Hurja matka maapallon ympäri

Magalhãesin laivat olivat tuskin irronneet Sevillan laiturista, kun retkikuntaa kohdannut epäonnisten sattumusten sarja alkoi. Vain murto-osa miehistöstä selvisi hurjasta matkasta ja pääsi palaamaan kotiin kolmen vuoden purjehduksen jälkeen.

Magalhãesin laivat olivat tuskin irronneet Sevillan laiturista, kun retkikuntaa kohdannut epäonnisten sattumusten sarja alkoi. Vain murto-osa miehistöstä selvisi hurjasta matkasta ja pääsi palaamaan kotiin kolmen vuoden purjehduksen jälkeen.

Getty Images

Antonio Pigafetta katseli huolestuneena, kun laivan kapteeni ja retkikunnan johtaja Fernão de Magalhães sotilaineen aamunkoitteessa 27. huhtikuuta 1521 hyppäsi sotuveneestä rantaveteen ja kahlasi kohti Filippiineihin kuuluvaa Mactanin saarta.

Pigafetta, Magalhãesin italialainen neuvonantaja, oli kehottanut kapteenia olemaan osallistumatta hyökkäykseen espanjalaisten käännytysyritykset torjuneita alkuasukkaita vastaan.

Syvästi uskonnollinen portugalilainen Magalhães oli kuitenkin pitänyt velvollisuutenaan johtaa taistelua Mactanin pakanoita vastaan.

Rannalle päästyään Magalhãesin miehet suuntasivat aseensa kohti soturijoukkoa. Varsijousien nuolet ja hakapyssyjen kuulat eivät kuitenkaan merkittävästi harventaneet vihollisen joukkoja tai pelästyttäneet alkuasukkaita tiehensä.

Sen sijaan alkuasukkaat lähtivät rynnistämään kohti espanjalaisia ja syytivät näiden niskaan nuolia ja bambukeihäitä.

Fernão de Magalhães.

© Getty Images

Magalhãesilla oli selkeä miesalivoima, ja hän käski miestensä perääntyä. Magalhães itse ei kuitenkaan ehtinyt pitkällekään, kun hänen vasempaan jalkaansa upposi keihäs.

Portugalilainen kaatui kasvoilleen hiekkaan, ja Pigafetta näki kauhukseen, miten alkuasukkaat hakkasivat hänet hengiltä.

”Meidän oli jätettävä kapteenin ruumis ja muidenkin vainajien ruumiit rannalle”, Pigafetta kirjoitti häpeissään. Retkikunta oli menettänyt johtajansa ja Pigafetta sankarinsa.

Hän ei kuitenkaan aikonut luovuttaa. Hänen oli vietävä yksityiskohtainen matkakertomuksensa Espanjaan, jotta koko maailma saisi kuulla Magalhãesin saavutuksista.

Muuten portugalilainen oli kuollut aivan turhaan ilman, että kukaan saisi tietää, millaisia löytöjä retkikunta oli hänen johdollaan tehnyt. Pigafettan urakka oli vasta alussa.

Magalhães jatkoi Kolumbuksen työtä

1492

Espanjan hallitsijapari Ferdinand ja Isabella halusivat saada osansa Kaukoidän tuottoisasta maustekaupasta. Niinpä he lähettivät Kristoffer Kolumbuksen etsimään läntistä meritietä Intiaan. Intian sijasta Kolumbus löysi Amerikan.

1493

Ferdinand ja Isabella suostuttelivat paavi Aleksanteri VI:n myöntämään Espanjalle omistusoikeuden kaikkiin maihin, jotka sijaitsivat noin 650 kilometriä Azoreilta länteen vedetyn pohjois-eteläsuuntaisen linjan länsipuolella.

1494

Espanja ja Portugali jakoivat maapallon keskenään Tordesillasin sopimuksella, jotta niiden ei tarvitsisi sotia uusista maa-alueista. Jakolinja vedettiin noin 2 400 kilometriä Atlantissa sijaitsevalta Kap Verden saarelta länteen, ja Espanja sai sen länsipuoliset ja Portugali itäpuoliset alueet.

1499

Portugalilainen merenkulkija Vasco da Gama palasi Lissaboniin kaksi vuotta kestäneen matkan jälkeen. Hän oli purjehtinut Afrikan eteläkärjen ympäri ja löytänyt merireitin Intiaan.

