”I think” – otaksun – kirjoitti 28-vuotias Charles Darwin mietteliäästi yksityiseen muistikirjaansa vuonna 1837. Sanojen alla on hänen hätäisesti raapustamansa piirros elämän puusta, jonka jokaisesta oksasta versoo uusi eliölaji.
Brittiläisen lääkärinpojan päässä oli syntymässä mullistava teoria, joka oli alkanut kehkeytyä hänen viisi vuotta kestäneellä maailmanympärysmatkallaan HMS Beaglellä.
Laivamatkan aikana Darwin oli tehnyt havaintoja, jotka yhdessä hänen lukemiensa kirjojen kanssa olivat alkaneet horjuttaa hänen entistä uskoaan.
Ajatus, että kaikki eliölajit ovat Jumalan luomia ja muuttumattomia, oli syvään juurtunut nuoreen tiedemieheen, aivan kuin se oli juurtunut koko länsimaiseen kulttuuriin. Darwin oli nyt kuitenkin alkanut hiljaa mielessään kyseenalaistaa käsityksen Jumalan valmiista luomistyöstä: entäpä jos lajit sittenkin muuttuivat ja uusia lajeja syntyi ajan mittaan?
Eräänä lokakuun iltana vuonna 1838 Darwin istui selailemassa kirjaa An Essay on The Principle of Population. Taloustieteilijä T. R. Malthusin kirjoittamassa kirjassa esitettiin oletus, että maailman väestöllä on taipumus kasvaa nopeammin kuin maailman ruokavarannot kasvavat, mikä johtaa väistämättä puutteeseen ja nälänhätään.
Malthusin perusajatus siis oli, että ihmisiä syntyy maailmaan aina väistämättä enemmän kuin tarjolla olisi ruokaa.
Lukiessaan Darwinilla välähti: jos teoriaa sovellettaisiin luontoon, se merkitsisi, että yksilöiden oli taisteltava eloonjäämisestään ja rajallisista ruokavaroista.
Siinä taistelussa ne yksilöt, joilla oli erityisen hyödyllisiä ominaisuuksia, voittaisivat. Nämä ominaisuudet siirtyisivät heidän jälkeläisilleen, ja koko laji muuttuisi ajan mittaan.
”Minulla oli lopultakin teoria, josta lähteä liikkeelle”, Darwin kirjoitti. Hän jatkoi: ”Yritin kuitenkin välttää esittämästä harkitsemattomia näkemyksiä, joten päätin, etten kirjoita ajatuksistani vielä minkäänlaista luonnostelmaa.”
Darwinin hätäinen luonnos sukupuusta (oik.) kuvasi hänen ajatustaan, että eläinlajeista voi kehittyä uusia lajeja. Hän oli juuri palannut viisi vuotta kestäneeltä matkaltaan,
jonka aikana hän tutustui muun muassa Brasilian luontoon.
Charles Darwin empi itsekin teoriansa suhteen
Muutama vuosi myöhemmin Darwin paljasti kirjeessään ystävälleen, kasvitieteilijä Joseph Dalton Hookerille, joitakin ”kerettiläisiä” ajatuksiaan lajien muuttumisesta eli transmutaatiosta – hän ei vielä käyttänyt sanaa evoluutio.
”Siitä lähtien, kun palasin matkaltani Beaglellä, olen puuhastellut hyvin uskaliaan työn parissa. Enpä usko, että löytyy yhtään ihmistä, joka ei pitäisi sitä mielipuolisena.
Kun olin lajittelemassa Galápagossaarilta tuomiani eliöitä, päätin säilyttää jokikisen todisteen, joka voisi kertoa jotakin siitä, mitä lajit ovat.
Olen lähestulkoon vakuuttunut – täysin päinvastoin kuin aikaisemmin kuvittelin – että lajit eivät (tämä on kuin tekisi surmatyön) ole täysin muuttumattomia.
Uskon keksineeni (tämä on hyvin julkeaa), miten lajit parhaiten sopeutuvat erilaisiin ympäristöihin.
Nyt varmasti lyöt otsaasi ja ajattelet: Oih, olenko tuhlannut aikaani kirjoittamalla tällaiselle miehelle? Vielä viisi vuotta aiemmin omat aatokseni olisivat nimittäin olleet samankaltaisia”, Darwin tunnusti ystävälleen.
