Isaack Gilsemans

Maorit löysivät Antarktiksen

Historia on kirjoitettava uudelleen, väittävät uusiseelantilaistutkijat. Antarktista tultiin jo 600-luvulla tutkimaan Tyyneltämereltä.

Historiankirjoituksen mukaan ensimmäinen näköhavainto Etelämantereesta saatiin kahdelta venäläislaivalta tammikuussa 1820, mutta uusiseelantilaisen Otagon yliopiston tutkijat kyseenalaistavat teorian.

Heidän mukaansa näyttää siltä, että Uuden-Seelannin maorit löivät eurooppalaiset yli 1 000 vuodella. Maorit olivat taitavia purjehtijoita, ja heillä oli veneitä, joilla pystyi ylittämään Tyynenmeren. Lisäksi aiemmin on löydetty maorien ateriatunkioita Aucklandin- ja Macquariensaarilta Uuden-Seelannin ja Antarktiksen välissä.

Koska maoreilla ei ollut kirjoitettua kieltä, mitään kirjallisia lähteitä ei ole siitä, että he koskaan saapuivat jäiselle mantereelle, mutta sukupolvelta toiselle suullisesti siirtyvässä perimätiedossa on tutkijoiden mukaan kulkenut ikivanhoja kuvauksia Antarktiksesta.

Aucklandinsaari sijaitsee 465 kilometriä etelään Uudesta-Seelannista, ja Macquariensaari kauempana etelässä noin 2 000 kilometrin päässä Antarktiksesta.

© Shutterstock/HISTORIA

1 200 vuotta ennen eurooppalaisia

Yhdessä vanhassa kertomuksessa, jonka eurooppalaiset ovat sittemmin kirjoittaneet muistiin, kerrotaan muun muassa, miten Hui Te Rangiora -niminen maori saapui ”merestä kohoaville kallioille, jotka halkovat taivasta”. Hänen kuvaamansa maa oli ”täysin autio ja vailla mitään kasvillisuutta”.

Hui Te Rangiora teki matkansa 600-luvulla, ja onkin mahdollista, että maorit saapuivat Antarktikselle jo 1 200 vuotta ennen eurooppalaisia – jos uusiseelantilaistutkijoiden teoria pitää paikkansa.