Tyko Brahe järjesti tähtitaivaan

Kesällä 1563 koitti hetki, jota Tyko oli pitkään odottanut. Planeettojen liikkeitä ennustavien taulukoiden mukaan Jupiterin ja ­Saturnuksen radat risteäisivät elokuussa, ja Tyko valmistautui seuraamaan taivaallista näytöstä ikkunastaan.

Hänen pettymyksekseen kävi ilmi, että oppikirjat ja niiden taulukot olivat ennustaneet planeettojen konjunktion väärin.

Yksi kirja erehtyi ennusteessaan muutamalla vuorokaudella, toinen kokonaisella kuukaudella. Tuolloin nuorelle harrastaja-astronomille selvisi, ettei tähtitiede ollut lainkaan niin edistynyttä kuin hän oli kuvitellut.

Teokset, joita pidettiin alansa ehdottomina auktoriteetteina, olivat hädin tuskin painopaperinsa arvoisia.

Kokemuksella oli kauaskantoisia vaikutuksia paitsi tuolloin 16-vuotiaan Tyko Brahen elämään myös tähtitieteen kehitykseen.

Tuolloin nuori Brahe nimittäin päätti aloittaa tähtitieteen tutkimuksen alusta asti uudelleen ja pyrkiä tekemään luotettavia havaintoja taivaankannen ilmiöistä.

Hän itsekään tuskin aavisti, että hänestä tulisi vielä yksi historian merkittävimmistä tähtitieteilijöistä.

Tyko Brahe ryhtyi toimeen

Unelman tavoittelu ei kuitenkaan ollut Tyko Brahelle helppoa. Hän tiesi, että hänen vanhempansa pitivät tähtitiedettä ajanhukkana ja toivoivat poikansa ryhtyvän valtion virkamieheksi.

Brahe oli varma, että vanhemmat yrittäisivät kääntää hänen päänsä, jos ja kun he saisivat selville, mitä hän puuhaili. Niinpä Brahe pyrki tavoitteeseensa lähes fanaattisen määrätietoisesti.

Leipzigissä viettämiensä kolmen vuoden ajan hän piti tarkkaa päiväkirjaa kaikista tähtitieteellisistä havainnoistaan ja teetti itselleen salaa sekstantin, jolla hän pystyi mittaamaan tähtien välisiä kulmia ja siten määrittämään niiden aseman taivaalla.

Brahe uskoi lujasti kykyihinsä ja asetti itselleen kunnianhimoisen tavoitteen: hän aikoi korjata virheelliset planeettataulukot ja laatia luettelon tähdistä ja ­niiden asemasta taivaalla – ilman virheitä ja epätarkkuuksia, jotka tekivät olemas­sa olevista taulukoista epäluotettavia.

Brahen kiinnostus ei rajoittunut vain tähtien tutkimiseen, vaan hän laati myös horoskooppeja. Monien 1500-­luvulla eläneiden aikalaistensa tavoin hänkin uskoi vakaasti, että tähdet ja planeetat vaikuttivat suoraan ihmisten elämään ja heidän kohtaloonsa.

Myös ­alkemia eli ”mainen astronomia”, kuten Brahe alkemiaa kutsui, kiinnosti uteliasta nuorukaista.

Hän yritti kehitellä tehokkaita rohtoja eri vaivoihin ja teki siksi monenlaisia kemial­lisia kokeita yrteillä, mineraaleilla ja metalleilla.

Hän oli varma, että luonnosta löytyisivät lääkkeet kaikkiin vaivoihin ja että ne piti vain osata löytää.

Taivaalle syttyi uusi tähti

11. marraskuuta 1572 Brahe unohti hetkeksi niin astrologian kuin alkemiankin, sillä silloin tapahtui jotakin, jolla oli ratkaiseva vaikutus hänen elämäänsä.

