Kirjailija Rustichello istui ajatuksissaan pimeässä sellissään, kun ovi yhtäkkiä riuhtaistiin auki. ”Saat seuraa”, murahti vartija ja tuuppasi toisen miehen huoneeseen.
Vartija sulki oven, ja uusi vanki kompuroi ylös lattialta, jonne oli kaatunut. Hänen partansa oli siististi leikattu, ja hän oli pukeutunut venetsialaiseen tyyliin.
Jotakin outoa hänessä silti oli. Hänen vaatteensa olivat hienointa silkkiä, ja sormuksissaan hänellä oli jalokiviä, jollaisia Rustichello ei ollut koskaan ennen nähnyt.
Vankityrmässä Genovassa Marco Polo kertoi sellitoverilleen Rustichellolle seikkailuistaan Aasiassa. Tämä kirjoitti tarinat muistiin ja julkaisi ne kirjana.
Kun tulokas viimein puhui, hänen puheessaan oli vieras korostus.
”Päivää, hyvä herra. Tulemme varmasti viettämään tovin yhdessä, joten saanen esitellä itseni. Nimeni on Marco Polo. Olen venetsialainen kauppias ja dogen sotalaivan kapteeni. Olen vastikään palannut kotikaupunkiini vietettyäni 24 vuotta idässä.”
Marco Polo alkoi kertoa seikkailuistaan, ja kirjailija Rustichello avasi kirstunsa, otti sieltä kirjoitusvälineensä ja kirjoitti uskomattomat tarinat muistiin.
Marco Polon isä ja setä kävivät kaanin luona
Jotenkin näin Rustichellon ja Marco Polon ensitapaaminen 700 vuotta sitten saattoi sujua. Joka tapauksessa tuon kohtaamisen tuloksena syntyi yksi historian kuuluisimmista matkakertomuksista.
Seikkailuja täynnä olevan matkan käänteet saattoivat olla sattumaa tai Luojan johdatusta, Marco Polo ei itsekään ollut siitä varma.
Lähes 40 vuotta ennen kuin hänet heitettiin samaan tyrmään Rustichellon kanssa, hänen isänsä Nicolo ja setänsä Maffeo olivat olleet kauppamatkalla Mustanmeren itäpuolella.
Heidän paluumatkansa Venetsiaan oli viivästynyt, kun kahden mongoliruhtinaan väliset kiistat olivat yltyneet taisteluiksi.
”Liioitellut? Enhän ole kertonut edes puolta siitä, mitä näin!” Marco Polo kuolinvuoteellaan
Odottaessaan veljekset olivat tavanneet aatelismiehen, joka oli kutsunut heidät mongolihallitsija Kublai-kaanin hoviin.
Nicolo ja Maffeo hyväksyivät kutsun ja saapuivat pitkään matkattuaan kaanin palatsiin. Kublai kyseli italialaisten maasta, uskonnosta ja kulttuurista. Veljekset vastailivat parhaansa mukaan ja jäivät hoviin pitkäksi aikaa.
Kublai asetti miesten kotiinpaluulle kaksi ehtoa: Polojen piti viedä paaville kirje, jossa Kublai pyysi lähettämään luokseen sata eurooppalaista oppinutta vakuuttamaan hänet kristinuskon erinomaisuudesta.
Lisäksi miesten oli tuotava hänelle öljyä Kristuksen haudalla Jerusalemissa olevasta lampusta.
Kublai päästi miehet matkaan mukanaan kultainen taulu, joka takasi heille esteettömän kulun ja ruokaa ja juomaa kaikkialla hänen valtakunnassaan.
Polon matkat kartalla
Vuonna 1271 Marco Polo lähti Venetsiasta Kiinaan ja palasi kotiin vasta 24 vuoden päästä. Hänen matkansa autiomaiden, vuorten ja merten yli johti Kublai-kaanin hoviin, jossa hän pääsi merkittävään asemaan.
Lähtö Venetsiasta
Marco Polo lähti isänsä ja setänsä kanssa Välimeren yli kohti Jerusalemia.
Jerusalem
Polot ottivat mukaansa öljyä Pyhällä haudalla olleesta lampusta.
Itämaan tietäjien hauta
Polot matkustivat Savehin kaupungin läpi, jonne Itämaan tietäjät oli haudattu.
