Napatutkija Fridtjof Nansen ja Fram-laiva

Fridtjof Nansen: Kolmen vuoden taistelu jäätä vastaan

Norjalainen Fridtjof Nansen sai hurjan ajatuksen: hän antaisi aluksensa Framin juuttua jäihin Jäämerellä ja merivirtojen kuljettaa itsensä pohjoisnavalle. Virta vei hänet kuitenkin poispäin määränpäästä, jolloin Nansen päätti yrittää navalle koiravaljakolla. Jo vaivalloiselle retkelle lähtiessään hän tiesi, ettei pystyisi enää löytämään takaisin Framille, vaikka haluaisi.

Norjalainen Fridtjof Nansen sai hurjan ajatuksen: hän antaisi aluksensa Framin juuttua jäihin Jäämerellä ja merivirtojen kuljettaa itsensä pohjoisnavalle. Virta vei hänet kuitenkin poispäin määränpäästä, jolloin Nansen päätti yrittää navalle koiravaljakolla. Jo vaivalloiselle retkelle lähtiessään hän tiesi, ettei pystyisi enää löytämään takaisin Framille, vaikka haluaisi.

Library of Congress & Ullstein Bild

Fridtjof Nansen (1861–1930) kirjoittautui historiaan ylittämällä ensimmäisenä Grönlannin mannerjäätikön vuonna 1888.

Norjalainen napatutkija ei kuitenkaan tyytynyt siihen vaan lähti vuonna 1893 uudelle tutkimusretkelle Fram-laivalla.

Tällä kertaa hän halusi testata teoriaa siitä, että napajäätikkö ajelehti Pohjois-Siperian rannikolta napaseudun halki Grönlantiin.

Tutustu uskomattomaan tarinaan ja lue kaikki reitistä, miehistön huolenaiheista ja tuloksista.

Norjalainen tutkimusretkeilijä Fridtjof Nansen epäröi. Hän oli eksyksissä 12-henkisen miehistönsä kanssa.

Vain muutama ihminen oli ennen häntä seilannut näillä vesillä, ja jää ja ainainen sumu hankaloittivat matkantekoa. Lisäksi merikortti oli puutteellinen, suorastaan harhaanjohtava: siitä puuttui useita saaria.

”Voikohan tämä saari, jonka rantoja nyt purjehdimme, olla venäläisessä kartassa näkyvä Taimyr?” Nansen pohti päiväkirjassaan 28. elokuuta 1893.

Nansenin laiva oli tutkimusalus Fram, joka kulki Pohjois-Siperian rannikkoa pitkin kohti itää.

Tähystysvuorossa olleen merimiehen piti olla silmä tarkkana päämaston 32 metrin korkeudessa sijaitsevassa tähystyskorissa, jotta laiva pystyttiin ohjaamaan turvallisesti oikealla olevan mantereen ja vasemmalla olevan jäämassan välistä.

”Siellä näkyi jäänreuna leveänä ja tiiviinä hohtaen.” Fridtjof Nansen, syyskuu 1893

Fram jatkoi itään aina Bjelkovinsaarelle asti. Sieltä Nansen lähti avomerelle ja otti kurssin suoraan kohti pohjoista. 20. syyskuuta matkanteko kuitenkin keskeytyi, kun alusta ravisteli yhtäkkiä voimakas
tömähdys.

”Juuri kun iltapäivällä kello 11 istuin kartan ääressä ja ajattelin, että olisimme kohta 78. leveysasteella ja kärsivällisyyteni alkaa loppua, kuulin äänen ja juoksin ulos. Siellä näkyi jäänreuna leveänä ja tiiviinä hohtaen sumussa.”

Fram oli saapunut läpitunkemattomalle ahtojäälle eikä voinut purjehtia enää pidemmälle pohjoiseen. Nansen päätti antaa laivan kiinnittyä jäihin. Pian Fram jäätyikin kiinni. Se tulisi olemaan jäiden vankina seuraavat kolme vuotta.

Fridtjof Nansenin teoria

Nansen halusi tutkia Jäämeren koskemattomia pohjoisosia, ja hänen ajatuksenaan oli käyttää luontoa apuna. Ideansa hän oli saanut löydettyään siperialaista puuta Grönlannin itärannikolta.

Nansen päätteli, että puutavaran oli pitänyt kulkea merivirtojen mukana Uuden-Siperian saarilta Venäjän pohjoispuolelta napameren kautta Grönlantiin. Hän laski, että merivirta kuljettaisi hänet kahdesta viiteen vuodessa lähelle pohjoisnapaa ja sieltä eteenpäin takaisin vapaana lainehtivalle sulalle merelle.

