Imageselect
Robinson Crusoe on Alexander Selkirkin tositarinan innoittama romaani.

Merimies Alexander Selkirk oli tosielämän Robinson Crusoe

Alexander Selkirk jäi autiolle saarelle kinasteltuaan laivansa kapteenin kanssa. Hän oletti jonkin laivan noukkivan hänet saarelta kuukauden sisään, mutta toisin kävi.

Merimiehet tihrustivat rannalla vaivoin erottuvaa outoa hahmoa. He olivat edellisenä iltana havainneet autiolla Mas a Tierran saarella valoa, ja nyt he soutivat varovasti kohti saarta.

Lähestyessään rantaa he joutuivat hieraisemaan silmiään kahdesti. Tyynenmeren autiolla saarella, jolla ei pitänyt olla ristin sielua, seisoi selvästi ihminen.

Kun veneen vauhti pysähtyi vesirajaan, mies juoksi riemuissaan heitä vastaan. Hän oli pukeutunut vuohennahkaisiin vaatteisiin mutta oli paljain jaloin. Hänen puheensa oli kankeaa, ja hän käyttäytyi kömpelösti tulijoiden seurassa.

Hän oli skotlantilainen merimies Alexander Selkirk, joka kertoi jääneensä saarelle syyskuussa 1704 – soutuveneen karahtaessa rantahiekkaan oli 2. helmikuuta 1709. Selkirk oli elänyt saarella yksin neljä ja puoli vuotta.

Suurin yllätys oli, että Selkirk oli aikanaan itse päättänyt jättäytyä autiolle saarelle.

Selkirk halusi pois laivasta

Ennen erakoitumistaan Alexander Selkirk oli ollut perämiehenä 16-tykkisellä kaapparilaiva Cinque Portsilla, joka jahtasi espanjalaisia kultalaivoja. Kun Cinque Portsin kapteeni kuoli merellä, uudeksi kapteeniksi nousi vasta 21-vuotias Thomas Stradling.

Alexander Selkirk työskenteli kaapparilaivalla.

Selkirk pelastui Mas a Tierralta kaapparilaiva Dukelle, jolle hän jäi kahdeksi vuodeksi.

© Mary Evans Picture Library/Unattributed Engraving/Ritzau Scanpix

Kaappareilla oli lupa merirosvoukseen

Selkirk oli karannut nuorena kotoa jouduttuaan kahnauksiin kotiväkensä kanssa, eikä hänen kanssaan ilmeisesti ollut helppo tulla toimeen. Selkirk päätyi pian napit vastakkain myös kapteeni Stradlingin kanssa.

Cinque Ports yritti iskeä ranskalaislaivaan, mutta epäonnistuttuaan alus vetäytyi Mas a Tierralle korjauksia varten. Selkirkin mielestä työtä ei tehty tarpeeksi huolellisesti, ja kinasteltuaan Stradlingin kanssa hän pyysi, että hänet jätettäisiin saarelle.

Pian osoittautui, että Selkirk oli ollut oikeassa, sillä Cinque Portsin lähdettyä saarelta alus haaksirikkoutui ja miehistö hukkui tai päätyi espanjalaisten vangiksi.

Merirosvojen turvapaikka

Monet merenkävijät kävivät täydentämässä varastojaan Mas a Tierralla. Asumattomalta saarelta sai juomavettä, hedelmiä ja vihanneksia sekä runsaasti kalaa ja riistaa.

Vajaan 700 kilometrin päässä Chilen rannikolta sijaitseva saari oli oiva tukikohta englantilaiskaappareille, jotka hyökkäilivät Espanjan hallitseman Chilen laivoihin ja kaupunkeihin.

Robinson Crusoen saaren kartta.

Mas a Tierra tunnetaan nykyisin nimellä Robinson Crusoen saari. Sillä muistetaan Daniel Defoen romaania – ja houkutellaan turisteja.

