Carsten Niebuhr: Arabian-tutkimusmatka päättyi huonosti

7. tammikuuta 1761 alkoi Tanskan kuninkaan rahoittama Euroopan ensimmäinen puhtaasti tieteellinen tutkimusmatka. Vain yksi tutkimusretken osallistujista palasi hengissä kotiin.

7. tammikuuta 1761 alkoi Tanskan kuninkaan rahoittama Euroopan ensimmäinen puhtaasti tieteellinen tutkimusmatka. Vain yksi tutkimusretken osallistujista palasi hengissä kotiin.

Ian Dagnall/Alamy/Imageselect

Joukko jännittyneitä mutta odottavaisia miehiä tapasi 4. tammikuuta 1761 hämyisessä kievarissa Kööpenhaminassa.

Muutaman päivän päästä he tekisivät jotain, mitä ­kukaan muu Euroopassa ei ollut tehnyt: he lähtisivät puhtaasti tieteelliselle tutkimusretkelle kohti kaukaisia maita.

Retkikunnan rahastonhoitajaksi oli ­nimetty saksalainen matemaatikko ja kartanpiirtäjä Carsten Niebuhr, mistä tanskalainen kielitieteilijä Frederik Christian von Haven oli nyreissään.

”Tehkää mahdollisimman paljon tieteellisiä ­havaintoja.” Tanskan kuninkaan ohjeet retkikunnalle

Tanskasta olivat mukana myös lääkäri Christian Carl Kramer ja miniatyyrimaalari Wilhelm Baurenfeind.

Lisäksi matkaan oli lähdössä kaksi ruotsalaista, suomalaissyntyinen luonnontieteilijä Peter Forsskål sekä sotilas Lars Berggren palvelijaksi ja vartijaksi.

Sekalaisessa seurakunnassa kaikille lähtijöille yhteistä oli vain se, että kenelläkään heistä ei ollut mitään kokemusta vaarallisesta kaukomatkailusta.

Tanskan kuningas maksoi viulut

Tutkimusretki suunniteltiin tarkasti ­pienintä ­yksityiskohtaa myöten. Tanskan kuninkaan mukaan tavoitteena oli ­”tehdä mahdollisimman paljon tieteellisiä ­havaintoja”, ja kuninkaallisten ohjeiden listassa oli peräti 43 kohtaa.

Lähtijät saivat mukaansa myös kysymyksiä huomattavilta tutkijoilta, joita kiinnosti erityisesti saada lisätietoja ­”Onnellisesta Arabiasta”, Arabia Felix, kuten Euroopassa myyttisenä maana tuolloin pidettyä Jemeniä kutsuttiin.

Retkikunnan oli pian lähdön jälkeen palattava ­Helsingøriin palkkaamaan lisää merimiehiä, kun ­myrsky oli verottanut alkuperäistä miehistöä.

© Handels- og Søfartsmusset/Helsingør

Tarkoitus oli kerätä tietoa vieraista kulttuureista

Aiemmilla tutkimusmatkoilla oli haluttu myös hankkia siirtomaita tai tehdä lähetystyötä, mutta Niebuhrin retkikunta keskittyi vain tietoon.

Carsten Niebuhrin johtama matka oli Euroopan historian ensimmäinen puhtaasti tieteellinen tutkimus­retki.

Toki erilaisia tutkimusmatkoja oli tehty aiemminkin ympäri maailmaa, mutta niillä oli aina ollut muitakin kuin vain tieteellisiä tarkoitusperiä: esimerkiksi pakanoiden käännyttäminen, kauppasuhteiden solmiminen tai aluevaltauksien tekeminen.

Niebuhrin tutkimusmatka oli poikkeuksellinen myös sikäli, että se oli suunniteltu pienintä yksityiskohtaa myöten ja osallistujille oli jaettu eri­laisia tutkimustehtäviä.

Tavoitteena oli kerätä tietoa vieraista kulttuureista, laatia karttoja, ­kerätä ­näytteitä ja piirtää kuvia.

Ajatus retkikunnan lähettämisestä tuolle alueelle oli syntynyt seitsemän vuotta aiemmin Saksassa Göttingenin ­yliopistossa, jonka tutkijat halusivat oppia lisää Raamatussa mainituista paikoista ja kasveista.

Tanskan kuningas Fredrik V tunnettiin kulttuurin ja tieteen suosijana, ja niin hänet saatiin ylipuhuttua rahoit­tamaan matka.

Forsskålia pidettiin hankalana

Puhtaan tieteellisesti Peter Forsskål oli lähtijöistä pätevin. Hän oli kouluttau­tunut luonnontieteilijäksi Carl von Linnén alaisuudessa ­Uppsalassa, mutta hän oli opiskellut luonnontieteitä ja filosofiaa myös Saksassa.

Hänet tunnettiin myös ­sanavalmiina ja kärkkäänä keskusteli­jana, joka ei pelännyt konflikteja.