Matkalla hän tekisi tieteellisiä havaintoja. Laivan miehistö mittaisi vuorokauden ympäri säännöllisin väliajoin tuulen nopeutta, ilman ja veden lämpötilaa, ilman sähköisyyttä, meriveden suolapitoisuutta ja jään paksuutta.

Framin reitti

Framin tutkimusmatkareitti
© Claus Lunau

Fridtjof Nansenin rankka matka

Vielä vuonna 1893 Arktiksesta eli monenlaisia uskomuksia: pohjoisnapa olisi lainehtivaa avomerta tai vakaata kalliopohjaa. Nansenin tutkimukset osoittivat, että alue oli jään peitossa olevaa merta.

Fram lähti Vardøstä 21. heinäkuuta 1893.

Fram juuttui jäihin 22. syyskuuta 1893.

Nansen ja Johansen jättivät Framin 14. maaliskuuta 1895, kun se oli 600 kilometrin päässä pohjoisnavasta.

Miehet luovuttivat 9. huhtikuuta 1895 päästyään 360 kilometrin päähän navasta.

Talvehtiminen Torupsinsaarella 1895–96.

Jacksonin kohtaaminen 17. kesäkuuta 1896.

Nansen ja Johansen palasivat Vardøhön 13. elokuuta 1896.

Fram ajelehti edelleen ja vapautui jäistä 13. elokuuta 1896. Viikon päästä se palasi Norjaan.

Fridtjof Nansen Grönlannissa

Lisäksi mitattaisiin meren syvyyttä, otettaisiin pohjanäytteitä ja kerättäisiin näytteitä merenelävistä.

Lisäbonuksena eläintieteilijän koulutuksen saanut Nansen saattaisi päästä ensimmäisenä ihmisenä pohjoisnavalle, vaikka se ei tutkimusretken virallinen tavoite ollutkaan.

Nansen oli tuolloin jo kokenut tutkimusmatkailija. Vuonna 1888 hän oli vasta 27-vuotiaana johtanut tutkimusretkeä, joka ensimmäisenä ylitti Grönlannin mannerjäätikön.

Retkikunta oli hiihtänyt 40 päivässä 600 kilometrin matkan välillä 2 700 metrin korkeudessa. Jo tämän matkan aikana Nansen oli keskustellut uudesta tutkimusretkestä mukana olleen Otto Sverdrupin kanssa.

Ajatus muotoutui suunnitelmaksi ylittää Pohjoinen jäämeri laivalla, ja kun Fram viisi vuotta myöhemmin lähti Norjasta ja otti kurssin kohti napamerta, Sverdrup oli sen kapteenina.

Jääkarhun yllättämänä

Nansen oli hyvästellyt vaimonsa Evan ja heidän vasta viisikuukautisen tyttärensä Livin tietäen hyvin, että kestäisi parhaassakin tapauksessa vähintään kaksi vuotta ennen kuin hän näkisi heitä uudestaan. Matkaan saattaisi kulua jopa neljä tai viisi vuotta.

Khabarovan kaupungissa Jugorinsalmessa laivaan otettiin yli 30 rekikoiraa, jotka olisivat tarpeeseen, jos retkikunnan pitäisi jättää laiva. Sieltä Fram purjehti eteenpäin, ja syyskuun lopulla laiva juuttui jäihin, kuten oli tarkoitus.

Valokuva Framin miehistöstä
© Frammuseet

1. Framin kapteeni Otto Sverdrup
2. Retken johtaja Fridtjof Nansen
3. Merimies Peder Hendriksen
4. Toinen konemies Lars Pettersen
5. Yleismies Ivar Mogstad

Valokuva Framin miehistöstä
© Frammuseet

6. Ensimmäinen konemies Anton Amundsen
7. Naparetkeilijä Hjalmar Johansen
8. Perämies Theodor Jacobsen
9. Tieteellinen johtaja Sigurd Scott Hansen
10. Laivakokki Adolf Juell

Kuvasta puuttuvat: lääkäri Henrik Blessing, perämies Bernt Bentsen ja sähkömies Bernhard Nordahl.

Jo muutaman päivän kuluttua retkikunta törmäsi yhteen Jäämerellä vaanivista vaaroista.

Lokakuun alussa, kun kolme miehistön jäsentä oli pystyttämässä telttaa havaintojen tekemistä varten jäälle noin sadan metrin päässä aluksesta, he näkivät yllättäen jääkarhun. Miehet pakenivat laivalle, josta Nansen riensi apuun kivääreineen.