© NASA & Shutterstock

Selkirk otti mukaan omat tavaransa: vaatteet, navigointivälineet, puukon ja Raamatun. Lisäksi hän sai laivalta viidakkoveitsen, kiväärin, vähän ruutia ja ammuksia, tulukset, padan ja rahtusen ruokaa.

Selkirk oli käynyt Mas a Tierralla aiemmin, jolloin sieltä oli poimittu merimiehiä, joten hän uskoi myös pääsevänsä saarelta toisen laivan kyytiin enimmillään kuukauden sisään.

Rotat iskivät yöllä

Alkuun Selkirk pysytteli vain rannalla, sillä hän pelkäsi saaren sisäosissa mahdollisesti vaanivia petoja. Hän söi mereneläviä ja nukkui luolassa.

Selkirk tiiraili jatkuvasti horisonttiin, mutta kun pelastavaa laivaa ei ilmaantunut ja yksinäisyys alkoi käydä yhä painostavammaksi, hän alkoi katua päätöstään jättäytyä saarelle.

Rotat piinasivat Alexander Selkirkiä.

Saarella oli nälkäisiä rottia, jotka purivat Selkirkiä tämän yrittäessä nukkua.

© Shutterstock

Kun rannan sitten valtasi suuri lauma kiimaisia merileijonia, Selkirk joutui pakon edessä vetäytymään niiden tieltä saaren sisäosiin. Hän huokaisi helpotuksesta huomatessaan, ettei siellä elänytkään vaarallisia petoeläimiä.

Sen sijaan siellä oli rottia, jotka saapuivat jyrsimään hänen varpaitaan hänen nukkuessaan. Hän pyydysti suojakseen saarelle jääneiden laivakissojen jälkeläisiä pitämään liian läheisiksi käyneet jyrsijät loitolla.

Vinhaa vuohenmetsästystä

Saaren sisäosissa kasvillisuus oli monipuolisempaa kuin rannalla, joten Selkirk sai syödäkseen myös juurikkaita ja kaaleja ja mausteeksi pippuria. Tärkein löytö olivat siellä elävät villivuohet.

Ruuti ja ammukset loppuivat pian, joten Selkirkin oli turvauduttava toisenlaisiin metsästystapoihin. Ratkaisu oli juosta vuohi kiinni ja katkaista sen kaula veitsellä. Kun Selkirk pinkaisi vuohen perään esitelläkseen taktiikkaansa hänet pelastaneille merimiehille, nämä eivät millään pysyneet hänen perässään.

Eniten Selkirk pelkäsi sairastumista ja että saaren ohi kulkisi laiva poimimatta häntä kyytiin. Siksi hän pysytteli aina mahdollisimman lähellä Cumberlandinlahtea, jossa laivat voisivat pysähtyä.

Robinson Crusoen saarella on ehkä kulta-aarre.

Saarelle on noin 300 vuoden ajan virrannut aarteenetsijöitä. Tässä joukko on rantautunut Cumberlandinlahdelle.

© Library of Congress

Aarrejahtia Selkirkin autiolla saarella

Selkirk ei uskaltanut kiivetä saaren korkeille vuorille, jottei vain loukkaantuisi. Kerran hänen jahtaamansa vuohi kuitenkin putosi rotkoon, ja Selkirk lensi päistikkaa sen perään.

Maattuaan vuorokauden verran tajuttomana hän havahtui kuolleen vuohen päältä – se oli onneksi edes vähän pehmentänyt hänen putoamistaan. Selkirk joutui ryömimään puolitoista kilometriä majalleen, ja häneltä kesti 10 päivää toipua.

Selkirkillä ei ollut suolaa, jolla säilöä vuohenlihaa, joten hän kuivasi tai savusti sitä. Hän onnistui myös pyydystämään muutaman kilin ja katkaisi niiltä yhden jalan, jotta ne eivät päässeet karkaamaan. Näin hänellä olisi aina ruokaa saatavilla, vaikka hän sairastuisi.