Muiden istuessa yhdessä kievarissa Forsskål oli jo noussut retkikunnan alukselle, sotalaiva Grønlandille.

Hän oli turhaan yrittänyt saada tanskalaisen lääkärin Christian Kramerin vaihdettua ruotsalaiseen tutkijaan, ja ehkä tästä ­kiistasta johtuen hän ei ollut saapunut yhteiseen tapaamiseen.

Myrsky vei merimiehiä heti aluksi

Tunnelma retkikunnassa ei siis ollut paras mahdollinen, kun loputkin tutkijat nousivat laivaan 7. tammikuuta 1761.

Ongelmat alkoivat heti, kun alus joutui avomerelle päästyään Norjan rannikon edustalla rankkaan myrskyyn, jossa kuoli useita merimiehiä. Retkikunnan oli pakko palata Helsingøriin palkkaamaan lisää miehistöä – ja itsetietoisten tutkijoiden välit olivat jo alkaneet kiristyä.

Kinastelusta huolimatta retkikunta pääsi lopulta Konstantinopoliin ja sieltä Egyptin Aleksandriaan. Siellä se viipyi vajaan kuukauden, ja erimielisyydet sen jäsenten välillä jatkuivat.

Tutkijat matkasivat muun muassa karavaanien mukana Lähi-idän aavikoilla.

© Ian Dagnall/Alamy/Imageselect

Tutkijat riitelivät muun muassa päätösvallasta rahankäytön suhteen, mutta Tanskasta saatujen selkeiden ohjeiden mukaan matkakassaa hallitsisi Carsten Niebuhr.

Retkikunnan henkeä ei parantunut ­sekään, että monet egyptiläiset pitivät tieteilijöitä ­vakoojina, ja varsinkin kartan­piirtäjä Niebuhr eksoottisine varusteineen herätti epäilyksiä.

Matka jatkui Kairoon, missä tutkijat paneutuivat omiin tehtäviinsä. Eräänä päivänä he ­lähtivät kuitenkin yhdessä katsomaan pyramideja.

”Ihmiseen iskee pelonsekainen ihmetys, kun hän näkee ensimmäistä kertaa nämä uskomattomat ja luonnottomat ­kivikasat”, Frederik Christian von Haven kirjoitti päiväkirjaansa.

Aikataulu venyi vuosia

Retkikunta viipyi Kairossa kokonaisen vuoden, ja Kööpenhaminasta lähdöstä oli kulunut silloin jo kaksi vuotta.

Tutkimusretki oli ollut tarkoitus toteuttaa kahdessa tai korkeintaan kolmessa vuodessa, ja koska vielä ei oltu lähelläkään Onnellista Arabiaa, retkikunta oli jo selvästi myöhässä aikataulusta.

Kairosta tutkijat jatkoivat aaseilla vuotuisen pyhiinvaelluskaravaanin matkassa Arabian niemimaalle Mekkaan.

Sieltä he purjehtivat Punaiselle­merelle, ja ­Niebuhr piirsi ensimmäisen luotet­tavan kartan sadunhohtoisesta Punaisestamerestä.

Kun miehet lopulta pääsivät Onnelliseen Arabiaan, hän piirsi myös ensimmäisen Jemenin kartan, joka oli yli sadan vuoden ajan ainoa maantieteellinen kuvaus maasta.

Carsten Niebuhr ­halusi aina uuteen maahan tultuaan tutustua paikalliseen elämään.

© Historie Archive

Peter Forsskål teki useita retkiä yksin, mutta hän kävi myös pidemmillä retkillä Niebuhrin kanssa kerätäkseen kasveja ja keskustellakseen paikallisten kanssa.

Eräällä tällaisella retkellä hän löysi kukkivan mirhapuun, josta oli antiikin aikana valmistettu mirhaa suitsukkeisiin ja hajuvesiin.

Hän laati ensimmäisen tieteellisen kuvauksen puusta, joka oli pitkään ollut unohduksissa Euroopassa.

Mokka-nimisessä satamakaupungissa Länsi-Jemenissä moni retkikuntalaisista sairastui ilmeisesti malariaan, joskin ­Frederik Christian von Haven väitti saaneensa keripukin.

Hänen viimeinen päiväkirjamerkintänsä, joka on tehty pahoin vapisevalla kädellä, kuului:

”25. toukokuuta 1763. Uskon Jumalan antavan minulle iltapäivällä autuaan lopun.”

Sairaus vei muitakin

Myös Forsskål sairastui vakavasti, mutta hän halusi silti ehdottomasti jatkaa Jemenin pääkaupunkiin Sanaahan.

Forsskålin voimat eivät enää riittäneet ratsastamiseen, joten hänet sidottiin kamelin selkään.

Lopulta hänen avus­tajansa eivät jaksaneet enää, ja kun islamin­uskoiset palvelijat kieltäytyivät kanta­masta kristittyä Forsskålia, tämän matka pysähtyi Jerimin kaupunkiin.