”...Se riensi valtavin loikin pakenevien miesten perään. Sitten se havaitsi minut ja pysähtyi hämmästyneenä ikään kuin olisi ajatellut, että mikäs olio se tuossa on. Lopulta se käänsi hieman päätään, ja ammuin sitä kaulaan. Se tuupertui niille sijoilleen liikauttamatta jäsentäkään”, Nansen kuvaili tapahtumaa päiväkirjassaan. Tapahtuma opetti miehille, että laivasta ei koskaan pitänyt lähteä aseistautumattomana.

Aikajana Fridtjof Nansenin elämästä

Aviopari Fridtjof Nansen ja Eva Nansen (aiemmin: Eva Sars) noin vuonna 1897

Fridtjof Nansen sai viisi lasta vaimonsa Eva Nansenin kanssa.

© Nasjonalbiblioteket

Fridtjof Nansenin elämä lyhyesti

  • 1861: Fridtjof Nansen syntyi 10. lokakuuta 1861 Vestre Akerissa Kristianiassa (Oslo). Nansen kasvoi vauraassa perheessä. Hänen isänsä oli asianajaja, ja äiti opetti Nansenin rakastamaan urheilua. He hiihtelivät Norjan vuorilla, ja Nansen nautti luonnossa olemisesta koko ikänsä.
  • 1881: Fridtjof Nansen aloitti eläintieteen opiskelut Oslon yliopistossa, jonka nimi oli tuolloin Det Kongelige Frederiks Universitet.
  • 1882: Fridtjof Nansen opiskeli vielä, kun hän pääsi osallistumaan tutkimusmatkalle Viking-laivalla Grönlannin itärannikolle. Nansen pääsi käyttämään matkalla metsästys- ja hiihtotaitojaan.
  • 1888: Fridtjof Nansen johti retkikuntaa, joka ylitti ensimmäisenä Grönlannin mannerjäätikön. Saavutus teki Fridtjof Nansenista maailmankuulun.
  • 1897: Nansen nimitettiin eläintieteen professoriksi Oslon yliopistoon vuonna 1897. Vuonna 1908 hänen professuurinsa vaihtui oseanografiaan eli meritieteeseen.
  • 1889: Fridtjof Nansen avioitui mezzosopraano Eva Sarsin kanssa. Tämä oli myös innokas urheilija ja arvosteli aikansa moralisoivaa asennetta naisten urheilua kohtaan. Eva kuoli vain 48-vuotiaana keuhkokuumeeseen. Pariskunta sai viisi lasta.
  • 1905: Fridtjof Nansen osallistui neuvotteluihin, joiden seurauksena Tanskan prinssi Carlista tuli Norjan kuningas Haakon VII.
  • 1906-1908: Fridtjof Nansen nimitettiin Norjan ensimmäiseksi suurlähettilääksi Lontooseen.
  • 1919: Fridtjof Nansen ja Sigrun Munthe avioitiin 15 vuoden salaisen seurustelun jälkeen.
  • 1920: Nansenista tuli Kansainliiton (YK:n edeltäjä) Norjan edustajiston jäsen.
  • 1921: Kansainliitto nimitti Nansenin pakolaisasioiden pääkomissaariksi.
  • 1922: Fridtjof Nansen sai Nobelin rauhanpalkinnon humanitäärisestä työstään. Hän lahjoitti palkintorahat kansainvälisille avustusjärjestöille.
  • 1930: Fridtjof Nansen kuoli 13. toukokuuta 1930 (68-vuotiaana) sydänkohtaukseen. Hänen hautajaisensa järjestettiin Norjan kansallispäivänä 17. toukokuuta, ja koko maassa pidettiin kahden minuutin hiljaisuus. Tuhkat haudattiin Nansenin toiveen mukaan koivun alle hänen mailleen Polhøgdaan Lysakerissa Bærumissa.

Jää alkoi puristua laivaa vasten

Muutaman päivän päästä tapahtui jälleen.

”Istuskellessamme aterian jälkeen rupattelemassa niitä näitä alkoi korviahuumaava meteli, ja koko Fram tärisi. Jää alkoi puristua laivaa vasten. Kaikki miehet ryntäsivät kannelle katsomaan. Fram selviytyi tilanteesta hyvin, aivan kuin olin odottanutkin. (…) Myöhemmin jäiden pakkautuminen jatkui, välillä niin voimallisesti, että Fram kohosi jään varassa”, kirjoitti Nansen 9. lokakuuta.

Tällainen Fram oli

Se oli ensimmäinen kerta, kun jää tuulen ja merivirtojen ajamana puristui laivaa vasten, mutta pahempaa oli vielä edessä.

