Intiaanien rituaali synnytti uskomuksen
1500: ”Päällikkö kulkee ympäriinsä keho ohuen kultapölykerroksen peitossa. Tavalliset kultakoristeet ovat hänelle liian rahvaanomaisia ja alkeellisia. Itsensä silaaminen kullalla on puolestaan eksoottista, epätavallista ja myös kallista, sillä prinssi huuhtoo joka ilta kultapölyn pois ja levittää taas uuden seuraavana aamuna.”
Näin kuvailivat ensimmäiset espanjalaiset tutkimusmatkailijat ”El Hombre Doradoa”, kultaista miestä.
Eräällä intiaaniheimolla oli tapana sivellä päällikkönsä kullalla rituaalimenoissa.
Eräs heimo tapasikin sivellä päällikkönsä kultapölyllä rituaalimenoissaan, mutta tarina muuntautui pian eurooppalaisten kuvitelmissa uskomukseksi rikkauksia täynnä olevasta El Doradon kaupungista.
Intiaanien uhrimenot
Muiscakansan rituaali, jossa päällikkö siveltiin kullalla ja huuhdottiin jälleen puhtaaksi, tapahtui Guatavitájärvellä Kolumbiassa.
Heimo luopui tavasta vuonna 1500 sen kalleuden vuoksi, mutta eurooppalaisia ajatus kultaisesta kaupungista ei jättänyt rauhaan.
Ehinger oli ensimmäinen eurooppalainen, joka lähti etsimään El Doradoa.
Saksalaiset janosivat kultaa
1529: Nuori saksalainen Ambrosius Ehinger oli nykyisten Kolumbian ja Venezuelan alueella sijainneen ”Pikku-Venetsian” kuvernööri, ja hän lähti etsimään El Doradoa kuultuaan siitä tutkimusmatkallaan kaksi vuotta aiemmin.
Tuolloin hän oli ryöstänyt paikallisilta intiaaneilta 300 kiloa kultaa, mutta hän halusi enemmän.
Niinpä hän kokosi sadan miehen joukon ja lähti etsimään kultaista kaupunkia, jonka hän oli kuullut sijaitsevan lännessä harjanteen takana.
Kun joukko saapui Andien vuoristoon, Ehinger päätteli, että El Dorado oli vuoriston takana, ja lähti ylittämään sitä.
Ehingerin retkikunta oli ensimmäisiä eurooppalaisia, jotka nousivat Andeille idästä, mutta kylmyys osoittautui pian kohtalokkaaksi.
Vain Ehinger ja 49 miestä selvisivät noususta hengissä, mutta toisella puolella ei ollut merkkiäkään kultaisesta kaupungista. Miehet lähtivät paluumatkalle, ja intiaanit hyökkäsivät heidän kimppuunsa.
Ehinger sai kaulaansa osuman intiaanien myrkkynuolesta ja kuoli kolme päivää myöhemmin.
Konkistadori löysi muiscaheimon
1536: Tarina kultaisesta kaupungista oli saanut alkunsa muiscakansan rituaalista, jossa heidän päällikkönsä silattiin kullalla. Tämän perusteella espanjalaiset alkoivat uskoa, että muiscat asuivat El Doradossa.
Vuonna 1536 espanjalaisesta Santa Marian siirtokunnasta lähti retkikunta etsimään heimoa konkistadori Gonzalo Jimenéz de Quesadan johdolla.
Quesada löysikin heimon ensimmäisenä eurooppalaisena, mutta joutui toteamaan, ettei heimo omistanut paljon muuta kuin suolaa ja perunoita.
Naapurikaupungista espanjalaiset kuitenkin ryöstivät sata kiloa kultaa, kaksituhatta smaragdia ja monia kultaesineitä.
Quesada etsi lopun elämäänsä El Doradoa, vaikkei kaupungin olemassaolosta ollut mitään todisteita.
Quesada uskoi vakaasti löytävänsä vielä joskus El Doradon.
Raakalainen aarrejahdissa
1541: Kenties raainta kaikista El Doradon etsinnöistä johti konkistadori Gonzalo Pizarro.
Retki osoittautui tuloksettomaksi, ja retkikunnan noin kahdestasadasta sotilaasta ja 4 000 intiaanista jäi henkiin alle 150 ihmistä.
Pizarro kidutti matkalla lukuisia intiaaneja yrittäessään saada heitä kertomaan El Doradon sijainnin.
Konkistadorin rautakypärä
Haarniskoidut konkistadorit olivat ylivoimaisia taisteluissa intiaaneja vastaan.
