Mellon Bankin konttorin Pittsburghin lähiössä Swissvalessa 6. tammikuuta 1995 kello 14.47 ryöstänyt mies ei ollut aivan tavallinen pankkirosvo.
Se kävi selväksi poliiseille, jotka tarkastelivat myöhemmin pankin valvontakameran kuvia.
Pörröiseen retkeilytakkiin pukeutunut ja noin 130 kiloa painava mies erottui heti joukosta, mutta hän pisti silmään myös toisella tavalla: kaikista muista poliisille tutuksi tulleista ryöstäjistä poiketen hänellä ei ollut naamiota, peruukkia, kypärää tai mitään muutakaan henkilöllisyytensä peittävää.
Mies päinvastoin käänsi rohkeasti kasvonsa kohti kassatyöntekijää, joka luovutti hänelle pankin sisäisten sääntöjen mukaisesti 5 200 dollaria eli nykyrahassa noin 14 000 euroa.
Miehen toiminta salli sen, että kamera kuvasi ryöstäjän kasvot sellaisella tarkkuudella, josta poliisit saattoivat yleensä vain uneksia.
”Itseluottamus kumpuaa useammin tyhmyydestä kuin tietämyksestä." Charles Darwin vuonna 1871.
Paikallisessa uutislähetyksessä julkaistusta kuvasta kului alle tunti siihen, että poliisi pystyi pidättämään pankkiryöstäjän, 45-vuotiaan McArthur Wheelerin. Pidätyksen jälkeen ryöstäjä huudahti hämmentyneenä:
”Mutta minähän käytin sitruunamehua." Lauseen hän toisti useita kertoja.
Lehdistötilaisuudessa poliisipäällikkö Ronald Freeman joutui selittämään paikalla olleille toimittajille, miten sanat pitäisi ymmärtää:
"Joku oli kertonut hänelle, että jos laittaa sitruunamehua kasvoihinsa, muuttuu näkymättömäksi", hän sanoi naureskellen.
Komisario Freeman ei ollut ainoa, joka piti tarinaa huvittavana. Psykologian professori David Dunning nauroi, kun hän luki Wheelerin tarinan The World Almanac -vuosikirjasta, joka popularisoi vuoden erikoisimpia tapahtumia.
Kuten niin monet muutkin, Dunning ihmetteli, miten oli mahdollista olla niin tyhmä. Pian hänen mieleensä alkoi hiipiä epäilys:
Onko mahdollista olla niin tyhmä, ettei tiedä olevansa tyhmä, hän teoretisoi.
Tutkijat hämmästyivät
Dunning päätti tutkia asiaa tarkemmin ja värväsi 45 psykologian koulutusohjelman opiskelijaa koekaniineiksi.
Opiskelijoita pyydettiin vastaamaan 20:een kielioppia ja logiikkaa koskevaan kysymykseen. Heidän oli vielä vastaamisen jälkeen arvioitava omat tuloksensa suhteessa muiden tuloksiin.
Vastausten suuntaus oli selvä. Opiskelijat, jotka olivat suoriutuneet huonoimmin ja vastanneet useimpiin kysymyksiin väärin, kokivat yleensä suoriutuneensa paljon keskimääräistä paremmin.
Tulokset vahvistivat David Dunningin epäilyt, mutta osallistujien itsepetoksen mittavuus hämmästytti häntä.
Ne 25 prosenttia opiskelijoista, jotka olivat suoriutuneet kokeesta huonoiten, uskoivat kuuluvansa älykkäimpään puoliskoon ja itse asiassa suoriutuneensa paremmin kuin 60 prosenttia kaikista kokeeseen osallistuneista. Toisin sanoen he eivät ainoastaan suoriutuneet huonosti vaan olivat myös täysin tietämättömiä omasta osaamattomuudestaan.