Myöhemmin jäät runnoivat Framia niin voimakkaasti, että miehistö valmistautui jättämään laivan keskelle jäistä merta useiden satojen kilometrien päässä kiinteästä maasta.

Aluksen runko oli rakennettu vahvoista tammilankuista, jotta se kestäisi jään paineen, mutta tavaroita ja tarvikkeita vietiin varmuuden vuoksi kiireessä jäälle.

Miehistö nukkui yönsä täydessä vaatetuksessa ja ovet auki, jotta se pääsisi tarvittaessa pakenemaan ulos nopeasti. Mutta jälleen kerran Fram osoittautui jäätä vahvemmaksi ja kesti sen paineen.

Piirros Framista Jäämerellä

1. Jää puristuu alusta vasten... 2. ...ja alus kohoaa.

© HISTORIA

Fram rakennettiin kestämään jäitä

Nansen halusi näppärän laivan, joka selviytyisi jäissä. Larvikilainen laivanrakentaja Colin Archer rakensi Framiin sileät, vinot laidat, jotta se kohoaisi ylös jäiden puristuksessa. Runko koostui kolmesta kerroksesta paksuja lankkuja. Myös runkokaaret oli vahvistettu.

Miehistö saattoi jatkaa laivalla melko huoletonta elämäänsä, johon kuului kohtuullisesti töitä, riittävästi lepoa ja runsaasti hyvää ruokaa.

Nansen tiesi, että pimeys ja pitkästyminen olisivat odottamisessa pahinta, joten hän oli ottanut matkaan mukaan runsaasti kirjoja. Lisäksi miehistö pani juhlat pystyyn aina, kun siihen löytyi vähänkin aihetta.

Tieteelliset tutkimuksetkin tuottivat tulosta.

Framin miehistöä pelaamassa korttia

Miehistö tappoi aikaansa pelaamalla korttia, kuuntelemalla musiikkia, lukemalla kirjoja ja juhlimalla tilaisuuden tullen.

© Nasjonalbiblioteket

Luotausten mukaan meren syvyys oli 1 500–4 000 metriä ja pohjan lämpötila jäätymispistettä korkeammalla.

Havainnot kumosivat aiemman käsityksen, jonka mukaan napameri oli matala ja kylmä. Kuukausien kuluessa Nansenin turhautuminen kuitenkin lisääntyi, sillä laiva ei liikkunut kohti pohjoisnapaa, kuten hän oli suunnitellut.

Suunnitelma alkoi hahmottua

Nansen alkoi epäillä omaa teoriaansa luoteeseen vievästä virrasta. Laiva kulki kyllä pohjoiseen, mutta sitten se ajelehti takaisin etelään.

Helmikuun puolessavälissä 1894 Nansen totesi Framin olevan 80. leveysasteella. Se oli vain aste pohjoisemmassa kuin aluksen sijainti edellisvuoden syyskuussa. Tätä vauhtia kestäisi pitkään, ennen kuin Fram pääsisi maaliinsa.

”Saavuttaisimme pohjoisnavan 45, tai pikemminkin 50 kuukaudessa”, masentunut Nansen merkitsi päiväkirjaansa.Jos jää ylipäätään veisi heidät pohjoiseen.

Viikkojen kuluessa toivo etenemisestä hiipui. Se tarkoitti, että yksi retkikunnan päätavoitteista, pohjoisnavan ympäristön tutkiminen, ei toteutuisi.

Valokuva Fridtjof Nansenista polttelemassa piippua Framin edessä kesäkuussa 1894.

Kun matka ei sujunut aivan Nansenin kaavailujen mukaan, hän alkoi pohtia pohjoisnavalle ajamista koiravaljakolla.

© Scanpix

Uusi suunnitelma alkoi muotoutua Nansenin mielessä: hän jättäisi laivan jonkun miehistön jäsenen kanssa ja yrittäisi päästä pohjoisnavalle koiravaljakolla.

Matkalla he voisivat tehdä tieteellisiä mittauksia. Vaarana oli se, että he eivät löytäisi takaisin Framille vaan joutuisivat löytämään tien kotiin omin päin.

Tuntemattomassa maastossa heidän pitäisi päästä Frans Joosefin maalle, Huippuvuorille tai Grönlantiin pelastuakseen.

Nansen ei vielä paljastanut ajatuksiaan muille. Hän halusi ensin nähdä, miten pitkälle alus pääsisi kesän kuluessa.

Levoton Nansen tarkkaili herkeämättä jäätä ja kävi päivittäin hiihtämässä.