1503

Vasco da Gama palasi toiselta Intian-purjehdukseltaan mukanaan kauppasopimuksia, jotka tekivät Portugalista rikkaan. Espanjalaisia kismitti, etteivät he olleet löytäneet läntistä meritietä Kaukoidän maustemaihin.

1504

Kristoffer Kolumbus palasi kotiin neljänneltä matkaltaan Uuteen maailmaan – löytämättä läntistä meritietä Aasiaan.

1518

Espanjan kuningas Kaarle I hyväksyi Magalhãesin ajatuksen seilata Maustesaarille läntistä reittiä, jolloin Tordesillasin sopimusta ei rikottaisi. Magalhães lähti matkaan viidellä laivalla vuonna 1519.

Pigafetta tallensi matkan vaiheita

Antonio Pigafetta oli tavannut Fernão de Magalhãesin ensi kerran 21 kuukautta aikaisemmin elokuussa 1519 Sevillan satamassa.

Kantajat, merimiehet ja päällystö olivat valmistelleet viittä laivaa pitkälle purjehdukselle Espanjan paahtavassa helteessä.

Matkasta ei tulisi mikään tavallinen purjehdus, vaan huimapäinen portugalilainen kapteeni Fernão de Magalhães aikoi löytää läntisen merireitin Indonesian alueella sijaitseville Maustesaariksi kutsutuille Molukeille.

Uuden reitin oli määrä turvata Espanjalle pippurin, muskottipähkinän ja neilikan saanti, sillä rikkaat eurooppalaiset olivat valmiita maksamaan noista eksoottisista mausteista omaisuuksia.

Portugalin kuningas Emanuel I oli kieltäytynyt rahoittamasta tutkimusretkeä, sillä Portugali sai jo mausteita Maustesaarilta Afrikan eteläkärjen kautta kulkevaa laivareittiä pitkin.

Emanuelin kilpailija Espanjan Kaarle I sen sijaan kiinnostui Magalhãesin suunnitelmasta.

Kristoffer Kolumbus oli 20 vuotta yrittänyt löytää läntistä merireittiä Intiaan Espanjan kruunun nimissä – näkemättä vilaustakaan arvokkaista mausteista.

Kaarle I toivoi Magalhãesin olevan onnekkaampi ja antoi portugalilaisen käyttöön viisi laivaa ja niihin yhteensä 270 miestä.

Magalhãesilla oli mukanaan muun muassa peilejä ja kampoja kaupankäyntiä varten.

© Shutterstock

Pigafetta, jonka tehtävänä oli kirjata muistiin matkan tapahtumat, sai suureksi ilokseen paikan retkikunnan lippulaivalta Trinidadilta.

Hän ihaili suuresti Magalhãesia ja kuvaili tätä ”viisaaksi ja hyveelliseksi” mieheksi. Kaikki eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä.

”Muiden laivojen kapteenit eivät pitäneet hänestä. En tiedä miksi, ellei syynä sitten ollut se, että hän oli portugalilainen”, kirjoitti Pigafetta, joka tiesi hyvin, etteivät espanjalaiset ja portugalilaiset yleensä voineet sietää toisiaan.

Pigafetta ihaili Magalhãesia, ja hänestä tuli tämän tärkeä uskottu ja neuvonantaja.

© Getty Images

Nuori italialainen kirjasi matkan vaiheet muistiin

Oppinut italialainen Antonio Pigafetta lähti pitkälle purjehdukselle ennen muuta seikkailunhalusta, mutta hän myös dokumentoi matkan kulkua.

Pohjoisitalialaisessa Vicenzan kaupungissa varakkaassa perheessä varttuneen Antonio Pigafettan tulevaisuus oli turvattu.

Hän oli opiskellut maantiedettä ja kartografiaa, ja hänen navigaattorintaidoillaan oli kysyntää Välimerellä purjehtivilla laivoilla.

Matkoillaan Pigafetta tapasi paavin lähettilään Francesco Chieregatin ja matkusti tämän mukana Espanjaan.

Siellä 28-vuotias Pigafetta sai vuonna 1519 kuulla Magalhãesin aikeesta purjehtia Kaukoitään, jonka ihmeistä Pigafetta oli lukenut Marco Polon matkakertomuksesta.

Espanjan kuningas antoi seikkailunhaluiselle italialaiselle luvan liittyä Magalhãesin miehistöön kronikoitsijana.

Pigafettalla oli myös kielipäätä, ja Magalhães uskoi hänestä olevan apua neuvotteluissa matkan varrella kohdattavien vieraiden kansojen kanssa.

