Kartanpiirtäjät yhdistelivät totta ja tarua

Pohjoisnapa oli magneettinen saari, Jerusalem oli maailman keskipiste ja Japani vaihtoi paikkaa Amerikan kanssa. Varhaiset kartantekijät tukeutuivat taruihin ja uskontoon, ja heidän kartoistaan oli usein enemmän haittaa kuin hyötyä.

Pohjoisnapa oli magneettinen saari, Jerusalem oli maailman keskipiste ja Japani vaihtoi paikkaa Amerikan kanssa. Varhaiset kartantekijät tukeutuivat taruihin ja uskontoon, ja heidän kartoistaan oli usein enemmän haittaa kuin hyötyä.

civicvirtue.info & helmink.com

500 eaa: Babylon oli maailman keskipiste

Tuntematon babylonialainen kartantekijä ikuisti silloisen tunnetun maailman savitaululle noin 2  500 vuotta sitten. Nykyään British Museumin kokoelmiin kuuluva kartta löydettiin 1800-luvulla Irakissa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa.

Kaavamaisen kartan kaksi ulointa kehää kuvaavat merta ja niiden sisälle merkityt seitsemän pienempää ympyrää tärkeitä kaupunkeja.

Kartan – ja maailman – keskipisteessä on Babylon, ja maailmaa ympäröivän meren takana on myyttisiä saaria, kuten ”Nousevan auringon saari” ja ”Saari lintujen lennon tuolla puolen”.

Tutkijoiden mukaan nimet eivät todennäköisesti viittaa todellisiin paikkoihin vaan muinaisten babylonialaisten mytologiseen maailmaan.

Babylon oli maailman keskipiste, ja maailmaa ympäröivän meren takana oli myyttisiä saaria.

© Bridgeman

400-luku: Roomalaisten maantiekartta

Roomalaiset laativat selkeitä karttoja, joihin oli merkitty muun muassa valtakunnan tiet. Pitkänomainen kartta oli selkeä, vaikka se ei ollutkaan maantieteellisesti todenmukainen.

Roomalaiset eivät rakentaneet pelkästään viivasuoria teitä, vaan myös heidän karttansa olivat selkeitä ja lineaarisia. Vain yksi antiikin Rooman aikainen kartta, niin sanottu Tabula Peutingeriana, on säilynyt jälkipolville.

Kuvan kartta ei ole alkuperäinen 400-luvulla piirretty kartta, joka on kadonnut, vaan 1200-luvulla laadittu tarkka kopio. Se löytyi kirjastosta Wormsista 1500-luvulla, ja nykyään sitä säilytetään Itävallan kansalliskirjastossa Wienissä.

Kartta on 34 senttiä leveä ja 6,75 metriä pitkä käärö, ja maailma esitetään siinä pitkulaisena. Kartan pelkistetty tyyli tuokin mieleen nykyaikaiset metrokartat.

Maa-alueiden mittasuhteet ovat väärät, mutta muutoin kartta on hämmästyttävän yksityiskohtainen. Siihen on merkitty muun muassa Euroopan, Persian, Intian ja Pohjois-Afrikan tiet sekä kaupunkien väliset etäisyydet.

Kartta on piirretty kirjakäärön muotoon, ja se muistuttaa selkeydessään nykyaikaisia metrokarttoja.

Italia ja Sisilia on kuvattu hieman poikkeavasta kulmasta. Karttaan on merkitty maantiet ja kaupunkien väliset etäisyydet.

© mifami.org

Kartantekijän kotiseutu oli kartan keskellä, ja sitä ympäröivät Koraanissa mainitut Gog ja Magog sekä Aadamin karkotuspaikka.

© Millet National Library

1072: Todellisuus ja taru sekoittuivat

Monille varhaisille kartantekijöille reaalimaailma ja uskonnon maailma olivat yhtä todellisia.

Turkkilaisen Mahmud Kashgari bin Hussayn bin Muhammadin Bagdadin kalifille piirtämä ensimmäinen turkkilainen maailmankartta perustui jo osittain todellisiin havaintoihin.

Kashgari oli merkinnyt siihen vuoristot punaisella, joet sinisellä, meret vihreällä ja kaupungit keltaisella.

Tieteellisestä otteestaan huolimatta Kashgari sijoitti kotiseutunsa eli Keski-Aasian turkkilaiset alueet kartan keskelle ja merkitsi karttaan myös Koraanissa ja Raamatussa mainitut myyttiset Gogin ja Magogin kansat sekä Sri Padan vuorenhuipun, jonne jotkut kristityt uskovat Jumalan karkottaneen Aadamin.