Hän harjoitteli myös koiravaljakon käsittelyä ja ohjaamista, ja päivä päivältä ajatus vahvistui hänen mielessään.

Matkaanlähdön valmisteluja

Lopulta Nansen teki päätöksensä. Marraskuun 19. päivänä vuonna 1894 hän kutsui miehistön salonkiin.

Siellä hän kertoi, että hän ja 27-vuotias lämmittäjä Hjalmar Johansen, joka oli fyysisesti vahva ja hyväkuntoinen, jättäisivät laivan alkuvuodesta ja lähtisivät kohti pohjoista.

Retkeä alettiin heti kiivaasti valmistella. Telttoja ja priimuskeittimiä testattiin. Miehistö laski, kokosi ja pakkasi tarvikkeita ja lämpimiä vaatteita ja ompeli makuupusseja.

Fram Jäämerellä

Tutkimusalus Fram vietti kolme vuotta juuttuneena Jäämeren jäihin.

© Bildarchiv Preussischer Kulturbesitz

Kaikkien napatutkimusalusten äiti

Nansenin matkan jälkeen kapteeni Otto Sverdrup lähti Framilla tutkimusmatkalle Pohjois-Kanadaan. Vuonna 1910 Fram vei Roald Amundsenin Etelämantereelle yhdeksän miehen ja 99 koiran kanssa.

Fram rakennettiin varta vasten napaseuduille tehtäviä tutkimusmatkoja varten, ja avovesillä se oli kiikkerä. Koska se oli muodoiltaan pyöreä, se keinui niin voimakkaasti aallokossa, että kokeneetkin merimiehet tulivat merisairaiksi.

Pian Nansenin tutkimusmatkan jälkeen Framia odotti uusi tehtävä. Kapteeni Otto Sverdrup rakennutti laivaan tilat 17 hengen miehistölle ja otti suunnan kohti Grönlantia ja Kanadaa (1898–1902).

Vuonna 1910 tutkimusmatkailija Roald Amundsen sai Framin käyttöönsä. Virallisesti hänen kohteensa olivat pohjoiset napa-alueet, mutta koska pohjoisnapa oli jo ”valloitettu”, kunnianhimoinen tutkija lähtikin kaikessa hiljaisuudessa kohti etelänapaa.

Amundsenin jälkeen alus sai rauhassa rappeutua. Sen pelastaminen on pitkälti Otto Sverdrupin sinnikkyyden ansiota. Vuodesta 1936 alus on ollut nähtävänä kunnostettuna Fram-museossa Oslossa.

Fram lukuina:

  • Paino: 800 tonnia
  • Pituus: 30 metriä
  • Rungon paksuus: 70–80 cm
  • Nansenin miehistö: 13 miestä

Lisäksi he valmistivat sukset, molemmat päät oli taivutettu, jotta miehet pystyisivät jatkamaan matkaa suksen kärjen katkettuakin.

Lopuksi miehistö rakensi rekiä ja kajakkeja. Ne olisivat tarpeen, jos retkeläiset joutuisivat avoveteen.

Maaliskuussa 1895 Framin ylittäessä 84. leveysasteen kaikki oli valmista lähtöön. Nansen oli hermostunut. Hän oli aiemminkin heittäytynyt seikkailuun, jonka lopputuloksesta ei ollut varmuutta. Nyt vastuu tuntui kuitenkin tavallistakin raskaammalta.

”Olen päässyt viime päivinä levolle vasta puoli neljältä tai puoli viideltä aamulla. En mieti ainoastaan sitä, mitä kaikkea meidän on otettava matkalle mukaan. Minua huolestuttaa, että minun on jätettävä laiva ja luovutettava sen komento ja vastuu muille. Pitää muistaa kaikki, mistä laivalle jäävien tulee pitää huolta: tieteellisiä tutkimuksia ja havaintojen tekemistä on jatkettava aivan kuten tähänkin asti jne.”

Nansen uskoutui päiväkirjalleen ennen lähtöään.

Fridtjof Nansen ja Hjalmar Johansen jättivät Framin

Pakkasta oli noin 40 astetta, kun Nansen ja Johansen 14. maaliskuuta lähtivät kohti tuntematonta mukanaan kolme rekeä ja 27 koiraa. Miehittämätön reki oli epävakaa, ja se kaatuili usein.

Nansen ja Johansen saivat pian huomata, miten mukavat oltavat heillä oli ollut Framilla. Teltassa oli jäätävän kylmä, ja päivä päivältä jää muuttui yhä vaikeakulkuisemmaksi.

Jäälohkareet ja railot tekivät etenemisestä vaikeaa, ja miesten oli usein kierrettävä pitkiä matkoja päästäkseen eteenpäin.

