Alkuasukas hinaa laivaa

Kumipohatta menetti kaiken Amazonasissa

Carlos Fitzcarrald ei kaihtanut keinoja saavuttaakseen tavoitteensa. Hän hinautti höyrylaivaa viidakon läpi etsiessään kumia Amazonasista ja teki elämänsä löydön, ennen kuin kohtasi loppunsa viidakossa.

Carlos Fitzcarrald ei kaihtanut keinoja saavuttaakseen tavoitteensa. Hän hinautti höyrylaivaa viidakon läpi etsiessään kumia Amazonasista ja teki elämänsä löydön, ennen kuin kohtasi loppunsa viidakossa.

Photo 12/Imageselect

Useimmat olisivat antaneet periksi ja kääntyneet takaisin. Amazonasin laajaa viidakkoaluetta ei turhaan kutsuta ”vihreäksi helvetiksi”, sillä siellä on tukahduttavan kuuma, sankka kasvillisuus ja villieläimiä. Carlos Fitzcarrald ei kuitenkaan ollut luovuttajatyyppiä – ei silloinkaan, kun hän vuonna 1895 saapui Urubamba- ja Madre de Dios -jokien väliselle viidakkokaistaleelle.

Perulainen kumitehtailija oli taas kerran etsimässä viidakossa kasvavien luonnonvaraisten kumipuiden valkoista mehua.

Raakakumin kuljettaminen Amazonasin läpi oli hankalaa. Teiden raivaaminen viidakkoon oli lähes mahdotonta, eikä suurta osaa viidakon joista ollut vielä kartoitettu. Niinpä Fitzcarraldon piti yrittää löytää paras reitti viidakon läpi. Nyt hän katseli edessään levittäytyvää 11 kilometrin levyistä harjanteen halkomaa viidakkokaistaletta, joka erotti vuolaat joet toisistaan.

Kartta

Urubambaa ja Madre de Diosia erottava 11 kilometrin levyinen kannas (kartan alaosassa) on nimetty Fitzcarraldin mukaan.

© Rafael E. Baluarte & Shutterstock

Paikalliset olivat kertoneet, että harjanteen toisella puolella oleva joki yhdisti – ehkä – Amazonasin pohjoisosan eteläosaan ja voisi auttaa lyhentämään kumin kuljetusaikaa useilla viikoilla ja puolittamaan kuljetuskustannukset. Asiaa kannatti tutkia tarkemmin.

Fitzcarrald määräsi intiaanit purkamaan 30 tonnin painoisen jokihöyrylaivansa Contamanan, minkä jälkeen yli 300 intiaania kantoi osat harjanteen yli. Harjanteen toisella puolella intiaanit kokosivat jälleen laivan, jotta kumipohatta voisi jatkaa etsintää.

Juuri tällainen itsepäisyys oli tehnyt Carlos Fitzcarraldista yhden Perun rikkaimmista miehistä. Oikotien löytäminen toi hänelle mainetta ja kunniaa – alue nimettiin myöhemmin Istmo de Fitzcarraldiksi – mutta onni ei ollut ikuista. Vain kaksi vuotta mullistavan löydön jälkeen kumitehtailija makasi kuolleena Amazonasia halkovan joen pohjalla.

Armeija syytti vakoojaksi

Carlos Fitzcarrald syntyi vuonna 1862 Perun ylängöllä. Kasteessa nimen Isaías Fermín Fitzgerald -nimen saanut amerikanirlantilaisen merimiehen ja perulaisen naisen vanhin poika lähetettiin opiskelemaan hienoon kouluun Perun pääkaupunkiin Limaan.

Opinnot päättyivät kuitenkin äkillisesti vuonna 1879, kun isä kuoli eikä äidillä enää ollut varaa maksaa koulumaksuja. Samoihin aikoihin Chilen, Bolivian ja Perun välille puhkesi Atacaman autiomaan nitraattiesiintymiä koskeva ”salpietarisota”.

17-vuotias Isaías liittyi Perun armeijaan, mutta häntä syytettiin Chilen vakoojaksi – luultavasti siksi, että hänellä ei ollut henkilöllisyyspapereita ja hänellä oli mukanaan isänsä vanhoja merikarttoja.

Carlos Fitzcarrald

Carlos Fitzcarraldin äiti oli perulainen, ja hänen isänsä oli amerikanirlantilainen merimies.

