Napatutkija jätti koskettavan jäähyväiskirjeen

Brittiläinen Robert F. Scott joutui 17. tammikuuta 1912 myöntämään hävinneensä kilpajuoksun etelänavalle, sillä norjalainen Roald Amundsen ehti ensin. Paluumatka tukikohtaan oli vaikea, ja Scott kirjoitti jäähyväiset vaimolleen hyytävässä pakkasessa.

Brittiläinen Robert F. Scott joutui 17. tammikuuta 1912 myöntämään hävinneensä kilpajuoksun etelänavalle, sillä norjalainen Roald Amundsen ehti ensin. Paluumatka tukikohtaan oli vaikea, ja Scott kirjoitti jäähyväiset vaimolleen hyytävässä pakkasessa.

Bettmann/Getty Images

Kirje on päiväämätön ja kirjoitettu viimeisinä päivinä ennen Scottin kuolemaa. Päiväkirjamerkinnät päättyvät 29.3.1912.

Leskelleni

Rakkaani, olemme tiukassa paikassa, ja minulla on epäilykseni sen suhteen, selviämmekö tästä. Niinä lyhyinä hetkinä, jolloin pidämme ruokatauon, hyödynnän sen suoman lämmön kirjoittaakseni kirjeitä ja valmistaudun näin kenties lähestyvään loppuumme.

© Imageselect

Robert Falcon Scott

Eli: 1868–1912

Kansallisuus: Britti

Ammatti: Laivastoupseeri, kahden etelämantereelle tehdyn retkikunnan johtaja

Perhe: Vaimo Kathleen ja poika Peter Scott

Tunnetaan: Scott johti Discovery -retkikuntaa, joka tutki vuosina 1901–1904 suuria alueita etelämantereesta. Terra Nova -tutkimusretki, jolla Scott kuoli, hankki lisätietoa alueen maantieteestä, ilmastosta ja eläimistä.

Ensimmäisenä kirjoitan tietenkin sinulle – sillä sinussa ajatukseni viipyvät niin nukkuessani kuin valveilla ollessani.

Ehkä sinua lohduttaa tietää, että en kärsi.

Jätän maailman vapaana kaikista taakoista, terveenä ja hyvissä voimissa. Kaikki on etukäteen hyvin suunniteltu, ja aina kun ruoka loppuu, pysähdymme kohtuullisen matkan päähän seuraavasta varastosta.

Siksi sinulla ei olekaan syytä kuvitella mitään suurta tragediaa. Tietenkin meitä hermostuttaa, kuten on hermostuttanut jo viikkoja, mutta olemme loistavassa fyysisessä kunnossa ja ruokahalumme voittaa kaiken epämukavuuden.

Scottin päiväkirja kirjeineen sekä muita esineitä löydettiin hänen ruumiinsa viereltä.

© Scott Polar Research Institute

Kylmyys on purevaa, mutta lämmin ruoka ajaa senkin pois ja on niin nautinnollista, että tuskin olisimme enää hengissä ilman sitä.

Edellisen kirjoitukseni jälkeen meillä on mennyt huonosti.

Titus Oates parka on poissa.* Hän oli surkeassa kunnossa.

Me muut jatkamme eteenpäin. Yritämme kuvitella, että meillä on mahdollisuus selviytyä tästä, mutta sää on edelleen hyytävän kylmä.

*

Oates lähti teltasta kuolemaan 16. maaliskuuta. Edgar Evans oli menehtynyt helmikuussa. H. R. Bowers ja E. A. Wilson olivat vielä elossa.

Seuraavalle varastolle on matkaa noin 32 kilometriä, mutta ruokamme ja polttoaineemme ovat jo lähes lopussa.

Rakkaimpani, toivon, että suhtaudut kaikkeen tähän järkevästi, ja olen varma siitä, että teetkin niin. Poikamme* olkoon lohtunasi.

Olin odottanut saavani auttaa sinua hänen kasvatuksessaan, mutta on ilo ja helpotus tietää, että hän on turvassa sinun huomassasi. Uskon, että maamme pitää hyvän huolen teistä molemmista.

Olemmehan kuitenkin antaneet henkemme maamme puolesta ja tehneet sen hengessä, joka on jälkipolville esimerkkinä.

Kirjoitan vielä muutamia kirjeitä tämän kirjan loppuun. Pidäthän huolen, että ne päätyvät vastaanottajilleen?

Kirjoitan kirjeen myös pojalleni, jos aika sen sallii, ja hän voi lukea kirjeeni sitten hieman vanhempana.

*

Peter Scott (1909–1989) oli 9 kuukauden ikäinen isänsä lähtiessä tutkimusretkelle. Hänestä tuli myöhemmin ornitologi ja laivastoupseeri.