Lisäksi jää ajautui etelää kohti, vaikka miesten määränpää oli pohjoisessa.

Niinpä he eivät ponnisteluistaan huolimatta päässeet paljonkaan lähemmäksi tavoitettaan. 8. huhtikuuta Nansenin oli tunnustettava, että yritys oli toivoton.

Heidän sijaintinsa oli 86°13.6 pohjoista leveyttä, ja he olivat noin 360 kilometrin päässä pohjoisnavalta. Se oli kuitenkin 300 kilometriä pohjoisempana kuin minne kukaan muu oli aiemmin päässyt.

Miehet pystyttivät paikalle sekä Ruotsin ja Norjan unionin että Norjan lipun, ennen kuin he jatkoivat matkaansa luoteeseen kohti Kap Fligeflytä, joka sijaitsi Venäjälle kuuluvalla Frans Joosefin maalla. Nansenin laskelmien mukaan sinne oli matkaa lähes 650 kilometriä.

Maata näkyvissä

Kesäkuun puolivälissä Nansen ja Johansen olivat olleet matkalla kolme kuukautta. Lähes läpipääsemättömässä jääerämaassa taivaltaneet miehet olivat uuvuksissa.

He olivat joutuneet tappamaan useimmat koirista ruuaksi näiden lajitovereille ja lopulta myös itselleen. Kun enää kolme koiraa oli jäljellä, Nansenin ja Johansenin oli ryhdyttävä itse vetämään rekiä. Ruoka oli loppumaisillaan, eikä Nansenilla ollut aavistustakaan, missä he olivat.

Nansen ja Johansen vetävät rekiä jäällä

Kun koirat oli tapettu ja syöty, Nansen ja Johansen joutuivat itse vetämään rekiään.

© Nasjonalbiblioteket

Hän ei voinut millään käsittää, että he eivät olleet vielä saavuttaneet maata. 24. heinäkuuta Nansen havaitsi mustan juovan horisontissa: ”Mitä pidempään katsoin juovaa, sitä enemmän epäilin silmiäni, ja lopulta tartuin kiikareihin. Olin tuskin saanut ne suunnattua kohteeseensa, kun tajusin kuin salamanlyömänä, että sen täytyi olla maata, eikä se ollut edes kovin kaukana! (…) Tulimme molemmat villiksi ilosta.”

Musta juova oli Torupsinsaari, ja miehet valmistautuivat talvehtimaan siellä. Kotiin he eivät enää tänä vuonna pääsisi.

He rakensivat itselleen alkeellisen majan yksinkertaisilla työkaluilla, kuten suksisauvalla, mursun luusta tehdyllä lapiolla ja mursun hampaasta tehdyllä hakulla.

Majassa pystyi seisomaan, mutta se oli vain kahden metrin levyinen ja vähän yli kolmen metrin pituinen.

Alueella oli runsaasti mursuja, joista he saivat vuotia kattotarpeiksi, ihraa polttoaineeksi ja lihaa syödäkseen.

Hjalmar Johansen ampuu mursun

Hjalmar Johansen (kuvassa) ja Fridtjof Nansen hankkivat talveksi varastoon mursunlihaa.

© Nasjonalbiblioteket

He olivat valmiina edessä olevaan pitkään kaamokseen seuranaan vain toisensa: viimeiset koirat he olivat ampuneet juuri ennen saapumistaan saarelle.

Katastrofin aineksia

Vietettyään kahdeksan pimeää talvikuukautta mökissään Nansen ja Johansen pääsivät lopulta jatkamaan matkaansa toukokuussa 1896. Heidän kuntonsa oli rapistunut pitkän mökissä oleskelun jälkeen, joten päivämatkat olivat aluksi lyhyitä.

Helpottaakseen matkantekoa jäällä he kiinnittivät rekiin purjeet.

Miehet puikkelehtivat saarten välissä kajakeilla, jotka oli sidottu yhteen alkeelliseksi katamaraaniksi, kun jotakin odottamatonta tapahtui.

Miesten viettäessä taukoa jäällä heidän aluksensa pääsi irti ja ajelehti merelle. Kaikki miesten tarvikkeet olivat kanooteissa.

”Hetken tunsin epätoivoa. Olin päässyt niin pitkälle, mutta en jaksanut kiivetä.” Fridtjof Nansen, kesäkuu 1896

Nansen hyppäsi veteen ja alkoi uida kajakkeja kohti, mutta pian hän tunsi, miten kylmyys ja uupumus alkoivat verottaa hänen voimiaan.