Pettymys Ormusissa
Polot pettyivät Ormusin huonokuntoisiin laivoihin ja päättivät jatkaa matkaansa maitse.
Sairastuminen vuorilla
Matkanteko viivästyi vuoden Marcon sairastuttua Hindukušilla.
Autiomaan kauhut
Polot ylittivät Taklimakanin ja Gobin autiomaat, joissa uhkasivat haamut ja hiekkamyrskyt.
Kaanin hovi
Neljä vuotta matkustettuaan Polot pääsivät kaanin hoviin.
Paluumatka alkoi
Vietettyään 17 vuotta kaanin hovissa Marco Polo sai luvan matkustaa kotiin samalla kun saattoi prinsessan Persiaan.
Vaarallinen matka
Matka Venetsiaan mm. Sumatran, Ceylonin, Intian ja Persian kautta oli vaaroja täynnä. Lähes 600 seurueen jäsentä menehtyi matkalla.
Paluu Venetsiaan
Marco Polo seurueineen palasi viimein Venetsiaan vuonna 1295.
Marco Polo pääsi mukaan matkalle
Venetsiaan palattuaan veljekset eivät pystyneet toteuttamaan Kublai-kaanin toiveita. Paavi oli juuri kuollut, eikä uutta paavia ollut vielä valittu.
Miehet odottivat paavin valintaa yli kaksi vuotta ja päättivät vuonna 1271 palata kaanin luo, vaikka eivät olleet pystyneet toimittamaan hänen kirjettään paaville. Mukanaan heillä oli 17-vuotias Marco.
Polot purjehtivat Välimeren yli Jerusalemiin, jossa he hankkivat kaanin pyytämän lamppuöljyn. Tuskin he olivat aloittaneet matkansa kohti itää, kun heidän käskettiin matkustaa Akkon (Acre) kaupunkiin.
Uusi paavi oli valittu, ja hän odotti miehiä Akkossa. Paavi antoi kirjeen kaanille vietäväksi, mutta sataa oppinutta hänellä ei ollut antaa.
Sen sijaan hän lähetti Polojen mukana kaksi munkkia kertomaan kaanille kristinuskosta. Retkikunta lähti jatkamaan matkaa mutta sai pian kuulla pelottavia uutisia.
Uutiset kertoivat, että eräs muslimihallitsija oli hyökännyt suuren sotajoukon kanssa Armeniaan, jonka läpi seurue oli matkalla, ja tuhonnut sitä laajalti.
Munkit kieltäytyivät tulemasta pidemmälle, mutta Polot päättivät jatkaa matkaa vaaroista huolimatta.
Munkit tekivät huonon valinnan, sillä Polot eivät joutuneet matkallaan suureen vaaraan, vaan näkivät sen sijaan niin uusia kulttuureja kuin palasia Raamatun historiasta.
Eräänä päivänä matkalaiset näkivät kaukaisuudessa mahtavan vuoren. Marcon isä selitti sen olevan Ararat, jonne Nooan arkki oli rantautunut vedenpaisumuksen jälkeen.
Nuori Marco oli heti näkevinään puisen laivan vuoren huipulla. Muutamaa päivää myöhemmin he saapuivat Savehin kaupunkiin, jossa Raamatussa mainitut Itämaan tietäjät makasivat arkuissaan – hiukset ja parta edelleen tallella.
Kublai-kaani antoi Poloille kultaisen taulun, joka takasi heille suojaa, ruokaa ja hevosia kaikkialla kaanin valtakunnassa.
Kaikkialla Persiassa miehet kohtasivat ihmeellisiä ja kauniita asioita. Vuosikymmeniä jatkuneet mongolisodat olivat kuitenkin myös jättäneet jälkensä kaikkialle.
Muinoin rikkaat ja mahtavat kaupungit olivat nyt hiekan peittämiä raunioita erämaassa. Poloille mongolivalta oli kuitenkin siunaus, sillä heidän kultataulunsa avasi heille kaikki ovet missä he kulkivatkin.
Kultataulukaan ei kuitenkaan suojannut kaikilta vaaroilta. Etelä-Persiassa eli ryöväriheimo, jotka eivät Marcon mukaan olleet vain roistoja vaan myös erilaisia taikuuksia Intiassa oppineita paholaisen palvojia.