Rakkaani, tiedän, että et halua kuunnella mitään sentimentaalista jaaritusta siitä, että pitäisikö sinun avioitua uudelleen vai ei. Kun se oikea tulee vastaan, ansaitset jälleen olla oma iloinen itsesi.

Toivon, että minusta jää hyvä muisto. Ainakaan sinulla ei ole mitään syytä hävetä loppuani.

Ja rohkenen jopa ajatella, että poikamme voi tulevaisuudessa olla ylpeä vanhemmistaan.

Kylmä tekee kirjoittamisesta hankalaa, rakkaani. Pakkasta on 56 astetta, ja teltta on ainoa suojamme.

Tiedät, että olen rakastanut sinua. Tiedät, että ajatukseni ovat olleet aina luonasi, ja tiedät varmasti myös, että vaikeinta tässä tilanteessa on ajatus siitä, etten enää koskaan näe sinua.

Meidän on kuitenkin kohdattava väistämätön. Sinä kannustit minua lähtemään johtamaan tätä retkikuntaa, vaikka tiedän, että ajattelit sen olevan vaarallista.

Olen aina täyttänyt sen paikan, johon minut on asetettu, enkö vain? Jumala sinua siunatkoon, rakkaani.

Yritän vielä kirjoittaa lisää myöhemmin. Jatkan kirjan viimeisillä sivuilla.

"Mutta maksan siitä kauhean hinnan, sillä en koskaan enää näe kasvojasi." R.F. Scott

Siitä kun viimeksi kirjoitin olemme päässeet vain 18 kilometrin päähän seuraavasta varastosta.

Olemme saaneet lämmintä ruokaa yhtenä ja kylmää ruokaa kahtena päivänä. Olisimme todennäköisesti päässeet jo perille, jollei neljänä päivänä olisi raivonnut hirveä myrsky. Nyt pelkään, että olemme menettäneet mahdollisuutemme.

Olemme päättäneet, että emme tapa itseämme, vaan yritämme päästä perille varastolle viimeiseen asti ja kaikin keinoin. Joka tapauksessa taistelu päättyy tuskitta, joten älä sure.

Olen kirjoittanut kirjeitä sinne tänne tämän kirjan sivuille – pidäthän huolen, että ne lähetetään?

Ymmärrät varmaan huoleni sinun ja poikamme tulevaisuudesta. Yritä saada hänet kiinnostumaan luonnonhistoriasta, jos mahdollista. Se on parempi kuin keskittyä urheiluun.

Tiedän, että huolehdit siitä, että hän saa nauttia ulkoilmasta. Koeta myös saada hänet uskomaan Jumalaan, sillä se antaa lohtua.

”Hirvittävä paikka”, Scott kuvaili päiväkirjassaan etelänapaa.

© Bettmann/Getty Images

Voi rakkaani, tietäisitpä, mitä kaikkea olen unelmoinut hänen tulevaisuudestaan. Tiedän silti, että sinä, rakas tyttöseni, suhtaudut tähän kaikkeen stoalaisella tyyneydellä.

Kuvanne säilyvät aina sydämessäni ja siinä pienessä punaisessa marokkolaisessa nahkarasiassa, jonka sain joskus lady Baxterilta.

Repussani on palanen lippua, jonka pystytin etelänavalle. Anna siitä pieni pala kuninkaalle ja pieni pala kuningatar Alexandralle*. Pidä loput muistona.

*

Kuningatar Alexandra, kuningas Yrjö V:n äiti, sai 12. heinäkuuta 1913 lipun kappaleen Scottin vaimolta Kathleenilta.

Mitä kaikkea voitkaan kertoa pojallemme! Mutta maksan siitä kauhean hinnan, sillä en koskaan enää näe kasvojasi.

Tiedän, että olet hyvä vanhalle äidilleni. Kirjoitan hänellekin vielä pari riviä.

Tiedän, että olet ulospäin vahva, mutta älä pojan takia ole liian ylpeä ottamaan vastaan apua. Hänen pitäisi vain saada hyvä ammatti ja saavuttaa jotain tässä maailmassa.

En ehdi kirjoittaa sir Clementsille*, mutta kerro hänelle, että arvostin häntä suuresti enkä koskaan katunut, että annoin hänen nimittää minut retkikunnan johtoon.

*

Sir Clements Markham tuki Royal Geographical Societyn puheenjohtajana Scottin uraa, ja miehistä tuli läheisiä ystäviä.

Jälkikirjoitus

Brittiläinen etsintäpartio löysi Scottin, Wilsonin ja Bowersin ruumiit 12. marraskuuta 1913. Miehet haudattiin ruumiiden löytöpaikalle.

Scottista tuli kansallissankari, mutta myöhemmin hänen johtajuuttaan on kritisoitu.

Tutkijat pohtivat edelleen tragedian syitä.