Brittiseikkailija kirjoitti ensimmäisen matkaoppaan
Brittiläinen Francis Galton kirjoitti käsikirjan tutkimusmatkailijoille ja seikkailijoille vuonna 1855, yli 150 vuotta ennen Madventuresin suosittua opasta.
Sir Francis Galton hyödynsi omia ja muiden, kuten David Livingstonen, kokemuksia matkaoppaassaan, jota hän päivitti 17 vuoden ajan.
Francis Galton suhtautui elämässä eteen tuleviin vaikeuksiin pragmaattisesti: hänelle ongelmat olivat vain haasteita, joihin ei ollut vielä keksitty ratkaisua.
Haasteita riittikin vuonna 1851, kun Galtonin johtama kartoitusretkikunta vaelsi Länsi-Afrikan kuivilla tasangoilla.
”Juomavesi oli suurin huolenaiheemme. Sitä oli tavallisesti saatavilla vain siellä, missä alkuasukkaat olivat onnistuneet hiljattain kaivamaan sitä esiin.
Sadekautena maa lainehtii ja lammikoita syntyy sinne tänne, mutta ne häviävät nopeasti, osin haihtumalla, mutta erityisesti, koska vesi imeytyy hiekkamaahan”, Galton kirjoitti kotiin palattuaan.
Galton sai loistavan idean: muutkin seikkailijat voisivat hyötyä niistä opeista ja kokemuksista, joita hän oli saanut kaksi vuotta kestäneellä matkallaan.
Hän oli järjestänyt tutkimusretken itse ja omilla rahoillaan, ja hän oli myös itse joutunut selvittämään suurimman osan matkaan liittyvistä käytännön kysymyksistä, kuten montako juhtaa matkalla tarvittiin tai mitkä alkuasukasheimot olivat ahkerimpia kantajia.
Galton ymmärsi, että hänen kokemuksensa olivat rahanarvoisia. Palattuaan huhtikuussa 1852 Britanniaan hän päättikin koota tietonsa opaskirjaksi.
Galton ei olisi voinut valita parempaa ajankohtaa kirjansa julkaisemiselle.
Tutkimusmatkailu eli tuolloin kukoistustaan, ja siitä oltiin kiinnostuneita kaikissa kansankerroksissa.
Lehdissä julkaistiin kuuluisien seikkailijoiden ja tutkimusmatkailijoiden, kuten Richard Burtonin, Heinrich Barthin ja David Livingstonen, kertomuksia maailman aiemmin tutkimattomien alueiden eksoottisista kansoista, henkeäsalpaavista paikoista ja eläinlajeista, jollaisia kukaan ei ollut osannut kuvitellakaan.
Oppaan ensimmäinen painos ilmestyi 1855.
Opaskirja alkoi muotoutua
Pian Galton kuitenkin tajusi, että hänellä itsellään ei ollut riittävästi aineistoa kokonaisen kirjan kirjoittamiseen.
Niinpä hän päätti kerätä käytännön neuvoja muilta, jotka olivat hänen tapaansa matkustelleet eurooppalaisille aiemmin tuntemattomissa maailmankolkissa.
Galton teki valtavan urakan ja kahlasi läpi kaikki matkakertomukset ja kartastot, jotka sai käsiinsä.
Hän oli Lontoon Royal Geographic Societyn hallituksen jäsen ja hyödynsi siellä solmimiaan suhteita haastatellakseen aikansa suurimpia tutkimusmatkailijoita.
Jos hänen saamissaan tiedoissa oli ristiriitaisuuksia, hän tarkisti ne huolellisesti ennen kuin hyväksyi ne kirjaansa.
Vuosien mittaan Galton keräsi tuhansia eloonjäämisvinkkejä, käytännön neuvoja ja värikkäitä anekdootteja tutkimusmatkailijoilta, kaukomaiden lähetyssaarnaajilta, armeijalta ja alkuasukasheimoilta.
Matkaoppaan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1855 nimellä The Art of Travel: Shifts and Contrivances Available in Wild Countries eli ”Matkailun taito: apukeinoja ja vinkkejä villeihin maihin”. Kirjassa oli 196 sivua, mutta se mahtui paidan rintataskuun.
Myöhemmissä painoksissa oli lisää hyödyllisiä vinkkejä muun muassa vuonna 1864 Albertinjärven löytäneeltä Samuel Bakeriltä sekä asiantuntijoiden neuvoja esimerkiksi etäisyyksien mittaamiseen erämaassa.
Viidennessä painoksessa vuonna 1872 oli jo 366 sivua, mutta se oli edelleen taskukokoinen.
Darwin uskoi Galtonin oppaaseen
Kirja sai kiittävät arvostelut, kuten oli odotettavissakin aikana, jolloin tutkimusmatkailijat olivat sankareita ja ihmiset janosivat kertomuksia eksoottisista maista.
Galtonin pikkuserkku Charles Darwin, joka herätti neljä vuotta myöhemmin kohua kirjallaan Lajien synty, kirjoitti hänelle ihailevan kirjeen:
”Rakas Galton. Sain ystävällisen lahjasi eilen.
Toivon, että kirjasi käy hyvin kaupaksi, ja olen vakuuttunut siitä, että sitä tullaan myymään pitkään.
Jos se pelastaa tusinan tutkimusmatkailijoita katastrofilta, olen varma, että tunnet saaneesi palkkion kaikesta siitä vaivasta, jota olet kirjan eteen nähnyt.”
Darwin osui oikeaan ennustuksessaan: kirja oli vuosikymmeniä tutkimusmatkailijoiden vakiovaruste, ja siitä otetaan edelleen uusia painoksia.
Galton yritti muun muassa selvittää, löytyykö väkivaltarikollisilta yhteisiä perinnöllisiä ominaisuuksia.
Galton tutki eugeniikkaa
Charles Darwinin vuonna 1859 ilmestynyt kirja Lajien synty ja siinä esitetty ajatus luonnonvalinnasta saivat Francis Galtonin kiinnostumaan ihmisten ominaisuuksien periytymisestä sukupolvelta toiselle.
Hän nimesi tutkimusalan eugeniikaksi.
Galton ajatteli, että ihmiskunta voisi kehittyä jalostamalla tiettyjä ominaisuuksia, kuten älykkyyttä.
Eugeniikka ei saanut suurta kannatusta, kunnes Saksassa kansallissosialistit omaksuivat aatteen ja alkoivat sen perusteella harjoittaa rotuhygieniaa ja tuhota ei-toivottuja ihmisryhmiä.