© National Library of Peru

Tämä herätti epäilyksiä, ja sotaoikeus tuomitsi Isaíaksen kuolemaan. Nuorukaisen onneksi kasarmille tuli hänen kotiseudultaan oleva lähetyssaarnaaja, joka puhui hänen puolestaan.

Nuori Isaías pakeni viidakkoon kenties kuolemantuomion säikähdyttämänä, ja kului lähes kymmenen vuotta ennen kuin hän palasi taas ihmisten ilmoille, tällä kertaa viidakkokaupunki Iquitosissa. Hän käytti nyt nimeä Carlos, ja irlantilaisen sukunimensäkin hän oli espanjalaistanut Fitzcarraldiksi.

Kiistelty liikemies puhui parvekkeelta

Vuoteen 1888 mennessä tuolloin 26-vuotiaasta Carlos Fitzcarraldista oli tullut yksi Amazonjoen suurimpiin sivujokiin kuuluvan Ucayalin alueen suurimmista kumituottajista. Riippuen siitä, keneltä kysyttiin, hän oli joko visionääri ja liikemies, joka toi vaurautta syrjäiseen viidakon kolkkaan, tai raaka tyranni, joka orjuutti intiaaneja eikä epäröinyt tappaa.

Fitzcarrald itse ei kyseenalaistanut ansioitaan. Vähän ennen viimeistä tutkimusretkeään Fitzcarrald piti kartanonsa parvekkeelta puheen, jossa hän korosti kuulijoille hyviä aikomuksiaan:

”Taistelimme kiivaasti ja aiheutimme villeille niin suuria tappioita, että heidän oli peräännyttävä.” Fitzcarraldin palkollinen Zacarías Valdez

”Rakkaat kansalaiset, pääsette osallistumaan suurimmalle tutkimusretkelle, jota maassamme on uudella ajalla tehty. Aloitamme uuden seikkailujen aikakauden Perun lipun alla ja tuomme muun maailman lähemmäksi tätä hedelmällistä maata. Peru tiukkuu maitoa ja hunajaa, ja kurjinkin voi löytää onnensa täältä.”

Hän kohdisti sanansa myös alkuasukkaille: ”Lupaan olla kuin hyvä ja oikeudenmukainen isä, joka johdattaa teidät auringon valtakuntaan ja antaa teille ruutia ja luoteja metsästystä varten. Menestys vaatii kuitenkin väsymätöntä työtä. Siispä aloittakaamme!”

Koko maailma tarvitsi kumia

Fitzcarraldin kiinnostusta lateksiksikin kutsuttuun luonnonkumiin on helppo ymmärtää. Luonnonkumia valmistetaan kumipuun kuoresta saatavasta valkoisesta mehusta, ja sitä alettiin pian kutsua ”valkeaksi kullaksi”.

1800-luvun lopulla luonnonkumilla saattoi ansaita omaisuuden, sillä maailman nopeasti kasvava teollisuus tarvitsi valtavia määriä uutta ihmeainetta. Siitä valmistettiin muun muassa autonrenkaita, kaapeleiden eristeitä ja kumisaappaita. Valtava kysyntä synnytti Peruun ”kumihuuman”, jonka ollessa kuumimmillaan kumin osuus maan viennistä oli 18 prosenttia ja se oli yksi Perun valtion tärkeimmistä tulonlähteistä.

Kumipuu

Luonnonkumia saadaan Amazonasin viidakossa luonnonvaraisina kasvavista kumipuista.

© Shutterstock

Kumille oli kysyntää

Kun eurooppalaiset 1800-luvulla tajusivat kumin mahdollisuudet, Keski- ja Etelä-Amerikan intiaanit olivat keränneet kumipuiden mehua ja käyttäneet kumia esimerkiksi tiivisteenä jo vuosituhansia.

1745 – Ranskalainen levitti sanaa

Ranskalainen tieteilijä Charles-Marie de la Fondaine kuvasi ensimmäisenä, miten Etelä-Amerikan intiaanit käyttivät kumia jalkineissa ja vesisäiliöissä. Pian kumi saapui Eurooppaan, missä siitä tehtiin etenkin pyyhekumeja.

Vaaleanpunainen pyyhekumi
© Shutterstock

1823 – Skotit keksivät sadevaatteet

Eurooppalaiset kyllästivät kankaan lateksin ja tärpätin seoksella tehdäkseen siitä vedenpitävämpää. Mutta vasta kun skotlantilainen kemisti Charles Macintosh lisäsi seokseen teollisuusbensiiniä eli naftaa, kankaan vedenpitävyys parani huimasti.