Joseph Dalton Hooker ei kuitenkaan täysin tyrmännyt Darwinin jumalattomia ajatuksia. Hän vain totesi, että luonnontieteilijällä ei ollut oikeutta tutkia lajeihin liittyviä kysymyksiä yleisesti,ennen kuin hän oli tutkinut ainakin joitakin lajeja yksityiskohtaisesti.
Hookerin kommentit saivat vastakaikua. Darwin myönsi, että hänen tulisi tuntea yksityiskohdat tarkasti, ennen kuin hän voisi tehdä yleistyksiä.
Toki hän oli jo saavuttanut arvostusta tutkijana muun muassa vuonna 1839 ilmestyneen matkakuvauksensa Voyage of the Beagle sekä vuonna 1842 ilmestyneen korallien syntyä käsittelevän kirjansa ansiosta.
Noustakseen suurten tiedemiesten joukkoon hänen tulisi kuitenkin pystyä esittämään vankkoja tieteellisiä faktoja, etenkin kun hän teoriallaan kajoaisi yleisesti hyväksyttyyn maailmankuvaan.
Vastaanotto hermostutti Darwinia
Kristinuskoon olennaisesti kuuluvan luomiskertomuksen kyseenalaistaminen oli kuin kerjäisi selkäsaunaa. Darwin tiesi sen hyvin, olihan hänellä tuoreessa muistissa se kohu, joka oli seurannut anonyymin kirjailijan vuonna 1844 julkaistua teoksen Vestiges of the Natural History of Creation.
Teos käsitteli lajien kehitystä, ja se esitti provosoivan ajatuksen, että ihminen polveutuu alemmista eliömuodoista, kuten kaloista.
Kirjailija Robert Chambers paljasti henkilöllisyytensä vasta 40 vuotta kirjan julkaisemisesta ja 25 vuotta sen jälkeen, kun Darwin oli rohjennut julkaista oman teoksensa. 1840-luvulla kirjan esittämät väitteet olivat pöyristyttäviä.
Raamattuun perustuvan yleisen käsityksen mukaan kaikki lajit olivat olleet muuttumattomina olemassa muutama tuhat vuotta aiemmin tapahtuneesta vedenpaisumuksesta lähtien. Niinpä sekä kirkko että tiedeyhteisö teilasivat teoksen.
Geologi Adam Sedgwick, joka oli opettanut Darwiniakin, esitti, että ”parasta olisi vain murskata tämän sekasikiön kallo ja tehdä loppu sen iljettävästä elämästä.”
Darwinille oli ilmiselvää, että hänen ajatuksensa transmutaatiosta ja luonnonvalinnasta saisivat osakseen vähintään yhtä suurta vastustusta, mutta samalla hän iloitsi siitä, että joku raivasi hänelle tietä.
Ulkoisesti ryhdikäs, tiukkailmeinen Darwin vaikutti kovin itsevarmalta, mutta hän pelkäsi konflikteja ja tulossa olevia reaktioita.
”Ajattelepa, millaisen vainon kohteeksi varhaiset tähtitieteilijät joutuivat”, hän kirjoitti muistikirjaansa viitaten muun muassa Kopernikukseen ja Galileihin, jotka saivat kokea kirkon vihan ja kansan pilkan esitettyään väitteen, että planeetta Maa kiertää Aurinkoa eikä toisinpäin.
Sairaudet koettelivat Darwinin perhettä
Pyrkiessään hankkimaan lisää asiantuntemusta Darwin tutki kahdeksan vuoden ajan sekä eläviä että kivettyneitä äyriäisiä, kuten siimajalkaisia, ja vuosina 1852–1854 hän julkaisi neljä tutkielmaa näistä vaatimattomista olioista.
Darwinin ei onnekseen tarvinnut huolehtia toimeentulostaan uppoutuessaan tieteellisiin tutkimuksiinsa, sillä hänellä oli tukenaan perheensä muhkea omaisuus.
Taloudelliset huolet eivät vaivanneet Darwinia, mutta hän sai yksityiselämässään kokea monia muita vaikeuksia, sairautta ja surua.
Esimerkiksi vuonna 1842 hänen tyttärensä Mary Eleanor kuoli vain kolmen viikon ikäisenä, ja vuonna 1851 hän menetti suosikkityttärensä, 10-vuotiaan Annen, joka menehtyi tuberkuloosiin.