Tyypillinen rautakypärä, morion, yleistyi 1500-luvun puolivälissä.
Kypärän päällä olevan harjanteen tarkoitus oli vahvistaa kypärää.
Englanti halusi osansa kullasta
1595-1616: Vuonna 1592 englantilainen Walter Raleigh sai käsiinsä espanjalaisten kuvauksen Guyanassa pohjoisessa Etelä-Amerikassa olevasta kultaisesta kaupungista.
Raleigh ei epäillyt kirjoituksen aitoutta.
Hän jopa uskoi, ettei El Dorado ollut pelkkä kaupunki vaan rikas imperiumi, joka muistutti Espanjan valloittamia asteekkien ja inkojen loisteliaita valtakuntia.
Walter Raleigh uskoi, että Guyanassa oli ennennäkemättömän rikas kaupunkivaltio.
Vuonna 1595 Raleigh lähti ensimmäiselle, kuningatar Elisabet I:n tukemalle retkelleen Guyanaan.
Raleigh ei löytänyt kultaa, ja matka keskeytyi ankaran sään vuoksi.
Raleigh uskoi kuitenkin päässeensä muutaman päivän matkan päähän tavoitteestaan ja palasi Englantiin voitonriemuisena.
”Valloitus tulee loistollaan himmentämään kaikki Espanjan saavutukset ”, Raleigh lupasi ja ennusti, että El Doradon löytäjää olisi vastassa ”enemmän rikkaita ja kauniita kaupunkeja, enemmän kultaisin kuvin koristeltuja temppeleitä ja enemmän aarteita pursuavia hautakammioita kuin Cortés ja Pizarro löysivät Meksikosta ja Perusta”.
Etelä-Amerikan todelliset aarteet
Joutui kuninkaan epäsuosioon
Elisabet I:n kuoltua vuonna 1603 Raleigh joutui uuden hallitsijan, kuningas Jaakko I:n, epäsuosioon. Raleigh päätyi vankilaan, mutta vuonna 1616 hänet lähetettiin takaisin Guyanaan.
Siellä Raleigh rikkoi Espanjan ja Englannin välistä rauhansopimusta hyökkäämällä espanjalaisten tukikohtaan.
Kuninkaan kärsivällisyys loppui, ja Raleigh teloitettiin 29.10.1618.
Pääkallonmetsästäjinä tunnetut jivarot kauhistuttivat uudisasukkaita.
Intiaanit juottivat kuvernöörille sulaa kultaa
1599: Eurooppalaisten kullanhimo ja El Doradon etsintä koitui monen intiaaniheimon kohtaloksi. Valtakuntia tuhoutui, ja eurooppalaisten tuomat sairaudet tappoivat tuhansia intiaaneja. Jotkut eurooppalaiset yrittivät ylläpitää hyviä välejä intiaaneihin, mutta suurin osa valtasi tunnontuskitta intiaanien maita ja otti näitä orjiksi.
Intiaanit iskivät kuitenkin takaisin satunnaisilla hyökkäyksillä retkikuntien kimppuun tai järjestelmällisemmillä yrityksillä karkottaa eurooppalaiset.
Esimerkiksi vuonna 1599 jivaro-soturit hyökkäsivät uudisasukkaiden siirtokuntaan Ecuadorissa ja tappoivat siellä 25 000 ihmistä.
Eräiden historiallisten lähteiden mukaan jivarot sammuttivat eurooppalaisen kuvernöörin kullanjanon kerralla kaatamalla nestemäistä kultaa hänen kurkkuunsa.
Humboldt tutki Etelä-Amerikan runsasta luontoa ja eläinkuntaa.
Tiedemies kumosi myytin El Doradosta
1799: Saksalainen luonnontieteilijä Alexander von Humboldt matkusti vuonna 1799 Etelä-Amerikkaan muun muassa tutkimaan El Dorado -myytin todenperäisyyttä.
Viiden vuoden tutkimukset vakuuttivat hänet siitä, että kyseessä oli pelkkä taru.
Hän löysi kuitenkin Guatavitájärven, jossa heimopäällikkö oli sivelty kullalla.
Aarre järven pohjassa
Monet aarteenetsijät ovat yrittäneet kuivattaa Guatavitájärveä saadakseen käsiinsä kullan, jota muiscaheimon päällikkö tarinan mukaan huuhtoi järveen päivittäin.
Vuonna 1912 brittiläinen yhtiö kuivatti järven lähes kokonaan, mutta pohjan lieju ja muta estivät kunnon etsinnät ja kultaa löytyi vain vähän.
