Architect of the Capitol
Kolumbus saapuu Amerikkaan

Paljonko Amerikassa oli ihmisiä Kolumbuksen tullessa?

Kun Kolumbus saapui Uuteen maailmaan vuonna 1492, siellä eli jo miljoonia ihmisiä. Eurooppalaisten tulo oli kohtalokas Amerikan alkuperäisväestölle.

Kun Kolumbus saapui Amerikkaan vuonna 1492, siellä eli jo miljoonia ihmisiä. Eurooppalaisten tulo osoittautui kohtalokkaaksi alkuperäisväestölle.

”Eurooppalaiset loivat myytin suurista asumattomista viidakoista.”

Näin totesi saksalainen tutkija Heiko Prümers kertoessaan arkeologiryhmän kanssa toukokuussa 2022 löytäneensä kaksi ennen tuntematonta kaupunkia Amazonasin sademetsästä Boliviasta.

Tutkijat kartoittivat aluetta helikopterilla ja lidarin avulla. Tutkimuksissa selvisi, että kaupungit levittäytyivät laajalle ja niissä oli muun muassa pyramideja, teitä sekä kastelukanavia.

Kolumbus saapuu Amerikkaan

Noin 90 prosenttia Uuden maailman ihmisistä tuhoutui eurooppalaisten saavuttua Amerikkaan.

© Architect of the Capitol

Amerikan alkuasukkaita alistettiin ja tapettiin

Kolumbus saapui Amerikkaan vuonna 1492, ja seuraavina vuosisatoina eurooppalaiset valloittajat tuhosivat mantereen alkuperäisiä kulttuureja.

Amerikassa oli miljoonia ihmisiä

Nämä kaupungit ovat tutkijoiden mukaan jälleen yksi todiste siitä, että Amerikka ei suinkaan ollut kehittymätön ja asumaton, kun Kolumbus saapui sinne vuonna 1492.

Etelä-, Keski- ja Pohjois-Amerikassa eli tuolloin miljoonia ihmisiä, heistä monet suurissa ja jopa eurooppalaisella mittapuulla kehittyneissä kaupungeissa.

Tutkijoiden arviot Uuden maailman väkiluvusta vuonna 1492 vaihtelevat kuitenkin suuresti, kahdeksasta jopa sataan miljoonaan. Erään valistuneen arvauksen mukaan Uudessa maailmassa eli eurooppalaisten saapuessa noin 60 miljoonaa ihmistä.

Eurooppalaiset taudit tappoivat

Joka tapauksessa väkiluku suorastaan romahti 1500-luvulla, kun eurooppalaisia alkoi vyöryä Amerikkaan.

Eurooppalaisten mukana tulivat myös taudit, joille paikallisilla ei ollut vastustuskykyä, ja miljoonia alkuasukkaita kuoli muun muassa koleraan, vesirokkoon, punatautiin ja isorokkoon. Pelkästään Meksikossa väkiluku romahti 50 vuodessa 30 miljoonasta vain kolmeen miljoonaan.