Pigafettasta tuli yksi Magalhãesin tärkeimmistä uskotuista, ja nykyään hänen päiväkirjojaan pidetään korvaamattomina tietolähteinä ensimmäisen maailmanympäripurjehduksen suhteen.

Magalhães kukisti kapinan

Pigafetta tajusi jo alkumatkasta, ettei luvassa ollut mikään huvimatka. Retkikunnan ensimmäinen haaste oli ylittää Atlantti syksyllä, jolloin valtameri oli oikukkaimmillaan.

Eräänä lokakuun yönä laivat joutuivat rajuun myrskyyn ja korkeat aallot uhkasivat pirstoa ne.

”Olimme itkun partaalla ja odotimme vain kuolemaa. Kukaan meistä ei uskonut selviytyvänsä myrskystä elossa”, Pigafetta kirjoitti päiväkirjaansa.

Laivat selviytyivät myrskystä ehjinä, ja miehistö riemuitsi, kun Brasilian itärannikko ilmestyi horisonttiin marraskuussa 1519.

Laivat purjehtivat neljä kuukautta rannikkoa pitkin etelään, ja lämpötila laski tasaisesti.

Eteläisen pallonpuoliskon talvi lähestyi, ja maaliskuussa 1520 Magalhães lopulta löysi Patagonian rannikolta luonnonsataman, jossa laivat voisivat talvehtia suojassa myrskyiltä.

Magalhães alkoi heti talvikauden alussa säännöstellä ruokaa tiukasti, vaikka miehet olivat Pigafettan mukaan juuri täyttäneet laivojen ruumat ”mustilla hanhenpoikasilla”, joiksi hän seudulla eläviä patagonianpingviinejä kutsui.

Magalhãesin päätös aiheutti miehistön keskuudessa tyytymättömyyttä, ja joukko espanjalaisia upseereita päätti ottaa laivat haltuunsa ja palata kotiin.

Magalhães sai kuitenkin vihiä uhkaavasta kapinasta, ja hän lähetti ryhmän itselleen uskollisia miehiä Victorialle puhumaan kapinan johtajan kanssa.

Magalhãesin ”agenteilla” oli mukanaan tikareita, ja he tappoivat niillä Victorian kapteenin. Myös Concepciónin kapteenin vangittiin ja tuomittiin ja teloitettiin pian petturina.

40:tä muuta kapinallista rangaistiin ripustamalla heidät roikkumaan käsivarsistaan. Magalhães ei kuitenkaan voinut teloittaa aivan kaikkia kapinallisia, ja niinpä hän määräsi nämä pakkotyöhön laivoille.

Kaksi miestä, joiden osallisuutta kapinaan Magalhães ei voinut antaa anteeksi, jätettiin Patagoniaan, kun laivat syyskuussa 1520 jatkoivat matkaansa kohti etelää.

Kuukautta myöhemmin retkikunta saavutti merkittävän virstanpylvään, kun horisonttiin ilmestyi kapea salmi, ja seuraavien 30 päivän ajan laivat puikkelehtivat saarien ja vuonojen sokkelossa.

Retkikunta kohtasi kuitenkin myös vastoinkäymisiä, kun Santiago kärsi haaksirikon ja San Antonion miehistö kääntyi luvatta kohti kotia.

Purjehdittuaan Tyynellämerellä lähes neljä kuukautta miehistö alkoi kärsiä keripukista, jonka oireita olivat muun muassa voimattomuus, vuotavat ikenet ja hampaiden irtoaminen.

© Bridgeman Images

Keripukki alkoi vaivata miehistöä

  1. marraskuuta 1520 Trinidad, Victoria ja Concepción Pigafettan mukaan viimein jättivät Etelä-Amerikan rannikon taakseen ja suuntasivat avomerelle kohti Maustesaaria.

Ajatus kullan arvoisista pippureista ja kuivatuista neilikoista lähes huumasi miehet, mutta pian päivät venyivät viikoiksi ja viikot kuukausiksi, eikä taivaanrannassa edelleenkään näkynyt muuta kuin vettä.

Meri tuntui jatkuvan loputtomiin, ja laivan purjeet roikkuivat velttoina tyvenessä. Turhautunut Magalhães antoi uudelle valtamerelle nimeksi ”Tyynimeri”.

Kaksi kuukautta purjehdittuaan retkikunta ei ollut vieläkään päässyt Maustesaarille. Pigafetta vaelsi huolestuneena laivan kannella, jossa makasi päivä päivältä enemmän voimattomia ja sairaita miehiä.