Myös Darwin sairasteli, ja sairastelukausinaan hän jaksoi työskennellä kirjoituspöytänsä ääressä enimmillään vain muutaman tunnin kerrallaan.
Yksityiselämän vastoinkäymiset koettelivat Darwinia ja hänen uskoaan. Hän oli saanut uskonnollisen kasvatuksen ja jopa opiskellut teologiaa, mutta koettelemukset, etenkin rakkaan tyttären menetys, saivat hänet epäilemään Jumalaa.
Perehdyttyään pitkään pikkuäyriäisiin Darwin oli syksyllä 1854 taas valmis jatkamaan oman teoriansa kehittämistä.
- syyskuuta 1854 hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Olen alkanut lajitella muistiinpanojani lajeja koskevaa teoriaa varten.”
Hän oli jo yli kymmenen vuotta aiemmin, kesäkuussa 1842, kirjoittanut ajatuksistaan lyhyen hahmotelman ja vuonna 1844 puolestaan 230-sivuisen kirjoituksen, jota ei kuitenkaan ollut julkaistu.
Nyt Darwin ryhtyi tosissaan kokoamaan ajatuksistaan teosta, jota hän kutsui suureksi kirjakseen ja jonka työnimenä oli ”Natural Selection” eli luonnonvalinta.
Darwin liittyi myös kyyhkyjen kasvattajien yhdistykseen siinä toivossa, että tutkimalla kalliokyyhkyistä polveutuvia kesykyyhkyjä hän voisi löytää todisteita, jotka tukisivat hänen teoriaansa lajien ympäristöön sopeutumisesta ja luonnonvalinnasta.
Samoihin aikoihin Darwin teki noin 25 kilometriä Lontoosta sijaitsevassa kotikylässään Downessa kokeita kasveilla ja siemenillä saadakseen lisää kipeästi kaipaamaansa todistusaineistoa.
Darwin pelkäsi menettäneensä pelin
18 kesäkuuta 1858 Charles Darwin koki melko järkytyksen saadessaan Malesiasta 20-sivuisen kirjeen. Sen oli lähettänyt hänen maanmiehensä, nuori ja itseoppinut biologi Alfred Russel Wallace, jonka hän oli tavannut kerran aikaisemmin.
Kirjeessään Wallace kirjoitti lähes samoin sanoin kuin Darwin niistä samoista ideoista, joita Darwin oli pohdiskellut yli 20 vuotta. Kirje oli lähestulkoon täydellinen tiivistelmä Darwinin evoluutioteoriasta.
Järkyttyneenä Darwin joutui toteamaan, että joku toinen oli kirimässä hänen ohitseen vain, koska hän oli itse vaiennut niin pitkään eikä ollut uskaltanut julkistaa mullistavia ajatuksiaan.
Kirjeessään Wallace pyysi Darwinia lähettämään käsikirjoituksensa edelleen geologi Charles Lyellille, joka oli sekä Darwinin hyvä ystävä että merkittävä innoittaja. Hermostunut Darwin istuutui alas ja muotoili saatekirjeen ystävälleen.
”Wallace ei olisi pystynyt kirjoittamaan parempaa tiivistelmää käsikirjoitushahmotelmastani vuodelta 1844, vaikka olisi sen lukenut. [...] Niinpä tutkimukseni ainutlaatuisuus, missä määrin sitä sitten on ollutkaan, on mennyttä”, Darwin totesi kirjeessään.
Lyell kuitenkin järjesti Joseph Dalton Hookerin kanssa asiat parhain päin niin, että sekä pääkohdat Darwinin vuoden 1844 kirjoituksesta että Wallacen teoria esitettäisiin samalla kertaa Linnean Society
-tiedeseurassa Lontoossa heinäkuun 1. päivänä. Darwin ei kuitenkaan itse päässyt paikalle.
Kymmenen päivää sen jälkeen, kun hän oli saanut Wallacen kirjeen, hänen nuorin poikansa Charles Waring oli menehtynyt tulirokkoon. Darwin oli ilmoittanut läheisille ystävilleen, että ei juuri nyt olisi kykeneväinen ajattelemaan.
Haukotuttavia teorioita
Lontoossa tiedeseuran sihteeri luki sekä Wallacen että Darwinin kirjoitukset yleisölle, mutta niiden sisältö ei näyttänyt tekevän vaikutusta paikalla olijoihin.