He muun muassa pystyivät muuttamaan päivän yön pimeydeksi, ja pimeyden turvin he ryöstivät karavaaneja ja surmasivat kauppamatkustajia.
Marco Polo kertoi joutuneensa itsekin roistojen aikaansaamaan pimeyteen: Hänen ja osan hänen matkatovereistaan onnistui kuitenkin paeta turvaan Kamasalin kylään, mutta toiset joutuivat ryövärien armoille ja jotkut tapettiin.
Kamasal sijaitsi pohjoiseen matkan ensimmäisestä kohteesta, Ormusin satamakaupungista. Sieltä Polojen oli tarkoitus jatkaa matkaansa laivalla, mutta he joutuivat pettymään pahasti.
Marco kertoi, että Ormusin laivat olivat surkeita, koska niissä ei ollut käytetty rautanauloja.
Sen sijaan laivat oli kursittu kokoon kookospähkinän kuoresta tehdyllä langalla. Jokainen, joka lähti näillä aluksilla merelle, asetti henkensä alttiiksi.
Merimatkan osoittauduttua liian vaaralliseksi Polot päättivät palata takaisin Persian kautta ja suunnata maitse kohti koillista. Siellä heitä odottivat maailman mahtavimmat vuorijonot.
Marco Polo sairasti vuoden
Marco Polo kertoi sellitoverilleen innostuneena näkemistään maista ja oudoista tavoista mutta vain vähän itsestään.
Rustichello arveli, että ehkä Marco kantoi jotakin salaisuutta tai surua. Välillä tämä olikin vähällä paljastaa jotakin.
”Kobianin naiset olivat kauneimpia maailmassa”, Marco totesi eräänä päivänä katsellen uneksivasti kaukaisuuteen.
Sitten hän taas ryhdistäytyi. ”Annapa kun nyt kerron niistä tavoista, joita matkoillamme eri maissa kohtasimme.”
Rustichello ei harmikseen saanut kuulla enempää Marcon naisseikkailuista. Paljon muuta hän kuitenkin sai kuulla.
Kolumbus luki innokkaasti Marco Polon kokemuksista kertovaa kirjaa, johon hän lisäsi omia merkintöjään.
Matkalaiset lähestyivät päivä päivältä mahtavaa Hindukušin vuoristoa. Miehet olivat juuri alkaneet kavuta kohti lumipeitteisiä huippuja, kun Marco sairastui.
Polot joutuivat odottamaan lähes vuoden hänen parantumistaan, ja vähitellen toivo päästä määränpäähän alkoi hiipua. Eräs paikallinen kertoi heille paikasta, jonne sikäläiset veivät sairaansa.
Matka laaksoon vei kokonaisen päivän. Marco kuvaili Rustichellolle vihreän ruohon peittämiä tasankoja, puita ja puhdasvetisiä vuorilta juoksevia puroja, jotka kuhisivat taimenia ja muita kaloja.
Ilma oli puhdasta ja virkistävää. Puhdas vesi ja raitis ilma paransivat Marcon, ja matka Hindukušin huipulle saattoi jatkua.
Polot kapusivat päiväkausia, kunnes he saapuivat Pamirin lakiseudulle, jossa kylmä ja hiljainen maisema oli jään peitossa.
Karussa ja vihamielisessä ympäristössä ei mikään elollinen viihtynyt, lukuun ottamatta yhtä eläinlajia: valtavan pitkäsarvista lammasta.
Kun Marco levitti kätensä näyttääkseen, miten pitkät sarvet olivat, Rustichello joutui pidättelemään hymyään.
Tunnollisesti hän kuitenkin kirjasi ylös kertomuksen suurista lampaista, jotka viisisataa vuotta myöhemmin löydettiin ja nimettiin Marco Polon mukaan.
Polot saapuivat Kublai-kaanin hoviin neljän vuoden matkanteon jälkeen vuonna 1275, ja Marco pääsi nopeasti kaanin suosioon.
Marco Polosta tuli kaanin suosikki
Kiinassa Polot asettuivat Kublai-kaanin hoviin. Kului 17 vuotta, ennen kuin kaani antoi kolmikolle luvan palata kotiin Venetsiaan.
Marco Polo saapui isänsä ja setänsä kanssa Kublai-kaanin hoviin vuonna 1275, ja hän pääsi nopeasti kaanin suosioon.