Ruokavarastot olivat huvenneet lähes tyhjiin, ja tynnyreihin säilötty juomavesi oli pilaantunut. Nälkä ei silti ollut ongelmista suurin, sillä keripukki alkoi hitaasti tappaa miehistöä.

”Pahinta oli tauti, joka sai useimpien ikenet turpoamaan niin, etteivät he enää pystyneet syömään ja kuolivat. Jumalan armosta minä vältyin taudilta”, Pigafetta kirjoitti päiväkirjaansa.

Muun päällystön tavoin hän sai aterioilla syödäkseen kvittenihyytelöä, jonka sisältämä C-vitamiini luultavasti pelasti hänet keripukilta.

  1. maaliskuuta 1521 italialainen viimein kuuli tähystäjän huudon, jota hän oli rukoillen odottanut yli kolme kuukautta: ”Maata näkyvissä!”

Kymmenen päivää myöhemmin retkikunta saapui Filippiineille. Siellä eurooppalaiset kohtasivat ystävällismielisiä alkuasukkaita, jotka soutivat kanooteillaan laivoille tuomaan riutuneille muukalaisille ruokaa.

Keripukin näännyttämät merimiehet ahmivat kilvan hedelmiä ja lihaa, ja pikkuhiljaa heidän voimansa alkoivat palata.

Filippiineillä retkikunta purjehti saarelta toiselle, ja katolisten espanjalaisten iloksi alkuasukkaat osoittivat kiinnostusta kristinuskoa kohtaan.

Suuren Cebun saaren hallitsija Humabon halusi jopa kääntyä kristinuskoon ja antoi kastaa itsensä ja koko kansansa.

Magalhães levitti Jumalan sanaa alkuasukkaiden keskuuteen niin innokkaasti, että hän unohti mausteet täysin.

Kun Cebun naapurisaaren Mactanin päällikkö sitten kieltäytyi kasteesta, Magalhães raivostui ja järjesti Mactanille hyökkäyksen, jossa hän kuoli 27. huhtikuuta 1521.

Yhteenotot jatkuivat Magalhãesin kuoleman jälkeen vielä pari päivää, ja niiden päätyttyä 270:stä merimatkalle lähteneestä miehestä oli jäljellä enää 115.

Määrä ei riittänyt miehittämään kolmea suurta laivaa, ja niinpä espanjalaiset päättivät polttaa Concepciónin, joka oli joka tapauksessa pahoin laivamatojen kalvama.

Retkikunnan uudeksi johtajaksi nousi espanjalainen kapteeni Juan Sebastián Elcano, joka ohjasi jäljellä olevat kaksi laivaa seilaamaan lounaaseen.

Retkikunta sai komean vastaanoton

Pigafetta suri Magalhãesin kuolemaa, mutta hänen mielialansa kohosi, kun Trinidad ja Victoria saapuivat Borneossa sijaitsevaan Bruneihin, jonka rikas hallitsija otti matkalaiset avosylin vastaan.

”Ankkuroiduimme ja odotimme laivoilla kaksi tuntia, kunnes rannalle tuli kaksi silkein verhottua norsua ja 12 miestä mukanaan posliiniastioita lahjojamme varten. Nousimme norsujen selkään, ja miehet kulkivat edellämme astioita ja lahjoja kantaen. Kuninkaan käskystä kaduilla oli ihmisiä keihäineen ja miekkoineen”, Pigafetta kirjoitti.

Palatsissa kolmesataa alastonta miekoin aseistautunutta sotilasta vartioi kuningasta, joka istui eri huoneessa kuin vieraansa.

Vieraiden hämmästykseksi kuninkaan kanssa piti puhua seinässä olevan putken välityksellä.

Espanjalaiset selittivät kuninkaalle olevansa Espanjan kuninkaan palvelijoita, jotka toivoivat rauhaa ja halusivat vain käydä hänen kanssaan kauppaa:

”Kuningas ilmoitti meille palvelijoidensa välityksellä, että koska Espanjan kuningas oli hänen ystävänsä, hänkin halusi olla tämän ystävä. Hän myös lupasi, että saisimme ottaa niin paljon vettä ja puuta sekä kauppatavaraa kuin haluaisimme”, Pigafetta kuvaili audienssia.