Kukaan ei tuntunut reagoivan kuulemaansa juuri mitenkään, ehkäpä sen vuoksi, ettei oikein edes tajunnut, mistä oli kysymys.
Osa yleisöstä haukotteli avoimesti luennan aikana autuaan tietämättöminä siitä, että he todistivat yhtä suurimmista tieteellisistä sensaatioista kautta aikojen.
Tapahtumaa tultaisiin myöhemmin kuvailemaan ”modernin biologian alkuhetkenä” ja ”darwinistisen vallankumouksen lähtölaukauksena”.
Ennen tilaisuuden päättämistä yhdistyksen puheenjohtaja jopa totesi, että vuosi 1858 oli ollut ”yksitoikkoinen vuosi ilman mitään suurempia tieteellisiä valopilkkuja”.
Ainoan painetun arvion esityksestä kirjoitti irlantilainen professori Haughton, joka painotti, että ”mikä siinä olikin uutta, oli virheellistä, ja mikä oli oikeaa tietoa, oli vanhentunutta”.
Darwin muutteli tekstiään viime hetkellä
Helpottuneena siitä, että hänen teoriansa eivät herättäneetkään sen suurempaa julkista kohua, Darwin jatkoi työtään pääteoksensa parissa, kun taas Wallace syventyi jo uusiin aiheisiin.
Sairastelu ja vesihoidot keskeyttivät välillä Darwinin työskentelyn mutta lopulta, työskenneltyään teoksensa parissa 400 päivää, hän oli valmis.
Darwinin kustantaja John Murray ei suinkaan ollut varauksettoman innostunut julkaisemaan hänen teostaan, sillä hän pelkäsi uskonnollisten piirien mahdollisia reaktioita, mutta lopulta hänkin voitti epäilynsä.
Vielä viime hetkeen asti Darwin halusi muuttaa tekstiä, mikä sai kustantajan kihisemään harmista.
Darwin maksoi kuitenkin itse lukuisten muutostensa kustannukset, 72 puntaa, joka vastasi lähes sadan kirjan hintaa kirjakaupassa. Marraskuussa 1859 Darwinin On the Origin of Species by Means of Natural Selection eli Lajien synty lopulta ilmestyi.
Sen ensimmäinen painos oli 1 250 kappaletta, ja yksi kirja maksoi 15 shillinkiä. Kirjat vietiin suorastaan käsistä julkaisupäivänä, ja seuraava 3 000 kappaleen painos saatiin myyntiin jo 7. tammikuuta 1860.
Teos herätti heti ilmestyessään suurta huomiota, ja sen arvostelut vaihtelivat kiehuvasta raivosta hurmioituneeseen ihastukseen.
Yksi ankarimmista kriitikoista oli Darwinin vanha geologian opettaja Adam Sedgwick, jonka mielestä ajatus lajien kehittymisestä samasta kantamuodosta oli järjetön ja iljettävä.
”Darwin osoittaa suorastaan liikuttavaa hyväuskoisuutta. Hän näyttää uskovan, että kun jääkarhu ui napameressä sieltä löytämänsä ruuan takia, se voi ajan kuluessa muuttua valaaksi”, Sedgwick kirjoitti pilkallisesti.
Lopuksi Sedgwick kysyi: ”Miksi hän tekee tämän? Epäilemättä hän haluaa erottaa meidät Luojastamme.”
Myös eläintieteilijä Richard Owen torjui Darwinin teorian ja totesi, että Darwinin täytyi olla idiootti esittäessään, että eri lajien erkaneminen toisistaan johtuisi luonnonvalinnasta.
Myönteisiin arvostelijoihin kuuluivat Joseph Dalton Hooker sekä eläintieteilijä Thomas Henry Huxley, joka kiitteli Darwinin kirjaa Times-lehdessä.
Kirja otettiin innostuneesti vastaan myös kansainvälisissä tutkijapiireissä, joissa ajatus lajien luonnollisesta synnystä tuntui vakuuttavalta – vaikka moni ei vielä ymmärtänytkään luonnonvalinnan käsitettä. Uskonnolliset piirit sen sijaan tyrmäsivät Darwinin teoriat täysin.
Darwinin ajatuksista tehty tulkinta, jonka mukaan ihmiset polveutuvat apinoista, oli pilapiirtäjille kuin taivaan lahja.