Brahe asui tuolloin setänsä kartanossa Herrevad Klosterissa Skånessa, ja kun hän illalla käveli kartanon sisäpihan poikki, hän huomasi taivaalla Kassiopeian tähtikuviossa uuden kirkkaan tähden.

Hän ei ensi alkuun ollut uskoa silmiään ja kutsui kiihtyneenä palvelijoita vahvistamaan havainnon todeksi. Brahe huuteli tohkeissaan uudesta tähdestä myös ohikulkeville kyläläisille, jotka ­vakuuttivat näkevänsä taivaalla saman kuin nuori aatelisherrakin.

Tuijottaessaan uutta kirkasta valopistettä taivaalla Brahe pohti kuumeisesti, mikä se oli ja mitä se merkitsi. Asiantuntijoiden mukaan taivas oli Luojan luomistyön tulos ja siksi täydellinen ja aina muuttumaton.

Uuden tähden syttyminen oli ristiriidassa kaiken sen tiedon kanssa, jota tähtitieteilijät olivat pitäneet totuutena jo antiikin ajoista lähtien.

Mitä enemmän Brahe näkemäänsä pohti, sitä varmemmin hän uskoi tehneensä mullistavan löydön. Seuraavina kuukausina hän havainnoi tarkkaan uutta tähteä, jota hän kuvaili ”suurimmaksi ihmeeksi, joka luonnossa on nähty sitten maailman luomisen”.

Toukokuussa 1573 tuolloin 26-vuotias Brahe julkaisi havainnoistaan teoksen De nova stella eli ”Uudesta tähdestä”. Siinä hän esitti vallankumouksellisen väitteen, jonka mukaan vakiintunut käsitys muuttumattomasta tähtitaivaasta oli virheellinen.

Hän myös väitti, että maailmankaikkeus ei ole liikkumaton ja pysyvä, kuten tiedeväki oli antiikin ajoista uskonut, vaan se muuttui jatkuvasti.

Brahen väitteet kyseenalaistivat vakiintuneen maailmankuvan ja herättivät runsaasti huomiota Euroopan tiedepiireissä.

Myöhemmät tutkimukset ja mittaukset ovat osoittaneet, että Brahen näkemä ­valopiste ei suinkaan ollut uusi tähti vaan vanha kuoleva tähti, joka oli räjähtänyt ennen lopullista ­tuhoaan.

Räjähdys sai tähden loistamaan paljon tavallisia tähtiä kirkkaammin, minkä vuoksi Brahe saattoi havaita sen Maasta paljain silmin.

Räjähtävää kuolevaa tähteä kutsutaan ­nykyäänkin super­novaksi Brahen käyttämän nimityksen mukaisesti.

Kuningas lahjoitti Tyko Brahelle saaren

Uraauurtavan työnsä ansiosta tuntemattomasta Brahesta tuli pian kuuluisa, ja hänelle suorastaan sateli kutsuja tulla luennoimaan mullistavasta löydöstään eri puolille Eurooppaa.

Brahen vanhemmat olivat luonnollisestikin ylpeitä poikansa saavuttamasta maineesta, mutta heidän ilonsa hiipui, kun tämä rakastui sukunsa ja koko Tanskan aateliston kauhuksi papintyttäreen Kirsten Jørgensdatteriin.

Brahe ei voinut naida aatelitonta Kirsteniä menettämättä aatelisen erioikeuksiaan, ja niinpä pariskunta solmi niin sanotun morganaattisen avioliiton, joka mahdollisti juridisesti ­pätevän avioliiton aatelisen ja aatelittoman puolison välillä.

Seuraavan vuosikymmenen aikana Brahet saivat yhteensä kahdeksan lasta. Ylhäisissä piireissä, joissa Tyko Brahe liikkui, avioliittoa aatelittoman naisen kanssa ei kuitenkaan pidetty pelkästään kiusallisena – sitä pidettiin karkeana aateliston tapojen ja yleisten moraalisääntöjen rikkomuksena.

