DPA
Natsien aarrekartta Hollanti

Aarteenetsijät etsivät natsien aarretta Hollannista

Saksalaissotilaat kätkivät 18 miljoonan euron arvoisen timantti- ja kulta-aarteen lähelle hollantilaiskylää vuonna 1945. Nyt heidän aarrekarttansa on julkaistu ja toivorikkaita aarteenetsijöitä virtaa paikalle.

”X ei koskaan ilmaise paikkaa”, arkeologi Indiana Jones kertoo oppilailleen Steven Spielbergin kuulussa elokuvassa. Alankomaiden kansallisarkisto on nyt kuitenkin julkaissut aarrekartan, johon on nimenomaan merkitty X:llä saksalaissotilaiden vuonna 1945 väitetysti Ommerenin kylän lähelle kaivaman aarteen kätköpaikka. Aarteenetsijöitä virtaa paikalle, sillä Alankomaiden lain mukaan löytäjä saa 50 prosenttia aarteesta.

Aarteen kätkemiseen osallistunut saksalaissotilas oli kertonut vuosikymmeniä sitten, että aarre sisältää neljä ammuslaatikollista kolikoita, kelloja, koruja, timantteja ja jalokiviä. Aarre on arvioitu noin 18 miljoonan euron arvoiseksi. Arvoesineet oli kuulemma ryöstetty pankista Arnhemista ja kätketty huhtikuussa 1945, kun saksalaiset pakenivat liittoutuneita.

Toinen maailmansota Arnhem

Kun liittoutuneet vapauttivat Arnhemin 16. huhtikuuta 1945, kaupunki oli raunoina ja kaikki arvokas oli ryöstetty.

© Sem Presser / Anefo

Aarre on jo ehkä viety

Kartan ja lähteiden mukaan aarre on kaivettu poppelipuun juureen Ommerenin kylän lähelle, mutta toistaiseksi sitä ei ole löydetty.

Huhujen aarre on mahdollisesti jo löydetty ja viety pois. Hollantilaisviranomaiset kaivoivat alueella vuosina 1946–47 kolmeen otteeseen tuloksetta. Kolmannella kaivauksella he törmäsivät kahteen yhdysvaltalaisupseeriin paikassa, jossa oli selvästi kaivettu jo aiemmin.

Upseerit kehottivat hollantilaisia ”pitämään huolen omista asioistaan” ja jättämään heidät rauhaan, Annet Waalkens Alankomaiden kansallisarkistosta kertoo.