Lähes kolme neljäsosaa ihmisistä uskoo olevansa kyvykkäämpiä kuin mitä he todellisuudessa ovat. Keltainen viiva osoittaa, miten osallistujat suoriutuvat eri testeissä. Valkoinen viiva osoittaa, miten samat testin tehneet kokivat suorituksensa. Omien kykyjen yliarviointia kutsutaan Dunning-Kruger-ilmiöksi.
Kaikki luulevat olevansa hyviä kuskeja
Dunning-Kruger-ilmiö näkyy selvimmillään silloin, kun ihmisiä pyydetään arvioimaan omaa ajotaitoaan. Lähes kaikki pitävät itseään keskivertokuljettajaa taitavampana.
Dunning-Kruger-ilmiö on vuosien varrella dokumentoitu lukuisissa tutkimuksissa, ja siitä on laadittu tarkka kaava.
Ihmiset, jotka ovat keskimääräistä huonompia jollakin alalla, arvioivat itsensä lähes aina keskimääräistä paremmiksi. Vain noin 25 prosentilla parhaista on realistinen käsitys omista kyvyistään, elleivät he sitten arvioi itsensä huonommiksi kuin ovatkaan.
Dunning-Kruger-ilmiö näkyy selvimmin monissa tutkimuksissa, joissa ihmisiä pyydettiin arvioimaan ajotaitojaan useissa testeissä.
Jopa 80 prosenttia sanoi olevansa keskimääräistä taitavampia ajamaan, mikä on toki tilastollinen mahdottomuus.
Huono valokuva vei rosvon telkien taakse
Havainto on sittemmin nimetty Dunning-Kruger-ilmiöksi kokeen suorittaneiden David Dunningin ja hänen kollegansa Justin Krugerin mukaan, ja ilmiötä on testattu eri aloilla.
Jatkotutkimuksessa tutkijat tarkastelivat ampumaseuran jäsenten aseenkäsittelytaitoja. He pyysivät taas ampujia arvioimaan omia taitojaan.
Tulos oli sama: mitä kömpelömpi ampuja oli, sitä taitavampana hän piti itseään.
Sitruunamehu on näkymätöntä, kun sillä kirjoitetaan. Wheeler ei koskaan paljastanut, oliko se hänen temppunsa taustalla.
Tutkimus selitti toisenkin yksityiskohdan pankkiryöstäjä McArthur Wheelerin käyttäytymisestä.
Hän kertoi poliisille yrittäneensä testata sitruunamehun vaikutusta ottamalla itsestään kuvan Polaroid-kameralla. Hän ei pystynyt näkemään itseään kehitetyssä kuvassa, joten hän päätteli, että mehu oli todellakin tehnyt hänet näkymättömäksi. Sitten hän päätti ryöstää pankin.
Muut mahdolliset syyt, kuten kameran väärät asetukset tai huono filmi eivät tulleet hänelle mieleen, vaikka nokkelampi olisi niitä pohtinut.
Tyhmät ovat liian itsevarmoja
Dunningin ja Krugerin tutkimus vahvisti sen, minkä filosofit ja tiedemiehet olivat jo pitkään tienneet.
Charles Darwin, mies evoluutioteorian takana, oli jo vuonna 1871 todennut, että "itseluottamus kumpuaa useammin tyhmyydestä kuin tietämyksestä".
Muut tiedemiehet seurasivat esimerkkiä: "Maailmassa on se vika, että tyhmät ovat niin varmoja kaikesta ja viisaat niin täynnä epäilyksiä", brittiläinen loogikko ja filosofi Bertrand Russell kirjoitti myöhemmin.
Russellin oletus siitä, että huippusuorittajat epäilevät omia kykyjään, vahvistui myös Dunning-Kruger-tutkimuksessa. Professorin tutkimus paljasti, että testissä parhaiten suoriutuneet aliarvioivat itseään merkittävästi.
Toisaalta taitavilla koehenkilöillä oli selvä etu esimerkiksi McArthur Wheeleriin nähden. Taitavien kohdalla epäilys johtuu siitä, että he tietävät tarpeeksi ymmärtääkseen, etteivät tiedä kaikkea.