Mikä sukellusvene alitti ensimmäisenä pohjoisnavan?

Nykysukellusveneet voivat ajaa pohjoisnavan alta. Mikä sukellusvene teki sen ensimmäisenä?

Ydinsukellusvene Nautilus pystyi kulkemaan tuhansia kilometrejä sukelluksissa.

Nautilus ehti ensimmäisenä

Yhdysvaltalainen sukellusvene Nautilus ajoi elokuussa 1958 pohjoisnapajäätikön ali Tyyneltämereltä Atlantille. Mikään alus ei ollut tehnyt matkaa aiemmin, mutta Nautilukselta se onnistui, koska se oli historian ensimmäinen ydinsukellusvene.

Aiemmat sukellusveneet ajoivat sukelluksissa sähkömoottoreilla, jotka ovat hiljaisia eivätkä kuluta happea. Niiden ongelmana oli se, että akut tyhjenivät nopeasti ja ne piti ladata pinnalla, jossa alus kulki dieselmoottorilla. Sukellusveneet eivät siis pystyneet ajamaan sukelluksissa useita päiviä peräkkäin.

Pohjoisnapa saavutettiin 3. elokuuta 1958

Yhdysvaltojen laivaston Nautilus laskettiin vesille vuonna 1954. Seuraavana vuonna se teki sukelluksissa ajon ennätyksen, kun se kulki 2 223 kilometriä nousematta kertaakaan pintaan. Vuonna 1958 Nautiluksen piti todistaa, että se pystyi ajamaan pohjoisnavan ali.

  1. elokuuta Nautilus sukelsi ja löysi riittävän syvän luonnollisen merenalaisen reitin, jota alus pystyi ajamaan osumatta 18 metriä paksuun napajäähän. Kahden päivän päästä matkaan lähdöstä Nautilus alitti sukelluksissa maantieteellisen pohjoisnavan ensimmäisenä aluksena maailmassa. Nautilus ajoi kaikkiaan 96 tuntia ja 2 940 kilometriä, kunnes se nousi taas pintaan Grönlannin itäpuolella.

Jälkeenpäin pohjoisnavalla alkoi suorastaan kuhista Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton ydinsukellusveneitä.

Jos sukellusvene on lempiaiheesi, sukella tästä sukellusveneitä käsitteleville teemasivuille.