1145: Kristittyä kuningasta ei löytynyt

Syyrian piispa Hugo Jabalalainen lähetti paaville huonoja uutisia: muslimit olivat vallanneet Edessan, joka oli yksi ristiretkeläisten tärkeimmistä linnoituksista Lähi-idässä.

Hugo halusi paavin järjestävän uuden ristiretken ja kertoi tälle kristitystä Johannes-kuninkaasta, joka taisteli muslimeja vastaan idässä.

Johannes hallitsi Hugon mukaan Intian takana sijaitsevaa kristittyä kuningaskuntaa, jonka läpi virtasi paratiisista alkunsa saava joki.

Vaikka ristiretkeläiset eivät koskaan nähneet luvattua liittolaistaan, myytti Johannes-kuninkaasta jäi elämään. Hänen valtakuntansa väitettiin sijaitsevan milloin missäkin, aina tarpeen mukaan.

Viereisessä kartassa vuodelta 1570 se oli nykyisessä Etiopiassa sijainnut ”Abessinian imperiumi”.

Myyttinen kristitty kuningas hallitsi Afrikassa sijainnutta Abessiniaa.

© Bridgeman & Princeton University Library

1325: ”Brasilia” lymyili Irlannin länsipuolella

Kartantekijät tunsivat ”Brasilian” jo kauan ennen Kolumbusta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut Etelä-Amerikan valtio vaan Irlannin länsipuolella sijaitseva Brasilin saari.

Kerrottiin, että saarta peittävä sankka sumu hälveni vain joka 7. vuosi. Saari mainitaan ensi kerran vuonna 1325 piirretyssä kartassa, ja se poistettiin kartoista vuonna 1865.

Eräs Westropp-niminen mies ei uskonut, ettei Brasilia ollut olemassa, ja hän lähti etsimään sitä vuonna 1872. Hän väitti nähneensä Brasilin sumussa, mutta sen koommin saarta ei ole nähty.

© deworde.blogspot.co.uk

1360: Pohjoisnapa oli kalliosaari

Keskiajalla matkakertomukset olivat usein silkkaa sepitettä, ja esimerkiksi pohjoisnavan väitettiin olevan kallioinen saari maapallon ”huipulla”.

Keskiaikainen teksti Inventio Fortunata kuvaa tuntemattoman fransiskaanimunkin seikkailuja ja muun muassa hänen matkaansa pohjoisnavalle.

Alkuperäinen käsikirjoitus on kadonnut, mutta flaamilainen kartantekijä Gerhard Mercator laati vuonna 1577 siitä kopion, jota säilytetään nykyään British Museumissa.

”Neljän mantereen välissä on vesipyörre, johon neljän meren vedet valuvat ja imeytyvät maan uumeniin.

Pohjoisnavan kohdalla keskellä merta on kallioinen saari, jonka ympärysmitta on noin 33 ranskalaista mailia ja joka koostuu pääosin magneettisesta kivestä.”

Jättimäisen magneetin olemassaolo selitti – tosin virheellisesti – sen, miksi kompassineula osoittaa aina pohjoiseen.

Inventio Fortunatan täysin sepitetty matkakuvaus oli pohjana tälle Mercatorin ja Hondiuksen pohjoisnavan kartalle vuodelta 1606. Kartta oli ensimmäinen pohjoisnavan kartta.

Ensimmäisessä pohjoisnavan kartassa napa oli kallioinen saari.

© geographicus.com

Aasia sijaitsi Atlantin länsipuolella. Pohjois- ja Etelä-Amerikka on sijoitettu kartalle vertailun vuoksi.

© strangemapsblog.com

1474: Kehno kartta hämäsi Kolumbusta

Firenzeläinen matemaatikko, astronomi ja kartantekijä Paolo da Pozzo Toscanelli keksi ensimmäisenä, että purjehtimalla länteen saattoi päästä itään ja tarunhohtoiseen Intiaan.

Hän myös piirsi vuonna 1474 kartan, jota Kristoffer Kolumbus käytti 18 vuotta myöhemmin lähtiessään purjehtimaan Atlantin valtameren yli kohti Intiaa.

Kolumbuksen epäonneksi Toscanelli oli aliarvioinut karkeasti maapallon ympärysmitan. Ennen Kolumbuksen matkoja Amerikasta ei vielä tiedetty Euroopassa, ja siksi Toscanelli oli sijoittanut Japanin ja Kiinan Atlantin länsirannalle.