Johansen käveli jäällä levottomana edestakaisin. Lopulta Nansen pääsi kajakkien luo, mutta vaikeudet eivät loppuneet siihen.

”Sain otteen kajakin reunasta ja ajattelin huojentuneena, että olimme pelastuneet. Yritin vetää itseni ylös, mutta kehoni oli niin jäässä, etten pystynyt. Hetken tunsin epätoivoa. Olin päässyt niin pitkälle, mutta en jaksanut kiivetä”, muisteli hän myöhemmin.

Lopulta hän onnistui kuitenkin ponnistautumaan kajakkiin. Sitten hän vieläkin kylmästä kangistuneena meloi kanootit turvaan, mutta malttoi ampua matkalla vielä pari lintuakin.

Kohtaaminen jäällä: Fridtjof Nansen tapaa Frederick George Jacksonin

Miehet olivat jälleen kerran pystyttäneet leirinsä ja Nansen oli kiivennyt lähettyvillä olevan korkean jäälohkareen päälle tähystämään, kun hän oli kuulevinaan koiran haukuntaa.

Hän höristi korviaan ja tuli entistä vakuuttuneemmaksi: jossakin lähellä oli koiria! Hän pohti Johansenin kanssa, mitä olisi viisainta tehdä, ja päätti lähteä hiihtämään äänen suuntaan.

Yhtäkkiä hän kuuli ihmisen äänen, ja pian hän näki miehen hahmon.

”Kiirehdimme toisiamme vastaan ja heilutin hänelle, ja hän heilutti takaisin. Kuulin, kun hän jutteli koiralleen.

Hän puhui englantia, ja kun hän tuli lähemmäksi, tunnistin hänet herra Jacksoniksi, jonka muistin kerran tavanneeni. Nostin hattuani ja kättelimme toisiamme lämpimästi”, Nansen kertoi.

Fridtjof Nansen tapaa Frederick George Jacksonin

15 kuukauden harhailun jälkeen Nansen kohtasi brittiläisen napatutkijan Frederick George Jacksonin.

© Nasjonalbiblioteket

Hän oli tavannut brittiläisen tutkimusmatkailija Fredrick George Jacksonin Lontoossa neljä vuotta aiemmin.

He tervehtivät toisiaan kohteliaasti kuin Henry Stanley ja pitkään kadoksissa ollut tohtori Livingstone Afrikassa aikoinaan tiedustelemalla toistensa vointia.

Jackson ei heti tunnistanut Nansenia. Siististi pukeutunutta ja sileäleukaista brittiä vastassa oli villimies likaisissa ryysyissä, sotkuisessa tukassa ja takkuisessa parrassa.

Kesti tovin ennen kuin Jacksonille valkeni, kuka Nansen oli, ja hän toivotti norjalaisen kollegansa sydämellisesti tervetulleeksi. Ilmeni, että Nansen ja Johansen olivat saapuneet eteläisellä Frans Joosefin maalla sijaitsevaan Kap Floraan.

Brittiläinen tutkimusretkikunta oli oleillut alueella syksystä 1894 läh-tien tarkoituksenaan muun muassa saarten kartoittaminen. Britit odottivat Lontoosta laivaa, jonka piti tuoda heille varusteita ja uusi miehistö. Samalla laivalla norjalaiset pääsisivät kotiin.

Viimein 13. elokuuta Nansen ja Johansen palasivat Norjaan Vardøn satamaan. Samana päivänä Fram irtautui jäistä.

Nobelin rauhanpalkinto

Kuva Fridtjof Nansenista sekä Norjan Haakon VII:stä ja kruununprinssi Olavista

Vasemmalta: Fridtjof Nansen, Norjan kuningas Haakon VII ja Norjan kruununprinssi Olav (myöhemmin Norjan kuningas Olavi V. Kuva on Nobelin rauhanpalkinnon jakotilaisuudesta vuonna 1922.

© Fridtjof Nansenin kirjasta Eventyrlyst via Wikimedia Commons

Tämän vuoksi Fridtjof Nansen sai Nobelin rauhanpalkinnon

Fridtjof Nansen ei ollut vain kuuluisa napatutkija, vaan hän sai tunnustusta myös diplomaattisista kyvyistään.

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Eurooppa oli raunioina, ja etenkin pahalta tilanne näytti sotavangeiksi joutuneiden sotilaiden kannalta.

Historioitsijoiden arvion mukaan 6–8,5 miljoonaa ihmistä otettiin sotavangiksi. Saksassa 900 000:ta sotavankia käytettiin ilmaisena työvoimana tehtaissa ja maataloudessa, ja Itävalta-Unkarissa arviolta miljoona entistä sotavankia joutui pakkotöihin.