Marcon äly, terävät huomiot ja ainutlaatuinen kyky oppia vieraita kieliä tekivät vaikutuksen kaaniin. Marco Polo nousi hovissa ilmeisen merkittävään asemaan.
Koska hän kertoo tarinoissaan pidättyväisesti henkilökohtaisista asioistaan eikä niistä voi päätellä hänen virallista asemaansa, siitä on voitu esittää vain arvioita.
Todennäköisesti hän toimi jonkinlaisena kaanin lähettiläänä. Kertomansa mukaan Marco teki pitkiä matkoja sekä mongolien valtakuntaan että vieraisiin maihin.
Marco Polo kävi muun muassa Setšuanissa, Yunnanissa sekä Tiibetin ja Burman raja-alueilla.
Hän oli todennäköisesti ensimmäinen näillä seuduilla vieraillut eurooppalainen, ja kuluisi yli 500 vuotta, ennen kuin muut eurooppalaiset seuraisivat häntä.
Tapansa mukaan Marco tutustui innokkaasti uusien alueiden tapoihin, ja hoviin palattuaan hän viihdytti mielellään kaania matkakertomuksillaan.
Vihdoin kotimatkalle
Marco Polo vietti isänsä ja setänsä kanssa Kiinassa 17 vuotta. He suunnittelivat useaan otteeseen paluuta Venetsiaan, mutta kaani ei päästänyt heitä.
Poloja huolestutti erityisesti se, että ikääntynyt kaani kuolisi eikä uusi kaani olisikaan vierailleen yhtä suopea.
Lopulta Polot saivat kuitenkin luvan matkustaa. Purjehduskokemuksensa ansiosta heidät otettiin mukaan laivaan, joka vei erästä mongoliprinsessaa Persiaan avioon.
Yli kaksi vuotta purjehdittuaan he saapuivat Persiaan, josta he jatkoivat ratsain Mustanmeren rannalla sijainneeseen Trebisondin kaupunkiin.
Laivamatkasta ei tiedetä paljon, mutta ilmeisesti se oli vaikeuksien täyttämä, sillä matkaseurueesta yli 600 henkeä kuoli ennen kuin laiva oli päässyt Intiaan asti.
Vuonna 1295 Polot lopulta astuivat jälleen Venetsian kamaralle, 24 vuoden poissaolon jälkeen.
Myöhemmät vaiheet
Kotiin palattuaan Marco jatkoi kauppiaana, mutta kun Venetsia ja Genova vuonna 1298 ajautuivat sotaan, hänestä tuli venetsialaisen sotalaivan kapteeni.
Venetsian hävittyä sodan Marco joutui Genovaan sotavangiksi. Siellä hän tapasi kirjailija Rustichellon, joka kirjasi hänen tarinansa muistiin.
Marco Polon myöhemmistä vaiheista tiedetään sen verran, että hän avioitui ja sai kolme lasta. Kun hän vuonna 1324 kuoli, hän jätti jälkeensä merkittävän perinnön.
Kerrotaan, että joukossa oli jalokiviä, taide-esineitä ja muita muistoja hänen matkoiltaan mongolien valtakunnassa.
Marco Polo piti pintansa
12 päivää taivallettuaan miehet alkoivat laskeutua vuorilta. Maisema oli edelleen karua, vaikka ilmasto muuttui leudommaksi.
40 päivää myöhemmin Polot lähestyivät vaurasta Kašgarin kaupunkia. Aution vuoriston jälkeen kaupungin vehreät viini- ja hedelmäpuutarhat tuntuivat kangastukselta.
Edessä oli kuitenkin vielä suuria haasteita, ensimmäisenä Taklimakanin aavikko.
Pahamaineisista hiekkamyrskyistään tunnetusta Taklimakanista sanotaan, että sinne voi mennä, mutta sieltä ei ole paluuta.
Matkalaisia odottivat kuitenkin vielä hirmuisemmat vaarat, Taklimakanin pahat henget. ”Jos joutui eroon seurueestaan, oli mennyttä”, kertoi Marco.
Demonit kutsuivat yksin jääneitä matkamiehiä nimeltä, ja ääntä seuraavan uhrin kohtalona oli menehtyä ja lopulta peittyä aavikon hiekkaan.