Brahe ei lannistunut muiden aatelisten kylmäkiskoisesta kohtelusta, sillä hänellä oli tärkeämpiäkin asioita pohdittavanaan.

Välillä hän harkitsi silti lähtöä Tanskasta päästäkseen eroon ikävistä puheista sekä ”pitkästyttävistä ystävistä, jotka tuhlaavat vain aikaani”, kuten hän kirjoitti eräälle ystävälleen. Hän halusi keskittyä yksinomaan tieteelliseen työhönsä.

Kuningas Fredrik II pani pisteen Brahen maastamuuttoajatuksille. Hän arvosti suuresti tieteitä, ja hänellä oli läheiset suhteet Brahen sukuun, jonka jäsenet olivat vuosisatojen ajan palvelleet Tanskan valtaneuvostossa.

Kun kuningas kuuli, että Tanskan johtaviin tiedemiehiin ­lukeutuva Tyko Brahe suunnitteli lähtöä maasta, hän teki tälle tarjouksen, josta tämän ei kannattanut kieltäytyä.

Varhain aamulla 11. helmikuuta 1576 lähetti toi Brahelle kuninkaalta kirjeen, jossa tämä kutsui hänet luokseen yksityiselle audienssille. Brahe astui kuninkaan eteen jo saman päivän iltana.

”Kävin hiljattain linnassa, jota rakennutan Helsingøriin”, Fredrik II lausui viitaten Kronborgin linnaan, ja jatkoi:

”Siellä ollessani katsoin ulos ikkunasta ja huomasin pienen Venin saaren. Ajattelin, että se saattaisi olla hyvä paikka tähtitieteelliselle tutkimukselle, sillä se on melko korkea ja riittävän syrjässä.”

Kuningas ilmoitti haluavansa lahjoittaa Venin läänityk­senä Brahelle, jotta tämä voisi tehdä siellä rauhassa tieteellisiä tutkimuksiaan.

”Harkitkaa asiaa rauhassa pari päivää ja ilmoittakaa sitten, mihin ratkaisuun päädyitte”, Fredrik kehotti.

Hän vakuutti myös, ettei Brahen tarvitsisi maksaa saaresta peniäkään ja että tämä saisi myös sievoisen summan arvolleen sopivan asunnon rakentamiseen sekä kohtuul­lisen eläkkeen.

Vastalahjaksi ­kuningas ei pyytänyt Brahelta muuta kuin vuotuisen almanakan, horoskooppeja sekä lääkkeitä hovilleen.

Kuninkaan antelias tarjous löi Brahen ällikällä, mutta hän tajusi silti oitis Venin tarjoamat mahdollisuudet: saari sijaitsi Juutinraumassa Sjællandin ja Skånen välissä riittävän syrjässä laivareiteiltä.

18. helmikuuta 1576 hän ilmoitti kuninkaalle ­ottavansa tämän tarjouksen vastaan.

Neljä päivää myöhemmin 29-vuotias tähtitieteilijä matkusti veneellä Veniin, ja jo samana yönä hän tarkkaili ensi kertaa taivasta saarella, josta tuli pitkäksi aikaa hänen oma valtakuntansa.

Veniin syntyi tähtitieteen keskus

Venin uutena läänitysherrana Brahella oli oikeus hallita saaren noin 200 asukasta. Saarelaiset olivat tottuneet päättämään itse asioistaan ja maastaan, eivätkä he halunneet ventovieraan aatelisherran sekaantuvan elämäänsä.

Nyt he odottivat varuillaan, millaisia suunnitelmia uudella läänitysherralla olisi heidän varalleen.

Saarelaisten pelko oli aiheellinen, sillä läänitysherrana Brahella oli oikeus määrätä saaren asukkaat työskentelemään ­hänelle palkatta, ja hän käytti oikeuttaan oitis hyväkseen.

Brahe määräsi saaren jokaisen perheen ja talon luovuttamaan yhden miehen hänen palveluk­seensa kahdeksi päiväksi viikossa.