”Minulla on enää vain vähäinen toivo koskaan nähdä uudestaan Eurooppaa. Tunnen kuitenkin velvollisuudekseni sinnitellä hengissä, sillä jos kuolisin, olisi erittäin epävarmaa, päätyisivätkö pape­rini koskaan kotiin Eurooppaan.” Carsten Niebuhr päästyään Bombayhin Intiaan

Uteliaat kaupunkilaiset kerääntyivät hänen kuolinvuoteensa ­äärelle nähdäkseen edes ­vilauksen länsimaalaisesta. Forsskål kuoli aamulla 11. heinäkuuta 1763.

Retkikunnasta olivat jäljellä enää Nie­buhr, Kramer, Baurenfeind ja Berggren. He palasivat yhdessä satamakaupunki Mokkaan, missä malaria iski kaikkiin.

Baurenfeind kuoli 29. elokuuta laivalla matkalla Bombayhin. Seuraavana päivänä menehtyi myös Berggren.

Molemmat haudattiin mereen Onnellisen Arabian rannikon edustalle.

Niebuhr sinnitteli tieteen vuoksi

Jäljellä olevat Niebuhr ja Kramer saapuivat brittiläisen Itä-­Intian kauppakomppanian hallitsemaan Bombayhin syyskuussa 1763.

Sieltä he lähettivät menehtyneiden toveriensa käsikirjoitukset ja kokoelmat Tanskaan.

Carsten Niebuhr pukeutui mielellään arabien tavoin.

© Allan Lundgren/Ritzau Scanpix

Miehet nauttivat kaupungin miellyttävästä ilmastosta, mutta sairaudet piinasivat heitä, ja Kramer kuoli 10. helmikuuta 1764. Niebuhr oli hänkin vakavasti sairas, ja yksin Bombayssa hän kirjoitti:

”Minulla on enää vain vähäinen toivo koskaan nähdä uudestaan Eurooppaa. Tunnen kuitenkin velvollisuudekseni sinnitellä hengissä, sillä jos kuolisin, olisi erittäin epävarmaa, päätyisivätkö pape­rini koskaan kotiin Eurooppaan.”

Niebuhr vietti Bombayssa yli vuoden ja toipui vähitellen. Parannuttuaan hän matkusti Persian kautta Syyriaan ja nykyi­seen Irakiin.

Persepoliin rauniokaupungissa hän teki niin tarkkoja jäljennöksiä esi-historiallisesta nuolenpääkirjoituksesta, että sitä pystyttiin muutaman vuoden kuluttua ensimmäistä kertaa tulkitsemaan.

Kesällä 1764 Niebuhr saapui Syyrian Aleppoon, jossa hän saattoi hengähtää hetken ja viettää aikaa kaupungin eurooppalaisten kauppiaiden kanssa, kunnes paluumatka jatkui Konstanti­nopolin kautta Itä-Eurooppaan.

Puolan ja Unkarin metsäiset vuoristoseudut tuntuivat Nie­buhrista paljon vaarallisemmilta kuin mitkään alueet Arabiassa ja Anatoliassa, ja myös sää ja tiet olivat Keski-Euroopassa hänen mielestään huonompia.

Retkikunta oli jo unohdettu

Carsten Niebuhr osasi sopeutua aina ­vallitsevaan kulttuuriympäristöönsä ja neuvoi muitakin toimimaan niin:

”Matkailijan on noudatettava eri ­maiden tapoja ja ajatusmalleja niissä matkustaessaan. Jos hän saapuu ylpeiden turkkilaisten seuraan, polttakoon hän piippua ja juokoon kahvia vakavalla ­ilmeellä puhumatta liikaa. Arabeille hänen on kerrottava kaikesta, mitä hän on matkoillaan nähnyt. Persialaisille on osoitettava ­lukuisia kohteliaisuuksia, ja jos hän saa seurakseen kristittyjä, jotka ­haluavat tanssia, ­älköön hän ilmaisko vastenmielisyyttään sitäkään kohtaan.”

  1. marraskuuta 1767 Niebuhr palasi ­lopulta Kööpenhaminaan lähes seitsemän vuotta lähtönsä jälkeen.

Tutkimusretken ­rahoittanut kuningas Fredrik V oli kuollut ja virkamiehet, joiden kanssa Niebuhr oli ollut tekemisissä ennen lähtöään, olivat poissa, joten hänet oli käytännössä unohdettu eikä hänen paluutaan Kööpenhaminaan juuri noteerattu.

Seuraavat kymmenen vuotta Nie­buhr kävi läpi, kirjoitti puhtaaksi ja toimitti julkaistavaksi tutkimusmatkalta kertynyttä materiaalia, niin omaansa kuin Forsskålinkin.

Niebuhr kuoli 82-vuotiaana vuonna 1815.