Bruneista matka jatkui kaakkoon, mistä Elcano toivoi löytävänsä Maustesaaret. Hän vangitsi kaksi paikallista oppaikseen, ja 8. marraskuuta 1521 Molukkien saariryhmän tuoksuvat saaret viimein alkoivat erottua kaukaisuudessa.

Eurooppalaisten peilit, kirveet ja puukot olivat haluttuja nykyään Indonesiaan kuuluvan Tidoren saaren asukkaiden keskuudessa, ja he vaihtoivat niitä ruokaan ja mausteisiin.

© Bridgeman Images

Tidoren saarella espanjalaiset tapasivat sulttaani Almanzorin, joka kertoi nähneensä unta muukalaisten tulosta.

Asiaan kuuluvien kohteliaisuuskäyntien jälkeen osapuolet alkoivat hieroa kauppaa.

Espanjalaiset soutivat laivoiltaan maihin punaisia kankaita, lakkeja, pellavaa, kirveitä, puukkoja, saksia ja peilejä ja vaihtoivat niitä etenkin kuivattuihin neilikoihin, jotka olivat Kaukoidän mausteista kysytyimpiä – ja Euroopassa lähes yhtä arvokkaita kuin kulta.

Koti-ikävä kuitenkin laimensi espanjalaisten intoa käydä kauppaa: ”Palava toiveemme päästä pian lähtemään kohti Espanjaa sai meidät vaihtamaan tavaroita tavallista halvemmalla”, tunnusti Pigafetta, joka totesi ilokseen, että laivoihin lastattiin myös ruokaa:

”Joka päivä laivoillemme tuotiin venelasteittain siipikarjaa, hanhia, porsaita, kookospähkinöitä ja muuta syötävää.”

  1. joulukuuta 1521 lastiruumat olivat viimein täynnä ruokaa ja mausteita. Sitten selvisi, että Trinidadissa oli vuoto.

Espanjalaisten oli jätettävä lippulaivansa Tidoreen, eivätkä kaikki miehistön jäsenet mahtuneet mukaan kotimatkalle.

Ympäripurjehdus hyödytti tiedettä

Magalhãesin retkikunnan ansiosta eurooppalaiset saivat runsaasti uutta tietoa maapallon meristä.

Lisäksi purjehdus todisti maapallon olevan pyöreä – ja paljon suurempi kuin useimmat olivat osanneet kuvitella.

Tyynenmeren valtava koko teki selväksi myös sen, että Amerikka ei sijainnutkaan Intian lähellä Aasian mantereella, kuten monet oppineet olivat luulleet.

Eurooppalaisille oli uutta sekin, että matkalainen ”menetti” vuorokauden purjehtiessaan maapallon ympäri länteen.

Tämän retkikunnan uusi johtaja Elcano miehistöineen sai selville saavuttuaan Portugalille kuuluvaan Kap Verden siirtokuntaan, jossa elettiin jo seuraavaa päivää kuin mikä espanjalaisten laskuissa oli menossa.

Retkikunnan jäsenet olivat pitäneet matkalla tarkoin kirjaa ajan kulumisesta, ja niinpä he saattoivat luotettavasti todeta, että päivämäärien ero ei johtunut heidän laskuvirheestään.

Retkikunta kohtasi monia outoja eläimiä

Nälkä niitti satoa laivalla

Pigafetta oli yksi niistä 47 eurooppalaisesta ja 13 alkuasukkaasta, jotka lähtivät Victorialla pitkälle matkalle kohti Espanjaa.

Sekä laiva että merimiehet olivat kokeneet kovia, mutta Elcano halusi siitä huolimatta purjehtia koko 20  000 kilometrin matkan Espanjaan käymättä välillä maissa, sillä reitti kulki vihollisen eli Portugalin hallitsemilla vesillä.

”Mieluummin kuolen kuin joudun portugalilaisten vangiksi”, Elcano julisti ja ohjasi Victorian Intian valtamerelle, missä miehet eivät kuukausiin nähneet muuta kuin merta.

Afrikan eteläkärjen lähestyessä Victoria joutui vaikeuksiin. ”Myrskyjen vuoksi jouduimme jäämään niemen lähelle seitsemäksi viikoksi purjeet alhaalla”, Pigafetta muisteli.

Kun Victoria oli ohittanut Hyväntoivonniemen, edessä oli jälleen uusi uhka: ”Meillä oli vain riisiä ja vettä, sillä liha oli pilaantunut suolan puutteen vuoksi.”

Pigafetta kuvaili huolestuneena, miten Victorian kannella viruvien luurangonlaihojen miesten työläät hengenvedot hiljalleen harvenivat, kunnes ne loppuivat kokonaan.