Charles Macintosh
© Shutterstock

1839 – Joustavuus lisääntyi

Pakkasella kumi muuttui kivikovaksi ja kesällä se suli. Ongelma ratkesi, kun Charles Goodyear keksi vulkanointiprosessin. Siinä luonnonkumia käsitellään lämmössä ja paineessa, mikä parantaa sen joustavuutta ja lujuutta.

Charles Goodyear
© Southworth & Hawes

1941 – Synteettinen kumi keksittiin Yhdysvalloissa

Japani hyökkäsi toisessa maailmansodassa Kaakkois-Aasiaan ja miehitti suuret kumintuottajat Indonesian ja Malesian. Kumiplantaasien menetys johti Yhdysvalloissa synteettisen kumin kehittämiseen. Nykyään synteettisen kumin osuus maailman kumintuotannosta on 70 prosenttia.

Japanilaisia sotilaita auton lavalla
© The Asahi Shimbun/Getty Images & Shutterstock

Kumi nosti Amazonasin maailmankartalle muutenkin kuin vain eksoottisena viidakkona. Valkoisen kullan kysyntä tarjosi huimia mahdollisuuksia Carlos Fitzcarraldin kaltaisille liikemiehille mutta myös paikallisille. He eivät enää olleet vain sademetsän ”villejä” vaan kauppakumppaneita, joilla oli tarjottavanaan arvokasta hyödykettä.

Valitettavasti intiaaneilla ei ollut käsitystä taloudesta ja oikeudenmukaisista palkoista, minkä ansiosta Fitzcarrald saattoi käyttää heitä halpana työvoimana. Hänellä oli maine alkuperäiskansojen ystävänä, ja häntä kutsuttiin parrastaan ja eurooppalaisista vaatteistaan huolimatta ”valkoiseksi intiaaniksi”, mutta silminnäkijät kertoivat myös hänen julmuudestaan.

Alkuasukkaat joutuivat kärsimään

On lähes varmaa, että kumia tavoitellessaan Carlos Fitzcarraldkin sotki kätensä vereen, kuten muutkin alalla. Joskus Fitzcarrald joutui jopa avoimeen konfliktiin vihamielisten alkuasukkaiden kanssa. Fitzcarraldin palveluksessa ollut perulainen Zacarías Valdez kirjoitti muistelmissaan näin:

”Taistelimme kiivaasti ja aiheutimme villeille niin suuria tappioita, että heidän oli peräännyttävä.”

Valdez kertoi myös, kuinka Fitzcarrald keräsi rangaistusretkillä jopa 800 ”sotilasta” kanootteihin ja määräsi nämä tappamaan kokonaisia kyliä Winchester- ja Remington-kivääreillään.

Fitzcarrald ja laiva viidakossa

Fitzcarraldo-elokuvan elämää suurempi päähenkilö perustuu löyhästi kumipohatta Carlos Fitzcarraldiin.

© Photo 12/Imageselect & Shutterstock

Valdezin mukaan Fitzcarrald pystytti erään yhteenoton jälkeen paikalle Perun lipun ja nimesi löytämänsä uuden joen Coloradoksi (espanjaksi ”punainen”) joen punaiseksi värjänneen veren vuoksi.

Fitzcarrald värväsi tutkimusretkilleen satoja alkuasukkaita, joiden oli kuitenkin ensin sitouduttava kustantamaan ruokansa ja varusteensa itse. Kustannukset olivat yleensä paljon suurempia kuin värvättyjen tulot, joten intiaanit päätyivät Fitzcarraldin velkaorjiksi.

Katso Fitzcarraldo-elokuvan kohtaus, jossa alkuasukkaat hinaavat laivan kukkulan yli.

Viidakko antoi ja viidakko otti

Kun Fitzcarrald vuonna 1895 saapui Urubamba- ja Madre de Dios -jokien väliselle kannakselle, hän määräsi velkaorjansa kantamaan retkikunnan jokihöyrylaivan kannaksen yli. Asiantuntijat pitivät kannasta mullistavana löytönä, sillä raakakumin kerääminen Perun kolkasta, jota Brasiliakin vaati itselleen, oli ratkaisevan tärkeä maan talouden kannalta.

Pian Fitzcarrald alkoi haaveilla rautatiestä, joka yhdistäisi kaksi jokea toisiinsa. Hän oli toteuttamassa rautatiehaavettaan, kun asiat menivät pieleen 9. heinäkuuta 1897.