Venäjällä Vladimir Lenin oli vallankumouksen yhteydessä kieltänyt 800 000 maapakoon lähteneeltä venäläiseltä kansalaisuuden.

Tässä ilmapiirissä Fridtjof Nansen ryhtyi kansainväliseen avustustyöhän. Hänellä oli merkittävä rooli 400 000 sotavangin vaihdossa Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin välillä, ja vuonna 1921 Kansainliitto nimitti hänet pakolaiskomissaariksi.

Yksi suurimmista haasteista pakolaisille ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli se, että heillä ei ollut virallisia henkilöpapereita, joita tarvittiin valtioiden rajojen ylittämiseen. Kansainliitto loi ”identiteettitodistuksen”, joka takasi pakolaisille kansainvälistä suojaa, ja sitä alettiin kutsua nimellä Nansen-passi.

Nansen sai vuonna 1922 Nobelin rauhanpalkinnon merkittävästä panoksestaan kansainvälisessä hätäaputyössä, sotavankien palauttamisessa sekä Kansainliiton pakolaiskomissaarina.

Fridtjof Nansenin kuoltua Kansainliitto perusti Nansenin kansainvälisen pakolaistoimiston, jonka tavoite oli jatkaa sitä hätäaputyötä, jonka napatukija oli aloittanut. Toimisto sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1938.

Kotiinpaluu ja tulokset

  1. syyskuuta 1896 Fram purjehti täysine miehistöineen läpi pitkän vuonon kohti Kristianiaa, nykyistä Osloa.

Kaupunki oli mustanaan ihmisiä, ja joka puolella liehui viirejä, joissa seikkailijat toivotettiin tervetulleeksi kotiin.

Fridtjof Nansen tekee oseanografisia mittauksia
© Ullstein Bild

Tieteellisiä mittauksia

Nansen osoitti, että pohjoisnavan ympärillä ei ollut maata vaan syvä jään peittämä valtameri.

Priimuskeitin oli kätevä kuljettaa tutkimusretkellä
© Scanpix/Corbis

Keitin

Nansenilla oli mukana uusi keksintö, priimuskeitin. Se oli kevyt ja säästi polttoainetta.

Piirros miehestä lämpövaatteissa
© Nasjonalbiblioteket

Lämpövaatteet

Nansen yhdisti tuulenpitävän ja eristävän vaatekerroksen, jolloin vaatetus oli ohuempi ja kevyempi.

Miehistön omaiset ja kaupungin viranomaiset ottivat miehet vastaan tilaisuutta varten pystytetyssä paviljongissa.

Yliopistolla pidetyssä juhlassa miehistö kruunattiin laakeriseppelein, ja juhlat jatkuivat kuninkaanlinnassa, jonka parvekkeelta Nansen ja Framin kapteeni Otto Sverdrup vilkuttivat kansalle.

Taistelu jäitä vastaan oli päättynyt.

Valokuva Hjalmar Johansenista kesäkuussa 1896

Hjalmar Johansen ei sopeutunut arkielämään ja riisti itseltään hengen.

© Nasjonalbiblioteket

Naparetkeilijän kurja arki

Norjaan palaamisen jälkeen urheiden napaseikkailijoiden tiet erosivat. Nansenia juhlittiin sankarina, Johansen tarttui pulloon.

Ilman Hjalmar Johansenia Fridtjof Nansen olisi tuskin selvinnyt hengissä napajäiltä. Johansen piti mielialaa korkealla, kun Nansen oli vaipumassa toivottomuuteen, ja veti raskainta kuormaa, kun Nansenin selkä ei enää kestänyt.

Kotiinpaluun ja sitä seuranneiden juhlien jälkeen Johansen ei enää sopeutunut arkielämään armeijan kapteenina. Hän alkoi juoda, erosi vaimostaan, menetti työnsä, velkaantui ja tuli toimeen vain joten kuten.

Nansen joutui jatkuvasti lainaamaan hänelle rahaa.

Auttaakseen ystäväänsä Nansen ehdotti, että Johansen osallistuisi Roald Amundsenin tutkimusmatkalle (1910–12).

Etelämantereella Johansen ja Amundsen kuitenkin riitaantuivat, eikä Johansen päässyt etelänavalle. Vuosi kotiinpaluunsa jälkeen hän tappoi itsensä.

Fridtjof Nansen niitti mainetta ja kunniaa. Vuonna 1922 hän sai Nobelin rauhanpalkinnon ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä sotavankien ja pakolaisten hyväksi tekemästään työstä. Nansen kuoli 1930.