Vielä terveet merimiehet joutuivat lähes päivittäin hautaamaan tovereitaan mereen. Lopulta Elcano taipui ja suostui ohjaamaan Victorian Portugalille kuuluvaan Kap Verdeen, jotta he eivät kaikki kuolisi nälkään.

Pigafetta antoi kuninkaalle lahjan

Espanjalaiset uskottelivat portugalilaisille eksyneensä, mutta Magalhãesia ja Maustesaaria he eivät maininneet.

Portugalilaiset antoivat heille kaksi venekuormaa riisiä, jotka he veivät tyytyväisinä Victorialle.

Kun Elcano seuraavana päivänä pyysi lisää ruokaa, tilanne kiristyi. Portugalilaiset vangitsivat 13 merimiestä, ja Elcano joutui nostamaan Victorian purjeet ja pakenemaan kohti pohjoista.

Kaksi kuukautta myöhemmin Victorian miehistö saattoi viimein huokaista helpotuksesta, kun Sevillan satama tuli näkyviin.

Kolme vuotta kestänyt matka kolmen valtameren yli oli ohi, ja he olivat purjehtineet maapallon ympäri ensimmäisinä ihmisinä historiassa.

Pigafetta oli syystäkin ylpeä, kun hän maanantaina 8. syyskuuta 1522 laahusti maihin. Ryysyiset maailmanympäripurjehtijat raahustivat ensi töikseen katedraaliin kiittämään Jumalaa kotiinpaluustaan.

Sevillan asukkaat juhlivat kotiin palanneita maailmanympärimatkaajia.

© Bridgeman Images

Pigafetta teki Magalhãesista kuuluisan

Ilman Pigafettaa Magalhães olisi tuskin jäänyt historiaan. Pigafettan päiväkirjan ansiosta portugalilaisen jälkimaine kasvoi jopa hänen todellisia saavutuksiaan suuremmaksi.

Victorian palattua kotiin retkikunnan uusi päällikkö Elcano sai kunnian arvokkaan maustelastin tuomisesta turvallisesti Sevillaan.

Elcano ei korostanut Magalhãesin roolia raporteissaan, mutta Pigafettan matkakertomuksen ansiosta Kaarle I sai tietää, että portugalilainen oli pysynyt uskollisena Espanjan kruunulle ja että miehistön noustua Patagoniassa kapinaan tämä oli toiminut oikeudenmukaisesti kapteeninvaltuuksiensa puitteissa.

Ajatus löytöretkestä oli kiistatta Magalhãesin, ja jos hän ei olisi kukistanut kapinaa, maailmanympäripurjehdus olisi luultavasti jäänyt tekemättä.

Pigafetta suitsutti Magalhãesia niin innokkaasti, että moni pitää yhä portugalilaista ensimmäisenä maapallon ympäri purjehtineena kapteenina.

Se on kuitenkin vain osaksi totta: Magalhães purjehti nuorempana Portugalin lipun alla Afrikan ympäri itään, ja jos hänen kaksi matkaansa yhdistetään, hän seilasi maapallon ympäri.

Kunnia ensimmäisestä oikeasta maailmanympäripurjehduksesta kuuluu kuitenkin Elcanolle ja hänen miehilleen.

Näin miehistölle kävi

  • Kuoli kidutukseen: 1
  • Teloitettiin kapinoinnista: 2
  • Jätettiin Etelä-Amerikkaan: 2
  • Karkasi: 59
  • Alkuasukkaat tappoivat: 37
  • Jätettiin Kaukoitään: 54
  • Joutui vangiksi: 13
  • Kuoli tauteihin tai nälkään: 50
  • Kohtalo ei tiedossa: 34

Vain 18 palasi kotiin.

Pigafettan urakka päättyi lopullisesti vasta pari viikkoa myöhemmin, kun hän asteli Valladolidissa Kaarle I:n eteen matkapäiväkirjaansa kantaen:

”En antanut hänen pyhälle majesteetilleen Kaarle I:lle kultaa tai hopeaa, vaan jotakin, jota hänenlaisensa hallitsija osasi arvostaa: annoin hänelle kirjan, johon olin päivä päivältä kirjannut muistiin kaikki matkamme tapahtumat.”

Pigafettan työ oli tehty. Hänen ansiostaan koko maailma saisi pian tietää historian ensimmäisestä maailmanympäripurjehduksesta.