Vastahakoiset maanviljelijät pantiin ­rakentamaan ­Brahelle asuntoa ja luonnontieteellistä ”tutkimuskeskusta”, jonka hän nimesi Uranienborgiksi.

Taitavien käsityöläisten ja taiteilijoiden avustuksella Venille nousikin nopeasti kaunis pieni renessanssilinna, jota ympäröi vehreä geometrinen puutarha.

Brahe itse alkoi kehitellä instrument­teja taivaankappaleiden tarkan sijainnin määrittämiseen. Tietojensa ja lähes rajattomien rahavarojensa ansiosta hän pystyi rakentamaan itselleen parhaita kojeita ja laitteita, joita tuohon aikaan yleensä oli mahdollista valmistaa.

Hänellä oli useita erikokoisia kvadrantteja, sekstantteja ja muita mittalaitteita, ja hän tilasi Euroopan parhailta kellosepiltä aikansa tarkimpia kronometrejä.

Kaiken kruunasi halkaisijaltaan 1,5 metrin kokoinen armillaari eli ”taivas­pallo”, joka sijoitettiin kunniapaikalle Uranienborgin kirjastoon.

Aina kun Brahe havaitsi uuden tähden, hän merkitsi sen sijainnin taivaspalloonsa. Ajan mittaan Uranienborgin taivaspallosta tuli nähtävyys, jonka kaikki Brahen arvovieraat ehdottomasti halusivat nähdä.

Komeetta halkoi taivasta

13. marraskuuta 1577 Brahe teki ensimmäisen merkittävän löytönsä Venillä. Pyytäessään illallispöytään kalaa yhdestä Uranienborgin monista lammista Brahe suuntasi taas kerran katseensa iltataivaalle ja huomasi lännessä kalvakan valo­pisteen.

Hän ei ollut aikaisemmin huomannut kyseistä tähteä, ja iltahämärän tummuessa yöksi hän näki, että sillä oli perässään punertava pyrstö.

Brahe oli havainnut elämänsä ensimmäisen komeetan, ja seuraavien kahden ja puolen kuukauden ajan hän seurasi tarkoin sen kiitoa taivaalla.

Hän kirjasi kaikki pyrstötähden liikkeisiin ja ominaisuuksiin liittyvät havaintonsa sulka­kynällä lähes repaleiseksi kuluneeseen muistikirjaansa.

Komeetat eivät suinkaan olleet 1500-luvulla uusia ilmiöitä. Tähtitieteilijät olivat kuvailleet niitä jo muinaisina aikoina, mutta he uskoivat niiden liikkuvan Maan ja Kuun välisessä avaruudessa.

Brahe kuitenkin tuli siihen tulokseen, että komeetta oli paljon kauempana Maasta kuin Kuu. Näin hän oli saanut jälleen uuden todisteen siitä, että Kuun takainen avaruus ei suinkaan ollut muuttumaton ja pysyvä.

Vuoden 1572 supernova ja vuoden 1577 komeetta osoittivat molemmat, että ­avaruudessa tapahtui jatkuvasti muutoksia, jotka ”sotivat luonnon vakiintunutta tapaa vastaan”, kuten Brahe myöhemmin kirjoitti komeettaa koskevassa julkaisussaan.

”Riittävällä varmuudella voidaankin ­todeta, että taivas on läpinäkyvä ja kirkas eikä muodostu kiinteistä kehistä”, Brahe totesi myös ja esitti siten jälleen uuden mullistavan väitteen avaruudesta.

Tähtitieteilijät olivat vuosituhansien ajan pitäneet itsestäänselvyytenä, että maailmankaikkeus koostui kiinteistä pallonmuotoisista ”kehistä”, jotka pyörivät loputtomasti ympäri ja pyörittivät samalla planeettoja kiinteitä ratoja pitkin.