Toisinaan aavikolta kuului rumpujen pärinää, soitinten ääniä ja aseiden kalistelua, mutta mitään ei koskaan näkynyt.
Joskus matkalaisista kuulosti siltä kuin kokonainen armeija olisi marssinut aavikon poikki heitä kohden.
Taklimakanin jälkeen edessä oli jo seuraava aavikko. Gobin autiomaassa ei tiettävästi ollut demoneita, mutta ankaria hiekkamyrskyjä sielläkin oli.
Pienet kivet ja hiekka lensivät sellaisella voimalla, että ne saattoivat repiä niin ihmiset kuin eläimetkin kappaleiksi. Kolmikko selviytyi kuitenkin Gobista hengissä, ja matkan määränpää alkoi häämöttää.
Kublai-kaanin kesäpalatsi Xanadussa oli vielä 40 päivämatkan päässä, kun Polot näkivät etäällä ratsastajia.
Lähestyvät hahmot paljastuivat tummanpuhuviksi parrakkaiksi sotureksi, jotka olivat pukeutuneet nahkaan, turkiksiin ja rautahaarniskoihin ja aseistautuneet jousin, keihäin ja miekoin.
”Päivälläkin nuo henget tekeytyvät joskus matkatovereiden näköisiksi…” Marco Polo Taklimakanin demoneista
Keskellä avointa tasankoa matkalaisilla ei ollut mitään mahdollisuutta paeta. Heidän piti vain odottaa mitä tuleman piti.
Soturit kerääntyivät miesten ympärille, ja Marcon isä kaivoi taas kaanin kultataulun esille ja ojensi sen näkyville.
Ratsastajien johtaja huusi: ”Tervetuloa maahamme! Meidät on lähetetty saattamaan teidät turvallisesti herramme Kublai-kaanin luo.”
Marco Polon matka Venetsiasta Kublai-kaanin valtakuntaan oli päättynyt, mutta seikkailut eivät. Marco kertoi sellitoverilleen vielä monista uskomattomista kokemuksistaan.
Marco Polo vapautettiin vuoden päästä, ja hän palasi Venetsiaan. Rustichellon muistiinpanoista tuli suosittua lukemista Euroopassa, ja ne tekivät Marco Polosta kuuluisuuden.
Monet tosin epäilivät hänen tarinoitaan, ja vielä kuolinvuoteellaan häntä patistettiin kertomaan, oliko hän ehkä värittänyt tarinoitaan.
70-vuotias Marco pudisti päätään ja vastasi hauraalla mutta silti kuuluvalla äänellä: ”Liioitellut? Enhän ole kertonut edes puolta siitä, mitä näin!”
Kerrotaan, että Marco Polo toi tämän ruukun Kiinan-matkaltaan.
Väite: Marco Polo ei käynyt Kiinassa
Marco Polon kertomukset Kiinasta herättivät heti julkaisunsa jälkeen epäilyksiä, ja jo elinaikanaan Poloa syytettiin liioittelusta ja valehtelusta. Väittely on jatkunut meidän päiviimme asti.
Vuonna 1995 British Libraryn Kiinan osaston johtaja Frances Wood väitti kirjassaan, että Marco Polo ei koskaan matkannut pidemmälle kuin johonkin Mustanmeren tai Välimeren rannikolla sijainneeseen kauppakaupunkiin.
Siellä hän olisi kuullut Aasiassa käyneiden matkailijoiden tarinoita. Woodin väite perustuu siihen, että Polo ei mainitse Kiinassa yleisiä tapoja ja kulttuurisia ilmiöitä, kuten teenjuontia, naisten jalkojen sitomista tai Kiinan muuria.
Woodin väitteet ovat saaneet paljon huomiota, mutta monet historioitsijat ovat esittäneet tarinoiden puutteille luonnollisia selityksiä: Polo ei kerro teenjuonnista tai jalkojen sitomisesta, koska hän oli niukasti kosketuksissa kiinalaiseen kulttuuriin.
Kublai-kaani oli mongoli, ja Polo seurusteli lähinnä mongolien ja hovin vieraiden kanssa.
Selitys Kiinan muurin mainitsemattomuudelle on, että se rakennettiin suurimmilleen vasta Marco Polon matkan jälkeen.
Jonkinlainen rajamuuri oli olemassa, mutta se oli rappeutunut eikä kovinkaan huomionarvoinen.