoja”. Drake ei piitannut Cacafuegon mahdol­lisesta raskaasta aseistuksesta vaan lähti ­saman tien etsimään espanjalaisalusta Chilen rannikkovesiltä.

Englantilaiset saivat kuulla, että Cacafuegolla oli kolmen päivän etumatka ja että se joutuisi käymään useita kertoja ­satamassa 2 300 kilometrin pituisella purjehduksellaan Panamaan.

Drake oli varma, että Golden Hind voisi tavoittaa ­espanjalaislaivan, jos hänen tähystäjänsä vain saisivat sen näkyviinsä.

Golden Hind nosti kaikki purjeensa ja alkoi saavuttaa Cacafuegoa, ja 1. maaliskuuta 1579 Golden Hindin tähystäjä ­viimein havaitsi horisontissa purjeen.

Viekkaus varmisti saaliin

Keveytensä ja suuren purjepinta-alansa ansiosta Golden Hind tavoitti kultalaivaa ­nopeasti – Draken mieleen vähän liiankin nopeasti.

Jos he jatkaisivat samalla vauhdilla, englantilaiset yhyttäisivät Caca­fuegon keskellä päivää ja päivänvalo paljastaisi Golden Hindin kanuunat.

Drake luotti siihen, että espanjalais­laiva oli lähtenyt El Callaosta ennen kuin tieto ryöstelevistä englantilaisista oli ehtinyt kaupunkiin ja että espanjalaiset luulisivat Golden Hindin olevan espanjalainen galeoni matkalla Panamaan.

Hän käski miestensä sitoa köysiä viinitynnyreihin ja heittää tynnyrit mereen ajoankkureiksi.

Näin Golden Hindin vauhti hidastui purjeita laskematta, mikä olisi voinut herättää espanjalaisten epäilykset.

Yhdeksän tuntia myöhemmin illan ­pimettyä Drake viimein lähestyi Cacafuegoa paapuurin puolelta.

Hän määräsi jollan täyteen aseistettuja miehiä ja otti sen hinaukseen. Espanjalaiset eivät nähneet pimeäs­sä jollaa ja asemiehiä, jotka olivat valmiita valtaamaan laivan.

”Keitä olette?” joku Cacafuegon upseereista huusi, kun Golden Hind liukui kultalaivan rinnalle. Drake käski espanjalaisen vangin vastata, että kyseessä oli ”chileläinen laiva, jonka kapteeni oli Miguel Angel”.

Sitten Drake käski valtausjoukon soutaa tyyrpuurin puolelle ja huusi:

”Olemme englantilaisia. Laskekaa ­purjeenne tai päädytte merenpohjaan!”

Cacafuegon miehistö tuijotti Drakea lamaantuneena, mutta espanjalaiskap­teeni vastasi uhmakkaasti: ”Tervetuloa yrittämään, jos uskallatte!”

Prettyn muistelmien mukaan Caca­fuegon kapteeni antautui lopulta ilman suurempaa suostuttelua:

”Kello kuuden aikaan ajoimme [Cacafuegon] rinnalle ja ammuimme kolme laukausta, jotka ­katkaisivat sen mesaanimaston.”
Espanjalaismiehistö pakeni kannen alle, mutta kapteeni jäi seisomaan kannelle.

Englanti­laiset hyökkäsivät laivaan, ja pian kaptee­nin oli antauduttava.

”Löysimme laivasta valtavia rikkauksia – jalokiviä, 13 arkkua täynnä espanja­laisia dukaatteja, 80 naulaa kultaa ja 26 tonnia hopeaa”, Pretty muisteli.

Saalista oli niin paljon, että sen siirtäminen jollilla Golden Hindiin kesti neljä päivää.

Lastiruuma tuli niin täyteen, että Draken oli heitettävä painolastina olleet kivet mereen ja korvattava ne Cacafuegosta tuoduilla hopeaharkoilla.

Kotimatka kesti 19 kuukautta

Drake antoi espanjalaisten ohjata Cacafuegon maihin, ja hän antoi heille muonaa sekä jopa pienen lahjan vaivojensa palkaksi.

Drake tiesi, että kaikki Tyynellä­merellä olevat ­espanjalaislaivat metsästäisivät pian Golden Hindia ja sen kapteenia, jonka taikapeilin huhuttiin paljastavan ­hänelle Espanjan kultalaivojen sijainnin.

Drake päätti yrittää kiertää Amerikan pohjoisen kautta. Nicaraguan länsirannikolla hän kaappasi vielä yhden laivan, jolla sattui olemaan Filippiineille ohjaava merikartta sekä kokenut perämies, joka tunsi meritien Kiinaan.

Drake jatkoi silti pohjoiseen Meksikon rannikkoa pitkin ja rantautui Kaliforniassa, jonka hän valtasi Englannille Elisabet I:n nimissä. Pohjoista reittiä Amerikan ympäri ei löytynyt, ja Drake päätti ylittää Tyynenmeren.

Ensin hän kuitenkin täytti ruokavarastot nykyisen San Franciscon tienoilla ammuttujen merileijonien lihalla.

Englantilaiset eivät nähneet maata 68 päivään, ja aurinko porotti herkeämättä kirkkaalta taivaalta.

Helpotus oli suuri, kun tähystäjä lopulta näki etäällä saaren, kenties ­nykyisen Palaun, joka ­sijaitsi ­merikartan mukaan noin 500 kilometrin päässä ­Filippiineiltä itään.

Mikronesialaiset alkuasukkaat meloivat kanooteillaan Drakea vastaan ja vaihtoivat tuoreita hedelmiä rihkamaan, veitsiin ja muuhun joutavaan tavaraan.

Sitten Drake suuntasi tarunomaisille ­Molukeille, joilla kasvoi kalliita mausteita.

Drake lastasi laivaansa kuusi tonnia mausteneilikkaa ja inkivääriä, mutta ­Sulawesin lähistöllä täyteen ahdettu Golden Hind ajoi karille.

Puolet mausteista ja kaksi kanuunaa heitettiin mereen, mutta laiva irtosi vasta, kun voimakas tuulenpuuska riuhtaisi sen vapaaksi.

Ylitettyään Intian valtameren ja kierrettyään Afrikan eteläkärjen Drake ja 59 miehistön jäsentä palasivat Golden Hindillä Englantiin 26. syyskuuta 1580 eli kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta ­Plymouthista lähtönsä jälkeen.

Drake oli kahminut valtavasti arvokasta saalista ja tehnyt historian toisen maailmanympäripurjehduksen, mutta hän ei tiennyt, ottaisiko Elisabet I hänet vastaan merirosvona vai sankarina.