Brahe kuitenkin osoitti, että ­komeetta kiiti näiden kehien poikki tyhjyydessä, eikä avaruus siten voinut koostua läpipääsemättömistä kehistä.

”Meillä ei ole varmaa tietoa taivaan koostumuksesta tai luonteesta”, Brahe totesi nöyrästi teoksessaan.

Rahasta ei ollut pulaa

Brahe niitti menestystä tieteen saralla, mutta elämä Venin saarella ei ollut yhtä auvoista. Venin maanviljelijät olivat hyvin tyytymättömiä raskaaseen taksvärkkivelvoitteeseensa, jonka vuoksi heille ei jäänyt riittävästi aikaa huolehtia omien tilojensa töistä.

Brahen ja saarelaisten suhteita ei parantanut se, että Brahe kohteli ”alamaisiaan” tyrannin ­elkein ja antoi heittää nämä tyrmään, ­mikäli nämä niskuroivat.

Lopulta veniläisten mitta täyttyi, ja moni muutti saarelta muualle. Väen vähentyminen aiheutti Brahelle suuria ongelmia, sillä kun ihmisiä muutti pois, hänellä oli käytettävissään vähemmän työvoimaa.

Brahe valitti asiasta kuninkaalle, joka asettui hänen kannalleen ja kielsi veniläisiä lähtemästä saarelta.

Kuningas myös kevensi Brahen vastuita määräämällä, että vastedes veniläisten itsensä piti huolehtia saarensa ojien ja raja-­aitojen kunnossapidosta.

Mikäli he eivät hoitaisi velvollisuuksiaan, heitä ­uhkasi tuntuva sakko tai jopa koko omaisuuden takavarikointi elintärkeät hevoset ja kärryt mukaan lukien.

Kotipuolen kiistoista huolimatta Brahe oli tyytyväinen, sillä hänen observa­to­rionsa ja tutkimuskeskuksensa Uranienborgissa oli suuri menestys, ja sinne saapui taitavia luonnontieteilijöitä Tanskasta ja muualta.

Myös ­eurooppalaiset hallitsijat tulivat mieluusti maineikkaan tieteilijän vieraaksi. Uranienborgissa työskenteli lopulta yli sata tiedemiestä, joilta Brahe vaati tiukkaa työmoraalia ja kuria.

Kun eräs hänen apulaisensa kerran pitkän yöllisen työ­rupeaman päätteeksi kirjoitti muistiin­panoihinsa, että työ oli jouduttu lopettamaan ”pilvien vuoksi”, Brahe täydensi pisteliäästi: ”ja laiskuuden vuoksi”.

Brahe hallitsi Uranienborgia ja sen työntekijöitä kovalla kädellä, mutta tiukka kuri ja ahkera uurastus kantoivat myös hedelmää.

Vuosien mittaan Brahe apulaisineen keräsi runsaasti tärkeää tietoa Auringon ja Kuun radoista ja päiväntasausten ja -seisausten ajankohdista ja määritti yli tuhannen tähden aseman taivaalla.

Tieteellistä työtä edistivät ne valtavat summat, joita Brahe käytti instrumentteihin, kirjojensa julkaisemiseen ja uusiin rakennushankkeisiin – ja toki myös loisteliaisiin pitoihin.

Brahen onneksi Fredrik II oli hänen uskollinen ystävänsä ja antelias tukijansa, jonka ansiosta hän ei joutunut potemaan rahapulaa.

Kuningas palkitsi suojattinsa uusilla läänityksillä, joista hän sai lisää tuloja. Kaikkiaan Brahen omaisuus vastasi jopa kahta prosenttia Tanskan valtion budjetista ja teki hänestä aikansa rikkaimman tieteilijän.

Tyko Brahen tähti himmeni

Tyko Brahe oli yksi aikansa arvostetuimmista tähtitieteilijöistä, mutta taivaankappaleiden syvällinen tuntemus ei auttanut häntä lukemaan omaan elämäänsä liittyviä ­ennusmerkkejä.

