"Pyramidit ovat avaruuden olentojen rakentamia"
Vaihtoehtoarkeologian suuri tähti väittää kaikkien merkittävien teknisten edistysaskeleiden olevan avaruusolentojen ansiota.

Von Däniken on perustellut väitettään avaruusolioiden vierailuista muun muassa hieroglyfeillä. Kuvioiden selitys lienee se, että vanhojen hieroglyfien päälle on aikojen kuluessa hakattu uusia, ja näin syntyneet kuviot muistuttavat esimerkiksi avaruusalusta.
Teorian esitti: Erich von Däniken
Syntymävuosi: 1935
Koulutus: Hotellinjohtaja
Erich von Dänikenin kirjoja on myyty yli 63 miljoonaa kappaletta, ja häntä voidaan pitää vaihtoehtoisen arkeologian kuuluisimpana hahmona. Von Däniken uskoo vakaasti, että avaruusoliot ovat vierailleet maapallolla useita kertoja ja että he ovat joka kerta opettaneet ihmisille uusia taitoja.
Von Däniken on tutkinut muun muassa muinaisten egyptiläisten hieroglyfejä, joista hän on löytänyt viitteitä esimerkiksi muuntaja-asemista, sähköporakoneista sekä avaruusaluksista.