Elettyään saarella vuosia hänen jalkapohjansa olivat niin kovettuneet, että hän pystyi kulkemaan kaikkialla paljain jaloin.

Vähitellen Selkirkin oli myönnettävä itselleen, että saattaisi kestää kauan, ennen kuin hän pelastuisi, ja niin hän rakensi itselleen kaksi majaa. Kun hänen vaatteensa kuluivat, hän teki uusia vuohennahasta. Sen hän osasi, sillä hänen isänsä oli nahkuri ja suutari.

Hän valmisti itselleen myös uuden veitsen rannalta löytämistään vanhoista tynnyrin vanteista. Uusia kenkiä hän ei kuitenkaan tehnyt.

Elettyään saarella vuosia hänen jalkapohjansa olivat niin kovettuneet, että hän pystyi kulkemaan kaikkialla paljain jaloin.

Pelastus saapui lopulta

Kun horisonttiin lopulta ilmestyi laiva, se oli espanjalainen – ja espanjalaislaivoja ryöstelleenä englantilaisena kaapparina Selkirkiä odottaisi espanjalaisten käsissä kuolemaakin pahempi kohtalo. Hänen oli pakko piiloutua tulijoilta. Myös seuraava laiva oli espanjalainen.

Lopulta 2. helmikuuta 1709 saaren poukamaan saapuivat englantilaiset Duke ja Duchess. Ne olivat kokeneet kovia kiertäessään Kap Hornin ja tulivat nyt saarelle täydentämään varastojaan.

Daniel Defoe kirjoitti romaanin Robinson Crusoe.

Selkirkin tarina todennäköisesti innoitti Daniel Defoeta kirjoittamaan romaanin Robinson Crusoesta vuonna 1719.

© Album/Coll. Jonas/Kharbine-Tapabor/Imageselect

Sattumalta mukana oli yksi Selkirkin entinen merimiestoveri, joka tunnisti hänet. Niin Selkirk pääsi vihdoin saarelta ja sai paikan Duken perämiehenä.

Pian kotiinpaluun jälkeen sekä Duken kapteeni Woodes Rogers että eräs toinen upseeri, Edward Cooke, julkaisivat kirjan kaapparimatkasta ja Selkirkin pelastamisesta.

Vuonna 1713 Selkirkistä julkaistiin myös artikkeli The Englishman -lehdessä. Hänestä oli tullut kuuluisa.

Crusoesta tuli menestys

Sitten Selkirkin tarina olisi voinut unohtua – kunnes Daniel Defoe kirjoitti vuonna 1719 kirjan nimeltä The Life and Strange Surprizing Adventures of Robinson Crusoe. Sitä pidetään yhtenä ensimmäisistä englantilaisen romaanikirjallisuuden edustajista, ja siitä tuli oitis myyntimenestys.

Daniel Defoe päätyi kaakinpuuhun.

Daniel Defoen terävä kynä vei hänet muun muassa kaakinpuuhun.

© Getty images

Crusoen luojan ihmeellinen elämä

Romaani ei kerro Selkirkin todellista tarinaa, vaan Robinson Crusoe haaksirikkoutuu Karibianmerelle, elää erakkona peräti 28 vuotta ja kohtaa muita ihmisiä, toisin kuin Selkirk.

Crusoen hahmossa yhdistyy varmasti kertomuksia monista haaksirikkoutuneista merimiehistä, mutta on selvää, että Selkirkin tarina on vaikuttanut vahvasti Defoeen.

Selkirk olisi voinut jäädä eläkkeelle rikkaana miehenä Duken purjehduksen jälkeen, mutta ilmeisesti levottomuus otti vallan, sillä parin vuoden kuluttua hän liittyi Englannin laivastoon, jonka palveluksessa hän kuoli vuonna 1721.