Niinpä hän tajusi kenties liian myöhään, että hänen oma tähtensä oli rajussa laskussa. Brahe oli uppoutunut niin tyystin tutkimuksiinsa, että hän oli laiminlyönyt velvollisuuksiaan kuninkaan läänitysherrana.

Hän oli esimerkiksi viis veisannut Skånessa sijaitsevasta Kullenin majakasta, jonka sammuminen vaaransi alueella liikkuvien laivojen turvallisuuden.

Lisäksi Roskilden tuomiokirkon kuninkaallisen kappelin katto oli sortumaisillaan, vaikka Brahe oli luvannut huolehtia senkin kunnossapidosta.

Valituksia tulvi ovista ja ikkunoista, mutta Brahe ei katsonut tarpeelliseksi tehdä niille mitään, sillä hän piti tieteellistä työtään tärkeämpänä.

Hän joutui maksamaan piittaamattomuudestaan kovan hinnan.

Kun Brahen ylhäinen suojelija Fredrik II kuoli vuonna 1588, ylimielisen tähtitieteilijän erikoiskohtelu ja anteliaat lahjoitukset loppuivat kuin seinään.

Fredrik oli ollut valmis tekemään lähes mitä vain suojattinsa eteen, mutta hallitsijan vaihduttua Brahen asema ei ollutkaan enää kiveen hakattu.

Uusi kuningas, Kristian IV, oli vasta 11-vuotias noustessaan valtaistuimelle, ja Tanskaa hallitsi hänen täysi-ikäisyyteensa saakka vanhoillisista aateli­sista koostuva holhoojahallitus, jolta ei herunut ymmärrystä ylimieliselle – ja ­upporikkaalle – tähtitieteilijälle.

Erityisesti holhoojahallitusta risoi se, ettei Brahe ollut vaivautunut kunnos­tamaan Roskilden kuninkaallista kappelia, vaikka Kristian IV oli itse käynyt toteamassa kappelin kehnon kunnon vuonna 1593 ja pyytänyt valtakunnanneuvostoa muistuttamaan Brahea tämän velvollisuuksista.

Kirkko ja aatelisto puolestaan paheksuivat Brahen moraalitonta avioliittoa aatelittoman naisen kanssa. Brahen asemaa ei helpottanut se, että Venin maanviljelijät valittivat hänen yhä sortavan ja riistävän heitä.

Brahen pahimmaksi vihamieheksi osoittautui nuoren kuninkaan lähimpiin neuvonantajiin kuulunut Christian Friis, joka nimitettiin kansleriksi vuonna 1596.

Uskonnollinen Friis ei hyväksynyt Brahen tieteellistä työtä ja järkiperäistä tulkintaa kristinuskosta. Kun Friis kuuli, että Brahe oli käskenyt Venin pappia jättämään paholaisen karkottamisen pois kastekaavasta, hän alkoi pitää Brahea ­entistäkin vaarallisempana uhkana.

Kun Friisistä tuli kansleri, Kristian IV oli jo täyttänyt 19 ja oli siis täysi-ikäinen. Hän oli kuitenkin kiinnostuneempi ­sodasta kuin tieteestä.

Niinpä Friisin tarvitsi vain muistuttaa kuningasta Brahen ­monista laiminlyönneistä, ja tämä käänsi isänsä suojatille selkänsä.

Brahen ystäviä ja läheisiä vastaan nostettiin syytteitä, ja hän menetti läänityksensä ja niistä saadut tulot.

Brahe yritti turhaan taistella ­häneen kohdistunutta laajaa mustamaalaamiskampanjaa vastaan, mutta ilman muhkeita tulojaan ja Fredrik II:n mittavaa tukea hän ei pian enää pystynyt jatkamaan tutkimustyötään Venillä.

Kesä­kuussa 1597 Brahe perheineen lähti Tanskasta pettyneenä siihen, ettei ollut saanut Kristian IV:ltä minkäänlaista tunnustusta tai palkkiota uurastuksestaan.