Euroopan länsirannikon ja Afrikan Toscanelli piirsi kutakuinkin oikein, vaikka maanosat ovatkin suhteessa väärän kokoisia. Aasian mantereen ja saaret Toscanelli sen sijaan loihti omasta päästään.

Toscanellin karttaan luottava Kolumbus luulikin tulleensa Intiaan, kun hän saapui Bahamasaarille. Etelä- ja Pohjois-Amerikka on merkitty oheiseen karttaan vaalealla värillä.

© Thomas Suárez

1508: Kartta varoitti demonien saarista

”Demonit ovat eksyttäneet näiden saarten ohi purjehtineet niin, etteivät he ole voineet nousta maihin.” Näin varoitti kartantekijä Johannes Ruysch kahdesta pikkusaaresta Newfoundlandin edustalla.

Kerrotaan, että erään kapteenin sisarentytär makasi merimiehen kanssa, ja rangaistukseksi pariskunta jätettiin toiselle saarelle, jonka rannalla heidät voi yhä nähdä harhailemassa.

1510: Kalifornia oli paratiisisaari

Espanjalaiset luulivat tulleensa suositussa ritariromaanissa kuvatulle paratiisisaarelle saapuessaan ensimmäistä kertaa niemimaalle, jonka he nimesivät romaanin kuvitteellisen saaren mukaan Californiaksi.

Yksi kartografian historian sitkeimmistä väärinkäsityksistä oli uskomus siihen, että Kalifornia olisi saari.

Erhe juontuu espanjalaisen Garci Rodriguez de Montalvon ritariromaanista, jossa kerrotaan, että ”Intiasta oikealle, maallisen paratiisin rinnalla, on Californian saari, jossa asuvat mustat naiset elävät amatsonien tavoin kokonaan ilman miehiä”.

Kun Hernán Cortésin Meksikon retkikunnasta karanneet espanjalaiset tulivat 23 vuotta romaanin ilmestymisen jälkeen Kalifornian niemimaalle, he pitivät sitä romaanin Californiana.

Myöhemmin Cortés itsekin matkasi Kaliforniaan ja tuli samaan virheelliseen johtopäätökseen. Vuonna 1539 espanjalaiselle retkikunnalle selvisi, että Kalifornia oli niemimaa eikä saari, mikä kävi ilmi myös retkikunnan kartoista.

Virhekäsitys piti silti pintansa vielä senkin jälkeen, kun Eusebio Kino palasi tutkimusretkeltään vuonna 1701 ja ilmoitti, että Kalifornia oli yhteydessä mantereeseen pohjoisessa.

Espanjalainen konkistadori Hernán Cortés luuli Kaliforniaa ritariromaanissa mainituksi saareksi.

© Bridgeman

Afrikka näyttää jo kutakuinkin oikealta, mutta Madagaskarin saarta ei ollut vielä löydetty.

© Princeton University Library/Shutterstock

1554: Valoa pimeään Afrikkaan

Eurooppalaiset löysivät 1500-luvulla meritien Afrikan ympäri ja olivat kutakuinkin selvillä maanosan muodosta, kuten saksalaisen Sebastian Münsterin viereinen kartta osoittaa.

Münster laati ensimmäisenä kartan kaikista tunnetuista mantereista, ja hänen Afrikan-karttansa ilmestyi Cosmographia Universalis -teoksessa vuonna 1554. Münster päivitti karttojaan tiedon karttuessa.

Münster oli tarkka ja järjestelmällinen, mutta joskus hänkin turvautui mielikuvitukseensa, etenkin kuvatessaan syrjäisiä seutuja.

Esimerkiksi Saharan eteläpuolella on Münsterin kartassa sankka metsä, ja Niili saa alkunsa kahdesta järvestä, joiden vesi puolestaan on peräisin kuvitteellisilta Kuuvuorilta. Münster merkitsi karttaansa myös Nubian myyttisten kuninkaiden hautojen sijainnin.

1578: Metsäinen saari Grönlannista etelään

James Newton -niminen kapteeni purjehti Grönlannin eteläkärjen ohitse ja kirjoitti lokiinsa nähneensä siellä tuntemattoman saaren. Saari näytti hänen mukaansa metsäiseltä ja hedelmälliseltä, ja hän antoi sille nimen Buss.

Samana vuonna luonnontieteilijä George Best mainitsi Bussin kirjoituksissaan, ja vuonna 1671 muuan kapteeni väitti kartoittaneensa saaren.