Järven kuivattamisyritykset kiellettiin vuonna 1965.
Muiscakansan kultaesine kuvaa ”kultaisen miehen” rituaalia.
Retkikunta katosi jäljettömiin
1925: Kaikista epäonnistuneista etsintäretkistä huolimatta arvostettu brittiläinen eversti ja tutkimusmatkailija Percy Fawcett ilmoitti vuonna 1925 päässeensä mahtavan ja rikkaan kaupungin jäljille Etelä-Amerikan viidakossa. Hän kutsui kaupunkia nimellä Z.
”Z – joka on päätavoitteemme – sijaitsee noin 10 mailia (16 kilometriä) leveän laakson keskellä olevalla harjanteella.
Sen talot ovat matalia ja ikkunattomia, ja siellä on pyramidinmuotoinen temppeli”, kirjoitti Fawcett Z:stä.
Paljon muuta hän ei sitten paljastanutkaan, mutta hän tuntui aidosti uskovan, että hän löytäisi kaupungin.
Ennen retkikunnan lähtöä pidettiin suuri lehdistötilaisuus, jonka päätteeksi Fawcett lausui itsevarmasti: ”Palaamme varmasti takaisin, ja silloin olemme löytäneet sen, mitä lähdimme etsimään.”
Brittiläinen Percy Fawcett oli aikansa seikkailijan perikuva: rohkea, karaistunut ja oppinut.
57-vuotias Fawcett ei ollut mikään hyväuskoinen onnenonkija.
Hän oli tehnyt jo seitsemän tutkimusretkeä Amazonin viidakkoon ja kerännyt vuosia todisteita kaupunki Z:n olemassaolosta muun muassa perehtymällä arkeologisiin löytöihin, tutkimalla vanhoja tekstejä ja haastattelemalla intiaaneja.
Fawcettin retkikuntaan kuului hänen aikuinen poikansa Jack ja tämän paras ystävä. Eversti uskoi, että pieni ja tiivis ryhmä oli ihanteellinen kokoonpano retkikunnalle.
Etsinnät veivät yli sadan hengen
Retkikunta lähetti tietoja kotiin intiaanien välityksellä.
Viiden kuukauden kuluttua raportit kuitenkin loppuivat, eikä retkikunnasta saatu enää mitään havaintoja.
Muutama vuosi ryhmän katoamisen jälkeen sen perään lähetettiin ensimmäinen etsintäpartio.
Etsintöihin ilmoittautui yli 20 000 vapaaehtoista. Seuraavina vuosina Saksasta, Italiasta, Venäjältä ja Argentiinasta lähdettiin etsimään Fawcettia.
Yli sata ihmistä kuoli etsinnöissä, mutta Fawcettista ei löydetty jälkeäkään.
Vuonna 1951 eräs retkikunta uskoi löytäneensä Fawcettin maalliset jäännökset. Tutkimuksissa ilmeni, että luut eivät olleet Fawcettin.
Selityksiä Fawcettin retkikunnan katoamiselle
Fawcettin retkikunnan kohtaloa arvaillaan edelleen. Suosituimmat teoriat:
Sademetsä paljastaa salaisuuksiaan
Nykyään: El Doradosta ei ole löydetty jälkeäkään lukemattomista etsinnöistä huolimatta. Vuonna 2010 ilmakuvista paljastui kuitenkin merkkejä muinaisesta korkeakulttuurista Brasilian ja Bolivian raja-alueella, josta moni retkikunta aikanaan etsi kultaista kaupunkia.
Tutkijat ovat löytäneet jälkiä yli kahdestasadasta rakennelmasta, ja lisää voi olla hautautuneena maan alle.
Vanhimmat rakennelmat ovat 2 200 vuotta vanhoja, uusimmat taas ovat vuodelta 1252, jolloin kaupungissa on voinut olla jopa 60 000 asukasta – eli enemmän kuin useimmissa Euroopan kaupungeissa keskiajalla.
Monet muutkin arkeologiset löydöt ovat todistaneet, että ennen vuotta 1600 Amazonin sademetsissä on ollut valtavia kaupunkeja, joissa on elänyt jopa kuusi miljoonaa ihmistä.
Ilmakuvien perusteella maahan on hautautunut suuria rakennelmia.
Yli 99 prosenttia heistä kuoli eurooppalaisten tuomiin sairauksiin, ja kaupungit autioituivat ja katosivat vähitellen viidakkoon.
Jotkut uskovat, että yksi näistä kaupungeista on saattanut olla juuri El Dorado.