Brahe tunsi itsensä petetyksi ja puki tunteensa sanoiksi pari kuukautta Tanskasta lähtönsä jälkeen kirjoittamassaan runossa: ”Tanska, mitä sinulle tein, kun näin julmasti minut luotasi työnsit? Miten voit, oi isänmaa, kohdella minua kuin vihollista konsanaan?”

Tyko Brahe kuoli masentuneena

Brahe lähti vuokraamallaan laivalla Tanskasta vaimonsa ja kuuden lapsensa kanssa. Mukaansa hän otti myös kaikki ne tieteelliset kojeet, jotka oli mahdollista ­irrottaa paikoiltaan ja pakata.

Hän kirjoitti Kristian IV:lle kirjeen, jossa hän pyysi entistä asemaansa takaisin, mutta kirjeen ylimielinen sävy ja uhkailut maastamuutosta suututtivat kuninkaan entistä pahemmin.

Hän vastasi, ettei aikonut tehdä asialle mitään ennen kuin Brahe alkaisi osoittaa alamaiselle kuuluvaa nöyryyttä.

Brahe kieltäytyi, ja lyhyen työttömyysjakson jälkeen hän saikin vuonna 1599 pestin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Rudolf II:n hoviastronomina Prahassa.

Keisari ei voinut käsittää, että Tanskan kuningas oli päästänyt Brahen kaltaisen tiedemiehen noin vain menemään.

Prahassa Brahe otti apulaisekseen ­lupaavan saksalaisen tähtitieteilijän ja matemaatikon ­Johannes Keplerin, joka sai tehtäväkseen muotoilla Brahen ­havaintojen ja muistiinpanojen pohjalta uuden teorian Marsin radasta.

Kepler kunnioitti suuresti Brahen menetelmiä, joiden hän katsoi edustavan tähtitieteen uutta suuntaa. Miesten välinen suhde oli kuitenkin ajoittain kireä.

Brahen ylimie­lisyys suututti Kepleriä, joka kirjoitti asiasta entiselle opettajalleen Saksaan: ”Ken ryhtyy tekemään töitä Brahelle, joutuu päivittäin sietämään karkeita loukkauksia.”

Uranienborgiin tottunut Brahe ei ollut tyytyväinen uuteen työpaikkaansa ja olosuhteisiinsa. Rudolf II oli luvannut hänelle muhkean palkan ja hyvät työehdot, mutta hän ei pitänyt kaikkia lupauksiaan.

Juuri kun pettynyt ja uupunut Brahe oli päättänyt etsiä itselleen avokätisemmän työnantajan, kohtalo puuttui peliin.

54-vuotias Brahe oli 13. lokakuuta 1601 vieraana illallisilla, kun hän huomasi virtsarakkonsa tuntuvan täydeltä ja pingottuneelta.

Kotona kivut pahenivat, eikä hän pystynyt enää nukkumaan tai virtsaamaan. Brahe ei ollut ehtinyt julkaista kuin pienen osan tieteellisistä havainnoistaan, ja elämänsä viimeisinä kuumehoureisina tunteina hän kyseli vähän väliä epätoi­voissaan: ”Olenko elänyt aivan turhaan?”

Brahe ei ehtinyt saada vastausta kysymykseensä. Nyt, yli neljäsataa vuotta myöhemmin, on kuitenkin aivan selvää, että hänen elämänsä ei valunut hukkaan, kuten hän kuolinvuoteellaan pelkäsi.

Tyko Brahe määritti 38 vuotta kestäneen uransa aikana yli tuhannen tähden sijainnin ja loi tieteellisen perustan ­nykyaikaiselle tähtitieteelle.

Kun Brahe aamulla 24. lokakuuta 1601 veti viimeisen henkäyksensä ja nukkui iki­uneen, sammui yksi luonnontieteen historian kirkkaimmista tähdistä.