”Se on outo tarina, joka tuo mieleen Sisyfoksen; tarina mahdottomasta ponnistuksesta.” Elokuvaohjaaja Werner Herzog Carlos Fitzcarraldin elämästä

Fitzcarrald seilasi rautatiekiskoilla lastatulla jokihöyrylaiva Adolfitolla Urubambajokea pitkin bolivialaisen liikekumppaninsa kanssa, kun aluksen peräsin rikkoutui ja se ajoi karille kiviselle riutalle. Alus upposi, ja kaikki kyydissä olleet hukkuivat. Joki vei mukanaan Fitzcarraldin ruumiin, joka löydettiin vasta useita päiviä myöhemmin. Hän oli kuollessaan vasta 35-vuotias, ja häntä jäi suremaan vaimo ja neljä lasta.

Turma järkytti koko Perua, ja Fitzcarraldin kuolema merkitsi lopun alkua maan kumiteollisuudelle.

Alkuasukas hinaa laivaa

Fitzcarraldo-elokuva toi ohjaaja Werner Herzogille Kultainen palmu -ehdokkuuden Cannesissa.

© Photo 12/Imageselect

Fitzcarrald päätyi valkokankaalle

Elokuvaohjaaja Werner Herzog teki Fitzcarraldo-elokuvaansa lähes neljä vuotta, ja se toi hänelle parhaan ohjaajan palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1982.

Saksalaisen Herzogin Fitzcarraldo-elokuva perustuu löyhästi Carlos Fitzcarraldin elämään, joskin siinä pohatta päättää rakentaa Amazonasiin oopperatalon ja matkan varrella hän hinauttaa höyrylaivan kukkulan ylitse. Toisin kuin todellinen Fitzcarrald, Herzog ei purettanut laivaa elokuvassaan osiin vaan sadat alkuasukkaat vetivät 320 tonnin painoisen aluksen vuoren ylitse lihasvoimalla köysien ja puista tehtyjen alkeellisten nostolaitteiden avulla.

Jason Robardsin piti alun perin esittää pääroolia ja Mick Jaggerin sivuroolia, mutta kuvausten puolivälissä Robards sairastui punatautiin ja joutui palaamaan Yhdysvaltoihin. Jagger taas jättäytyi pois elokuvasta Rolling Stonesin kiertueen vuoksi. Werner Herzog palkkasi päärooliin Klaus Kinskin, joka kuitenkin käyttäytyi kuvauksissa niin huonosti, että muuan alkuasukas tarjoutui tappamaan hänet.

Elokuva maksoi lopulta 14 miljoonaa Saksan markkaa, ja se toi Herzogille arvostetun parhaan ohjaajan palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla.

Britannia valtasi kumimarkkinat

Perun kumibuumi lopahti lähes yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Brittiläinen tutkimusmatkailija Henry Wickham onnistui saamaan haltuunsa Amazonasin kumipuiden siemeniä ja salakuljettamaan ne Kaakkois-Aasian viljelmille, ja 1900-luvun taitteessa britit olivat jo ohittaneet Etelä-Amerikan kumintuotannossa.

Kumibuumi jätti kuitenkin jälkensä Peruun ja erityisesti Perun Amazonasin alueen suurimpaan kaupunkiin Iquitosiin, jonka väkimäärä kasvoi 1800-luvun puolivälin ja vuoden 1912 välisenä aikana 500:sta yli 7 000:een.

Iquitosin keskustassa on yhä jäljellä kumipohattojen rokokootyylisiä kartanoita Euroopasta tuotuine kaakeleineen sekä itsensä Gustave Eiffelin suunnittelema rautarakenteinen talo.

Kumipohattojen viehtymys eurooppalaiseen kulttuuriin ja ylellisyystuotteisiin oopperasta hopeaesineisiin innoitti osaltaan 80 vuotta myöhemmin saksalaista Werner Herzogia tekemään Fitzcarraldo-elokuvan. Elokuvaa on kutsuttu sekä maailman kunnianhimoisimmaksi että hulluimmaksi, ja perustuu pitkälti Carlos Fitzcarraldin elämään. Herzog onkin todennut:

”Se on outo tarina, joka tuo mieleen Sisyfoksen; tarina mahdottomasta ponnistuksesta.”

LUE LISÄÄ CARLOS FITZCARRALDISTA

Michael F. Brown & Eduardo Fernández, War of Shadows: The Struggle for Utopia in the Peruvian Amazon, University of California Press, 1993

Ernesto Reyna, Fitzcarrald: El rey del caucho, Lima, 1942