Englannin kuningas lähetti retkikunnan tutkimaan saarta, mutta kun sitä ei löytynyt, sen pääteltiin vajonneen mereen.

Vasta vuonna 1818 alueella liikkunut naparetkikunta vahvisti, ettei Grönlannin eteläpuolella ollut matalikkoja ja että Bussin saari oli silkkaa satua.

© capemay.com

1581: Symbolien maailma

Eurooppaa symboloi kuningatar, ja Jerusalem oli maailman keskipiste. Saksalainen kartantekijä sisällytti karttaansa uskonnollisia viestejä.

Heinrich Bunting tunsi maantieteen paremmin kuin useimmat aikalaisensa. Siitä huolimatta hän ei antanut tosiasioiden kahlita luovuuttaan kartanteossa.

Bunting päinvastoin yhdisteli mielellään kartoissaan tiedettä ja uskonnollista symboliikkaa. Se käy selvästi ilmi etenkin hänen kolmiapilaa muistuttavasta maailmankartastaan.

Maailma on kolmiapila, jonka lehtiä ovat Eurooppa, Afrikka ja Aasia ja jonka keskipiste on Jerusalem. Kartta edusti kirkon maailmankuvaa.

Apilan lehdet ovat Eurooppa, Aasia ja Afrikka, ja niiden keskipisteessä on pyhä Jerusalemin kaupunki. Kartta on myös viittaus Buntingin kotikaupunkiin Hannoveriin, jonka vaakunassa on kolmiapilan lehti.

Kartan reunalla näkyvät saarina piskuinen Englanti sekä Ruotsi ja Tanska. Bunting on varmasti tiennyt, että Jyllanti on yhteydessä Manner-Eurooppaan, mutta symboliikka on ajanut faktojen edelle.

Toisessa Buntingin kartassa Eurooppaa symboloi kuningatar, mikä viittaa katoliseen kirkkoon ja kreikkalaisen mytologian prinsessa Europaan.

Espanja (pää) kantaa kruunua, Italia (oikea käsi) valtakunnanomenaa ja Tanska (vasen käsi) valtikkaa.

Eurooppa kuningattarena. Espanja kantaa kruunua, Italia valtakunnanomenaa ja Tanska valtikkaa.

© civicvirtue.info & helmink.com

Japani on kuvattu suunnilleen oikein, mutta Korea on saari.

© swaen.com

1598: Ensimmäinen Japanin kartta

Löytöretkeilijöiden ansiosta kartoista tuli yhä tarkempia.

Ensimmäisen suljettua, kaukaista ja eurooppalaisille tuntematonta Japania kuvaavan kartan piirsi portugalilainen jesuiittamunkki Luis Teixeira, joka oli tunnettu matemaatikko ja kartografi.

Toisin kuin useimmat aikansa kartat, Teixeiran kartta perustui todelliseen maantieteeseen ja oli lähes käyttökelpoinen. Siinä oli kuitenkin ainakin yksi virhe, sillä se kuvasi Japanin naapurimaan Korean saareksi.

Puutteistaan huolimatta Teixeiran karttaa käytettiin aina vuoteen 1655, jolloin valmistui tarkempi Japanin kartta.

1616: Eteläinen manner piti maapallon tasapainossa

Flaamilainen kartantekijä Petrus Bertius ei keksinyt vain saarta vaan kokonaisen mantereen, joka sijaitsi Intian valtameressä vain kapean salmen erottamana Etelä-Amerikasta.

Bertius kutsui mannertaan ”Tuntemattomaksi eteläiseksi maaksi” ja ”Magellanicaksi” portugalilaisen Fernão de Magalhãesin mukaan.

Ajatus eteläisestä mantereesta ei ollut Bertiuksen keksintöä, vaan kreikkalainen filosofi Aristoteles tuli jo 300-luvulla eaa. siihen tulokseen, että eteläisellä pallonpuoliskolla täytyi olla tuntematon manner.

Aristoteles uskoi, että pohjoisen suuret mantereet tarvitsivat vastapainon, joka piti maapallon tasapainossa.

Kesti kuitenkin parituhatta vuotta, ennen kuin Aristoteleen teoria todistettiin oikeaksi. Brittiläinen James Cook ylitti ensimmäisenä eteläisen napapiirin vuonna 1773, ja Etelämanner löydettiin vuonna 1820.

Ajatus eteläisestä mantereesta oli lähtöisin Aristoteleelta.

© Historic Maps Collection