Väittelyssä kirkko vastaan tiede
Eräänä aurinkoisena kesäkuun lauantaina vuonna 1860, vähän yli puoli vuotta Lajien synnyn ilmestymisestä, yli tuhat ihmistä virtasi Oxfordin luonnonhistorialliseen museoon.
Sadat innokkaat käännytettiin ovelta takaisin, kun sisälle ei enää mahtunut. Brittiläinen tieteenedistämisyhdistys oli järjestänyt väittelytilaisuuden, jossa vastapuolina olivat kirkonmiehet ja Darwinin teorian kannattajat.
Päähenkilö itse oli sairastamassa kotonaan Downessa, mutta paikalla olivat muun muassa Oxfordin piispa Samuel Wilberforce, joka tunnettiin loistavista puhelahjoistaan, sekä Darwinin kaksi innokkainta kannattajaa, Huxley ja Hooker.
Ensin piispa puhui pitkään ja vakuuttavasti siitä, että darwinismi oli naurettavaa, epäloogista sekä täysin vailla tieteellistä pohjaa.
Lopuksi hän kääntyi Huxleyn puoleen ja kysyi sarkastisesti, polveutuiko tämä apinoista isoäitinsä vai isoisänsä puolelta.
Huxley, joka tultiin sittemmin tuntemaan ”Darwinin bulldogina”, tyytyi aluksi kuiskaamaan vierustoverilleen: ”Herra on lähettänyt tämän miehen minulle armolahjana.”
Sitten hän ryhtyi puhumaan ja kumosi piispan esittämät argumentit yksi toisensa jälkeen. Lopuksi hän totesi olevansa mieluummin apinan lapsenlapsi kuin sukua miehelle, joka tuhlasi älyään tuomitsemiseen ja valheiden levittämiseen.
##
Tieteen laidalta keskiöön
Syntyi kaaos. Naisia pyörtyili, ja yleisö jakaantui kovaäänisesti Huxleyn puheen kannattajiin ja vastustajiin.
Syvästi uskonnollinen Robert Fitzroy, joka oli ollut kapteenina Darwinin maailmanympärysmatkalla, astui puhujakorokkeelle. Hän piteli molemmin käsin Raamattua päänsä yläpuolella ja huusi väkijoukolle, että heidän tulisi uskoa ennemmin Jumalaa kuin ihmistä.
Viimeisenä nousi puhumaan Joseph Dalton Hooker. Rauhallisesti ja vakuuttavasti hän selitti, miten oli itsekin epäillyt Darwinin teoriaa ja torjunut sen naurettavana. Luettuaan Lajien synnyssä esitetyt todisteet hän oli kuitenkin vakuuttunut täysin.
Tilaisuuden jälkeen molemmat osapuolet esiintyivät väittelyn voittajina, mutta yleinen mielipide oli vahvasti sitä mieltä, että Darwinin kannattajat vetivät tällä kertaa pidemmän korren. Oxfordin väittely jäi myös historiaan darwinismin suurena hetkenä, jolloin tiede päihitti uskonnon.
Lajien synty teki Darwinista nopeasti juhlitun tiedemiehen, ja hänen vallankumouksellisesta teoksestaan tuli myyntimenestys, joka ilmestyi lukuisina painoksina ja käännettiin lukuisille eri kielille.
Valtava huomio ja julkisuus eivät kuitenkaan tehneet syrjään vetäytyvästä Darwinista yhtään seurallisempaa: hän jatkoi kotonaan sinnikkäästi työtään ja kirjoitti vielä parikymmentä vuotta uusia kirjoja, korjaili vanhoja ja oli kiinnostunut tutkimaan kaikkea mahdollista maan matosista orkideoihin ja kasvojenpiirteisiin.
Jo matkoillaan Beaglellä 1830-luvulla Darwin oli kirjoittanut päiväkirjoihinsa, ettei pystynyt kuvittelemaan viettävänsä elämäänsä paremmin kuin tuomalla jotakin uutta luonnontieteeseen.
”Niin olen tehnytkin parhaan kykyni mukaan”, hän ilmoitti vaatimattomasti omaelämäkerrassaan 1876. ”Kriitikot voivat sanoa, mitä haluavat, mutta tätä tosiasiaa he eivät voi horjuttaa.”
Darwin kuoli vuonna 1882, ja hänet haudattiin Westminster Abbeyyn.