Päiväkirja paljasti retkikunnan kohtalon
Epäonnisen venäläisretkikunnan jäsenen päiväkirja vuodelta 1912 paljastaa, että retkikunnan alus jäi jäiden vangiksi ja miehet kuolivat nälkään.

Päiväkirjan lisäksi tutkijat löysivät taskukellon ja vihellyspillin.
Venäjän pohjoispuolella sijaitsevalta Jäämeren saarelta on löydetty venäläisen retkikunnan jäännökset. Useiden luurankojen lisäksi saarella olivat säilyneet muun muassa taskukello, lumikenkä, rommipullosta tehdyt aurinkolasit sekä erään retkikunnan jäsenen päiväkirja.
Kapteeni Georgi Brusilovin johtama 24-jäseninen retkikunta lähti vuonna 1912 etsimään koillisväylää eli pohjoista merireittiä Euroopasta Aasiaan. Päiväkirjan merkinnät on kirjoitettu retkikunnan aluksella Svjataja Annalla, joka joutui Jäämerellä jäiden vangiksi. Retkikunta yritti kaksi vuotta löytää pakoreittiä jäiden seasta, kunnes muonavarat loppuivat.
Viimein 11 miestä 24-jäsenisestä retkikunnasta lähti etsimään maata, mutta vain kaksi heistä selvisi matkasta elossa.