”En osannut odottaa, että hyvin tavallisen näköinen kirja voisi sisältää niin merkittävän kokoelman valokuvia, jotka liittyvät kiehtovaan historialliseen tapahtumaan”, hän jatkaa.
Kiehtova tapahtuma, johon Isaac viittaa, juontuu yli 100 vuoden taakse 1900-luvun alkuun.
Kyseessä oli jännittävä kilpailu kahden kuuluisan naparetkeilijän välillä, jotka mittelivät siitä, kumpi pääsee ensimmäisenä etelänavalle.
Kilpailun toinen osapuoli oli brittiläinen merivoimien upseeri ja naparetkeilijä Robert Falcon Scott ja toinen norjalainen naparetkeilijä Roald Amundsen.
Pelastusvene pelasti miehistön
Kahden miehen välinen kilpajuoksu käynnistyi toden teolla vuonna 1911.
Scott oli sitä ennen johtanut niin kutsuttua Discoveryn retkeä Etelämantereelle vuosina 1901–1904. Retkikunta tutki Rossinmerta ja eteläisin piste, jonka Scott saavutti, oli 82°17'.
Vaikka kuuluisa Discovery-retkikunta ei päässytkään maantieteelliselle etelänavalle asti, Scott sai silti sankarin maineen kotimaassaan Englannissa.
Ilman The Morning -nimistä pelastusvenettä retkikunta ei kuitenkaan olisi kenties koskaan palannut kotiin.
Vene oli nimittäin tiettävästi vuonna 1904 mukana räjäyttämässä Discoveryä irti merijäästä yhdessä valaanpyytäjän ja räjähdeasiantuntijan Harry McKayn Terra Nova -aluksen kanssa.
Hämmästyttävän kirjastolöydön myötä on käynyt ilmi, että The Morning -aluksen miehistö otti matkan varrella valokuvia. Nämä historialliset 120 vuotta vanhat valokuvat ovat olleet piilossa Leedsin keskuskirjaston hyllyssä olleessa kirjassa, jonka kansi näytti mitäänsanomattomalta.
”Otokset kuvastavat aidosti sitä, millaista elämä laivalla oli. Niistä välittyvät ankarat olosuhteet, miehistön toveruus ja henkeäsalpaavat maisemat, joita miehistö näki kannelta joka päivä matkan aikana”, Isaac selittää.
Vielä ei ole selvää, kuka miehistön jäsenistä oli kameran takana, mutta asiantuntijat uskovat, että se saattoi olla aluksen pääkonemestari John Donald Morrision.
Lähteiden mukaan The Morning -alus lähti Lontoosta vuonna 1902.
Discovery-aluksen miehistöön puolestaan kuului naparetkeilijä Ernest Schackleton, joka otettiin tiettävästi vastentahtoisesti pelastusveneeseen ja tuotiin takaisin Englantiin.